mun akvaariossa on kaksi kasvia, molemmissa jotain mustaa karvaa? Se ei lähde irti lehdistä ja muistuttaa ihan "minkkiturkkia" eli on sellaista pehmeää...miten sen saisi pois ja mistä sen tuleminen johtuu?
mustaa kamalaa levää!!
apua
2
529
Vastaukset
- bettaristic
Se on punalevää ja poisto onkin haasteellisempi tehtävä. Ei loppupelissä onnistu muuten kuin olosuhteiden muuttamisella niin, että uutta levää ei paljon kasva ja vanhan poistamisella käsin (levääntyneet lehdet pois).
http://satuj.aqua-web.org/jutut2.php Pikkuakvaan tuli myös tuollaista, kun muutettiin toisesta kaupungista :P
Lähti parissa kuukaudessa itsestään pois. En tiedä, mutta näytti kuin kierteissarvikotilot olisi sitä syöneet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2773454Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211903Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.301561- 841441
- 1381083
- 811034
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.67993Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.89858Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61727Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51716