Nykäsen puukkohipat ei kiinnosta palstan poikia

Matti Nykänen on istunut naiseen kohdistamasta puukotuksesta linnassa ja Tauski on pieksänyt myös raukkamaisesti naista mutta nuo eivät palstan peräkammarin poikien mielestä mitään siihen verrattuna, että Martina on tapellut naisen kanssa tai että Jasmin leipoo miehelleen täytekakun.
7251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nykänen ja Taukki ovat palstalaisten suurimpia sankareita.

Äänestä
  • Onneksi eivät lukeudu tuhkaluukkuhemmoiksi.

    Äänestä

Nykäsen puukkohippasesta sen verran, oikeudessa ei löytynyt Matin sormenjälkiä eikä DNA jälkiä puukosta. Matin manageri sanoi että tulee se päivä kun kerrotaan totuus niin kuin se meni ketään säästämättä. Matti otti tukun (ison) massia ja kävi istumassa. Pääasia oli että oikeasti humalassa väkivaltainen vaimo oli huiskinut veitsellä talonmiestä selkään. Vaimon sekavaisuudesta on kymmeniä todisteita että käy päälle ja on vaarallinen. Yksi esimerkki oli kun manageri toi akan kotiin ja ämmä meni autosta samantien naamalleen ruusupuskaan ja syytti siitä Nykästä että oli lyönyt ja tuupannut hänet sinne ja käski soittamaan poliisit paikalle. Totuus oli että Nykänen ei ollut sillä hetkellä edes paikkakunnalla eli yksi sadoista väitetyistä Matin tekemistä pahoinpitelyistä kaatui siihen. Nyt Mervillä syöpä ja taitaa totuuden paljastaminen jäädä siihen, Matti istui syyttömänä ja se siitä.

Äänestä

No kannattaa mennä niiden keikoille sanomaan tuo yleisölle. Myös tv-tuottajille jne...Ämmäthän siellä eturivissä on.

Tauskia on käsitelty palstalla ja paljon, myös Nykästä. Pitää tehdä jotain uutta. Jaska leipoi pari päivää sitten isilleen kakun.

Äänestä

Jaskan keittämä peruna on isompi rikos kuin Nykäsen tekemä puukotus.

Äänestä

Ymmärätkö vajakki aikaeroja?? Kukaan ei ole Jaskaa rikoksista syyttänyt. Jaska tuo ihan kaikki itse julkisuuteen..ihan kaikki joten sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Jasso painukoon helperiin. Laiska Jasse. Yöks.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naurustaeituleloppua kirjoitti:

Matti Nykänen on istunut naiseen kohdistamasta puukotuksesta linnassa ja Tauski on pieksänyt myös raukkamaisesti naista mutta nuo eivät palstan peräkammarin poikien mielestä mitään siihen verrattuna, että Martina on tapellut naisen kanssa tai että Jasmin leipoo miehelleen täytekakun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu