Kaupungin matkailustrategiaa

Voihanmatkailu

Olen yhä vakuuttuneempi siitä että kaupungin päättäjissä on Hämeenlinnassa jotain todella pahasti vialla. Aulangon leirintäalueen kohtalo on nähkääs niin kummallinen ettei sitä millään ymmärrä. Kun leirintäalue toistakymmentävuotta sitten myytiin Lahtelaiselle liikemiehelle kesäasunnoksi, loppui alueella tietenkin samalla leirintäalueen toiminta. Kun kymmenen vuotta omistajan kanssa taisteltiin alueen rakennusten remonttien kanssa, niin kaupunki osti viimein alueen rakennukset itselleen takaisin lähes tuplahinnalla.

Sitten alueelle saatiin taas uuden vuokralaisen ansiosta kauan kaivattu leirintäalue ja katajiston kartanon perinteikäs ravintolakin avasi ovensa. Kaupunki ei halunnut kuitenkaan tehdä vuokralaisen kanssa kuin kolmen vuoden vuokrasopimuksen, joten vuokralaiselle ei annettu minkäänlaista mahdollisuuta kaivattuihin investointeihin ja alueen kehittämiseen. Kaupunki torjui myös minkäänlaiset omat investoinnit omistamalleen maalle. Vuokralainen esitti kaupugille myöskin vuosien varrella useita pyyntöjä opsteista moottoritielle ja kaupunkiin, mutta pyyntöihin ei suostuttu.

Viimein kaupunki savusti yrittäjän ulos alueelta tuplaamalla vuokran. Seuraava temppulautojen ja fallareiden vuokraukseen erikoistunut ja vuosia liiketoimiaan tappiolla pyörittänyt vuokralainen sai kerralla kymmenen vuoden vuokrasopimuksen, ja kaupunki investoi heti verovaroja paikan rakennuskantaan. Yrittäjä sulki sitten ensi töikseen sekä leirintäalueen että myöskin ravintolan ja maalaili lehtien palstoilla että ensimmäinen kesä meni siivotessa - niin kai kun juuri mitään toimintaa ei enää alueella ole. Nyt ihmetellään sitten sitä mihin matkailijat ovat kaupungista kadonneet. En voi oikein muuta enää loppuun todeta kuin, out stiks stik.

54

594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entinen.päättäjä.SKP

      Olet ihan oikeassa, Demarit Kokoomuksen johdolla ajaa alas koko kaupungin, vain Goodmannissa on elämää, kuten esim tänäänkin.

    • Muisteloa

      Telttailijoilla ja matkailustrategialla ei ole keskenään tekemistä. Matkailijat tuovat rahaa ja leirintäalueen väki ongelmia. Leirintä aluetta ei tarvita mutta toisin oli 50-l. Mitä raukka muistelet.

    • tyjty7777

      Ai telttailijoilla. Muistan hyvin kun leirintäalue vielä kukoisti, alueella oli satoja matkailuvaunuja ja asuntoautoja ja osa piti vaunujaan koko vuoden alueella. Jopa talvella vaunuilijat oleilivat alueella tuoden Hämeenlinnaan rahaa. Sanoisin että täysiä kaheleja nämä päättäjät Hämeenlinnassa

      • MainoskinMyyräntyötä

        Guns'n'rosesin mainoslehtinen opasti vieraita Aulangolle suppailemaan ja varoitteli tulemasta autoilla koska keskustasta häviää tulevaisuudessa 600 parkkipaikkaa.


      • MyyränÄäniPellosta
        MainoskinMyyräntyötä kirjoitti:

        Guns'n'rosesin mainoslehtinen opasti vieraita Aulangolle suppailemaan ja varoitteli tulemasta autoilla koska keskustasta häviää tulevaisuudessa 600 parkkipaikkaa.

        Se oli kyllä hyvä työ KokDemuilta, kun keskustan kadunvarsien autopaikat karsittiin rankalla kädellä, samalla autioitettiin ja karsittiin keskustan kauppaliikkeet asiakasvirtojen ohjautuessa Tiiriöön!
        Jäljelle jäi kuihtunut keskusta tyhjin näyteikkunoin ja tyhjät pysäköintitalot joissa on jokunen autoreppana.

        Hyvin päti sanonta *Asiakas äänestää jaloillaan* tässä suhteessa, olisipa sama *jalkailmiö*näkynyt vaaliuurnillakin siten ettei KokDemuja olisi äänestetty jatkoon viimeiseen 10 vuoteen, kaikki olisi paremmin, ei ainakaan huonommin enää.


      • Mennyt-aika

        Muistat hyvin kun kukoisti 50 v. sitten leirintäalue. Hyvä että sinulla on hyvä muisti.


    • MainostakaaGoodmania

      Goodmania kannattaisi mainostaa enemmän. Se on nykyään yhtä kuin Hämeenlinna. Ihana ihmisiä ja elämää sykkivä yhteinen olohuone. Ostoksia, herkuttelua, hyvät kirjakaupat, kampaamot, pesula, kaupungin paras ruokakauppa ja vierestä viinit palanpainikkeeksi, apteekkikin, jos alkaa närästää. Tähtilavalla ohjelmaa. Kerta kaikkiaan uusi upea keskusta. Mihin me sitä toria tai kirkkoa enää tarvitsemme? Pankkejakaan ei nykyihminen enää tarvitse. Siellä pankkien edustalla jonottavat aamuisin vain ne kaupungin sosiaalitapaukset ovien avaamista. Ja likaisella Reskalla haisee tympeältä.

      • JUNTIT.PUOLUEPUKARIT

        Siellä haisee kusi ja oksennus. Kaikki on karmean likaista. VARSINKIN TÄMÄ TÄKÄLÄINEN JUNTTIMAINEN PERÄRONKKIPUOLUEPUKAROINTI! HYI, HYI, HYI, HYI ...
        En paremmin osaa luonnehtia!


    • TuliaisetHimaan

      Matkailetsä kauppakeskuksissa noin niin kuin yleensäkin? Okei.

      • MainostetaanGoodmania

        Matkailen aina kauppakeskuksissa. Niissä on elämää!!!


    • we5454

      Kun leirintäalue oli saatu alas niin kiemunki ja rautio hihkuivat riemusta facessa. Ei voi ymmärtää

      • ole.Hiljaa

        Sinulla on teltallesi tilaa metsässä vaikka todellakaan et ymmärrä.


    • 54637080

      Täsmälleen niin että ei turismilla ole rahan suhteen tekemistä leiriytymisen kanssa. Turha jaksaa elää vuosikymmenien takaista ideaa.

    • Juna.on.mennyt

      Telttailu on entisaikaa, sitä ei suurin osa kaipaa enää.
      Karavaanareillakin on omat sisäpiirin alueensa, jossa on ne kaikki muut samanhenkiset viettämässä aikaansa pikkukopeissansa.

    • OnhanPöljää

      Joo, mutta Hyvinkää vei nyt meiltä konsertit, kun on älytty laittaa oheen myös leirintäalue. En tajua, miksei Kantolassa ole? 60000 ihmistä pitäs laittaa yöllä menemään koteihinsa, mikään ei enää kulje.

      • Ygsgjfh

        Ei kulje. Siellä ihmiset on yhä.


      • Eikannatatämäkään

        Eikös Hyvinkäälle siirtynyt se Vantaan Vehkalan konsertti, joka pidettiin huimat 1. kertaa ja jo siitä toitotit että se vie tapahtumapuiston konsertit.

        Mutta persujen mukaan tuokaan ei voi kannattaa, kun Hyvinkään kaupunki ei saa suoraa tuloa...
        "Suoraa tuloa kaupunki ei hänen mukaansa festaritapahtumasta saisikaan. Hyöty jäisi seudulle yöpymisvuorokausien ja ostosten muodossa."
        http://www.aamuposti.fi/artikkeli/451048-visio-2018-hyvinkaan-lentokentalla-juhlii-festariyleiso-alue-10-kertaa-hameenlinnan


      • Viisakki

        HaHA, millä sä saat teltan pystyyn asfaltille?


      • KäälläNiinJurppii

        Hyvinkään kaupunkia siis niin viedään. Eivät saa mitään suoraa tuloa. Hämeenlinnapas sai noin 6,5 milliä suoraan kassaan. Luki lehdessä.


      • ert654

        Niin valheellinen otsikko kertoi että miljoonia kilisi kaupugin kassaan, jonka lehti oikaisi itse myhemmin


      • Jurppiiko.luki
        KäälläNiinJurppii kirjoitti:

        Hyvinkään kaupunkia siis niin viedään. Eivät saa mitään suoraa tuloa. Hämeenlinnapas sai noin 6,5 milliä suoraan kassaan. Luki lehdessä.

        Lehdessä luki "Kaupunkiin saapuneet 55 000 katsojaa jätti kaupunkiin noin 6,5 miljoonaa euroa".
        Onko persuleilla sitä nykyajan lukuvaikeutta mistä uutisoitiin syksyllä, kun ei ymmärretä mitä tarkoittaa "kaupunkiin" tai jos olisi "kaupungille"?


      • ValheenJäljetKokDem
        Jurppiiko.luki kirjoitti:

        Lehdessä luki "Kaupunkiin saapuneet 55 000 katsojaa jätti kaupunkiin noin 6,5 miljoonaa euroa".
        Onko persuleilla sitä nykyajan lukuvaikeutta mistä uutisoitiin syksyllä, kun ei ymmärretä mitä tarkoittaa "kaupunkiin" tai jos olisi "kaupungille"?

        Älä sinä KokDemu taas valehtele omaan pussiisi, lehdessä kylläkin luki "Kaupunkiin saapuneet 55 000 katsojaa jätti kaupungille noin 6,5 miljoonaa euroa".

        On se lehtileike vieläkin tallella että turha väittää muiden lukuvaikeuksista kun itselläsi on optikolle asiaa !
        Tollasia nuo KokDemut on, muiden piikkiin valehdellaan *silmät ja suut täyteen* Hävetkää luuseri-Kokdemit


      • Kaivappaesiin
        ValheenJäljetKokDem kirjoitti:

        Älä sinä KokDemu taas valehtele omaan pussiisi, lehdessä kylläkin luki "Kaupunkiin saapuneet 55 000 katsojaa jätti kaupungille noin 6,5 miljoonaa euroa".

        On se lehtileike vieläkin tallella että turha väittää muiden lukuvaikeuksista kun itselläsi on optikolle asiaa !
        Tollasia nuo KokDemut on, muiden piikkiin valehdellaan *silmät ja suut täyteen* Hävetkää luuseri-Kokdemit

        Meneppä tutklmaan sitä lehtileikettäsi uudelleen.


      • ValheenJäljetKokDem
        Kaivappaesiin kirjoitti:

        Meneppä tutklmaan sitä lehtileikettäsi uudelleen.

        No tutkin ja niin siinä vaan lukee....toistan sen vielä uudelleen että hitaampijärkinenkin KokDem-tollo sen osaisi tavata

        -"Kaupunkiin saapuneet 55 000 katsojaa jätti kaupungille noin 6,5 miljoonaa euroa".

        Noin se on!
        Revi siitä ! :)


      • Persulasiton
        ValheenJäljetKokDem kirjoitti:

        No tutkin ja niin siinä vaan lukee....toistan sen vielä uudelleen että hitaampijärkinenkin KokDem-tollo sen osaisi tavata

        -"Kaupunkiin saapuneet 55 000 katsojaa jätti kaupungille noin 6,5 miljoonaa euroa".

        Noin se on!
        Revi siitä ! :)

        Mitäs sitä repimään kun minun lehdessäni lukee edelleen se: ""Kaupunkiin saapuneet 55 000 katsojaa jätti kaupunkiin noin 6,5 miljoonaa euroa".


    • HuvittavaKantola

      Hyvinkäällä ei taida olla ollenkaan mitään kehitysyhtiötä satuja kertomassa. Toisaalta hyvin hyödynnetään jo olemassa olevaa. Eipä sitä kovin monella Hyvinkäällä tuliskaan mieleen rakentaa omaa puistoa yhtä konserttia per kesä varten. Tuskinpa Hyvinkäällä tarvii sentään asfaltille telttaa pystyttää, aika tasaista mäntymetsäähän siinä riittää ainakin google mapin mielestä. Tulkaa nyt sieltä naurettavasta pienestä Goodmannista Willaan, juntit.

      • Laakinpeli

        Ei sillä willallakaan kovaa mene, etenkin kun ei oteta huomioon sittaria ja prismaa.
        Mutta kannattaa siis yhden yön takia rakentaa leirintäalue bajamajoineen ja suihkuineen? Silläkö se sitten kannattaisi Hämeenlinnassakin yhden yön tuotoilla?


    • HyvinkäänKehitysOy

      Lentokenttä maksetaan jo yhdellä konsertilla.

    • 12.11

      Voi hyvää päivää. Joku nyt keksi oikein mahtava oivalluksen. Kun keskusteltiin matkailusta, niin lukemani mukaan Goodmanniinhan turistit pitäisi ohjata. Siihen melun täyttämään kauppakeskukseen . Kauppakeskuksen takiako Hämeenlinnaan tullaan. Mielestäni turisteilla on jotakin muuta mielessä, kuin viettää aikaansa kauppoja kierrellen. Kyllä Hämeenlinnalla pitäisi olla jotakin ihan muuta tarjottavaa. Ehdotan käyntiä esim. Porvoossa, Hangossa, Tammisaaressa. Niissä on osattu hyödyntää mm. kaupungin historiaa. Täällä on tuho käynnyt ja nyt tuhotaan lisää. Rannat rakennetaan täys` korkeita pytinkejä ja kuvitellaan asukasluvun lisääntyvän. Nämä samat päättäjät ajoivat suuressaa viisaudessaan leirintäalueen alas. Kyllä sitä olisi voinut kehittää. Mm. matkailuautoilijat tarvitsisisivat palveluita. Leirintäalueen mökit olisi pitänyt ehdottomasti kunnostaa. Käyttöä olisi ollut. Mutta ainoa asia, mitä matkailun eteen on tehty, on golfkentät. Johtuneeko siitä, että se tuntuu olevan muotiharrastus päättäjien piirissä. Kaikki ei kuitenkaan jaksa vetää kärryjä perässään päiväkausia ja viettää aikaansa temppuradoilla. Paljon olisi nuijalla töitä.

      • Vhthgggt

        Nuijalle töitä. Nuiji ittees hönö mutta älä yritä ajatella.


      • GoodmanAinooNähtävyys

        Goodman on ainoa nähtävyys keskustassa, jos ei sitten ole kiinnostunut linnasta tai Sibben syntymäkodista. Kaupunginmuseokin on jo tuhottu joksikin sekatavarakaupaksi. Goodmanin takia kaupunkiin kannattaa tulla. Siellä viihtyy.


    • Joonesitys

      Matkailua telttailun tukeminen! Joku Persujen vanhusosasto muistelee mennyttä aikaa.

      • KokDem-Teatteriesitys

        KokDem-Paikallishallinto ei saa edes Soputeltan pystytystä onnistumaan, siinäkin on liian monta telttakeppiä, narua, maakiilaa ja kulmaa.....mahdoton tehtävä heille, ei mikään onnistu!


    • Voi_sääli

      Kävin toistakymmentä vuotta sitten alueella sekä matkailuvaunulla, että myöhemmin matkailuautolla ja silloin porukkaa kyllä riitti. Paikoista pidettiin huolta ja kaupunkikin satsasi tietääkseni alueeseen erilailla. Olympiasaunassa tuli otettua monet löylyt ja myöhemmin syötiin katajiston kartanon upeassa ravintolassa itsemme herroiksi. Muistelen lämmöllä noita aikoja, mutta nykypäättäjät eivät näytä laisinkaan ymmärtävän sitä miten paljon leirintäalue toi Hämeenlinnaan vireyttä ja kaivattuja tuloja. Päärakennusta kyllä kesällä remontoitiin, mutta ei ilmeisesti matkailijoiden tarpeisiin. Ajelin kesällä monesti alueen sivuitse, enkä huomannut siellä minkäänlaista toimintaa - suljettu portti vain tervehti matkailijaa - sääli.

    • 13.11

      Kertokaa, mitä nähtävää Goodmannissa on. Samanlaisia kauppakeskuksia on joka kylässä ja kaupungissa sillä erotuksella, että useimmat muualla olevat kauppakeskukset ovat paljon fiksumpia kuin tämä aika mitättömän oloinen Goodman. Se on täynnä lojuvaa nuorisoa, maahanmuuttajia, nuorisoliikkeitä, jatkuvia kuulutukisa jne. Viihdy nyt sitten siellä ja vie sinne vieraasikin. Ei kiitos.

      • HyvinTodettu

        Kuulutukisa on kamala. En voi viedä vieraita.


    • wederty

      Hämeenlinna on muuten ihan hyvä kaupunki, mutta Rautio ja hänen hengen heimolaisensa pilaavat täällä kaiken

    • SurkeitaNoiPersut

      Hämeenlinna on muuten ihan hyvä kaupunki, mutta persut pilaavat täällä kaiken.

      • SurkeitaNoiKokDemut

        (Perä)Suoli24:n Hämeenlinna-saitti on muuten ihan hyvä sivusto, mutta KokDem-Paskotrollit pilaavat täällä kaiken.


      • Itseeee

        Tarkoitat tietysti Perziikit pilanneet itsensäkin.


      • SurkeitaNoiKokDemut
        Itseeee kirjoitti:

        Tarkoitat tietysti Perziikit pilanneet itsensäkin.

        Tarkoitin tietenkin KokDem-Paskotrollin pilanneen kaiken niinkuin juuri aiemmin jo sanoinkin ja tarkoitinkin sitä vaikkakin yrität asetella omia valheitasi minun sanomikseni!
        Se ei käy eikä ole sopivaa! ;(
        SurkeitaNoiKokDemut edelleenkin.


      • DDRmuistuuMieleen

        Goodman on kyllä Suomen Suurin sisämaan konttisatama, ainakin sen näköinen se on ja selvä vetovoimatekijä oikeille ahtaajille ja muille satamassa työskenteleville.


    • MoottoritietäKulkevat

      Goodman on arkkitehtuuriltaan upean moderni. Ihailemme sitä ja poikkeamme aina ohi kulkiessamme ostoksille.

    • hattulalaiset

      S-market Goodmanissa on seutukunnan paras ruokakauppa. Käydään siellä Hattulasta asti.

    • janakkalalainenPerhe

      Perheeni yllättyi, kun ekan kerran käytiin Goodmanissa. Sieltä lapset löysivät ihania vaatteita ja kenkiä ja me muut kaikkee muuta mukavaa. Huh, meni satoja euroja! Muttei meillä Janakkalassa ole oikein mitään vastaavaa. Syötiin lopuksi hyvät jätskit ja juotiin leivoskahvit.

    • 13.11

      Siis arkkitehtuuriltaan upea. Voi herranen aika sentään. Muuta siihen ei ole sanottavaa. Eräs tunnettu kirjailija sanoi, että se on melkein ympäristörikos. Olen tasan samaa mieltä.

      • GoodmanSopiiPaikkaansa

        Sitä lörppähuulta linssiludetta ja jokapaikanhöylää nyt ei kannata uskoa tipan tippaa. Kirjansakin ovat niin tylsiä ja huonoja, että kaikki on jääneet keskun mitä olen vähän yrittänyt aloittaa. Yök! En ole yhtään samaa mieltä


    • hattulalalainenPerhe

      Juu mekin mentiin perheen kanssa goodmaniin ja lapset lysivät sieltä kenkiä vaatteita, televisioita, radioita, puhelimia,läppäreitä ym. ja me muut ostimme autoja, pesukoneita ja turkkeja. Huh meni satoja tuhansia euroja mutta rahhoo on. Muttei meillä Hattulassa ole mitään vastaavaa. Syötiin lopuksi herkulliset täytekakut ja juotiin kahvit konjakilla. Vautsi ja nami nami, enkä ole missään kytköksissä paikkaan en varmasti ole.

      • MitäTekivät

        ..lysivät...???


    • mitä_hä

      Ei Goodmanissa radioita, televisioita, tietokoneita, pesukoneita, autoja ja turkkeja myydä.

    • sartsa_ra

      Ei myydäkkään, mutta täytyy ajatella positiivisesti sanoi Sartsa

      • YleensäNääInfopisteessä

        Hyvä kun lottokupongin saa ostettua, vaikka vaikeeta sekin on saada. Yhden kaupan kassalta saa jonottaa ja selittää kaikki tuplaukset sataan kertaan, Kuponkia ei voi tehdä kun ei oo kyniä.


      • twrbhpuw

        Goodmanilla myydään kyniä ja jos ei sulla ole edes yhtä osta ihmees. Vai eikö edes siihen varaa ?


      • Ihan.itte
        YleensäNääInfopisteessä kirjoitti:

        Hyvä kun lottokupongin saa ostettua, vaikka vaikeeta sekin on saada. Yhden kaupan kassalta saa jonottaa ja selittää kaikki tuplaukset sataan kertaan, Kuponkia ei voi tehdä kun ei oo kyniä.

        Senkin voi hoitaa netissä, niin ei kulu kynät ollenkaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1170
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      268
      961
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      885
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe