Horoskoopit ovat omanlaistaan ajanvietettä ja hyvä niin. Tähtien asentoihin perustuvat henkilökohtaiset tähtikartat ovat myös oma lukunsa.
Monet ovat kiinnostuneista omasta tähtimerkistään...
Jopa suurvaltojen johtajilla on aikoinaan (ainakin) ollut omat tulkitsijansa, jotta tietäisivät välttää virheitä päätöksissään.
Onko teillä kokemuksia esim horoskooppimerkeistä tms toteutuneista tulkinnoista?
Täytyy tunnustaa, että viimeisinä parina vuosikymmeninä olen huomannut, että samaa horoskooppimerkkiä löytyy parhaista työkavereista ja tutuista... Mieheni on tosin "merkkiä", jonka kanssa ei ole kokemuksia...
Olkaahan armollisia, tämä on vain viaton kysymys - olen Vesimies :)
Tähdet kertovat - kertovatko?
87
1337
Vastaukset
- ö-Öö
Mnaah
Mulla yks tuttu, joka nuorena hanttimiehenä kirjoitteli iltapäivälehden horoskoopit. Kokolailla tuubaa tollaset hommelit. Siis yleensäkin. Enenpi ammattitaitoa, tehdä sopivia ennusteita. Tarkoitan kirjoittajan kirjoittamistaidon ansiota.
Sen verran mun mielestä totta pohjalla, etenkin suomessa, eri asia syntyä pimeimpään talveen, kuin kauneinpaan kesään. Siis kakaran kehitysvaiheiden kannalta. Sellainenkin, vaikkapa päiväkodissa, ala-asteella, samalla luokalla olevilla voi olla aika suuri ikäero, tottakai se vaikuttaa kehittymiseen, sitä kautta pitemmänkin päälle elämään, ehkä luonteeseen tms.
Tottaki tähtienliikkeet vaikuttavat maapallolla kaikenlaiseen, magneettikenttiin jne. Mutta ne kyllä sitten vaikuttavat kaikkiin ihmisiin, syntymäajasta riippumatta. Se, missä kehitysvaiheessa joku on jonkin hiton avaruusmyrskyn sattuessa vaikuttaa kokemukseen kyllä. Ja avasuuden tapahtumat enenpi tähtitiedettä ja matematiikkaa, ei ennustamista.
Horoskoopit ehkä enenpi psykologiaa, kuin mitään muuta tiedettä.
=DW=Toivottavasti tämä mentaalinen vaikutus olisi posiitiivinen ja ihminen osaisi poimia hyvät "merkit" selostuksesta.
Mielestäni koko maailma on matematiikkaa - mitä mieltä olet tästä?- Tähdet-tähdet
Sillä, että "yks tuttu, joka nuorena hanttimiehenä kirjoitteli iltapäivälehden horoskoopit" ei ole mitään tekemistä astrologian kanssa. Tuuba on tuubaa, astrologia ei välttämättä sen enempää kuin ...
- ö-Öö
Tähdet-tähdet kirjoitti:
Sillä, että "yks tuttu, joka nuorena hanttimiehenä kirjoitteli iltapäivälehden horoskoopit" ei ole mitään tekemistä astrologian kanssa. Tuuba on tuubaa, astrologia ei välttämättä sen enempää kuin ...
Aloitus oli horoskoopeista.
Ja astrologia on huuhaatiedettä. Jotain uskonnollisia juttuja jne. Astrologiaa sitten käytetään "tieteellisenä" perustana horoskoopeillekin.
Mä uskon kyllä astronomiaan, elikkäs tähtitieteeseen. Maanvetovoiman vaihtelut jne, johtuu taivaankappaleissa tapahtuvista muutoksista jne. Ja sitä kautta tähtitieteelliset asiat kyllä vaikuttaa ihmisenkin eloon. Mutta net ei ole siis horoskooppeja, enenpi matemaattisesti määriteltäviä tapahtumia, kuin mitään hiton huuhaaennustuksia.
Se taas asia erikseen. miten astrologia vaikuttanut taivaankappaleiden tutkimiseen ja tutkimisen kehittymiseen tieteeksi.
=DW= - ö-Öö
transpositio kirjoitti:
Toivottavasti tämä mentaalinen vaikutus olisi posiitiivinen ja ihminen osaisi poimia hyvät "merkit" selostuksesta.
Mielestäni koko maailma on matematiikkaa - mitä mieltä olet tästä?Nojoo
Just oli telkkarissa kevytdokka matemaattisista kaavoista, jotka toistuu luonnossa. Mua tosin epäilyttää luonnon kautta ihminen oppinut kaavojaan. Mutta ihminen osaa matematiikkaa, jokin voikukka, tai männynkäpy ei, vaikka kumpikin rakenteeltaan matemaattisia :D
Onkohan se sitten just matematiikka, joka erottaa ihmisen muista eläinlajeista...
=DW= - Jo.vain
Toisilla on kyky ajatella matemaattisesti ja soveltaa sitä ymmärtääkseen asioita., jotka ymmärrä pitävät sitä samantekevänä,
- Joo-no
ö-Öö kirjoitti:
Nojoo
Just oli telkkarissa kevytdokka matemaattisista kaavoista, jotka toistuu luonnossa. Mua tosin epäilyttää luonnon kautta ihminen oppinut kaavojaan. Mutta ihminen osaa matematiikkaa, jokin voikukka, tai männynkäpy ei, vaikka kumpikin rakenteeltaan matemaattisia :D
Onkohan se sitten just matematiikka, joka erottaa ihmisen muista eläinlajeista...
=DW="Onkohan se sitten just matematiikka, joka erottaa ihmisen muista eläinlajeista..."
No just ei matikka vaan peukalot, peukaloilla saa hyvän ja pitävän otteen esim. olutlasista.
Sitä varten peukalot on. - huuhaae
Nuori hanttimies taisi olla Hymylehden toimittaja Veikko Ennala. Hän kirjoitteli joskus 70-luvulla olleensa joskus opiskeija-aikana eräässä toisessa viikkolehdessä kesätoimittajana ja hänelle "plantulle" annetiin horoskooppien kirjoittaminen viikottain. Vaivaa välttääkseen hän kopioi aikaisemmin julkaistuja selityksiä ja kierrätti niitä summanmutikassa eri horoskooppimerkkien alla. Valituksia ei kuulema tullut niin että täydestä meni. Mahtoi siinä tähdet olla vähän skinsokin taivahalla.
- Erimielinen
Huu-haa-horoskooppien kirjoittajat ja astrologit, jotka tutkivat aihetta ovat kaksi eri asiaa. Mikä vaikeus tai ongelma tämän(kin) yksinkertaisen asian ja aiheen, joiden ero on kuin yöllä ja päivällä, ymmärtämisessä on?
- Käsittääkseni
ö-Öö kirjoitti:
Aloitus oli horoskoopeista.
Ja astrologia on huuhaatiedettä. Jotain uskonnollisia juttuja jne. Astrologiaa sitten käytetään "tieteellisenä" perustana horoskoopeillekin.
Mä uskon kyllä astronomiaan, elikkäs tähtitieteeseen. Maanvetovoiman vaihtelut jne, johtuu taivaankappaleissa tapahtuvista muutoksista jne. Ja sitä kautta tähtitieteelliset asiat kyllä vaikuttaa ihmisenkin eloon. Mutta net ei ole siis horoskooppeja, enenpi matemaattisesti määriteltäviä tapahtumia, kuin mitään hiton huuhaaennustuksia.
Se taas asia erikseen. miten astrologia vaikuttanut taivaankappaleiden tutkimiseen ja tutkimisen kehittymiseen tieteeksi.
=DW=Astrologialla ei ole mitään tekemistä minkään laisen uskonnon kanssa.
ö-Öö kirjoitti:
Nojoo
Just oli telkkarissa kevytdokka matemaattisista kaavoista, jotka toistuu luonnossa. Mua tosin epäilyttää luonnon kautta ihminen oppinut kaavojaan. Mutta ihminen osaa matematiikkaa, jokin voikukka, tai männynkäpy ei, vaikka kumpikin rakenteeltaan matemaattisia :D
Onkohan se sitten just matematiikka, joka erottaa ihmisen muista eläinlajeista...
=DW=Samat kuviot toistuvat pieneliöiden rakenteesta avaruuden ilmiöihin asti...
Maailmankaikkeus...
- Per-kel
Kiinalaisen horoskopin mukaan ei pitäis tiikerin ja härän yhteiselo onnistua, kuitenkis yhdessä kohta 40 vuotta :-*
- teretule
Horoskooppi on oikea toteamus ihmisissä ja todessa tähtien lailla paremmin ei kuitenkaan aina mutta yleinen pätee.
- Seko-seko
Oletko humalassa vai mikä on ongelmasi nimi?
Oli tähtienasento mikä hyvänsä, mutta kun minulle joillakin syntymäpäivillä luettiin härkä-miehen ominaisuuksia, niin kyllä ne aika lähellä vaan on. Sain minä härkä-kirjankin.
On sillä joskus muinoin ollut vuodenajalla merkitystä, milloin on syntynyt.
Ravinto on aiemmin ollut erilaista eri vuodenaikoina, kai se vaikuttaa sikiöön, ja sikiön aivojen kehittymiseen.
Härkä-miehen mietteitä :).- Kaksonen-kin
Yeap, myös oma luonteeni liippaa metkan läheltä sitä mitä oma horoskooppimerkki kertoo. Ja jos olisin elänyt merkin 'vaateiden' lailla, ne liippaisivat vieläkin osuvammin. Mutku oikeassa reaalielämässä on valitettavasti muunkin laisia vaateita.
Isäni on härkä - kyllä aikanaan oli erimielisyyksiä, kun en taipunut aina tahtonsa alle. Onneksi molemmat olemme muuttuneet säyseämmiksi vuosien mittaan ja kaikki on hyvin suhteessamme. Kumma kyllä paras elossa oleva ystävättäreni on härkä - kuin sisko minulle ja rakas!
- Monipiippuista
Montako erimielisyyttä sulla on ollut ystävättäresi kanssa? Vai taivutko tahtonsa alle? - Isän tahdon alle taipuminen ei siis välttämättä johdu hänen härkäpäisyydestään.
- voi.taivahan.merkit
Mercedes Bens on oma tähtimerkkini, hyvin ennustettava auto. Tähti on siinä keulalla. Kaksi niitä on ollut elämässäni.
- Anonyymi
Mersun tähtihetki on, jos se sattuu käynnistyyn
- Että.näin
Kerran jaettiin eräässä tilaisuudessa jokaiselle samanlaiset horoskoopit jonka jälkeen kysyttiin heiltä miten osuvasti se käy teille niin poikseutta jokainen myönsi sen sopivan osuvasti.
- Kas-tuol-on-tähti
Toi oli hyvä ! Ja kertoo kyllä "totuuden" että jokainen horoskooppi on huuhaa arvoituksia. Horoskoopithan on vain tavis ihmisten kirjoittamia, ei kenenkään yliluonnollisen saati uskonoppineiden.
Viihdettähän päivittäishoroskoopit ovat. Eihän nyt toki kaikille esim vesimies -merkkisille samoja asioita tapahdu. Uskon, että joillekin sattumalta voi natsatakin - se on vain sattumaa :)
Kumma kyllä, noita skooppeja on ollut vuosikymmenet viikkolehdissä...mitä se kertoo?
- teretule
Horoskooppi kertoo paljon ihmisestä.
- Teremene
Ei paljon, vain jotain. Mutta jos ihminen on elänyt elämänsä merkin kuvioitten, mainintojen ja merkintöjen mukaan, niin sitten se kertoo paljon enemmän.
Tämä on tosin kuulopuhetta, mutta: Jos ihminen käy "ennustajalla", joka kertoo jotakin henkilön tulevan elämän valintoihin liittyvää, saattaa henkilö tiedostamattaan toimia ennustuksen mukaisesti?!
- Alitajunnanvoima
Juu-u, noinkin voi käydä. Ihminen voi manipuloida omalla mielellään itselleen ihan mitä vain. Siksi on metkaa, että mielenpuolta ja alitajuntaa käytetään niiin hirrrveän vähän hyvän ja positiivisen tuottamiseen mutta negatiivispainotteisesti ja mielipahan ja sen moninaisten seurauksien tuottamisessa ainakin suomalaiset ovat huippuhyviä.
Hypnoosihoito on yksi alati "poikkitieteellinen" esim paniikkihäiriöiden ja fobioiden yhteydessä mahdollinen keino - se on erikoislääkärin hommaa. Hypnologit taas yrittävät saada ihmistä muuttamaan elämäntapojaan (tupakointi, ylensyönti).
Alitajuntaanhan noissa yritetään manipuloida. Itselläni hypnoosi auttoi 80 -luvun taitteessa paniikkihäiriöön (silloin meni neuroosin nimellä, kun paniikkihäiriö todennettiin tieteellisesti vasta - 85).- Tuntematonvoimavara
Asiantuntijat käyttävät eri keinoja kuin ihminen itse, jos haluaa ja tahtoo alitajuiseen tunteeseensa vaikuttaa ja vedota. Itseään ei voi hypnotisoida mutta ihminen voi ihan itse psyykata itseään oman alitajuntansa voimalla, siis ajatuksella, joka tulee itsen sisältä.
Kun ajatuksen voimaa käytetään niin perhanan paljon negatiivisten tunteitten päsmäröimiseen, jotka tunteet sitten vievät fysiikankin huonolle tolalle, niin miksi hemmetin ihmeessä sitä ei käytetä samalla tavalla positiivisten elämysten tuottamiseen ja terveyden edistämiseen.
Urheilijat ja näyttelijät esim. osaavat, ovat opetelleet, käyttämään omia voimavarojaan tuloksiinsa. Miksi tavallinen tallaaja ei näytä edes ymmärtävän mistä on kysymys?
- Tuijaserkku
Olmi olen.
- twinning
Minä olen kaksonen. Kiinalaisessa käärme.
Olen vilkas ja eloisa, aikamoinen ikiliikkuja.
En ole noita parinmuodostus horoskooppeja lukenut, joten en tiedä kuka olisi minulle se paras.
Kyllä niitä horoskooppeja luettiin töissä aina iltapäivälehdissä ja eilen huomasin, kun kävin kirjaston lukusalissa, että luin jokaisesta lehdestä jossa horoskooppi oli.Enhän minä muista niitä viittä minuuttia kauempaa, mutta lukuhetkellä ne natsaa.Minä olen nouseva kaksonen. Sanotaan, että nouseva merkki ilmenee ihmisestä vasta keski-iässä. Olen kyllä ajan kanssa alkanut muistuttaa kaksosta ainakin seurallisuuden puolesta.
transpositio kirjoitti:
Minä olen nouseva kaksonen. Sanotaan, että nouseva merkki ilmenee ihmisestä vasta keski-iässä. Olen kyllä ajan kanssa alkanut muistuttaa kaksosta ainakin seurallisuuden puolesta.
Olen kuullut saman, että nouseva merkki alkaa hallita vasta myöhemmällä iällä. Minulla se on kauris ja minussa se näkyy niin, että olen pidättyväisempi, en niin seurallinen kuin nuorempana.
Aurinkomerkkini on kalat, mutta kun olen syntynyt rajalla, näen itsessäni myös vesimiesvaikutusta. Minulle tehtiin joskus ihan täydellinen luonnetulkinta syntymähetkestä ja kyllä se aika hyvin natsaa. Päivähoroskooppeja pidän puhtaasti viihteellisinä.
Olen täällä kertonutkin, että kuulu sveitsiläinen psykoanalyytikko C G Jung tutki eri tähtimerkkien yhteensopivuutta ja ilmeisesti otti ne ihan vakavasti.
Tässä elämänvaiheessa ajattelen (kauris-vaikutusta?) Ingmar Bergmanin roolihenkilön tavoin: "Kenestä tahansa voi sanoa melkein mitä tahansa ja aina se jotenkin paikkansa pitää"...))
Ai niin. Olen Apina. Ehkä siksi toistankin usein muiden sanomaa..))- hmpff
demeter1 kirjoitti:

Ai niin. Olen Apina. Ehkä siksi toistankin usein muiden sanomaa..))Tuossa voisi olla järkeä, minkä transposition kanssa puhuitte, että nouseva merkki hallitsee vanhemmalla iällä. Se on se merkki, joka näkyy ulospäin. Ja vanhemmiten luonne lujenee, nuorena sitä ailahtelee muiden vaikutusten alla enemmän.
hmpff kirjoitti:
Tuossa voisi olla järkeä, minkä transposition kanssa puhuitte, että nouseva merkki hallitsee vanhemmalla iällä. Se on se merkki, joka näkyy ulospäin. Ja vanhemmiten luonne lujenee, nuorena sitä ailahtelee muiden vaikutusten alla enemmän.
Hyvin nähty hmpff: luonne minustakin lujenee, ei enää lähde mukaan jokaiseen imuun. Jos lähtee, tulee aika pian takaisin..))
- hmpff
Olen joskus vasemmalla kädellä harrastanut, silloin kun astron sivuille pääsi vielä ilmaiseksi tekemään tähtikarttoja. Tutustuin nousevaan merkkiin, ja erilaisten planeettojen merkityksiin. Oli ihan hauskaa. Nouseva merkkini on neitsyt, kuten syntymämerkkinikin. Loppuissa planeetoissa olen vaaka. Tekee tulkinnan melko helpoksi.
Samaan syssyyn tutustuin kiinalaiseen horrorskooppiin. Koska tuntui ihmeelliseltä että kaikki saman vuoden aikana olisi mukamas samaa merkkiä. No ei se ihan niin menekään, sielläkin on muut elementit mukana, vesi, metalli, maa, tuli, puuta-heinää :) Syntymähetki sen määrää, ja jokaiselle tulee omanlaisensa kartta. Itse olen vesi-tiikeri.
Oikeastaan minusta se kiinalainen versio on tarkempi, ja helpompi tulkita. Länsimainen jättää niin paljon tulkinnan varaan. Tai sitten en syventynyt tarpeeksi aiheeseen... onhan sekin mahdollista.
Tavallaan minusta horoskoopit ilmentävät sitä, että ihmiset ovat erilaiset. Ei voi taipua tekemään tai ymmärtämään samoja asioita, kaikissa ei löydy ne samat elementit millä toimia. Joku on luonteeltaan tulisempi, toinen maanläheisempi.
Voiko sitten käydä niin, että lukee jotain olevan itselleen vahvana, ja alkaakin tavallaan tukemaan sitä puolta enemmän itsessään?
Ennusteisiin en usko.- Valot-välkkyköön
Minä olen kakova kauris, hyppykeppi härkä, laskeva lehmän häntä, nouseva norsun kärsä, kaikki otavat otsassani yhtyköön, jupiter jupiskoon, mars tähti töksähtäköön.
- hmpff
Valot-välkkyköön kirjoitti:
Minä olen kakova kauris, hyppykeppi härkä, laskeva lehmän häntä, nouseva norsun kärsä, kaikki otavat otsassani yhtyköön, jupiter jupiskoon, mars tähti töksähtäköön.
Tää oli melkoisen hyvä analyysi, oikea tähdenlento :))
- pirremiinapa
transpositio kirjoitti:
Minä tuli-apina... lieska hännän alla ;D
Mieki pidän enempi "totena" kiinalaisia tähtimerkkejä.
Olen kala ja en voi millään uskoa että kaikki kalat voi olla samanlaisia luonteiltaan, mutta kiinalainen merkkini on jotenkin omanlaiseni, olen puhveli eli härkä (pää). hmpff kirjoitti:
Tää oli melkoisen hyvä analyysi, oikea tähdenlento :))
Heh, ettei vain vielä venus vesittelisi ja uranus uhittelisi ..))
- pirremiinapa
pirremiinapa kirjoitti:
Mieki pidän enempi "totena" kiinalaisia tähtimerkkejä.
Olen kala ja en voi millään uskoa että kaikki kalat voi olla samanlaisia luonteiltaan, mutta kiinalainen merkkini on jotenkin omanlaiseni, olen puhveli eli härkä (pää).Ja lisään että maata on jalkojeni alla.
Horoskooppimerkiltäni Leijona mistään nousevista merkeistä ei ole tietoa. Kuitenkan en horoskooppikuvauksen perusteella ole "leijnamainen". Tosin kiinnostais tilata astrologilta huvin vuoksi joku tulkinta vaikka vuodelle 2018 :D.
Seppo Tanhuahan kovasti näitä mainostaa...
Minulle teki kerran 90 -luvulla eräs tuntemattomampi alan ihminen syntymäaikaan perustuvan monisivuisen tutkielman. Kaiki planeettojen asemat ym ym. Lukaisin sen nopsasti ja säästin muistoksi enempää asiaa ajattelematta. Kului pari vuotta ja tapasin nykyisen puolisoni. Muuton yhteydessä löysin tuon "ennustuskartan" ja kylmät väreet kulkivat kropan läpi.
Siinähän oli koko silloinen elämäni - pysäytti kyllä...Unohdin mainita, etten maksanut tulkinnasta, vaan henkilö halusi itse tehdä sen minulle "vastapalveluksena" poikaystävänsä auttamisesta...
transpositio kirjoitti:
Unohdin mainita, etten maksanut tulkinnasta, vaan henkilö halusi itse tehdä sen minulle "vastapalveluksena" poikaystävänsä auttamisesta...
Joo, onhan näitä jotka tekee. Toisilla ennustus on kyllä osunut.
transpositio kirjoitti:
Seppo Tanhuahan kovasti näitä mainostaa...
Minulle teki kerran 90 -luvulla eräs tuntemattomampi alan ihminen syntymäaikaan perustuvan monisivuisen tutkielman. Kaiki planeettojen asemat ym ym. Lukaisin sen nopsasti ja säästin muistoksi enempää asiaa ajattelematta. Kului pari vuotta ja tapasin nykyisen puolisoni. Muuton yhteydessä löysin tuon "ennustuskartan" ja kylmät väreet kulkivat kropan läpi.
Siinähän oli koko silloinen elämäni - pysäytti kyllä...Teetätin Seppo Tanhualla kolme luonneanlyysiä meidän nuorille. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa ne itse, niin oppikirjamaisia ne olivat.
Oman tähtikarttani tulkinta (tutun tekemä) oli niin mairitteleva, etten ottanut sitä vakavasti. Yksi kohta (ennuste) siinä oli merkittävä: " nuoret aiheuttavat ongelmia". Omat poikani selvisivät, mutta serkkunsa teki itsemurhan, samoin kolme ikätoveria, kaksi ihan "normaalista" perheestä, kolmas päihdeongelmaisesta. Jokainen näistä kuolemista kosketti minuakin syvästi.
"Tähtiin kirjoitettu"....demeter1 kirjoitti:
Teetätin Seppo Tanhualla kolme luonneanlyysiä meidän nuorille. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa ne itse, niin oppikirjamaisia ne olivat.
Oman tähtikarttani tulkinta (tutun tekemä) oli niin mairitteleva, etten ottanut sitä vakavasti. Yksi kohta (ennuste) siinä oli merkittävä: " nuoret aiheuttavat ongelmia". Omat poikani selvisivät, mutta serkkunsa teki itsemurhan, samoin kolme ikätoveria, kaksi ihan "normaalista" perheestä, kolmas päihdeongelmaisesta. Jokainen näistä kuolemista kosketti minuakin syvästi.
"Tähtiin kirjoitettu"....Minulle tuo Seppo Tanhua -nimi on ihan vieras, en ole kuullutkaan. Hällä lienee verkkosivut?
- seppotan
siilenämää kirjoitti:
Minulle tuo Seppo Tanhua -nimi on ihan vieras, en ole kuullutkaan. Hällä lienee verkkosivut?
Astro.fi
Mielenkiintoista asiaa horoskoopeista - Kyl-Paavo-ennustaa
siilenämää kirjoitti:
Minulle tuo Seppo Tanhua -nimi on ihan vieras, en ole kuullutkaan. Hällä lienee verkkosivut?
Minä teetän ennusteet Paavo Väyrysellä, hänellähän on Tanhu taustaa ja kansantanssi oppeja. Eikö ole peräti Tanhu-opisto vai mikä se on?
siilenämää kirjoitti:
Minulle tuo Seppo Tanhua -nimi on ihan vieras, en ole kuullutkaan. Hällä lienee verkkosivut?
Jaa katsos siillenämää nämä minun esille tuomat jutut ja henkilöt ovat aina nuoremmille "historiaa"..)) Seppo Tanhua oli takavuosina iso stara, kirjoitti kirjojakin, mutta kuten sanottu, työnsä jälkeen en ollut oikein tyytyväinen.

No en minä nyt NIIN nuori ole kuiteskaan :). Ehkä paremminkin liittyy kiinnostuksen suuntautumiseen. Astrologia ja tähdistä ennustukset tai horoskoopit eivät ole niin kauheasti jakasneet kiinnostaa ett olisin seurannut henkilöitä jotka alalla toimii. Toki kävin kerran ennustajalla kaverin yllyttämänä, hän nääs tarvitsi kaverin kun oli itse menosa.
demeter1 kirjoitti:
Teetätin Seppo Tanhualla kolme luonneanlyysiä meidän nuorille. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa ne itse, niin oppikirjamaisia ne olivat.
Oman tähtikarttani tulkinta (tutun tekemä) oli niin mairitteleva, etten ottanut sitä vakavasti. Yksi kohta (ennuste) siinä oli merkittävä: " nuoret aiheuttavat ongelmia". Omat poikani selvisivät, mutta serkkunsa teki itsemurhan, samoin kolme ikätoveria, kaksi ihan "normaalista" perheestä, kolmas päihdeongelmaisesta. Jokainen näistä kuolemista kosketti minuakin syvästi.
"Tähtiin kirjoitettu"....Tietokoneellahan ne hommat hoitavat...
Kävin 70 -luvulla "oikealla ennustajalla". Tuo vanhempi piippua poltteleva rouva plarasi kortteja ja kertoi toisesta suupielestään mm äitini tulevasta avioerosta, hänen tulevasta sairaudestaan (ei kuolemaksi, mainitsi) ja jopa missä olosuhteissa tapaan silloisen poikaystäväni seuraavaksi (oli ulkomailla siihen aikaan). Sanaakaan en sanonut session aikana, joten hän ei voinut puheitteni perusteella mitään päätellä - ai niin sen verran sanoin, etten halua nostaa pakasta korttia. En ainakaan äitini asioihin voinut vaikuttaa ja se poikaystävän tapaamisjuttukin palautui mieleeni, kun tajusin juuri olleeni ko tilanteessa.
Mukanani oli minua vanhempi työkaverini, joka otti vihkisormuksetkin pois ennen tapaamista. Tuli kalaman kalpeana huoneesta ja kertoi rouvan heti ottaneen avioliiton ongelmat ja sisaren kanssa olleen perintösotkun puheeksi... Melkoinen velho ! ;DKyl-Paavo-ennustaa kirjoitti:
Minä teetän ennusteet Paavo Väyrysellä, hänellähän on Tanhu taustaa ja kansantanssi oppeja. Eikö ole peräti Tanhu-opisto vai mikä se on?
Niin ja näköismukit!
Oinas vastaa!
Uskon tietyllä tavalla, mutta varauksella horoskooppeihin. Olen omin silmin nähnyt ja kokenut, että kaksi oinasta parisuhteessa on mahdottomuus. Tosin voihan se toki jostain muustakin johtua?Aiemmin ei kokemusta oinasmiehistä - nyt 20 vuotta yhteistä taivalta ihanan äkkäpään kanssa ;D
- maissiiii
Rapuna olen rallatellut , nouseva on neitsyt ja kuulla iso merkitys.
Joskus lueskelen horoskooppeja, ajankuluksi, se on aika hyvää porukkaviihdettäkin.
Aikoinaan kun menin naimisiin joskus neljäkymmentä vuotta sitten, tilattiin oikein astrologilta rakkaushoroskooppi, vai mikä se mahtoi nimeltään olla.
Hyvin siinä kerrottiin meidän kummankin entinen elämä pelkän syntymäajan perusteella.
Jotain siinä puhuttiin tulevastakin, mutta tokko me sen takia hyvin tultiin juttuun, enemmänkin sen takia kun sovittiin, ettei sitten toisillemme vittuilla. Se toteutu paljon paremmin kuin astrologien ohjeistukset.- Taikuritässä
Elokuun alun Leijona.
Noin 30 vuotta sitten mulle tehtiin matemaattinen ennuste. Seitsemän huonoa ja seitsemän hyvää. Jotain ehkä natsas, mutta todennäköisyyksilläkin on osansa. Väitetään, että ihminen alkaa toteuttamaan horoskooppiaan.
Tiedä sitten.
Leijonaluonteesta: vartioin omiani kuin leijona luolan suulla. Karjahdan, jos joku työntyy liian lähelle. Pesänvartija. Aitoja helyjä voin laittaa estoitta miettimättä, olisiko vähemmän enemmän. Se, jos on reilu ja uskollinen ystävä ja kumppani, voi johtua monesta, ei tähtimerkistä. Mutta jousimies on mahdoton tehtävä...Vaaka skynkkaa paremmin. The end.
Huvikseni lukaisen joskus. Hyvämielinen horoskooppi teettää hymyn, ehkäpä.
- tekeemullamieli
harmaaseen päivään aurinkoa luoda tämä ystäville suoda ;)
Marraskuu ei pakkaset pauku mut lempeät tuulet puhaltaa ....
https://anna.fi/horoskoopit/kuukausihoroskoopit/kuukausihoroskooppi-marraskuu-2017/
Rakkautta kelle lupaa siihen on otettava sydän mukaan ....
https://m.youtube.com/watch?v=A3aus9G0W-8 Yllätyin horoskooppimerkkien paikkansa pitävyydestä siis sitä, että täälläkin määrätyjen tähtimerkkin alla syntyneet eivät tule toimeen/tulevat toimeen oman tähtimerkkini kanssa.
- e.i.koskaan
Kanssasi ei tule kukaan toimeen joten kaikki merkit eivät tosiaan tule kanssasi toimeen. Jos muuta väitä kerro kuka tulee.
e.i.koskaan kirjoitti:
Kanssasi ei tule kukaan toimeen joten kaikki merkit eivät tosiaan tule kanssasi toimeen. Jos muuta väitä kerro kuka tulee.
Höpö höpö, tähtimerkkien yhteensopivista piirteistä taisi joissakin kommenteissa olla kysymys. Joku antoi esimerkin mahdottomasta yhtälöstäkin.
Minä hyvin toimeen kaksosten, härän, ravun, skorppionin ja kalojen kanssa. Vaaka tähtimerkin kanssa (esikoinen) olemme huippu työpari. Kuopus jousimies on haleja ja suukkoja jakava taisteluparini.
Kauris, neitsyt, leijona, oinas, ja vesimies eivät kuulu ystäviini jostain syystä.- Enstex
korpikirjailija kirjoitti:
Höpö höpö, tähtimerkkien yhteensopivista piirteistä taisi joissakin kommenteissa olla kysymys. Joku antoi esimerkin mahdottomasta yhtälöstäkin.
Minä hyvin toimeen kaksosten, härän, ravun, skorppionin ja kalojen kanssa. Vaaka tähtimerkin kanssa (esikoinen) olemme huippu työpari. Kuopus jousimies on haleja ja suukkoja jakava taisteluparini.
Kauris, neitsyt, leijona, oinas, ja vesimies eivät kuulu ystäviini jostain syystä.Kenen kanssa tällä palstalla tulet toimeen?
- hmpff
korpikirjailija kirjoitti:
Höpö höpö, tähtimerkkien yhteensopivista piirteistä taisi joissakin kommenteissa olla kysymys. Joku antoi esimerkin mahdottomasta yhtälöstäkin.
Minä hyvin toimeen kaksosten, härän, ravun, skorppionin ja kalojen kanssa. Vaaka tähtimerkin kanssa (esikoinen) olemme huippu työpari. Kuopus jousimies on haleja ja suukkoja jakava taisteluparini.
Kauris, neitsyt, leijona, oinas, ja vesimies eivät kuulu ystäviini jostain syystä.Noniin, näissä tapauksissa on hyvä syyttää tähtiä, niin ei tarvi miettiä että mitähän tuli tehtyä :)) Ja elo on pikkasen helpompi...
- Heikunkeikku
En tiedä yhtikäs mitään mistään nousevista tai laskevista jutuista.
Enkä kiinalaisesta horoskoopista.
Mutta sen tiedän, että Rapujen kanssa tuun tottavie hyvin toimeen. Miten osaavatkaan olla niin mukavia. Ja huumorikin kolahtelee niin, että melkein kipiää ottaa. Mun makuun ovat Rapu-miehet.
Skorpionitkin kolahtelee. Joo ja Kalat. Itse oon Kalat ja jotenkin ymmärrän Kaloja.
Kalathan ovat niin mukavia nekin:)
Jotain kummallisuuksia nois horoskooppimerkeissä on. En koskaan lue mitään viikkohoroskooppeja, mutta joitakin luonnejuttuja oon lukenut ja kummasti pitävät paikkansa.Sanoppas muuta minäkin ; ) rapu.
Ravun tyypillisiä ominaisuuksia ovat suojeluvaisto, sopeutuvuus, intuitio, hyvä muisti, huomaavaisuus ja myötätunto.
Rapu näkee mahdollisuuksia myös silloin, kun niitä ei realistisesti ajatellen ole. Ravun lempeä olemus kätkee sisäänsä aloitteellisuutta ja toimintatarmoa. Rapu on hyvin herkkä ihminen ja hänen mielialansa ailahtelevat: kyyneleet ovat yhtä herkässä kuin iloinen naurukin.
Ravut ovat myös taiteellisia- Huomaan-seikan
korppis kirjoitti:
Sanoppas muuta minäkin ; ) rapu.
Ravun tyypillisiä ominaisuuksia ovat suojeluvaisto, sopeutuvuus, intuitio, hyvä muisti, huomaavaisuus ja myötätunto.
Rapu näkee mahdollisuuksia myös silloin, kun niitä ei realistisesti ajatellen ole. Ravun lempeä olemus kätkee sisäänsä aloitteellisuutta ja toimintatarmoa. Rapu on hyvin herkkä ihminen ja hänen mielialansa ailahtelevat: kyyneleet ovat yhtä herkässä kuin iloinen naurukin.
Ravut ovat myös taiteellisiaMiksi vaihdoit kuvasi ja tilalle silmä?
Osuiko jonkun arvio "susiruma" kohdilleen? Huomaan-seikan kirjoitti:
Miksi vaihdoit kuvasi ja tilalle silmä?
Osuiko jonkun arvio "susiruma" kohdilleen?Korpikirjailija ja korppis-nikeilläni on eri kuvat.
korppis kirjoitti:
Korpikirjailija ja korppis-nikeilläni on eri kuvat.
Ps. se oli mun oma kommentti ;)
- Heikunkeikku
korppis kirjoitti:
Sanoppas muuta minäkin ; ) rapu.
Ravun tyypillisiä ominaisuuksia ovat suojeluvaisto, sopeutuvuus, intuitio, hyvä muisti, huomaavaisuus ja myötätunto.
Rapu näkee mahdollisuuksia myös silloin, kun niitä ei realistisesti ajatellen ole. Ravun lempeä olemus kätkee sisäänsä aloitteellisuutta ja toimintatarmoa. Rapu on hyvin herkkä ihminen ja hänen mielialansa ailahtelevat: kyyneleet ovat yhtä herkässä kuin iloinen naurukin.
Ravut ovat myös taiteellisiaEn tiennytkään, että olet Rapu.
Oukkidoukki se nyt ehdottomasti pitää paikkansa, että olet täynnänsä taiteellisuutta.
Aina suunnittelemassa ja värkkäämässä jotakin. Melkeen pistää vihaksi, kun mä en silleen.
Niinku nyt vaikkapa se nukkekoti ja kamat niissä huoneissa.
Muistan aikoja sitten, että laitoit näytille, olikos se nyt joku Varis vai mikä, lintu nyt kuitenkin, niin olin aivan Ällistynyt, kun kirjoitit, että olit sen itse tehnyt. Keramiikkanen. Yli-hieno.
Yhden naisravun oon vuosia sitten tuntenut. Työkaveri. Niin mukava. Muutti sitten jonnekin päin Suomea ja kaveruus jäi.
Mies-ravut, niihin oon törmäillyt mennen tullen. Siis muinoin. Nykyään en enää törmäile oikeastaan mihinkään. Heikunkeikku kirjoitti:
En tiennytkään, että olet Rapu.
Oukkidoukki se nyt ehdottomasti pitää paikkansa, että olet täynnänsä taiteellisuutta.
Aina suunnittelemassa ja värkkäämässä jotakin. Melkeen pistää vihaksi, kun mä en silleen.
Niinku nyt vaikkapa se nukkekoti ja kamat niissä huoneissa.
Muistan aikoja sitten, että laitoit näytille, olikos se nyt joku Varis vai mikä, lintu nyt kuitenkin, niin olin aivan Ällistynyt, kun kirjoitit, että olit sen itse tehnyt. Keramiikkanen. Yli-hieno.
Yhden naisravun oon vuosia sitten tuntenut. Työkaveri. Niin mukava. Muutti sitten jonnekin päin Suomea ja kaveruus jäi.
Mies-ravut, niihin oon törmäillyt mennen tullen. Siis muinoin. Nykyään en enää törmäile oikeastaan mihinkään.Miesravuille on ominaista kuten naisravuille rakkaistaan huolenpito. Romantiikkoja, kynttilänvalossa viihtyviä komistuksia.
Hain illalla pari valmista keramiikkatyötä kotiin. Nyt olen erikoistunut humoristesiin fikuureihin. Keramiikan teko on viehättävää, koskaan ei voi olla varma lopputuloksesta. Joskus lopputulos on hei huraa, upeaa ja joskus pieni pettymys.
Tein nukketalomaailmassani suursiivouksen pari viikkoa sitten. Nyt talon ylin osa hipoo kattoa. On se hieno katseen vangitsia olohuoneessani.
Lintuja tein parivuotta sitten syksyllä. Esineet elävät aikaansa, nyt nostin hedelmäkulhoksi tuohon pöydälleni yhden ensimmäisistä kulhoistani.
Työn alla on joulutonttupari. Teen jalat kankaasta. Laitan galleriaan joulukuvaksi jos kaikki menee hyvin loppuun asti.
- Vihreä_menninkäinen
Tähdet todellakin kertovat. Ne ovat vaan niin kaukana että sanoma ehtii vanhentua.
- Nimimerkkini.käytössä
Niin. Nythän on löytynyt räjähtelevä tähti 500 valovuoden päässä, se on poksahtanut monta kertaa, jo 1953 alkaen muistaakseni, ja edelleen se on koonnut itsensä ja on ns hengissä.
- Joku.merkitys.kai
Kun luen lehdistä horoskooppeja, ne eivät toteudu juurikaan.
Mutta sekä tavalliset merkit että kiinalaiset sopivat kyllä luonnekuvaukseen aika hyvin värimakua ja mielimateriaalia myöten. Minusta se on aika ihmeellistä.
Kun luen muiden merkkien kuvauksia, ne eivät todellakaan sovi minuun.
Myös henkilöt, joiden kanssa synkkaa, mätsäävät.- Taikuritässä
Tähdet kertovat, että face to face ketju katosi. Lensikö galaksiin, ikäänkuin tähdenlentona?
Revontulia luvattiin, mutta katselepa niitä sateella. Tampereella on usein aina pilvistä tai sataa, kun jotain kiinnostavaa taivaalla luvassa...
Aloittamissani ketjuissa on ihan normikommentteja poistettu - kokemusta itsellänikin, Kirjoitin uudestaan saman ja säilyi. Joku taas vauhkoaa .(
- teretule
Olen vesimies vaikka lähellä toista. Oli joskus mielenkiintoinen aihe, mutta ei niin yksinkertainen kuin moni luulee. Yleiset merkit ovat totuus siis tämä tarkoittaa hlö kokonaisuutta.
- teretule
Uskon meidän tulevaan elämään 100% mera kuin muihin. Elämä on vain hetki meillä todessa.
Elämä on aina jatkuvaa ajassa ja ikuisuudessa Tarkoitatko olevasi liki toista merkkiä?
Itse kauriiseen päin "kallellani" sen kyllä huomaa...
- poliitikkokin
Henkilökohtaisilla ennusteilla tapaa olla itseään toteuttava ominaisuus sellaisille, jotka niihin vahvasti uskovat - ennustetaan sitten mitä tahansa. Tällöin myös psyyke/muisti aktiivisesti unohtaa ennusteen vähemmän oikeassa olevat kohdat. Astrologia on hyvää hömppä-viihdettä joillekin.
- ennustan_näin
Kun saman ennusteen lukee 500 marraskuussa syntynyttä, se pitää paikkansa muutaman lukijan kohdalla, oli se povaus hyvää vai pahaa:))
- Potaskanjauhantaa
Paraskin puhuja "poliitikko". Politiikka se vasta "hyvää hömppä-viihdettä" onkin ja viellä sillä lailla että hyvä tulee panna sitaatteihin.
- pirremiinapa
Olemme n.uoremman sisareni kanssa kaloja ja mielestäni emme ole luonteiltamme kuin kaksoset, vuosi horisko pitää enempi paikkansa , jos nyt yleensäkään nämä mitään "tietää".
Nousevat merkit vaikuttavat, kuten myös se, jos on syntynyt lähellä merkin vaihtumista toiseen - silloin toinen merkkikin voi vaikuttaa. Nämä ihan keittiötiedettä, mutta kyllä nuo asiaan perehtyneet tähtikarttojen tulkit samaan viittaavat.
- UMUU
Jos osaat englantia kohtuullisesti, kuuntele oheinen linkki. Aloita kohdasta noin 14min 15 sek
http://audio.kryon.com/en/ShastaSUN(F).mp3
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä923181Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991777Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461637- 901470
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4071350Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21229Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946