Mikäs ihme se tälläinen paikka oikein on? Tuli tänään kirje että mut kutsutaan Tuulentupaan johonkin palaveriin jossa keskustellaan toimenpiteistä. Netistä löytyi että on joku mielenterveyspalvelu juttu kuntoutujille ja aineiden käyttäjille.
Tuulentupa
Wind_am-not
292344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Epäilempä nyt kuitenkin että siellä Tuulentuvassa ei pidetä mitään palaverejä vaan tarkoittaa varmasti Naantalin työllistämispalvelun tiloja. Raision työkkärissä on se kunta virkailija taas sotkenut asiat ja paikat keskenään,
Onko se kuntavirkailija ennenkin sotkenut asioita?
Hän on laittanut ennenkin kirjeitä joissa on väärä tapaamispaikka ja/tai aika sekä juttua myös ollut että hänen kirjeensä ei aina ole tullut perille.
Voin selventää, siis kuntouttamistyöpaikka, elikä saadaan työttömät liikkeelle.
Jos et ole kiinnostunu, voit menettää päivärahat, kehottaisin totteleen.
Onhan niitä ollut myös tapauksia jossa tämä virkailija on mukamas vahingossa katkaissut asiakkaan työnhaun.
Kuntouttavassa työtoiminnassa olevat ovat saaneet 1.8 alkaen Naantalissa sellaisen edun että saavat käyttää kerran kuukaudessa Tuulentuvan palveluita.
Lokakuussa sain kunta virkailijalta kirjeen jossa minua pyydettiin tapaamiseen Te-toimistoon. Menin paikalle sovittuja ajankohtana, mutta sielläpä selvisi että tapaamisaika olisi ollut edellispäivänä ja Naantalin työllistämispalvelun tiloissa.
Lisäksi alkusyksystä tuli kirje jossa oli aikavaraus varattu seuraavalle päivälle ja eihän minulle nyt niin nopeasti sopinut kun oli muuta menoa jo suunniteltu. Tämän jälkeen valtavat selvityspyynnöt että miksi en ollut Te-toimiston käytettävänä kyseisenä ajankohtana.
Minulle kävi kyseisen virkailijan kanssa sellainen juttu että oli sovittu hänen ottavansa minuun yhteyttä viikolla 41. Yhteystapaa ja päivää ei oltu sovittu. Kyseinen viikko meni eikä mitään kuulunut, kunnes seuraavalla viikolla tuli postissa selvityspyyntö jossa luki näin:
" Pyydämme selvitystä asiaan että miksi et ole vastannut TE-toimiston puhelinsoittoon 12.10 klo 09.05"
Ensinnäkin minulla on ollut tuohon aikaan puhelin suljettuna kuten on ollut aina öisin ja toiseksi eikös se virkailija olisi voinut yrittää soittaa useampaan kertaan eikä vain kerran ja heti laittaa selvityspyyntö kun ei puhelimeen vastata.
Jos olet antanut puh.numeron työkkärille niin silloin sinun täytyy pitää puhelinta päällä Te-toimiston aukioloaikoina. Sinun on myös vastattava Te-toimiston puheluihin tilanteissa joissa olisit vaikka pankkineuvottelussa, koska puheluun vastaamatta jättämisestä seuraa aina toimenpiteitä ja sieltä soitetaan todellakin vain sen yhden kerran.
Olisit välttynyt tuolta tilanteelta helposti eli et olisi antanut lainkaan puh.nro työkkäriin.
Te ketkä olette saaneet tältä kunta virkailijalta aikavaraus kirjeitä TE-toimistoon tai Naantalin työllistämispalvelun tiloihin niin tarkistakaa ihmeessä mol.fi omien sivujen kautta että siellä on sama aika ja paikka kirjattuna ylös kuin mitä kirjeessä on ollut. Löydätte tiedot etusivulta kohdasta avoimet asiat ja tehtävät sekä kalenterista.
Jonkun pitäisi ottaa selvää että onko tämän ämmän laittamat selvityspyynnöt lain mukaisia. Ihmetyttää vaan kun laittaa niitä lappusiaan jakoon pienimmästäkin rikkeestä. Hän on näköjään hyvin herkkä sielu.
Eilen tuli postissa työkkäristä kummallinen kirje:
" Sinulle on varattu aika aktivointisuunnitelman laadintaan 20.11 klo 9. Tapaamme Naantalin työllistämispalvelun tiloissa osoitteessa Tasalanaukio 3. Mikäli aika ei sovi sinulle niin toimita selvityspyyntö välittömästi paikalliseen TE-toimistoon Linnankatu 52b. Mikäli et saavu paikalle tai selvityspyyntöä ei ole toimitettu menetät oikeutesi työmarkkinatukeen määräajaksi"
En hyväksy tälläistä kirjettä ja teinkin asiasta valituksen.
Virhe 1: Aikaa ei voi varata näin lyhyellä varoitusajalla. Te-toimisto ei voi olettaa että heidän laittamat ajat aina sopivat.
Virhe 2: Osoite on väärä eli kirjeestä ei saa selvää onko tapaaminen Te-toimistossa vai Naantalissa.
Virhe 3: Selvityspyyntö. Mistä sellaisen selvityspyynnön tekaisen ja minun pitäisi kirjeen mukaan viedä se Turun Te-toimistoon vaikka Raision Te-toimisto on se paikallinen eikä Turun.
Jatkossa Raision Te-toimistossa ei voi hoitaa enää mitään asioita vaan kaikki siirtyy Turkuun. Poislukien tapaamiset joissa on mukana Naantalin kaupungin työllisyysneuvoja niin hoidetaan Naantalissa. Myös selvityspyynnöt pitää siis jatkossa toimittaa Turun Te-toimistoon.
Nimimerkille Vastuu_virkailija tiedoksi: Naantalin työttömät vaativat sinulta selvityspyyntöä että miksi olet niin huolimaton niiden kirjeiden ja aikavarausten kanssa. Jos et pysty hoitamaan kunnolla omaa työtäsi niin pyydämme sinua välittömästi irtisanoutumaan. Toimita selvityspyyntö asiasta kaikkille Naantalin asikkaillesi tämän vuoden loppuun mennessä ja kerro miksi teet niin paljon virheitä.
Terveisin Naantalilainen työtön Jeremias Auvinen.
Kannattaa todellakin välttää joutumista Naantalin yhteispalvelun asiakkaaksi sillä koskaan ei seuraa mitään hyvää. Tuulentupa on se viimeinen vaihtoehto johon sinut laitetaan jos he eivät muuta keksi.
Naantalin työllistymispalvelusta sen verran että sinne jos joutuu niin mukana on AINA työkkärin kunta virkailija sekä Pointin sosiaali virkailija. Siellä tehdään työllistymissuunnitelma johon kirjaavat AINA joko palkkatukityön tai vaihtoehtoisesti työhönvalmentajan palvelut. Mikäli et allekirjoita suostumusta seuraa kahden kuukauden karenssi jonka jälkeen sama homma uudestaan eli pakottavat sinut allekirjoittamaan suunnitelman uuden karenssin uhalla. On myös tapauksia joissa työnhakija ei syystä tai toisesta voi käyttää julkisia palveluita ( palkkatuki tai työhönvalmentajan palvelut) niin tälläisessä tapauksessa työtön määrätään kuntouttavaan työtoimintaan.
Työttömällä on oikeus kieltäytyä kunta virkailijan palveluista ja saada palveluita Te-toimiston asiantuntijoilta. Ei siihen kunta virkailijaa tarvita kuten ei ole tähänkään asti tarvinnut.
Olen ollut työttömänä noin viisi vuotta ja minulla on ollut useita virkailijoita. Virkailijoissa on eroa todella paljon ja osa on ollut todella mukavia ( Leeni Latva) ja osa taas vähemmän mukavia ( Ansa Marjanen,Minna Liukas). Jokaisen kanssa kyllä tulee toimeen kunhan iskee samalla mitalla takaisin ja uskaltaa olla vähän ilkeäkin. Eivät he voi karenssia siitä antaa jos käyttäytyy tökerösti vastaanotolla, mutta voivat kyllä laittaa mollin omille sivuille että " työnhakija korottanut ääntään ja kiroillut".
Hyvä keino on jos tiedät että tulet saamaan karenssin niin ennen kuin se tuomitaan kannattaa katkaista itse työnhaku jolloin ei siis karenssi tule voimaan. Pidät muutaman päivän työnhaun katkaistuna ja sitten laitat sen taas voimaan. Vältät karenssin ja saat vain sen seitsemän päivän omavastuuajan.
Tiedätkö miten kauan voi pitää työnhaun katkaistuna ettei tule muita seuraamuksia kuin vain se seitsemän päivän omavastuuaika?
Mielestäni se olisi nykyään kuusi viikkoa edellisen kuuden kuukauden aikana. kannattaa varmistaa asia Kelalta tai Te-toimistosta.
Olen työkokeilussa paikallisessa yrityksessä ja tämä kunta virkailija pommittaa lähes päivittäin työnantajaa kysymällä että olenko ollut paikalla ja tullut ajoissa. Alkaa kuulemma työnantajan hermot kohta menemään.
Sain viime viikolla karenssin . Olenko oikeutettu hakemaan karenssin ajalta toimeentulotukea?
Kyllä ilman rahaakin selviää oikein hyvin. Pitää olla vähän kekseliäisyyttä. Minun tuloni kunnalta ja valtiolta ja työpaikoista ovat NOLLA Euroa kuukaudessa ja hyvin elän. On neljä huonetta asunto ja kaksi autoa. Ottakaa mallia älkääkä valittako,.....
Taidanpa+arvata+että+kuka+oli+se+virkailija+jolta+karenssin+sait.+Hän+on+antanut+jo+alkuvuodesta+yli+50+karenssia+joten+et+ole+ensimmäinen+etkä+viimeinenkään.++Mikäli+sinulla+ei+ole+tuloja+eikä+omaisuutta+niin+saat+perustoimentulotukea+karenssin+ajalta.++Toimeentulotuen+määrä+riippuu+siitä+että+asutko+yksin+vai+asuuko+taloudessa+myös+muita+esim.+puoliso+tai+vanhemmat.++Jos+asut+yksin+on+perustoimeentulotuen+määrä+on+491.21+euroa+ja+mikäli+taloudessa+asuu+puoliso+tai+vanhempasi+417.50+euroa.++Kela+voi+vähentää+20%+tuesta+ja+mahdollisen+vähennyksen+jälkeen+saisit+kuitenkin+noin+350+euroa.
Ei ole tuloja eikä omaisuutta ja asun Isäni kanssa. Sain tarveharkinnaista työmarkkinatukea joten vaikuttaako se jotenkin toimeentulotuen suuruuteen karenssin aikana?
Se että oletko saanut koko työmarkkinatuen tai puolikasta niin ei vaikuta tässä kohtaa toimeentulotukesi suuruuteen. Kun et kerran saa tällä hetkellä työmarkkinatukea niin toimeentulotuen peruosa lasketaan puhtaalta pöydältä. Jos olisit hakenut tai saanut toimeentulotukea työmarkkinatuen lisäksi niin tällöin toimeentulotukea oltaisiin pienennetty.
Voit laskea tällä laskurilla perustoimeentulosi suuruudeen ja uskon että saat siitä sen 417,53 e
https://asiointi.kela.fi/Toimeentulotuen_internetlaskenta/alku.faces
Tässä linkki laskuriin.
Työministeriö+julkaisia+viime+viikolla+karenssi+tietoja+koko+Suomesta.
-+90%+työttömyysetuutta+saavista+työnhakijoista+saa++vähintään+yhden+karenssin+vuodessa.
-++Vähintään+kolmevuotta+työttömyysetuutta+saaneista+työnhakijoista+lähes+jokaisella+on+ollut+vähintään+180+päivää+karenssin+aiheuttamaa+työttömyyskorvauksen+maksuestettä.
-++Karenssi+lukujen+selvänä+kärkenä+tulee+Varsinais-Suomi+ja+vähiten+karensseja+annetaan+Kainuussa.+++++Tilastojen+mukaan+Varsinais-Suomessa++syyskuun+2017+ja+helmikuun+2018+välisenä+aikana+karensseja+jaettiin+yli+50%.++Tämä+on+lähes+kolmannes+enemmän+kuin+tilastossa+toisena+olevalla+Uudellamaalla.