Elämäni hauras

lanka kirjoitti:

Olin 21v kun sairastuin ja raskauteni oli aika alussa.En tiedä mistä se tuli ja miksi niin vain kävi ihmiselle joka piti niitä ihmisiä heikkoina jotka söivät lääkkeitä mielenterveys ongelmiinsa.Huimaus kohtauksia,käsien puutumista,suunkuivumista,jatkuvaa virtsaamisen tarvetta,rintakipuja,kieltä pistelee,kurkkussa pala,pelkoa,paniikkia,sähköiskuja,lihas tärinää....jne...jne.Raskaus aikana ei apua herunut juoksutettiin paikasta toiseen ja aina sama vastaus "kuule me ei voida sua täällä auttaa jos menisit.....".Raskaus aika oli itkua ja kynsien puremista oireiden lisäksi.Lapsi syntyi pitkällisen piinan jälkeen onneksi terveenä,säikähdin kyllä itseäni ,koska ajattelin lapsen nähtyäni"kuolis pois".Rupesin heti ruoskimaan itseäni siitä kuinka edes voin ajatella noin en ymmärtänyt itseäni ollenkaan.Oireet ei hävinnyt mihinkään ja sama rumpa jatkui "voi kuule meillä pitkät jonot täällä...."annettiin lääkettä jos toista vahvin xanor niistä ainoa rauhoittava.Tuli käynti lääkärin luokse mielenterv.t joka viisana sanoi"ei enää xanoria eli ei kirjoita reseptiä. Cipramil nostetaan 60mg ja xanor pois".No siitähän se riemu alkoi kolmen lapsen kanssa äiti kierii tuskissaan sängyssä eli vierostus oireet tulivat päälle,olin kuitenkin syönyt lääkettä n.2v säännöllisesti.Soitin lääkärille"en kykene olemaan kauhea olo ja lapsetkin pitäis hoitaa" itkin tietenkin,johon lääkäri vastas"mulla ei ole aikaa keskustella sun kanssa,vierotus kestää n.2viikkoa näkemiin"siinä oli apu asiantuntialta joka on esiintynyt myös tv:ssä mielenterveys asioissa.Ainoa ja paras apu oli mun oma poika 5v,jonka kädestä pidin kiinni kauppamatkoilla eli tilanne tuntui aika toivottomalta.Mut oli nujerrettu kunnolla ja siitä piti yhteiskunta huolen.Tänä päivänä olen 29v ja voiton puolella ilman apuja ja ulkopuolisten tukia.Tällä hetkellä oireina ovat korkea verenpaine ja rytmihäiriöt ja lievempiä paniikkioireita.Töihin en ole vieläkään kykenevä vaikka haluaisinkin.Päivät tuntuvat NIIN tyhjiltä ja itse tunto aika nolassa kun en edes töihin kykene.Oman helvetillisen tuskan keskellä tuskaani on lisännyt tieto siitä,että joku jossain voi olla vielä yksinäisempi kuin minä.Jaksamista kaikille ihmisille niin terveille kuin sairaillekkin.........

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä