Ei ole purjeveneily kallista

On tästä jossain ikivanha ketju, mutta avaan uuden. Totthan veneeseen saa kulumaan rahaa, mihin ei saisi. Toisaalta veneilystä voi nauttia täydesti myös köyhä ja jopa oikein köyhä.

Ensimmäinen veneeni oli tammea, vanhasta pelastusveneestä rikattu ja kölitetty viritelmä. Ostin sen kaverin kanssa, kun olimme kahdentoista. Siihen riittivät omat rahat, jotka tienasimme talven aikana erilaisia töitä tekemällä. Ei se ihmeellinen purjehtija ollut, mutta riitti moneen seikkailuun reilusti yli murrosiän. Maailma sitten vei muualle, kaverin äiti sai veneestä kukkapenkin perheen mökkisaareen. Parina kesänä vein sitten tyttöystävää ikivanhalla Viklalla. Tulot olivat opintolaina ja kesätyöt.

Myöhemmin, kun jo ensimmäisiä lapsia oli siunaantunut, pakkomielle taas vei. Rakensin Pelikaanin, kun sain naapurilta piirustukset ja ilmaisen pukin. Osa vaneerista oli käytettyä, esimerkiksi yksikin vanha sängynpohja takakanteen. Purjeet ompelin itse. Ei niistä ihan kilpakelpoisia tullut, mutta vaimon ja kolmen ihan pienen lapsen kanssa tuli tehtyä monta ikimuistoista telttaretkeä lähisaariin.

Myöhemm rakastuin satamassa kuolaillessani myytävänä olleen Louhen muotoihin. Se oli kaukana mahdollisuuksien ulkopuolella, kun en uskonut silloisilla tuloillani mitenkään saavani lainaa. Mutta kun pankit siihen aikaan kilvan tarjosivat rahaa, menin ihan härnätäkseni kyselemään. Sain ilman rutinoita, ja minä kuljin pilvissä mahonkisen Louhen omistajana. Louhi olikin sitten liki parikymmentä vuotta. Sähköisiin työkaluihin ei ollut rahaa. Jotain sai lainaksi,mutta kyllä myös puupalikkaan kiedottu santapaperi on nuoren miehen käsissä tehokas kone.

Jouduin sitten muutamaksi vuodeki maailmalle, ja Louhi sai uuden omistajan. Eläkeiän vilkkuessa horisontissa menin hankkimaan ensimmäisen halvan muovineneeni. Viggen piti tietenkin ostaa lainarahalla. Viitisen vuotta se palveli. Hyvät muistot siitä jäi, mutta minä olen puuvenehullu. Taas pari vuotta ilman, mutta ensi kevättä odottaa jo elämäni suurin ja kallein vene, 28-jalkainen mahonkinen Laurin-kryssare.

Keskityin tässä eniten veneen ostoon, vaikka käyttö on varsinainen rahanmeno. Siitäkin selviää kohtuuhinnoilla, kun tekee itse ja etsii edullisia palveluita. Joka tapauksesta olen nauttinut täydesti purjehduksesta, vaikka tuloni eivät ole koskaan yltäneet suomalaiseen keskiarvopalkkaan. - Ja muuten, soutuveneily ja melonta ovat ihan oikeaa veneilyä myös.
Ilmianna
Jaa

19 Vastausta


Kiitos tästä mukavasta kirjoituksesta.

Vähän samanlaisista veneistä tykätään, mulla on kyllä sähkötyökalut mutta vähemmän taitoa.

Iloisia retkiä mahonkikosterilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Samaa mieltä, mukava juttu pimeän illan ratoksi. Minunkin ensimmäinen itse rakennettu ” veneeni” oli muutamasta 8x2 tuuman lankusta tehty lautta.
Purjeena siinä oli mummolta saatu iso verhokangas raakapurjeeksi rikatuna. Kuten voi kuvitella, mitään suurta purjehduksen juhlaa se ei ollut. Myötätuulella alas ja rantaa pitkin seipäällä työntämällä takaisin.

Koska isovanhemmat asuivat saaressa, niin veneet tulivat tutuiksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Alussa ne olivat moottoriveneitä ja mitä nopeampi, sitä parempi. Nyt kuitenkin olen palannut takaisin purjeveneilyn piiriin ja kohta tulee kymmenen vuotta täyteen oikean purjeveneen (27 f) omistajana.

Minun on tunnustettava, että minulla pysyy ne sähkötyökalut liiankin hyvin kädessä ja kun siellä veneessä jotakin tekee, niin tahtoo sitä rahaakin kulumaan - toistaiseksi en ole katunut :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Joku on joskus sanonut että purjehdus on kallein tapa matkustaa ilmaiseksi. Ei huano.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ensimmäisessä purjejollassani oli lakanoista ommeltu purje. Nykyäänhän saa edullisia sähkötyökalujakin, toisin kuin ennen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Nykyisin pääsee ennätyshalvalla veneeseen kiinni. Alle 3 tonnilla saa jonkun Guy 22:sen tai vastaavan. Sehän on 1,5 kuukauden nettopalkka keskituloiselle. Ekan yön yli reissun ilman vanhempia tein optarilla. Kyydissä oli myös veli, sisko, teltta ja ruokaa. Varalaitaa jäi muutama sentti, mutta onneksi ei tullut veneitä vastaan. Optarilla tein muutenkin pitkiä reissuja Airiston laitamilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Eihän Guy22:n hinta koostu pelkästä veneen hinnasta. Veneelle pitää olla laituripaikka ja talvisäilytyspaikka, telakointivarusteet, ja tietysti miehistölläkin pitää olla kunnon varusteet.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Olet oikeassa kun tarkoitetaan purjehdusharrastuksen hintaa mutta väärässä veneen hinnan suhteen. Kyllä kolmella tonnilla saa purkkarin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
On olemassa sanonta: Jos joku kysyy, mikä purjehduksessa viehättää, sille ei kannata yrittää selittää. En osaisikaan, mutta kyllä minäkin purjehtimisesta tykkään. Ensimmäinen vene oli 17-jalkainen ja silläkin retkeiltiin mukavasti, aamulla ei tiennyt kenen varpaat on suussa kun herää.

Kiitos mukavasta kirjoituksesta ja kommenteista sekä hyviä tuulia merikelpoisella kosterilla menoon!
Ilmianna
Jaa
Kyllä minäkin nykyään sähkövempeleitä käytän. Ei käsin enää jaksa, ainakin se on liian hidasta. Ja onhan talouskin jo vakaampi, vaikka eläkkeellä olenkin. - Uuden poran saan sunnuntaina yllätyksenä isänpäiväksi.

Kun veden, tuulen ja ihmisen kolmiosaisesta ikimysteeristä tulee intohimo, löytää itsensä joskus hauskoista tilanteista. Itselläni eräs ääripää on kotimatka reippaassa myötäisessä tervatulla soutuveneellä, jota kuljetti rannalta nyrhitty leppäpuska. Soutaminen olisi tietenkin ollut nopeampaa ja helpompaa. Tämä oli kiehtovampaa. Toisenlaista menoa oli, kun sain ajaa poikani 470-rakettia. Pinnaan pääsin, kun ketteryys ei enää riittänyt trapetsille. Vaikka 470 ei purjeveneistä nopein olekaan, oli sitä vauhtia vaikea uskoa todeksi.

Muuten, tuli puhe pitkistä talvi-illoista. Ainakin minä tykkäisin lukea niiden iloksi kanssaseilaajien purjehdushistorioista. Ja sattumuksista vetisten polkujen varsilta. Tarinoikaa!
Ilmianna
Jaa
Oli synkkä ja myrskyisä yö, haavan lehden värisivät aavemaisesti. tuuli ulvoi vanteissa ja punaviini lämmitti vatsassa. Sitten sain veneen kiinni rantaan ja pääsin saunaan.
Ilmianna
Jaa
Heippa. Kirjoittelen teille omia kokemuksiani purjeveneilystä. Olin 12 v kun äitini tapasi miehen joka omisti vanhan Meriläisen ja sillä kävimme läpi Turun saariston ja kuuntelimme sitä puksutusta joka viikonloppu monta vuotta. Jossain vaiheessa tuli idea että voisi kokeilla purjevenettä ja silloin se oli menoa. Siitä on nyt 30 vuotta ja joka kesä haaveilen että voisin päästä purjehtimaan. Ei se aina ole kiinni rahasta vaan ajasta ja samanhenkisistä kavereista.
Ilmianna
Jaa
Peukut "PurjehtimaanTuomittu":lle, hyvä meininki ja asenne
Ilmianna
Jaa
Luin vast'ikään mielestäni osuvan ajatuksen purjehtimisesta. Se meni suunnilleen näin: "Purjehdusinto ei lopu purjehtimalla, siihen tarvitaan ulkoinen syy" Olen aika lailla samaa mieltä.

Nuoremmille se voi tarkoittaa perheen perustamista, muuttamista työn perässä jne. Meille senioreille kyse on monasti fyysisestä ongelmasta, jäykkyydestä ja kömpelyydestä.
Joskus kyse on siitä että se oma puosu ei enää jaksa, tai lähti seilaamaan sille viimeiselle legille..
Ilmianna
Jaa
Kyllähän tuo iän tuoma jäykkyys - siellä, missä sitä ei kaipaisi - rajoittaa veneilyä. Kun se harmittaa, haen rohkaisua Heinolassa sattuneesta laituritapaamisesta.

Olin kahvilla sataman mukavassa kahviossa, samalla tietenkin tarkastin kaikki veneet (silloin olin pari vuotta veneetön orpo). Yksi vene oli hämmentävän ruma. Oli vanha Hai, tökerösti maalattu, ja siihen oli tehty rautakaiteet! Ei edes mitään kiiltävää ruostumatonta vaan mitä lie pehmeää romutavaraa, rumasti maalattua.

Oli jäätävä norkoilemaan ja katsomaan, kenen semmonen hirvitys on. Ajattelin joittenkin nuorten toteuttavan hyvää pakkohaavettaan ilman rahaa.

Esiin kömpi suunnilleen kahdeksankymppinen äijänkuva. Mukana gasti, samaa ikäluokkaa, rakenteeltaan vähän puhlinka täti. Naisen kädet oli kääritty sideharsoihin.

Jyväskylästä olivat lähteneet pienelle kesäreissulle. Käsien siteet mies selitti pahoitellen mutta ihan arkisena asiana. Oli puhaltanut lujaa ja melko oikukkaasti (kuten järvillä usein). Naisen kämmenet olivat hiertyneet verille spinnuskuuttien pitelystä.

Puheissa ei mitään uhoa tai kehuskelua. Tavallista tarinaa tavallisen reissun sattumuksista. Kun tarkemmin katseli venettä, puutteet ja rumuudet väistyivät. Ylihintaista merkkitavaraa ei ollut, mutta kaikki näytti toimivalta ja asialliselta, ammattilaisen jäljeltä.

Melko ammattilainen pitää ollakin, että voi kompensoida iän tuomat rajoitukset. Eihän tässä valtamerestä puhuta, muttei Päijänne toisaalta mikään leikkilätäkkökään ole.

Joka tapauksessa kohtaamisesta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa ja, kuten sanottu, rohkeutta jatkaa nauttimista vanhanakin. Ja tietysti, ikuisesti köyhänä.
1
Ilmianna
Jaa
Veneilyyn pätee sama minkä joskus havaitsin matkamoottoripyöräilyä harastaessa, kun huoltoasemalla tuli juttusille eräs mies jonka voisi nyt tässä vaikka luokitella wanabemotoristiksi. Ensin kaveri ihaili pyörääni ja heittäytyi sitten kyselemään ja juttelemaan, kovat tuntuivat olevan halut pyörän selkään, mutta kun ei kuulemma pysty niin kalliiseen harrastukseen, pitäis olla pyörä ja vakuutuksetkin maksaa. Sitten keskustelu kääntyi pyörään, kerroin sen olevan 500 kuutioinen ja siinä olevan lähes 50hv tehoa ja ihan riittävä yksinäisen ihmisen moottoripyöräksi ja että olin ajanut sillä ympäri Skandinaviaa. Pyörä oli pitkälle toistakymmentä vuotta vanha mutta toimi vielä ihan hyvin. No lopputulema olis se, että kyllähän moottoripyöräilyä voi harrastaa aktiivisestikkin ilman ihmeempiä kuluja, mutta kuulemma kun ei kehtaa kertoa kavereille hankineensa alle tonnikuutiosta vanhaa pyörää ja ajelevansa sillä. Niin että mitä tästä opimme, no se, että oma itse on monelle isompi este kuin taloudelliset resurssit.
Tämä sama pätee purjeveneisiin, monella on mielikuva venenäyttelyn 40 jalkaisesta purresta johon ei taito ja rahat riitä. Tosiasiassa harrastaa voisi paljon vähemmällä jos vaan oma itsetunto antaisi periksi. Samapa silti tuo, katellisia kuitenkin ollaan, jos ei rahasta niin ainakin sitten siitä, että joku uskaltaa mutta itse ei.
Ilmianna
Jaa
Ainakin veneilyssä tuo alemmuuden, jos sitä on, syy todella löytyy omasta itsestä. Tai ehkä minulla on ollut hyvä onni. Kuitenkin ne veneilyseurat, joihin olen kuulunut, ovat olleet tässä mielessä loistavia. Koskaan ei ole kuulunut halventavia puheita kenenkään halvasta veneenreuhkasta. Hulttiomaisesta hoidosta kyllä, koskaan ei hinnasta.

Kerran, kun olin hyvin nuori ja hyvin köyhä - mikä myös näkyi - osallistuin johonkin LYS-kisaan. Eräs vieras kaveri, jolla oli tosi arvokas vene, tuli kysymään, miksi en käytä spinnua. Kerroin rehellisesti, että ei ole ollut varaa hankkia. Tämä kaveri, jota en ollut tavannut ennen enkä koskaan myöhemminkään tavannut, kaivoi kalliin autonsa takaluukusta pussin, jossa oli vanha mutta aivan ehjä pallokas.

Oli sitä mieltä, että jos mies hoitaa veneensä noin hyvin, se on ansainnut edes perusvarusteet. Oli hänelle kuulemma aktiivisesti kilpailevana turha ja loppuun käytetty. Ei puhettakaan maksusta. Minulle purje oli aarre, mutta arvokkaampaa oli reiluus. Eikä kyllä itsetuntoa rassannut yhtään, että sain köyhänapua. Toisilla vain sattuu olemaan enemmän kuin toisilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Uskon, että kaverille oli arvoa siinä, että spinnulle löytyi hyödyllistä käyttöä ja tarvetta. Tuollaista arvoa ei mitata rahassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
On totta että varakkaat pitävät tiukasti kiinni rahoistaan, mutta olen pannut merkille myös sen piirteen, että he antavat joskus tavaraa ilmaiseksi - kunhan se menee hyvään tarkoitukseen.
Minäkin olen saanut rikkailta tutuilta joskus käypäistä tavaraa kun olen ilmaissut käyttäväni sitä.
Toisinaan jopa laatukin on parempaa kuin mitä itse hankin. Mikä ei ole aina itsestään selvää. Nimittäin tosi rikkaat eivät välttämättä osta kaupan kalleinta tuotetta - mikä lienee ymmärettävää - muutenhan he eivät olisi rikkaita :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Asiaahan puhutte,Navigarenecce ja MitaanTietamaton.

Kun muuten kovasti sauhuan, että veneilyn ei tarvitse olla kallista, en tarkoita, että siihen ei saisi käyttää rahaa, jos on mahdollisuus ja halua. Olisi varmaan mukavaa seilata ylellisellä miljoonajahdilla sellaiselle saarelle, jonka rannassa palmut suhisevat tuulessa. Toisaalta vanhalla soutuveneellä pääsee lähisaaren rantaan. Suhisevat ne tuulen pieksämät männytkin - ja ovat jollekin yhtä eksoottisia kuin palmut meille.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Ei ole purjeveneily kallista

On tästä jossain ikivanha ketju, mutta avaan uuden. Totthan veneeseen saa kulumaan rahaa, mihin ei saisi. Toisaalta veneilystä voi nauttia täydesti myös köyhä ja jopa oikein köyhä.

Ensimmäinen veneeni oli tammea, vanhasta pelastusveneestä rikattu ja kölitetty viritelmä. Ostin sen kaverin kanssa, kun olimme kahdentoista. Siihen riittivät omat rahat, jotka tienasimme talven aikana erilaisia töitä tekemällä. Ei se ihmeellinen purjehtija ollut, mutta riitti moneen seikkailuun reilusti yli murrosiän. Maailma sitten vei muualle, kaverin äiti sai veneestä kukkapenkin perheen mökkisaareen. Parina kesänä vein sitten tyttöystävää ikivanhalla Viklalla. Tulot olivat opintolaina ja kesätyöt.

Myöhemmin, kun jo ensimmäisiä lapsia oli siunaantunut, pakkomielle taas vei. Rakensin Pelikaanin, kun sain naapurilta piirustukset ja ilmaisen pukin. Osa vaneerista oli käytettyä, esimerkiksi yksikin vanha sängynpohja takakanteen. Purjeet ompelin itse. Ei niistä ihan kilpakelpoisia tullut, mutta vaimon ja kolmen ihan pienen lapsen kanssa tuli tehtyä monta ikimuistoista telttaretkeä lähisaariin.

Myöhemm rakastuin satamassa kuolaillessani myytävänä olleen Louhen muotoihin. Se oli kaukana mahdollisuuksien ulkopuolella, kun en uskonut silloisilla tuloillani mitenkään saavani lainaa. Mutta kun pankit siihen aikaan kilvan tarjosivat rahaa, menin ihan härnätäkseni kyselemään. Sain ilman rutinoita, ja minä kuljin pilvissä mahonkisen Louhen omistajana. Louhi olikin sitten liki parikymmentä vuotta. Sähköisiin työkaluihin ei ollut rahaa. Jotain sai lainaksi,mutta kyllä myös puupalikkaan kiedottu santapaperi on nuoren miehen käsissä tehokas kone.

Jouduin sitten muutamaksi vuodeki maailmalle, ja Louhi sai uuden omistajan. Eläkeiän vilkkuessa horisontissa menin hankkimaan ensimmäisen halvan muovineneeni. Viggen piti tietenkin ostaa lainarahalla. Viitisen vuotta se palveli. Hyvät muistot siitä jäi, mutta minä olen puuvenehullu. Taas pari vuotta ilman, mutta ensi kevättä odottaa jo elämäni suurin ja kallein vene, 28-jalkainen mahonkinen Laurin-kryssare.

Keskityin tässä eniten veneen ostoon, vaikka käyttö on varsinainen rahanmeno. Siitäkin selviää kohtuuhinnoilla, kun tekee itse ja etsii edullisia palveluita. Joka tapauksesta olen nauttinut täydesti purjehduksesta, vaikka tuloni eivät ole koskaan yltäneet suomalaiseen keskiarvopalkkaan. - Ja muuten, soutuveneily ja melonta ovat ihan oikeaa veneilyä myös.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta