Minolaista kulttuuria olen tänään tutkinut, sitä edustavaa Knossoksen kaupunkia Kreetalla. Varhaisin eurooppalainen kuvailmaisu liittyi luolamaalauksiin lähes 40.000 v. sitten, mutta freskot ja seinämaalaukset koristivat jo Knossoksen palatseja.
Mytologia sai kerrontasijaa kirjoitustaidon kehittyessä Kreetalla noin 2000 eaa. Siis lähes 5000 v sitten.!
Kertoma taltiointi kirjallisuudessa on nuorta verrattuna kuvailmaisuun.
Knossoksen kaupungin löysi Sir Arthur Evans niinkin myöhään kuin 1899, ja on kaivauttanut ja entisöinnyt valtavat palatsit, joissa oli hienostunut viemäröintijärjestelmäkin.
Kirjoitustaito, mahdollisti tieteenkin säilymisen seuraaville tutkijoille, ei Knossoksesta vaan ilmeisesti Persian Aleksandriasta, ja tieteen kehitys lähtikin tosi vauhtiin pimeän keskiajan jälkeen.
Verrattoman hienostuneet härkämaalaukset akrobaattien keikkuessa selässään, on taltioidut museoissa ja entisöidyt palatsissa.
Minotaurushärkä ilmeisesti oli jokin mytologinen kulttisymboli, jopa roomalaisten ylijumala Zeus muutti itsensä häräksi ryöstäessään Europé neidon.
Mahtaakohan Egyptin ajan kultainen vasikkakin kuulua Minolaisen kulttuurin jälkimaininkeihin juutalaisuudessa?
Kaikki Välimeren maat, Egyptiä myöten kuului kaupanvaihtoon kukoistavan Minelaisten kanssa, kunnes Mykeneläiset valloittivat saaren ja Minolaiset härkineen painuivat historian hämärään. tulivuoren purkauksetkin hävittivät osan kaupunkia.
7 metrin maakerros kertoo arkelogisissa kaivauksissa asutuksen pitkäaikaisuudesta, tuossa eteläisen Euroopan kulttuurikehdossa. Aikana, jolloin jää vielä peitti Suomen ja osittain Saksankin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.