Onko pakko?

Minulla on parin päivän päästä esitelmän pitäminen ja ajattelin vain kysyä että onko kouluissa pakko pitää esitelmiä jos itsestään tuntuu pahalle. Ensinnäkin jännitän tulevaa tilannetta jo viikkoja aiemmin ja sitten kun se tilanne on niin tärisen ja vapisen, änkytän, olen aivan punainen ja tekis mieli purskahtaa itkuun. Minun mielestä se on jo ihmisen nöyryyttämistä jos opettaja pakottaa esiintymään. Välillä tuntuu että se oikein nauttii tilanteesta. Onko oikeasti ihan pakko pitää esitelmä jos jos tuntuu tälläiseltä? Tarviiko siihen lääkärin kirjallisen luvan että ei tarvii vai Mitä pitäis tehdä...Apua!
3558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitäisköhän sun käydä vaikka terkan tai lääkärin juttusilla? Monet jännittävät esiintymistä, minä muiden mukana, mutta sun "tilanne" vaikuttaa pahemmalta kuin vain lievältä jännitykseltä.

Toisaalta on totta sekin, että esiintymiseenkin rutinoituu mutta jos se tuntuu ylivoimaselta niin ei sitä pysty harjottelemaankaan. Eli jos olisin sinä, pyrkisin juttelemaan ammattilaisen kanssa, jännittäminenhän nimittäin vaikuttaa jo koulunkäyntiisi. Kyllä se siitä, asioilla on taipumus järjestyä; tsemppiä!

Äänestä
  • "Olen kuullut" :) että jotkut taitelijat esim.V-M Loiri "joutuisi" oksentamaa ennen jokaista esiintymistä jännityksen vuoksi.

    Eli eikai siihen kaikki totukkaan vaikka sitä paljon tekisi. Itseäni ainakin jännittää aina esiintyminen, mutta nykyään sen osaa peittää itsevarmuudella.

    Äänestä

Noh, elämässähän ei ole mikään pakko muuta kuin kuolla, mutta olisihan se ihan hyvä tietysti päästä sekin koulu läpi, mikäli haluaa edetä elämässä.

Itsekin olin lukioaikana varmasti yhtä kova jännittämään kuin sinäkin, lukuuottamatta tuota halua purskahtaa itkuun...lähinnä toivoin, että saisin edes jonkun sydänkohtauksen, niin ei ainakaan tarviisi enempää hävetä. Kuitenkaan yhtään esitelmää en ole jättänyt pitämättä tähän päivään mennessä. Parissa esitelmässä on ollut propral apuna, mutta muut olen mennyt ilman lääkkeitä. Nykyään jännittäminen on vähentynyt huomattavasti. Enää en ainakaan etukäteen jännitä esitelmiä ollenkaan.

Suosittelenkin sinulle, että menet mieluummin nolaamaan itsesi kuin jätät menemättä ollenkaan. Tuntematonta sotilasta siteeraten: ei jäädä tuleen makaamaan, vaan mennään tulta päin...se on yksi parhaista tavoista taistellä myös jännitämistä vastaan, vaikka kovin karulta se kuulostaakin. Toki kannattaa turvautua lääkkeisiin, mikäli esiintyminen tuntuu aivan mahdottomalta. Niiden avulla on mahdollista päästä pahimmasta yli ja saada esiintymisvarmuutta. Varmasti, jos vaan jaksat uskoa itseesi ja taistella, niin tulet vielä saamaan jännityksen aisoihin!

Tsemppiä sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ujo kirjoitti:

Minulla on parin päivän päästä esitelmän pitäminen ja ajattelin vain kysyä että onko kouluissa pakko pitää esitelmiä jos itsestään tuntuu pahalle. Ensinnäkin jännitän tulevaa tilannetta jo viikkoja aiemmin ja sitten kun se tilanne on niin tärisen ja vapisen, änkytän, olen aivan punainen ja tekis mieli purskahtaa itkuun. Minun mielestä se on jo ihmisen nöyryyttämistä jos opettaja pakottaa esiintymään. Välillä tuntuu että se oikein nauttii tilanteesta. Onko oikeasti ihan pakko pitää esitelmä jos jos tuntuu tälläiseltä? Tarviiko siihen lääkärin kirjallisen luvan että ei tarvii vai Mitä pitäis tehdä...Apua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu