Uupumus työhön

Uupunutl

Hei, onko täällä muita todella uupuneita lähihoitajia? Olen tehnyt vuosia töitä lähihoitajana ja viimeisin työkokemus palvelutalossa oli ns. viimeinen niitti. Työ oli äärimmäisen raskasta henkisesti sekä fyysisesti. Jatkuvasti mentiin alimiehityksellä ja kyseltiin tekisinkö pitkää päivää. Lisäksi oli huono työilmapiiri ja siitä johtuvaa ahdistusta. Itselläni on pieniä lapsia ja kotona voimat olivat aivan loppu. Olisin voinut vain nukkua. Irtisanouduin työstäni lopulta koska koin oloni niin ahdistuneeksi. Tämän työkokemuksen jälkeen mielenkiintoni tätä alaa kohtaan muuttui lähes inhoksi. Tällä hetkellä olen keikkatyöntekijä ja haaveilen alan vaihdosta. Onko täällä muita uupuneita hoitajia?

9

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herkkishoitsu

      Täällä yksi joka väsynyt alaan. Yritän vielä jaksaa tällä alalla, mutta väsynyt ja ahdistunut olen. Monissa paikoissa kummallinen ilmapiiri mikä ainakin itseltä vie eniten voimia.

      Yritän tällä hetkellä kerätä voimia edellisen kokemuksen jäljiltä. En edes tajunnut, miten itsetuntoni valui aina vain alemmaksi ja alemmaksi, syynä huono kohtelu. Ihmeellistä ilkeilyä, kieroilua, tiedon panttaamista, muiden haukkumista jne. Monella muulla alalla tuommoisesta saisi jo potkut.

      Toivon vielä joku päivä löytäväni itselleni sopivan työyhteisön. Juuri nyt en tosin koe olevani kykenevä menemään uuteen paikkaan. Aika menee levätessä ja pohtiessa vaihtoehtoja. Voimat on todella vähissä. Jotkut päivät kuluvat sängyssä maaten ja väsyn jo muutaman tunnin "menoista". Itkettää, pyörryttää, särkee jne lähes päivittäin. En tiedä mitä tehdä.

      • Huuhdo

        Hei.
        Missä olet anna pieni vihje ,siis olisi kiva tietää oletko samas paikas mis olin aivan oli mahdotonta


    • Mikä_uuvuttaa

      Hoitoalan ihmisten työuupumus on vain entisestään lisääntynyt. Mutta jos työtä verrataan siihen mitä se oli ennen, nykyään on monet asiat paremmin. Hoitotarvikkeita ja läkkeitä ja apuvälineitäkin enemmän hoitotyötä helpottamassa. Silti nykyiset hoitajat ovat uupuneita, niin henkisesti, kuin fyysisesti. Kaikilla on tästä omat käsityksensä. Mutta, mitkä syyt teidän mielestänne johtavat tähän nykyiseen uupumiseen ja pitkiin sairaspoissaoloihin?

      • herkkishoitsu

        Tässä asioita mitkä itseä uuvuttaa:
        -Epätasapuoliset työvuorot. Sijainen on se, joka joustaa. Listan tekijä suosii itseään ja kavereitaan. Tällöin säännöllinen harrastus voi olla mahdoton ajatus ja palautua ei ehdi vuorojen välillä.

        -Sopimusten ketjuttaminen. Lomia ei kerry. Mitään ei kerrota etukäteen jatkoista. Jos väsyt lomattomiin vuosiin, ei muuta kuin toinen tilalle.

        -Kaikenmaailman 0-työsopimukset ja työtuntien muuttelut, ongelmat palkanmaksussa. Mitään ei koskaan luvata varmasti.

        -Kikkailut henkilöstönmäärässä hyödyntämällä osa-aika työntekijöitä. Paperilla saadaan näyttämään hyvältä, käytännössä asia on toinen (työvuorossa on esim. vain osan aikaa riittävä mitoitus).

        -Väkivallan uhka, seksuaalinen ahdistelu ja henkinen väkivalta. Olemattomat turvatoimet ja välinpitämättömyys ko asioihin.

        -Huono perehdytys

        -Huono ilmapiiri. Valovoimaisimmat yksilöt eivät jaksa ja vaihtavat alaa tai alkavat itsekin voimaan pahoin. Jäljelle jäävät ne pahimmat öykkärit tai marttyyrit.

        -Juhlapyhät läheisten kanssa harvinaisia.

        -Osa porukasta luistaa omista hommistaan. Tunnollisimmat joutuvat korvaamaan jäljet uudestaan ja uudestaan.

        -Sijaisena sinut eristetään pois pikkujouluista, koulutuksista, kehityskeskusteluista, joistakin palavereista jne. Sitten ihmetellään, kun sijainen ei ole ajantasalla.

        -Palkka ei paljoa nouse edes 10-vuoden työuran jälkeen. Osaamista saa kyllä hankkia omalla rahalla, mutta palkassa ei näy.


    • Alanvaihto

      Aivan sama tilanne minulla. Hoitotyötä vuosia olen tehnyt, nyt alanvaihtoa mietin. Yhden päivän vapaita, kerran kuukaudessa viikonloppu vapaa, paljon iltavuoroja. Joustaa vielä pitäisi. Pienet lapset minullakin, raskas yhtälö on.

    • Arvokastyö

      Kamalalta kuulostaa teidän asemanne töissä, ettekä varmaan ole ainoita. Noin nuorena jo olette uupuneita . Vielä pitäis jaksaa kotia ja pieniä lapsia hoitaa.. Olette vielä nuoria niin suosittelen opiskelemaan toiseen ammattiin jos vaan mielenkiintoa ja mahdollisuus esim. Taloudrllisesti siihen olisi. Itse olen yli 50 nen ja tässä iässä ajattelisin että jos olisin samassa tilanteessa lähtisin kyllä opiskelemaan uutta alaa, varmaankaan se ei monelle ole mahdollista mutta yksi vaihtoehto. Ammattinne on kutdumusammatti ja arvostan työtänne. Kamalaa, kun "ulkoiset puitteet " tekevät sen noin raskaaksi.. Tsemppiä ja jaksamista teille!

    • valmistunutlähihoitaja

      Kyllä jonkinlaista väsymystä on päällä, joka päivä tuntuu pahalta töissä ja en saa oikein iloa mistään. Olen päiväkodissa töissä ja niin täynnä koko työtä. Sitä aina vähätellään kuinka lastenhoitotyö on muka "helppoa työtä" ja palkkakin on työn vaikeuteen nähden tavattoman surkea. Voi vain leikkiä lasten kanssa muka, laulella ja piirrellä. Huoh, totuus on jotain aivan muuta. Nyt meidän ryhmässä on 4 autistista lasta ja muitakin erityislapsia sekä normaaleja lapsia kaiken kukkuraksi. Poikavoittoinen ryhmä, 4 tyttöä ja 8 poikaa. On lapsia jotka purevat, raapivat ja nipistävät hoitajia, joka päivä jotain hiuksista repimistä ja raapimista yms. lapsi saattaa tulla halaamaan ja sitten raapiikin mua niskaan. He eivät leiki ja vaeltelevat vain, saattavat karata ja heittelevät leluja ympäriinsä sikin sokin. Ei voida askarrella, muovailla tai piirtää, sillä lapset syövät ne kynät ja muovailuvahat. He eivät myöskään puhu lainkaan, ääntelevät vain. Eräs lapsi sotkee ulosteillaan huonekaluja ja seinät. Aikaa ei riitä normaaleiden lasten juttuihin, koska erityislapsi tulee heti keskeyttämään, jos esim. muovaillaan. Syövät sitten muovailuvahat yms. Ulkona täytyy vahtia koko ajan, etteivät mene väärälle alueelle, jota ei yllättäen ole edes aidattu. Edes lepohetki ei ole rauhallinen, kiljumista ja huutoa vain, ruokailukin on yksi perkele. Ei ehdi itse syödä, kun kakara tunkee sormia mun vesilasiini tai yrittää napata mun leipäni. Joka yö näen painajaisia töistä, ihan sama onko maanantai vai perjantai, aina tuntuu yhtä pahalta mennä sinne. Aina vielä jokin räkätauti päällä, kun autistit imevät kaikkia leluja.. Tunnen olevani ihan väärällä alalla, vaikka vasta valmistuin tähän lähihoitajan ammattiin. Etsin uusia työpaikkoja, mutta voi kun olisi niin yksinkertaista saada uusi työ. Juuri valmistuin ja heti tällaiseen paikkaan töihin.

    • enfnfnnfn

      mun vaimo onki tein hoitajien asiakas eli mielenterveyskuntoutuja ja tekee kassa töitä kahessa firmassa....aina eri kauppa ja muuta...työtunteja on 90h kahes viikos eikä koskaan valita.
      miten te hoitajat aina jaksatte sit valittaa ku on olevinaan niin raskasta.
      suosittelen teille et ostakaa s-marketista uus elämä tai jotain...

    • Anonyymi

      Olen sairaalahuoltaja , näen hoitajien kiireen , kohteliasn käytöksen oli tilanne mikä tahansa, eivät kohtele vaikeita epämiellyttäviä huonosti. Itse en pystyisi samaan. Hoitajilla on pyllyn pesut, vanhusten nostot sängystä ruokailutilanteeeseen, jatkuva kuuntelu asiakkaan toiveista , kun vanhus kutsuu hälyytysnapista on mentävä katsomaan mikä on hätänä, hätä on tosi suuri kun vanhukselta on pudonnut toinen sukka sängyn toiseen päähän, kyllä nämä puoli hoireisetvanhukset osaa nimenomaan hyppööttää hoitajia. Oma lukunsa on omaiset, on erittäin vaativia ja pienisieluista porukkaa jotka odottaa ihmeitä tapahtuvan. Mitä hienompia omaisia he toivovat täyden palvelun hoitoa, mutta eivät ole valmiita kohtaamaan pienintäkään vastoinkäymisiä. Nykyaikana luullaan hoitolaitoksen tekevän kuoleman sairaasta vanhuksesta terve elämän iloinen ihminen joka pärjää kotona . Jos hoito ei ole parasta , omaiset soittavat hankkima soiton. Kuka tälläistä työtä kehtaa tehdä jossa tekevät vuoro työtä , työtä jossa vapaapäivät menevät palautumiseen . Miettikää kukin pystyisittekö.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe