Aina ei kannata "olla oikeassa".

Läheltäpiti

Olen ajanut elämäni aikana melkein kolme miljoonaa kilometriä ja vain muutama "läheltäpiti" tilanne on osalleni osunut. Tänään osui niistä yksi.

Olin ajamassa Vallilassa parkkihallista ulos ja tietysti kirkkaan parkkihallin jälkeen pimeä katu jota valaisevat lähes ainoastaan toimistojen valot, on silmälle "pimeä". Olin ryömimässä kohti jalkakäytävää jonka yli piti ajaa jotta pääsi ajoradalle. Mutta pysähdyin ennen jalkakäytävää kun ajoneuvoja tuli kummastakin suunnasta.

Ajattelin että koska ketään ei näy, voisin ajaa autoni jalkakäytävälle josta pääsisin sitten nopsemmin liikenteen sekaan, ja koska oikealta puolelta lähestyi nainen jalkakäytävää pitkin. Ja juuri kun nostin kytkintä, havaitsin vasemmalta tulleen naisen vasemman ajovalon edessä. Painoin jarrua ja nainen otti askeleen vasemmalle ja jatkoi kävelyä kuin se olisi hänelle jokapäiväistä. Tällaisissa läheltä piti tilanteissa usein ihmiset harmistuvat ja tulevat juttusille, mutta ei hän.

Kun sitten mietin että väistänkö oikealta tulevaa naista peruuttamalla taaksepäin (jossa oli jo toinen auto jonossa) niin huomasin kun hän pysähtyi ja antoi minulle tietä. Ja siitä minä vuorollani ajoin liikenteeseen.

Matkalla mietin miksen ollut nähnyt vasemmalta tullutta jalankulkijaa. Oliko syy siinä että silmöt eivät vielä olleet tottunee? Vai siinä että naisen asustus oli mustat housut ja ruskea takki, ilman heijastimia tietysti. Vai johtuiko se siitä että autoni A-palkki on nykkyautojen mukaan loivan luiska, ja se peitti juuri sen näkökentä osan jossa jalankulkija liikkui. Vai oliko se nämä kaikki yhdessä.

Yhden asian voin sanoa jalankulkijoille: Jos ette näe kuljetajan silmiä niin voite olla varmoja että hänkään ei näe teitä.

Mikäli olisin ajanut jalankukijan yli, olisi syy luonnollisesti ollut minussa. Mutta sen voin sanoa että mikäli ajoneuvo tulee teitä kohti niin kyse ei aina ole ylimielisyydestä tai kusipäisyydestä. Kyse voi olla myös siitä että kuljettaja ei havaitse teitä. Itse olen tämä havainnut lenkkeiljänä ja polkupyöräilijänä. Ja siksi annan aina tilaa että pitkäkin jono ehtii mennä, ennenkuin ylitän katua tai risteystä.

En puolustele tällä tapahtunutta mutta toivon että jalankulkijat ottavat tämänkin huomioon. Sillä aina ei kannata jääräpäisesti pitää kiinnin "oikeuksistaan". Sillä tieliikennelakimme tuntee etupäässä velvllisuuksia. Oikeuksia sielä on meko vähän.

Hyvää syksyä itse kullekkin. Ja liikutaan jatkossakin muut huomioiden.

4

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hgy65tg456456

      Tästä olen kirjoitellut eri aiheissa että terve itsesuojeluvaisto liikenteessä liikkuessa.
      Älä mene eteen jos auto yms ajoneuvo ei pysähdy, sama tietysti ratin takana istuvallekkin että kannattaako mennä jonkun eteen vaikka olisi kuinka oikeassa ja ajaa kolari. Ammatikseen ajava saattaa aiheuttaa työnantajalleen todella suuret tappiot kun tuhoat työvälineesi, vaikka vakuutus korvaa niin usein sitä ei korvaa mikään että ei ole heti autoa millä jatkaa hommia. Joku on saattanut joskus lukea mitä taksiin oksentaminen saattaa maksaa, sille asiakkaalle kun se joutuu maksamaan menetetyt tulot taksille, se voi olla jopa 1000 euroa kun oikein lahjakkaasti oksentaa.

      Liikenteessä ollaan pää jumissa, unessa ja kaksi sellaista kohtaa niin loput lukee lehdissä, kolari..
      jalankulkija jäi auton alle. Kevytliikenne on ylivoimaisesti eniten sellaista zompina liikenteessä liikkuvaa ryhmää, ehkä kun ei ole liikenteestä liikkumista sitä kokemusta niin paljoa.

      Meitä on niin moneen "junaan" liikenteessä ja kokenut ja ennen kaikkea sellainen liikenteessä liikkuja joka vähän jättää varaa sillekkin että joku muukin voi tehdä virheitä niin pelastaa monen terveyden liikenteessä.

      Tälläiseen pääsemiseksi on hyvä ymmärtää mm:ssa tilannenopeus, ettei ulosmittaa pelivaroja reakoida muiden yllättäviin toimiin. Kuten myös oman ajoneuvon sijainti suhteess muihin niin edellä olevaan mutta myös toisella kaistalla oleviin. Ei kannata periaatteessa koskaan ajaa toisen auton rinnalla ja ainakaan juuri siinä takakulman kohdalla. Silloin toisella kaistalla ajavalla on mahdollisuus vaikka väistää sinun ajamallesi kaistalle.

      Paljon paljon asioita millä parantaa- ja usein ihan helpottaa omaa ajamista.
      Niistä kaikista tähän kannata alkaa kirjoittaa..

    • luovuttu_oikeuksista

      Olen muutamissa paikoissa luopunut "oikeuksistani" oman turvallisuuden takia. Kyseessä muutamat jalkakäytävät, jossa pyöräilijät ajavat vaikka vieressä on todella hiljainen katu. Pyöräilijät eivät tunnetusti väistä jalankulkijoita, joten minä ja muutamat muut olemme siirtyneet pyöräilijöiden paikalle. Kävelemme ajoradalla, jossa on todella leveät kaistat suuntaansa eli tilaa on kävellä. Siellä ei kukaan aja päälle, ei pyöräilijät, sillä he ovat viereisellä jalkakäytävällä eikä autoilijat. Autoilijat eivät edes soita torvea. Poliisitkaan ei puutu yli 12-vuotiaiden pyöräilijöiden ajamiseen jalkakäytävällä.

    • puolueetontarkkailija

      Inhimillistä. Aistimme ovat hieman rajalliset. Kokeneille kuljettajillekin voi käydä näin.
      Uusille kuljettajille tilanne on tuttu suojateiden lähellä. Huomio kiinnittyy suojatietä lähestyessä vaikkapa vastaantulevaan autoon ja tämän takaa vasemmalta tuleva jalankulkija jää huomaamatta. Tilanne on valmis.
      Useimmiten tässä tilanteessa jalankulkija on heikoilla ja pelastaa tilanteen omaksi edukseen.
      Valitettavasti suojatiesäännöt ja kevyen liikenteen kunnioitus meillä on varsin heikko. Mennään vahvemman oikeudella.

      • surullista.mutta.totta

        >> Valitettavasti suojatiesäännöt ja kevyen liikenteen kunnioitus meillä on varsin heikko. Mennään vahvemman oikeudella.

        Juu näin se valitettavasti on. Erittäin kummallista että homma toimii monessa muussa maassa mutta Suomessa ei. Ruotsissa ja Virossa jalankulkijana olleena voin sanoa että siellä riittää että vähänkään näyttää siltä että aikoo yli ja lähestyy suojatietä, niin autoilijat hiljentävät ja antavat latua,


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1746
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      37
      1469
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1388
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1292
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      47
      1005
    Aihe