Mikä saa sinut kirjoittamaan tänne?

Ikävän purkua ja onhan siinä se aivan minimaalinen mahdollisuuskin olemassa, että juuri hän sittenkin kaipaisi minua, mutta ei vaan osaisi tai uskaltaisi ottaa yhteyttä, kun ei tiedä minun tunteitani. Täältä saadun rohkaisun vuoksi sitten uskaltaisikin ottaa yhteyttä, kun näkisi, että on tunteita minullakin häntä kohtaan.

Puran omia mietteitä. Halu tulla kuulluksi jopa sillä puolella mitä kukaan muu ei ole minulta suullisesti kuulemassa.

Kirjoittaminen on kuin hengittämistä. Toisinaan se on myös ainoa keino, jolla ilmaista itseäni, mutta alkujaan kirjoittaminen tänne oli tunteiden purkua. Varaventtiili. Se on jollain tapaa konkreettisempaa kuin kirjoittaa vaikka päiväkirjaan, sillä tänne kirjoitettua ei saa takaisin, muut voivat lukea sen ja se on kuin joku, jota et voi nähdä, huutaisi väkijoukossa ajatuksensa ääneen ja hetken kuluttua se kaikki unohtuu, sanat katoavat hälinään ja elämä jatkuu, mutta oma olo on parempi kun on huijannut itseään sillä, että olisi muka tehnyt jotain tärkeää.

Osa kirjoituksista on ollut myös luonnoksia jollekin suuremmalle. Jotain mitä hioa ja muokata, mutta inspiraatio on silti aina sama siellä taustalla. Ja sellainen, joka toivoo, ettei tule tunnistetuksi kirjoittaa mahdollisimman anonyymisti, mutta itse en ja toisaalta tiedän, että Googlen avulla hän halutessaan olisi voinut lukea ajatuksiani muualtakin. Samoja ajatuksia. Näistä raakileista hiottuja.

Ja kaiketi tämä myös on ollut ainoa paikka, jossa ilmaista näitä tunteita ja puhua niistä. Mikään muu ei ole tuntunut sallitulta.

Vaikuttaminen maamme asioihin.
Päättäjät ilmeisesti lukevat näitä palstoja ja myös tekevät päätökset sen mukaan mitä täällä milloinkin sanotaan.

Se on tapa ja satunnainen tunteiden purkaminen. En ole ikinä kuvitellut että joku tietty ihminen lukisi tai tunnistaisi kirjoituksiani.

Tavuja takovat tunteet.

tällainen tunteiden kaatopaikka. Jonnekin on purettava, kun en ilkeä kenellekään puhua enkä varsinkaan häntä enää häiritä. Toivottavasti täältä pääsee poiskin.

Minulla oli muutama vuosi sitten hurjan suuri tarve keskustella hänen kanssaan ihan kaikesta, kysyä kuulumisia, tutustua häneen ihmisenä, ystävystyä ja selvittää onko meidän välillä tunteita (muita kuin ne mitä omassa sydämessäni on häntä kohtaan). Sellaista mahdollisuutta minulla ei kuitenkaan todellisessa elämässä ole. Kirjoitin kerran googleen hakusanaksi hänen etunimensä särkynyt sydän, saavuin mutkan kautta näille palstoille. Kirjoitin niistä asioista joita olisin halunnut hänen kanssaan keskustella. Jonkinlaista terapiaa tämä kirjoittaminen on kai ollut. Ehkäpä olen tullut taas pikkuisen viisaammaksi ihmisenä kun olen käsitellyt tunteitani. Kenellekään ei voi tällaisista asioista puhua ja kun hän kuitenkin on päivittäin mielessä niin onhan se raskas yksin miettiä näitä juttuja.

Puran tunteitani ja tietenkin kirjoitan hänelle. Välillä pelkään, että hän luulee minun kirjoittaneen jonkun aloituksen, joka sopii jotenkin ja ei sitten kuitenkaan yhtään. Hyvin vaarallinen paikka.

Kirjoitan vain hänelle, jolla on oikeat sanat minulle.

Pääasiassa tunteiden purkaminen, en enää olisi hengissä erittäin rankkojen vuosien takia, jos en tänne olisi kirjoittanut, niin kammottavia ne olivat. Ei koskaan olisi saanut käsitellä yksityisasioita töissä, se ratkaisu aiheutti äärettömän paljon pahaa oloa ja lisäksi vielä muuallakin. Tuntemattomat ihmiset eivät ole koskaan kiinnostaneet niin paljon, että niihin olisin halunnut ruveta tutustumaan.