Sisareni on lähiaikoina muuttunut minua kohtaan aika tylyksi, mikä häntä oikein vaivaa? Olemme aika erilaisia ihmisiä ja etäisiäkin. En ole tehnyt mitään pahaa, joten ihmetyttää aika kovasti. Mietin menetämmekö välit kokonaan vielä. En tahdo raskaita ihmisiä ympärille.
Vastaukset 6
- Valkokissa
onko taloudellisia ongelmia, minä en ole selvänäkijä , mutta tarot kortit neuvovat jotain asioita
- Turhautunut2
Taloudellisia ongelmia hänellä ei varmasti ole. Mutta on mahdollista, että tässä saattaa olla osasyynä eräs rahaan liittyvä tekijä. Ongelmia on hänen kanssaan ollut kommunikoinnissa tosin jo ennen tätäkin raha-asiaa johon viittaan.
- Vit.N.Nuijat
No kannattaisikohan kysyä siltä siskolta eikä sekoilla ennustuspalstalla.
- Valkokissa
jos on asia epäselvää ja pelkää että tulee väärinymmäretyksi ja tulee riitaa silloin on luonnollista että kysellään ulkopuoliselta ihmiseltä neuvoja , vaikkapa ennustajalta, siinä saa hieman aikalisää ja erilaisia näkemyksiä , ei ennustuspalstoja ole pakko lukea , eihän , mutta ne jotka tykkää palstasta , saavat lukea
- omituinensisko
Kyse todennäköisesti siskon vaikeassa luonteessa.
Anna olla omasssa rauhassa, mitä tuollaisella päätäsi vaivaat, ei hän siiitä muuksi muutu vaikka mutkalle menisit. - mietinyelämääs
"mietin menetämmekö välit vielä kokonaan.."
Mitkä välit jos toinen on kerran tyly ja näyttää ettei kiinnosta pitää yhteyksiä?
Ihmissuhde on kaksisuuntainen tie. Pitää sen toisenkin olla asialla tai anna pXXkan olla.
Mitä sinä tuolaista ihmissuhdetta tekohengität , tulee vaan paha mieli kun turhautuu yrittämisestä jos toisen käytös on tuota luokkaa.
Maailma on täynnä ihmisiä jotka kaipaavat ystävää, miksi tuhlata energiaa johonkin vastahakoiseen ihmiseen vain siksi että se on sukua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51991
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔38678- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22616Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40581
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok113513- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495