Ei ole purjeveneily kallista

Kiitos tästä mukavasta kirjoituksesta.

Vähän samanlaisista veneistä tykätään, mulla on kyllä sähkötyökalut mutta vähemmän taitoa.

Iloisia retkiä mahonkikosterilla.

Joku on joskus sanonut että purjehdus on kallein tapa matkustaa ilmaiseksi. Ei huano.

Nykyisin pääsee ennätyshalvalla veneeseen kiinni. Alle 3 tonnilla saa jonkun Guy 22:sen tai vastaavan. Sehän on 1,5 kuukauden nettopalkka keskituloiselle. Ekan yön yli reissun ilman vanhempia tein optarilla. Kyydissä oli myös veli, sisko, teltta ja ruokaa. Varalaitaa jäi muutama sentti, mutta onneksi ei tullut veneitä vastaan. Optarilla tein muutenkin pitkiä reissuja Airiston laitamilla.

On olemassa sanonta: Jos joku kysyy, mikä purjehduksessa viehättää, sille ei kannata yrittää selittää. En osaisikaan, mutta kyllä minäkin purjehtimisesta tykkään. Ensimmäinen vene oli 17-jalkainen ja silläkin retkeiltiin mukavasti, aamulla ei tiennyt kenen varpaat on suussa kun herää.

Kiitos mukavasta kirjoituksesta ja kommenteista sekä hyviä tuulia merikelpoisella kosterilla menoon!

Kyllä minäkin nykyään sähkövempeleitä käytän. Ei käsin enää jaksa, ainakin se on liian hidasta. Ja onhan talouskin jo vakaampi, vaikka eläkkeellä olenkin. - Uuden poran saan sunnuntaina yllätyksenä isänpäiväksi.

Kun veden, tuulen ja ihmisen kolmiosaisesta ikimysteeristä tulee intohimo, löytää itsensä joskus hauskoista tilanteista. Itselläni eräs ääripää on kotimatka reippaassa myötäisessä tervatulla soutuveneellä, jota kuljetti rannalta nyrhitty leppäpuska. Soutaminen olisi tietenkin ollut nopeampaa ja helpompaa. Tämä oli kiehtovampaa. Toisenlaista menoa oli, kun sain ajaa poikani 470-rakettia. Pinnaan pääsin, kun ketteryys ei enää riittänyt trapetsille. Vaikka 470 ei purjeveneistä nopein olekaan, oli sitä vauhtia vaikea uskoa todeksi.

Muuten, tuli puhe pitkistä talvi-illoista. Ainakin minä tykkäisin lukea niiden iloksi kanssaseilaajien purjehdushistorioista. Ja sattumuksista vetisten polkujen varsilta. Tarinoikaa!

Oli synkkä ja myrskyisä yö, haavan lehden värisivät aavemaisesti. tuuli ulvoi vanteissa ja punaviini lämmitti vatsassa. Sitten sain veneen kiinni rantaan ja pääsin saunaan.

Heippa. Kirjoittelen teille omia kokemuksiani purjeveneilystä. Olin 12 v kun äitini tapasi miehen joka omisti vanhan Meriläisen ja sillä kävimme läpi Turun saariston ja kuuntelimme sitä puksutusta joka viikonloppu monta vuotta. Jossain vaiheessa tuli idea että voisi kokeilla purjevenettä ja silloin se oli menoa. Siitä on nyt 30 vuotta ja joka kesä haaveilen että voisin päästä purjehtimaan. Ei se aina ole kiinni rahasta vaan ajasta ja samanhenkisistä kavereista.

Peukut "PurjehtimaanTuomittu":lle, hyvä meininki ja asenne

Luin vast'ikään mielestäni osuvan ajatuksen purjehtimisesta. Se meni suunnilleen näin: "Purjehdusinto ei lopu purjehtimalla, siihen tarvitaan ulkoinen syy" Olen aika lailla samaa mieltä.

Nuoremmille se voi tarkoittaa perheen perustamista, muuttamista työn perässä jne. Meille senioreille kyse on monasti fyysisestä ongelmasta, jäykkyydestä ja kömpelyydestä.
Joskus kyse on siitä että se oma puosu ei enää jaksa, tai lähti seilaamaan sille viimeiselle legille..

Kyllähän tuo iän tuoma jäykkyys - siellä, missä sitä ei kaipaisi - rajoittaa veneilyä. Kun se harmittaa, haen rohkaisua Heinolassa sattuneesta laituritapaamisesta.

Olin kahvilla sataman mukavassa kahviossa, samalla tietenkin tarkastin kaikki veneet (silloin olin pari vuotta veneetön orpo). Yksi vene oli hämmentävän ruma. Oli vanha Hai, tökerösti maalattu, ja siihen oli tehty rautakaiteet! Ei edes mitään kiiltävää ruostumatonta vaan mitä lie pehmeää romutavaraa, rumasti maalattua.

Oli jäätävä norkoilemaan ja katsomaan, kenen semmonen hirvitys on. Ajattelin joittenkin nuorten toteuttavan hyvää pakkohaavettaan ilman rahaa.

Esiin kömpi suunnilleen kahdeksankymppinen äijänkuva. Mukana gasti, samaa ikäluokkaa, rakenteeltaan vähän puhlinka täti. Naisen kädet oli kääritty sideharsoihin.

Jyväskylästä olivat lähteneet pienelle kesäreissulle. Käsien siteet mies selitti pahoitellen mutta ihan arkisena asiana. Oli puhaltanut lujaa ja melko oikukkaasti (kuten järvillä usein). Naisen kämmenet olivat hiertyneet verille spinnuskuuttien pitelystä.

Puheissa ei mitään uhoa tai kehuskelua. Tavallista tarinaa tavallisen reissun sattumuksista. Kun tarkemmin katseli venettä, puutteet ja rumuudet väistyivät. Ylihintaista merkkitavaraa ei ollut, mutta kaikki näytti toimivalta ja asialliselta, ammattilaisen jäljeltä.

Melko ammattilainen pitää ollakin, että voi kompensoida iän tuomat rajoitukset. Eihän tässä valtamerestä puhuta, muttei Päijänne toisaalta mikään leikkilätäkkökään ole.

Joka tapauksessa kohtaamisesta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa ja, kuten sanottu, rohkeutta jatkaa nauttimista vanhanakin. Ja tietysti, ikuisesti köyhänä.

Veneilyyn pätee sama minkä joskus havaitsin matkamoottoripyöräilyä harastaessa, kun huoltoasemalla tuli juttusille eräs mies jonka voisi nyt tässä vaikka luokitella wanabemotoristiksi. Ensin kaveri ihaili pyörääni ja heittäytyi sitten kyselemään ja juttelemaan, kovat tuntuivat olevan halut pyörän selkään, mutta kun ei kuulemma pysty niin kalliiseen harrastukseen, pitäis olla pyörä ja vakuutuksetkin maksaa. Sitten keskustelu kääntyi pyörään, kerroin sen olevan 500 kuutioinen ja siinä olevan lähes 50hv tehoa ja ihan riittävä yksinäisen ihmisen moottoripyöräksi ja että olin ajanut sillä ympäri Skandinaviaa. Pyörä oli pitkälle toistakymmentä vuotta vanha mutta toimi vielä ihan hyvin. No lopputulema olis se, että kyllähän moottoripyöräilyä voi harrastaa aktiivisestikkin ilman ihmeempiä kuluja, mutta kuulemma kun ei kehtaa kertoa kavereille hankineensa alle tonnikuutiosta vanhaa pyörää ja ajelevansa sillä. Niin että mitä tästä opimme, no se, että oma itse on monelle isompi este kuin taloudelliset resurssit.
Tämä sama pätee purjeveneisiin, monella on mielikuva venenäyttelyn 40 jalkaisesta purresta johon ei taito ja rahat riitä. Tosiasiassa harrastaa voisi paljon vähemmällä jos vaan oma itsetunto antaisi periksi. Samapa silti tuo, katellisia kuitenkin ollaan, jos ei rahasta niin ainakin sitten siitä, että joku uskaltaa mutta itse ei.

Ainakin veneilyssä tuo alemmuuden, jos sitä on, syy todella löytyy omasta itsestä. Tai ehkä minulla on ollut hyvä onni. Kuitenkin ne veneilyseurat, joihin olen kuulunut, ovat olleet tässä mielessä loistavia. Koskaan ei ole kuulunut halventavia puheita kenenkään halvasta veneenreuhkasta. Hulttiomaisesta hoidosta kyllä, koskaan ei hinnasta.

Kerran, kun olin hyvin nuori ja hyvin köyhä - mikä myös näkyi - osallistuin johonkin LYS-kisaan. Eräs vieras kaveri, jolla oli tosi arvokas vene, tuli kysymään, miksi en käytä spinnua. Kerroin rehellisesti, että ei ole ollut varaa hankkia. Tämä kaveri, jota en ollut tavannut ennen enkä koskaan myöhemminkään tavannut, kaivoi kalliin autonsa takaluukusta pussin, jossa oli vanha mutta aivan ehjä pallokas.

Oli sitä mieltä, että jos mies hoitaa veneensä noin hyvin, se on ansainnut edes perusvarusteet. Oli hänelle kuulemma aktiivisesti kilpailevana turha ja loppuun käytetty. Ei puhettakaan maksusta. Minulle purje oli aarre, mutta arvokkaampaa oli reiluus. Eikä kyllä itsetuntoa rassannut yhtään, että sain köyhänapua. Toisilla vain sattuu olemaan enemmän kuin toisilla.

Asiaahan puhutte,Navigarenecce ja MitaanTietamaton.

Kun muuten kovasti sauhuan, että veneilyn ei tarvitse olla kallista, en tarkoita, että siihen ei saisi käyttää rahaa, jos on mahdollisuus ja halua. Olisi varmaan mukavaa seilata ylellisellä miljoonajahdilla sellaiselle saarelle, jonka rannassa palmut suhisevat tuulessa. Toisaalta vanhalla soutuveneellä pääsee lähisaaren rantaan. Suhisevat ne tuulen pieksämät männytkin - ja ovat jollekin yhtä eksoottisia kuin palmut meille.