Juurikasvu

Heräsin eräänä aamuna siihen, että ajatusmaailmaani tuli jostain sana: Juurikasvu. Ymmärsin heti, että kysymyksessä on hiusten värjäämiseen liittyvä asia. Jos otettu sävy poikkeaa suuresti alkuperäisestä hiusten kasvu tuo eriasteisesti värieron.

Hengellisellä ja yhteiskunnallisella alalla syntyy helposti järjestäytymistä jonkin asian ympärille ja silloin yksimielisyys saattaa olla niin saumatonta ja innokasta ikäänkuin kaikki olisivat ottaneet samasta purkiosta värin tukkaansa. Kaikki on niin innostunutta ja innostavaa. Kaiken onnistumiseen kuitenkin vaikuttaa juuri tämä juurikasvu. Jos yksimielisyys on keinotekoista, niin jokaisen oma väri tulee esille eli motiivit alkavat tulla keskusteluun.

En ole seurannut hajaannuksen hedelmiä, joten en tiedä miten asiassa on onnistuttu. Yhden teorian esitän. Jos vanhassa yhtenäisessä yhdistyksessä on ollut voimakkaasti asioihin reagoivia persoonallisuuksia ja jakautuminen on ratkaissut ongelmia, niin uusi järjestys tyydyttää rauhattoman mielen ja asiat sujuvat rakkauden merkeissä. Jos taas pienen tauon jälkeen väkevä manifestaatio alkaa tulla pintaan, niinsiihen on kaksi syytä yleisesti. Joko muutos ei ole ollut riittävä tai on kyse luonteesta, joka vaatii itselleen enemmän kuin on kohtuullista.
451023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Sen juurikasvun on antanut sinullekin Jumala Ihminen itse viisaudessaan lähtee värjämään (muuttamaan sitä kasvua mieleisekseen eikä anna. Jumalan sitä. Kasvattaa. Tästä johtuneet kaikki hajaannukset ja eriseurat. liika kasvu ja värjäys tekee rumaajälkeä

Äänestä

Jos se olikin Vihne kutsu Jumalalta palata takaisin isänkotiin

Äänestä
Aloittaja

Mikäköhän se paikka olisi johon pitäisi palata? Isän koti Perälässä Rääsynperillä ei ole asuttavassa kunnossa. Muuri hajonnut, ikkunoita rikki ulkorakennus luhistunut maan tasalle. Ei edes huussia pystyssä. Mikä olisi se hengellinen koti?

Äänestä
  • Mikä tai mitkä ovat olleet tai nyt on sinun hengellinen kotisi?
    Mitä asialla ymmärrät?
    Onko sinulle termin käyttltarkoitus muuttunut aikojen kuluessa?

    Äänestä

  • Niin Vihne noinkin paljon lukenut noin vähän ymmärrystä Mihinkä se tuhlaajapoika palasi ? Vanhan Enarin sanonta kun uskoloppuu (muuttuu usko kuolleeksi) loppuu Ymmärryskin

    Äänestä

  • Aloittaja

    IsänKotiin kirjoitti:

    Niin Vihne noinkin paljon lukenut noin vähän ymmärrystä Mihinkä se tuhlaajapoika palasi ? Vanhan Enarin sanonta kun uskoloppuu (muuttuu usko kuolleeksi) loppuu Ymmärryskin

    No sanotaan suoremmin: Minkä niminen se Isänkoti olisi mielestäsi?

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    No sanotaan suoremmin: Minkä niminen se Isänkoti olisi mielestäsi?

    Kyllä se se koii on josta hengen ja elämän olet saanut Vink

    Äänestä

Aloittaja

Elis Ahosen kuulin useasti sanovan: Kaikki, jotka uskovat niinkuin Raamattu opettaa, pelastuvat. Siihen sanon Aamenen. Sanoin silloin ja sanon vieläkin. Tuo luonnehdinta antaa Jumalalle rajanpiirtäjän aseman, joka Häneklle suvereenisti kuuluu. Olen ihan kouriintuntuvasti tunnistanut veljiä ja sisaria monessa paikassa. Itse toimin tällä hetkellä pienessä kasvupiirissä, jonka tarkoituksena on löytää ainakin osa alkuseurakunnan toiminnasta. Meillä on toive, että ensinnäkin tunnemme toisemme kasvoista, nimeltä ja haluamme avoimuuden kautta tulla tuntemaan myös sydämestä asti. En nyt mainitse nimeä, ettei tulkita houkuttelumainokseksi. Tuolla nimimerkillä pääsee henkilökohtaiseen yhteyteen. : [email protected].

Äänestä

Netissä jotkut liikkeeseen kuulumattomat manifestoivat aika voimakkain sanakääntein, syntyy helposti todellisuutta vastaamaton käsitys, ellei itse ole toiminnassa mukana.

Mutta paljon on asiallistakin kritiikkiä, pääasia on kuitenkin ilmaisunvapaus. Esikoiset ry on aikalailla perinteisiin sitoutunut (kuten alussa sovittiinkin) perustamistilaisuudessa jo, lukuun ottamatta erehtymätöntä johtoa Ruotsissa ja kaikkitietävää "hengellistä hallitusta Suomessa, ahdasmielisiä pukeutumissäädöksiä, vain me pelastumme oppia, ja pyrkimystä riistää Kristuksen evankeliumi, Jumalan elävä sana ja asuvainen Pyhä Henki vain yhden liikkeen yksityisomaisuudeksi.

Äänestä

Huvittaa toisaalta nämä "takaisn kotiin"- porukat. 20 vuotta kieriskeltiin tuskissamme iisaksonilaisten satojen käskyjen ja kieltojen orjuudessa. Jos joku luulee sitä tilaa kodikseen,
niin se on hänen asiansa. Toivomme tietenkin hyvää jatkoa heille ja Jumalan hyvää johdatusta.
Meillä on nyt koti jossa Kristuksen pelastava evankeliumi on keskiössä, ihmiset vapaita ja iloisia, rakkaus toimii, kukaan ei määräile ja komentele toisia perheen jäseniä. Ei tuli eden mieleen vaihtaa ihmisoppien orjuuteen, omanvanhurskauden raadantaan ja epävarmuuteen pelastuksestaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Lapinlahkolaiset huutavat hädissään ihmisopin sivuraiteelta.

    Äänestä

  • Kaikki eivät löydä takaisin kotiin Tuhlaajapoika löysi Moni aloitti hengessä mutta päätti lihassa

    Äänestä

  • HeOlivatMeistMutEimeit kirjoitti:

    Kaikki eivät löydä takaisin kotiin Tuhlaajapoika löysi Moni aloitti hengessä mutta päätti lihassa

    Kiitän Jumalaa joka päivä että minä sain voimaa irrottautua valheellisesta, lapista masinoidusta ihmisviisaudesta ja sain jatkaa oikealla tiellä. Tiellä joka on kaita mutta vie minutkin kerran perille. Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden!

    Äänestä

  • Evankeliuminpuolesta kirjoitti:

    Kiitän Jumalaa joka päivä että minä sain voimaa irrottautua valheellisesta, lapista masinoidusta ihmisviisaudesta ja sain jatkaa oikealla tiellä. Tiellä joka on kaita mutta vie minutkin kerran perille. Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden!

    Taidat nyt kiitää perkelettä tietämättämäsi ei Jumala koskaan käske häntä ja hänen seurakuntaansa jättämmän

    Äänestä

  • VaihtoivatEriseuraan kirjoitti:

    Taidat nyt kiitää perkelettä tietämättämäsi ei Jumala koskaan käske häntä ja hänen seurakuntaansa jättämmän

    Hihiii. Se lahkolaiskoira älähtää kehen kalikka kalahtaa :)

    Äänestä

  • VaihtoivatEriseuraan kirjoitti:

    Taidat nyt kiitää perkelettä tietämättämäsi ei Jumala koskaan käske häntä ja hänen seurakuntaansa jättämmän

    Jumala ei myöskään koskaan käske kumartamaan omavanhurskaita ihmistietäjiä eikä heidän oppejaan.

    Äänestä

Sanovat,että olette edelleen rakkaita sisaria ja veljiä,miksi sitten lähditte näiden
'rakkaiden' luota eri seurakuntaan?...ristiriitaista!

Äänestä
  • Todellakin ristiriitaisita sakkian Uskovat maailmanlaajuiseen seurakuntaan oma maa ei kelpaa Rakastavat kaikkea muita Mutta omat sisaret ja veljet jättivät kun koirapaskansa Painent jotka olivat asetettu seurakuntamme palvelijaksi lähtivät sikopaimeniksi muille maille. RAKKAUDESTA HEIDÄT TUNETAAN Mutta vain maailmanrakkaudesta näköjään

    Äänestä

  • MaailmanRakkausVIE kirjoitti:

    Todellakin ristiriitaisita sakkian Uskovat maailmanlaajuiseen seurakuntaan oma maa ei kelpaa Rakastavat kaikkea muita Mutta omat sisaret ja veljet jättivät kun koirapaskansa Painent jotka olivat asetettu seurakuntamme palvelijaksi lähtivät sikopaimeniksi muille maille. RAKKAUDESTA HEIDÄT TUNETAAN Mutta vain maailmanrakkaudesta näköjään

    Solvaa vain senkin saatana sillä tulet huomaamaan seurakuntasi pienuuden joka on siis pelkkä pääkoppasi.

    Äänestä

  • MIksi me esikoiset ry:n jäsenet emme voi enään kuulua ihmisoppeihin luottavaan iisaksonialiskirkkoon? Etkö ihan oikeasti tiennyt syytä!?

    Äänestä

  • Omalihavie kirjoitti:

    Solvaa vain senkin saatana sillä tulet huomaamaan seurakuntasi pienuuden joka on siis pelkkä pääkoppasi.

    Eihän tässä nyt ketään solvattu ihmeellän vain kuinka ristiriitaista Mitkään maailman vanhat seurakunnat ei kelvannut piti perustaa uusi Vain me oppi Me ainoat puhtaat kevyetj yvät esikoisetRy

    Äänestä

  • JokatuulenKuljettamat kirjoitti:

    Eihän tässä nyt ketään solvattu ihmeellän vain kuinka ristiriitaista Mitkään maailman vanhat seurakunnat ei kelvannut piti perustaa uusi Vain me oppi Me ainoat puhtaat kevyetj yvät esikoisetRy

    Totuudeksi ei valhe kelpaa. Koskaan. Siksi piti.

    Äänestä

No kerro!

Äänestä

Etkö tosiaan tiedä? Eipä ihme, et nimittäin tunnu tietävän mitään Esikoislestadiolaiset ry:stä, etkä Esikoiset ry:stä.

Äänestä

Oletko Turun seudulta,tuntuu siltä,hajaannushan johtui siitä että sakramentit itselle ottaneet irtautuivat kirkosta,tosin he maallisessa mielessä siellä roikkuvat.
Se että he omalta osaltaan eivät tajua olevansa osallisia kirkon kuolemaan tekeekin heistä syyllisiä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen yhä uudestaan ja uudestaan.
He eivät rakenna muuta kuin oman lihansa päälle,eksyttääkseen he jotka ovat Kristuksen sovintoverestä osalliset.
Sillä kenkään ei käy hyvin,se on varmaa jos kirkko lopullisesti luopuu evankeliumista,ei edes esikoislestaadiolaiselle populaatiolle joka kuitenkin haaveilee ties mistä herätyksistä.

Äänestä
  • Ennustuksesi ei estä Jumalan johdatusta.
    Lestadiuksen saarnoista tulee hyvin esille miten "kuollut kirkko"oli jo Lestadiuksen aikana . Lestadius vei kirkosta pirttiseuroihin kaiken muun paitsi Sakramentteja. Nyt on kirkon sakramenttien ohella mahdollisuus nauttia sakramentit myös omassa seurakunnassa. Herramme Jeesuksen sakramentit ja Sana ovat seurakuntamme kalleimmat aarteet.

    Äänestä

  • Kristuspäänä kirjoitti:

    Ennustuksesi ei estä Jumalan johdatusta.
    Lestadiuksen saarnoista tulee hyvin esille miten "kuollut kirkko"oli jo Lestadiuksen aikana . Lestadius vei kirkosta pirttiseuroihin kaiken muun paitsi Sakramentteja. Nyt on kirkon sakramenttien ohella mahdollisuus nauttia sakramentit myös omassa seurakunnassa. Herramme Jeesuksen sakramentit ja Sana ovat seurakuntamme kalleimmat aarteet.

    Tarkennatko tuota kohtaa tekstissäsi: ...Nyt on kirkon sakramenttien ohella mahdollisuus nauttia sakramentit myös omassa seurakunnassa... Mitä siis tarkoitat tuolla lauseella?

    Äänestä

"vihne"
-
Minusta juurikasvu voi olla myös Daavidin juuri vesan kasvua.
Jeesus oli Iisain juurta ja sukua, sanoo Raamattu ...
-
Sitä on verrattu Tammen vesaan. Eli kannosta lähtee uusi
kasvusto. . .

-

Äänestä
  • Kaskun ette vastanneet tähän. yhtään mitään
    sitä ihmettelen suuresti. . .

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    Kaskun ette vastanneet tähän. yhtään mitään
    sitä ihmettelen suuresti. . .

    KASKUN enempi minua ihmetyttää että, tarinoihisi (varmaan suurelta osin tosiasioita)
    noinkin paljon kommentoidaan, eli vastataan.
    Paljon olet laittanut sekä Raamatunhistoriasta, että myöhemmältä ajalta tapahtumista tänne.
    Joidenkin päähän vaan tallentuu yllättävän paljon tietoa, ihan täytyy kunnioituksella suhtautua.
    Tuskin kuitenkaan mistään tietolähteistä "lunttaat" isommin?

    Äänestä

Minulla on de käsitys että pirttiseurat ei ole Lestadiuksesta lähtöisin, vaan kategeetta Johan Raattamaasta!! Enemmän tässä liikkeessä Raattamaata on kun Lestadiusta. Lestadius kuoli melko pian vuoden 1844 jälkeen. Vuonna 1861.

Äänestä

Joonas Purnu esikoislestadiolaisuiden taustalla on. Tuon ajan pullikoiva Persäteri

Äänestä

Tunsitko Joonaksen?

Äänestä

Tunnetko yhtään esikoislestadiolaisuuden syntyhistoriaa?

Äänestä
  • Totta kai tunnetaan Jellivaaraan lähti Kulosen pariskunta edellisen vuosisadan vaihteessa ja he iloitsivat vanhimpien saarnaamasta opista joka on samaa kuin tänäkin päivänä. Kuloset lähettivät paljon kirjeitä suomeen Jellvaarasta ja olivat yhtenä toisten kanssa pyytämässä Lapin lähetystä suomeen joka saapuikin vuonna1902 keväällä. Tästä alkoi vanhoillisten eroaminen Esikoislestadiolaista aivan samoin kuin nyt Esikoisiski itseään nimittävätkin lähtivät. Hekin kieltäytyivät ottamasta lähetystä vastaan nyt he ja vanhoilliset ovatkin kaukana ja syvällä maailmassa muiden seka seuraisten kanssa.

    Äänestä

  • Juuso_tietavä kirjoitti:

    Totta kai tunnetaan Jellivaaraan lähti Kulosen pariskunta edellisen vuosisadan vaihteessa ja he iloitsivat vanhimpien saarnaamasta opista joka on samaa kuin tänäkin päivänä. Kuloset lähettivät paljon kirjeitä suomeen Jellvaarasta ja olivat yhtenä toisten kanssa pyytämässä Lapin lähetystä suomeen joka saapuikin vuonna1902 keväällä. Tästä alkoi vanhoillisten eroaminen Esikoislestadiolaista aivan samoin kuin nyt Esikoisiski itseään nimittävätkin lähtivät. Hekin kieltäytyivät ottamasta lähetystä vastaan nyt he ja vanhoilliset ovatkin kaukana ja syvällä maailmassa muiden seka seuraisten kanssa.

    Niin, vanhollisten ero alkoi 1901 kun Sirkanmaa
    tuli 4 muun saarnaajan kanssa Jellivaaraan alussa
    tammikuuta (siinä oli Palohuorthanen, Nikkarituomas
    ja kaksi muuta ) tulivat yllättäin Gällin kirkolle ei
    siellä ollut kuin yksi saarnaaja, päivystämässä,
    muut oli seuroja pitämässä vettäsjärvellä .
    -

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    Niin, vanhollisten ero alkoi 1901 kun Sirkanmaa
    tuli 4 muun saarnaajan kanssa Jellivaaraan alussa
    tammikuuta (siinä oli Palohuorthanen, Nikkarituomas
    ja kaksi muuta ) tulivat yllättäin Gällin kirkolle ei
    siellä ollut kuin yksi saarnaaja, päivystämässä,
    muut oli seuroja pitämässä vettäsjärvellä .
    -

    Siis Vettäsjärvellä, iso alkukirjain!

    Äänestä

  • nytoliyritystä kirjoitti:

    Siis Vettäsjärvellä, iso alkukirjain!

    Vielä tarkemmin ottaen, taitaa olla Vettasjärvi paikan nimi.

    Äänestä

joonas koitti ottaa Ehtoollisen omiin käsiin. Korville sai Raattamaalta.

Äänestä
  • Nyt et saa korvillesi .
    Avoimet ovet ...

    Äänestä

  • Lestadius sai korvilleen kun vei Sanan , Ripin ja Virret ulos kirkosta.

    Äänestä

  • Teki oikein, että vei, juuri niinkuin lähetyskäsky vaatii, mutta kirkko ei siihen loppunut, eikä Lestadiuksen käynti kirkossa.Hän mainitsee kirjoituksissa, että on joka pyhä kiirehdittävä kirkkoon ja kävi elämänsä loppuun asti kirkossa, vaikkei enää saarnannut sairauden takia.
    Älkää laittako Lestadiuksen päälle sellaisia asioita, mitkä ei pidä paikkaansa.
    Jokaisesta sanasta pitää tili tekemään tuomiopäivänä, muistamme kaikki sen Raamatun Sanan .
    Valheen henki on jo saanut tuomion.

    Äänestä

  • SanaKaataavalheenhengen kirjoitti:

    Teki oikein, että vei, juuri niinkuin lähetyskäsky vaatii, mutta kirkko ei siihen loppunut, eikä Lestadiuksen käynti kirkossa.Hän mainitsee kirjoituksissa, että on joka pyhä kiirehdittävä kirkkoon ja kävi elämänsä loppuun asti kirkossa, vaikkei enää saarnannut sairauden takia.
    Älkää laittako Lestadiuksen päälle sellaisia asioita, mitkä ei pidä paikkaansa.
    Jokaisesta sanasta pitää tili tekemään tuomiopäivänä, muistamme kaikki sen Raamatun Sanan .
    Valheen henki on jo saanut tuomion.

    Kirkko on ollut riittämätön jo Lestadiuksella. Seuroihin hän kutsui ihmisiä. Jumalan Sanan kuulo herätti ja johdatti ihmiset Kristuksen seurakuntaan. Pirttiseuroissa käytettiin taivaanvaltakunnan avaimia , siellä kokoontu elävä seurakunta.

    Äänestä

  • Otappas tuostakin asiasta paremmin selvää, taisi olla Raattamaa, kun alkoi kirkon lisäksi harjoittamaan kotihartauksia, niille, jotka olivat omakohtaisen uskon saaneet. Lestadius käytti "taivaanvaltakunnan avaimia" saatuaan omakohtaisen uskon, uskoen evankeliumin kohdalleen, kyllä kirkossa ja varsinkin ehtoosaarnoissaan.

    Äänestä

  • otetaanselvää kirjoitti:

    Otappas tuostakin asiasta paremmin selvää, taisi olla Raattamaa, kun alkoi kirkon lisäksi harjoittamaan kotihartauksia, niille, jotka olivat omakohtaisen uskon saaneet. Lestadius käytti "taivaanvaltakunnan avaimia" saatuaan omakohtaisen uskon, uskoen evankeliumin kohdalleen, kyllä kirkossa ja varsinkin ehtoosaarnoissaan.

    Lestadiuksen saarnat on kuultu ja luettu.
    Ei epäselvää hänen "kuollut kirkko" lausunnoista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vihne kirjoitti:

Heräsin eräänä aamuna siihen, että ajatusmaailmaani tuli jostain sana: Juurikasvu. Ymmärsin heti, että kysymyksessä on hiusten värjäämiseen liittyvä asia. Jos otettu sävy poikkeaa suuresti alkuperäisestä hiusten kasvu tuo eriasteisesti värieron.

Hengellisellä ja yhteiskunnallisella alalla syntyy helposti järjestäytymistä jonkin asian ympärille ja silloin yksimielisyys saattaa olla niin saumatonta ja innokasta ikäänkuin kaikki olisivat ottaneet samasta purkiosta värin tukkaansa. Kaikki on niin innostunutta ja innostavaa. Kaiken onnistumiseen kuitenkin vaikuttaa juuri tämä juurikasvu. Jos yksimielisyys on keinotekoista, niin jokaisen oma väri tulee esille eli motiivit alkavat tulla keskusteluun.

En ole seurannut hajaannuksen hedelmiä, joten en tiedä miten asiassa on onnistuttu. Yhden teorian esitän. Jos vanhassa yhtenäisessä yhdistyksessä on ollut voimakkaasti asioihin reagoivia persoonallisuuksia ja jakautuminen on ratkaissut ongelmia, niin uusi järjestys tyydyttää rauhattoman mielen ja asiat sujuvat rakkauden merkeissä. Jos taas pienen tauon jälkeen väkevä manifestaatio alkaa tulla pintaan, niinsiihen on kaksi syytä yleisesti. Joko muutos ei ole ollut riittävä tai on kyse luonteesta, joka vaatii itselleen enemmän kuin on kohtuullista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu