https://keskustelu.suomi24.fi/t/14819918/onko-tama-ihmisen-pojan-merkki!
Onko Perhossa nähty tätä valoilmestystä?
Onko tämä Ihmisen Pojan merkki?!
5
515
Vastaukset 5
Katolisen kirkon lähteiden mukaan Ihmisen Pojan merkki nähtiin viime vuonna Etelä- ja Väli-Amerikassa ja sitä ennen Italian Genovassa vuonna 1614.
Nyt sitä on siis ainakin Euroopassa ja Israelissa, jossa myös ilmestyi taivaalle seuraava teksti: "Nostakaa päänne sillä teidän vapautuksenne on lähellä".
Tiettävästi siitä ilmestyksestä on otettu kuva ainakin Ylistarossa Etelä-Pohjanmaalla.Joidenkin Katolisen kirkon lähteiden mukaan tästä Ihmisen Pojan merkistä on aikaa maailman loppuun noin 17 vuotta.
Puolestaan Reformoidun kirkon uskonoppineen mukaan siihen on aikaa noin 22 vuotta. Hänen mukaansa pakanoiden etsikkoaika kestää vielä seitsemän vuotta.
Israelin etsikonaika on alkamassa, sinne ovat nuoret vl:t vieneet evankeliumin viime Pääsiäisenä. Heitä on joidenkin tietojen mukaan jo yli kaksituhatta.
Onko siis pakanoiden etsikkoaika päättymässä lähitulevaisuudessa, niin Raamatun kirjoitukset kertovat ?!- Dilbertius
Nyt on alkanut uskonnottomien etsikkoaika.
Kehittyneissä maissa uskonnot eivät enää pysty pitämään ihmiset otteessaan, kun uskonnot koetaan aivan liian alkeellisiksi todellisuuskäsityksiksi.
Nyt heitä on joidenkin lähteiden mukaan jo yli 50 000.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521020
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113974Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust27910Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7814- 74699
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3654Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it186602- 57593
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25587- 73587
