Voihan HAIMA ongelma

Pystismix

ajokoira/pystykorvamix on kärsinyt muutaman vuoden hiivatulehduksista ja turkin rasvoittumisesta. Heinäkuulla otettiin laajat verinäytteet ja yllätys oli suuri sillä vika löytyi haimasta kalium ei ollut viitearvoissa 3.8mmol/l ( normi 3.9-5.4), kokonaisproteiini 52g/l (54.0-82.0) ja TLI oli 46.30 ug/l (5.0-34). Aloitettiin kevyellä ruokavaliolla hills i/d. sekä panzym jauhe.
Syyskuun alussa otettiin seuranta verikokeet ja järkytykseksemme huomasimme ettei hoito tehoa vaan haima arvot vieläkin pahemmat TLI oli 200 ug/l ja haimalipaasi otettiin lisäksi ja sekin oli huima 340 U/L ( 1.0-60.0) tehtiin siirto panzymiztä tuorehaimaan ja nyt olisi vuorossa taas uusintaverikokeet. hiiva/turkkiongelma ei ole poistunut ja koiralla ei muita näkyviä oireita ole (ripulia tms) nälkähän sillä on aina ollut eikä siitä mihinkään pääse jos koira on sukua dyykkaajille.

Tässä mietitään että jos arvot edelleen noin huimia niin onko koiralla kipuja tms. että sen olisi parasta lopettaa?? koira vaikuttaa pirteältä ja jaksaa lenkkeillä ja mitään yli laiha se ei ole.

Onko muilla haima ongelmaisilla samaa ongelmaa ettei tahdo vastata hoitoon ?? Tiedän kyllä että on ollut myös sellaisia koiria joilla TLI on ollut jopa 950 ja silti selvinneet, mutta tuo hoidosta huolimatta oleva nousu hirvittää. Ultrattu on ja siellä ei näkynyt silloin mitään hälyttävää.

2

2011

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alliee

      Meillä labbiksella vaihdettiin haimajauhe tuoreeseen haimaan ja rc'n ruoka clinivetin adult lightiin, mikä tuntuu olevan vatsalle hyvä. Nyt vaan seurataan tilannetta. Haima jutuista ei koskaan tiedä. Voi päättyä miten vaan, mutta me sinnitellään niin pitkälle kuin mahdollista. Tällä hetkellä tilanne on hyvä. Tsenppiä!

    • Tartutitko

      Onko sulla hiivatulehdus?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe