jätetty

Mulla on hirvittävän paha olo, en todellakaan jak
sa kauaa enää elää. Olen kohta 28-vuotias kaveri.
Elämisen halu on ollut kauan jo pois, mikään ei
tunnu enää miltään, ei saa enää mielen piristystä!! Erosin tossa joulukuussa-04, meidän
liitto ei todellakaan ollut mikään AVIOLIITTO!!.
EI se tämä minun oloni siitä johdu, oli paljon parempi,että näin kävi. Viime kesäkuussa tapasin
maailman ihanimman nuoren naisen. Meillä oli kaikki edelletykset siihen, että se olisi toiminut
pitkään. Ostelin hänelle kukkia, kaulakoruja ja
pidin muutenkin" kuin kukkaa kämmenellä" ja tein lähes kaiken hänelle valmiiksi myöskin koti hommat. Hän joutui olemaan iltaisin myöhään töissä. Meilläkin oli suunnitelmissa perustaa perhe,puhuimme siitä usein. Tammikuun 2005 alkupuolella kävin kulta sepän liikkeessä ja ostin kaksi sormusta meille molemmille. Hänen sormuksensa maksoi lähes 6400E.
Eräänä iltana, olin antamassa hänelle sitä sor
musta ja kysymyssä sitä tosi tärkeää kysymystä,
ei ottanut sitä vastaan vaan ilmoitti ettei halua jatkaa elämäänsä kanssani. Silloin minulla meni
sydämmestä pohja pois. Olen jälkeenpäin kuullut
syyn siihen miksi näin kävi. Hänellä oli ollut
sen meidän yhdessä olo ajan míes turkissa. EN minä todellakaan sure niitä rahoja, jotka meni. KAipaan sitä ihmistä koko ajan. minun on vaikea nukkua öisin, käyn joka viikko puhumassa mtt:ssa.
EN usko että käyn sielläkään pitkään, koska se ihminen on ihan hirveä. Kun menen puhumaan, itku silmässä, hän tarjoaa minulle ensimmäiseksi lääkkeitä. Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, mikä tähän auttaa muukun aika?. EN haluaisi lähteä vielä tuonne"ylämaailmaan", mutta
en jaksa kauaa yksin. Kun minulla ei ole yhtään ys
tävää tai kaveria, jotka auttaisivat minua eteenpäin. Kävelen tällä hetkellä liian jyrkkää"seinämää ylöspäin". Onko kukaan koskaan
kokeillut seroquel ministä lääkettä? Sitähän ne
minulle tyrkyttää, mutta se on tarkoitettu "skitsoille".

Jos joku voisi minua auttaa ja kertoa että mitä
minun pitäisi tehdä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
13725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikki tuska ei huuhdoudu pois pelkällä sanomisella, että aika parantaa haavat...no parantaa kyllä,mutta haavasta jää aina arpi..

Itse koin hääiltana mukavan näyn: sulhaseni suutelemassa toista....
Ajattelinko sitä,että nyt kaikki on loppu?...ei vaan annoin sen mennä alkoholin piikkiin..no se liitto ei kestänyt,mutta olen avoliitossa...naimisiin minua ei saa ikinä enään...

Tiedätkö , elämälläsi on jollekin annettavaa..niin itsellesi,kuin jollekin joka on sinua varten.
Kaikki kokemamme tässä elämässä ei ole tarkoitettu ihanaksi ja helpoksi.
Älä hyvä ohminen puhu elämäsi riistämisestä!!!!
Tuli oikein itselle paha olo!!!

Lupaathan sen???????

Äänestä
  • Kiito,että vastasit.En todellakaan voi luvata,että etten tekisi mitään. Tuska on liian raskas. SE on kaikille paljon parempi,että häviän. Olen kaikille vain pelkäksi taakaksi, riesaksi, yms...

    Äänestä

  • mistään ei saa apua kirjoitti:

    Kiito,että vastasit.En todellakaan voi luvata,että etten tekisi mitään. Tuska on liian raskas. SE on kaikille paljon parempi,että häviän. Olen kaikille vain pelkäksi taakaksi, riesaksi, yms...

    Tämä sinun asiasi koskettaa siksi minua niin paljon,koska veljelleni kävi samoin ja se tuska ja ahdistus oli kauheata katsoa...siinä hänen silmistäänkin näkyi aivankuin ahdistuneen eläimen hätä...jos saa verrata,sillä niin voimakkaasti kaikki tuli esille ja puhe oli hermostunutta ja hätäistä...ajattelin paniikissa,että kuinka voin saattaa tämän ihmisen tästä tuskasta pois....
    auttoi,kun jaksoin joka päivä kuunnella samat asiat ja antaa samat neuvot ja vaikka kaikki tuntui polkevan paikoilleen,hän pääsi siitä yli...tosin joutui myös menemään ammattiauttajankin puheille....

    Ja nyt hänellä on kaikki hyvin ja uusi ihana ihmissuhde syntynyt...

    Eli et voi nyt tuskassasi ajatella eteenpäin,mutta hienoja hetkiä on vielä edessäpäin
    Yksin ei saa jäädä ja jos ei ole lähellä kellekään kelle puhua hakeudu kuitenkin ihmisten pariin ja harrastuksiin tms.

    Jaksa yrittää...

    Äänestä

  • piti kirjoitti:

    Ei se varmaan sinustakaan tuntunut kivalta se mitä
    kerroit oliko se hääpäivänäsi. Meillä ei kerinnyt
    tulla tuollaista. Meidän homma meni siihen,että kun hän hermostui,kävi käsiksi. Yleensä oli jotakin kättä pidempää,veitsistä vasaroihin. EN usko että kukaan minua huolii,koska en todellakaan
    ole ulkanäöltäni mikään ihmeellinen. Luonne on kyllä hyvä ja lämpöinen, mutta valitettavasti kaikille nykyään vain se ulkonäkö merkkaa lähes kaikkea.

    Äänestä

Sinusta tuntuu tosi pahalta!!ymmärrän,mut sun on "ajateltava"nyt järkevästi...se ihminen ei ollut sun arvoinen,avaa silmäsi niin huomaat et maailma on muitakin tyttöjä täynnä.Elämä kolhii ja joskus sattuu kovasti,mut niistä oppii ja mikä ei tapa se vahvistaa!(vaikea on uskoa näin sillä hetkellä)Mut jos sun paha olo on ollut jo aiemmin,olisiko hyvä käydä juttelemassa jonkun lääkärin kans?Lääkkeet auttaa pahimman masennuksen yli,eikä toi sun lääke ole mikään skitso lääke.Voimia..olet vielä nuori ja varmaankin ihan ok.tyyppi,hoida itsesi kuntoon huom.kevät on tulossa.

Äänestä
  • Juuh tuohon en voi sanoo kun että paskanmarjat, oman ulkonäön mollaaminen on ainoastaaan masennuksen aikaansaannosta.... Ottaisitko itse itesellesi naisystävän joka olisi maailmankaunein mutta maailman vittumaisin ihminen? et todellakaan... Itse oli ekan eron jälkeen todella maassa, ja epäilin juurikin noita asioita (omaa ulkonäköö jne...) Myöhemmin huomasin ettei se pitäny paikkaansa, ja en todellakaan ole itsekkään mikään adonis, gotletti ehkä, mutta pystyn tuomaan itsestäni sen naisia viehättävän puolen esille...
    Ja ahdistus yleensä, itse olen kärisinyt siitä, se on kamalaa, varsinkin nyt kun "sairastin" sitä ilman varsinaista syytä... Mikään ei tuntunut millekään koko ajan pelkäsin tulevani hulluksi kaikki fyysiset oireet siihen päälle...
    Suru ja murhe ei ole ikuista, mutta niihin ei saa tarttuakkaan... Elä pidä niistä väkisin kiinni... Onhan toki aikansa aina murehdittava, mutta lopuksi huomaatkin että se on kasvattanut sinua ihmisenä, olet vahvempi, ymmärrät enemmän jne... Toivottomuus taasen on taakka, josta pitää päästää irti heti... Eläkä itsesääliin vajoo, jokaselle löytyy varmasti se ihanin muija kun vaan sen älyää... Ja jokainen ihminen on jonkun silmissä viehättävä... Edellinen suhteesi ei toiminut, eihä siitä voi enempää sanoo, mutta siitä pitää päästää irti... Kyllä sieltä vielä uusia löytyy, saatatpa pian huomata miten mukavaa on elää poikamies elämää, ei murhetta mistään, mitään muuta ei tarvitse ajtella kun että mitenkäpäin itsellä on hyvä olo...
    NYT TSEMPPAAT, ENNEMMI KU HUOMAATKAAN SULLA ON JO HYVÄ FIILIS... JA JOKU PÄIVÄ VARMASTI TAJUAT ET SEI OIS SULLE SOPINUTKAAN... NOSTA ITSESI JA OMATUNTOSI SEN YLÄPUOLELLE...

    Äänestä

>Hänellä oli ollut sen meidän yhdessä olo ajan míes turkissa.

Näissä kohdissa meikäläisen päässä aina lyö tyhjää. Miksi ihmiset tekevät tätä.

Jos olo menee yli sietokyvyn, ei ole mikään häpeä tai heikkoutta kokeilla lääkkeiltä, joillakin saattaa olla niin rajut aivokemiat, että ilman käy huonosti. Sinulle ihmiset merkitsevät, kaltaisiasi ei ole koskaan tarpeeksi. Monet tietävät (valitettavasti) kokemuksesta miltä sinusta saattaa nyt tuntua, itsekin olen saanut aina vain pettyä raskaasti, mitään suhdetta ei ole lopultkaan koskaan syntynyt, vaikka olen jo ehtinyt niin toivoa/luulla. Olen nyt 33v.

Äänestä

Iltaa! Sinun erostasi on niin vähän aikaa että on täysin normaalia, että yhä masentaa jos on menettänyt jonkun rakkaan ja omilla tunteilla on leikitty. Ymmärrän hyvin miten raskas taakka on masennus. Se on niin raskas, ettei sitä jaksaisi kantaa. Olen kokenut sen itse, mutta siitä selviää. Olen ihan varma, että jos pistät silmät kiinni ja yrität elää tämän elämäsi paskavaiheen läpi, niin jonain päivänä kun avaat silmäsi sinulla on taas hyvä olla.

Ihmettelen kyllä myöskin tuota ammattilaisten ehdotusta aloittaa Seroquel-lääkitys. Se on vahvimpia psyykenlääkkeitä mitä löytyy ja sitä käyttävät yleensä harhaiset ihmiset. Itsekin ammattilaisena ja kokeneena masentuneena pidän psyykenlääkkeitä tärkeänä, sillä masentuneella aivojen välittäjäaineet menevät suurten stressihormonien määrän ansiosta sekaisin ja voi aiheuttaa pahempia tuhoja kuin psyykenlääkkeet voisivat ikinä aiheuttaa. Ja kyllä nykyajan psyykenlääkkeet ovat ihan terveellisiä ja hyviä.

Masentuneen ei silti mielestäni pitäisi otta Seroquelia vaan masennukseen tarkoitettuja serotoniinin takaisinoton estäjiä, kuten Cipralexia tai Cipramilia. No, jokaisen oma päätös, mutta itse otin kun oli oikeen paha olla. Niistä ei jää riippuvaiseksi! Ja ne ovat tarkoitettu juuri tällaisiin tapauksiin. Niillä on vaan tosi kielteinen maine lääkkeiden väärinkäyttäjien vuoksi.

Toivon sinulle paranemista. Toivon että löydät onnen. Jätetyksi tuleminen on kamalaa, se vie itseluottamuksen täysin. Aika sinut parantaa, usko pois. Hyvää viikonloppua.

Äänestä

Olen ollut samassa tilanteessa ja kannattaa jatkaa normaalia elämää, saat vielä uuden rakkauden, voin taata sen, vaikutat niin mukavalta ja puhdassydämmiseltä kaverilta... Koeta jaksaa ja muista että itsesääli on itsensä halventamista. Tulevaisuus on parempi, ansaitset parempaa. Äläkä hätäile naisten kanssa ja lopeta se mtt:ssä ravaaminen, säädä itse omaa todellisuusvääristymää ja hyväksy tapahtunut, sinähän elät ja kesä tulee...

Äänestä
  • Olen ollut samassa tilanteessa ja kannattaa jatkaa normaalia elämää, saat vielä uuden rakkauden, voin taata sen,

    Miten voit taata sen?

    vaikutat niin mukavalta ja puhdassydämmiseltä kaverilta... Koeta jaksaa ja muista että itsesääli on itsensä halventamista.

    Se on totta. Mutta muista myös, että osa ns. "itsesäälistä" on inhorealismia. Ts. totta.

    Tulevaisuus on parempi, ansaitset parempaa. Äläkä hätäile naisten kanssa ja lopeta se mtt:ssä ravaaminen, säädä itse omaa todellisuusvääristymää ja hyväksy tapahtunut, sinähän elät ja kesä tulee...

    En suosittele mtt:ssä käymistä, jos siitä tuntuu olevan apua. Varsinkin koska "jätetyn" teksteistä paistoi läpi voimakas ahdistus. Silloin ei ole kovin järkevä veto lopettaa ammatillista apua. Mitähän mahdatte tarkoittaa "säädä itse omaa todellisvääristymää"?

    Äänestä

Kiitos kaikille teille, jotka olette vastanneet.
EI tämä tästä ole mihinkään muuttunut. Olen nähnyt hänen kaveriaan pari päivää sitten kaupungilla. Kaiken tämän homman päälle, tiedän nyt hänen odottavan lasta sille turkkilaiselle. Meidänkin piti saada se lapsi.....

Äänestä
  • nyt niin,että hänellä on se elämä mikä on ja sinulla uusi elämä.Onhan parempi ettei teillä ole lapsia,koska sekin kärsisi nyt.Olet varmasti ihanteellinen mies jollekkin,joka ei petä,niitäkin on onneksi.Muista,että jokaisella ihmisellä on oma tiensä kuljettavana,raskaita asioita ja hyviä,onnellisia myös.Kaikkea hyvää toivon elämääsi.Vielä löydät ilon ja onnen,usko vaan.

    Äänestä

  • elämä jatkuu kirjoitti:

    nyt niin,että hänellä on se elämä mikä on ja sinulla uusi elämä.Onhan parempi ettei teillä ole lapsia,koska sekin kärsisi nyt.Olet varmasti ihanteellinen mies jollekkin,joka ei petä,niitäkin on onneksi.Muista,että jokaisella ihmisellä on oma tiensä kuljettavana,raskaita asioita ja hyviä,onnellisia myös.Kaikkea hyvää toivon elämääsi.Vielä löydät ilon ja onnen,usko vaan.

    Kokemuksesta tiedän,kuinka pahalta tuntuu kun rakastettu jättää.
    Tämä voi ehkä tuntua pahalta,mutta kuitenkin on niin että,koska rakastettusi petti luottamuksesi jo tässä vaiheessa,tuskinpa elämästä hänen kanssaan olisi kovin onnellista tullut.
    Löydät varmaan vielä naisen,joka on luottamuksesi arvoinen.Minäkin löysin,vaikka jäädessäni yksin en olisi uskonut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mistään ei saa apua kirjoitti:

Mulla on hirvittävän paha olo, en todellakaan jak
sa kauaa enää elää. Olen kohta 28-vuotias kaveri.
Elämisen halu on ollut kauan jo pois, mikään ei
tunnu enää miltään, ei saa enää mielen piristystä!! Erosin tossa joulukuussa-04, meidän
liitto ei todellakaan ollut mikään AVIOLIITTO!!.
EI se tämä minun oloni siitä johdu, oli paljon parempi,että näin kävi. Viime kesäkuussa tapasin
maailman ihanimman nuoren naisen. Meillä oli kaikki edelletykset siihen, että se olisi toiminut
pitkään. Ostelin hänelle kukkia, kaulakoruja ja
pidin muutenkin" kuin kukkaa kämmenellä" ja tein lähes kaiken hänelle valmiiksi myöskin koti hommat. Hän joutui olemaan iltaisin myöhään töissä. Meilläkin oli suunnitelmissa perustaa perhe,puhuimme siitä usein. Tammikuun 2005 alkupuolella kävin kulta sepän liikkeessä ja ostin kaksi sormusta meille molemmille. Hänen sormuksensa maksoi lähes 6400E.
Eräänä iltana, olin antamassa hänelle sitä sor
musta ja kysymyssä sitä tosi tärkeää kysymystä,
ei ottanut sitä vastaan vaan ilmoitti ettei halua jatkaa elämäänsä kanssani. Silloin minulla meni
sydämmestä pohja pois. Olen jälkeenpäin kuullut
syyn siihen miksi näin kävi. Hänellä oli ollut
sen meidän yhdessä olo ajan míes turkissa. EN minä todellakaan sure niitä rahoja, jotka meni. KAipaan sitä ihmistä koko ajan. minun on vaikea nukkua öisin, käyn joka viikko puhumassa mtt:ssa.
EN usko että käyn sielläkään pitkään, koska se ihminen on ihan hirveä. Kun menen puhumaan, itku silmässä, hän tarjoaa minulle ensimmäiseksi lääkkeitä. Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, mikä tähän auttaa muukun aika?. EN haluaisi lähteä vielä tuonne"ylämaailmaan", mutta
en jaksa kauaa yksin. Kun minulla ei ole yhtään ys
tävää tai kaveria, jotka auttaisivat minua eteenpäin. Kävelen tällä hetkellä liian jyrkkää"seinämää ylöspäin". Onko kukaan koskaan
kokeillut seroquel ministä lääkettä? Sitähän ne
minulle tyrkyttää, mutta se on tarkoitettu "skitsoille".

Jos joku voisi minua auttaa ja kertoa että mitä
minun pitäisi tehdä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu