Haluaisin jäädä savonlinnaan asumaan.
Mistä kannattaisi käydä kysymässä töitä.
Mistä kannattaisi käydä kysymässä töitä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Norelco ja ES-Marin tai mikä se nykyisin lieneekään. Kumpaankaan ei ole tunkua ja työpaikkoja on auki.
Lypsyniemeen on perinteisesti päässyt ostajaksi ylioppilaan pätevyydellä
Hyvä miesyli33v jos tuo nimimerkkisi kertoo oikean ikäsi ja ett tiedä mistä kysyä töitä, Annan neuvon elä kysy mistään, sillä taitaa olla aika turhaa. Jos tuohon ikään ole oppinut mistä niitä töitä kysytään. Taitaa olla paikkakunnan työtarjonnan kanssa samaa tasoa ettei niitä töitä ole juurikaan. Odottelet että te-keskus ja kaupunki pakkotyöllistää pikku pätkäksi jolla juuri ja juuri sitten säilyy hengissä.
Vihjeenä voin kertoa ettei kannata ainakaan työnväitys firmoista tai te-keskuksen sivuilta tarkistella, eikä kannata ainakaan googlata paikkakunnan työnantajien aloja taikka missään nimessä kannata mennä suoraan työnantajan edustajan pakeille kysymään josko irtoaisi jotain työntynkää.
hyvää onnea työn kysymiselle !
Tällä ei ole töitä, muuta kun hoitoalalle.
Ei ole töitä
Jos saippuakotelon ruuvien kiristäminen ei onnistu ja lähihoitajan tutkinto puuttuu työtä ei saa
Darekon