Onko sinulla omakohtaista kokemusta näpistelystä?
Minkä ikäinen olit kun näpistit?
Mitä näpistit?
Mistä näpistit?
Oletko jäänyt näpistämisestä kiinni?
Näpisteletkö edelleen?
Minkä takia näpistit?
En ole kiinnostunut kenenkään moralisoinnista, vaan omakohtaisista kokemuksista.
Omat kokemukseni: Ensimmäisen kerran syllistyin myymälävarkauteen ihan penskana. Olimme vanhempieni kanssa huonekaluliikkeessä (olin ehkä 5 vuotias), ja liikkeessä oli huonekalujen kankaista pieni näytenippu, jossa oli niitä erilaisia kankaita ja nahkanpaloja niputettuna sellaiseen pikku vihkoseen. Muistan vain, että mieleni teki saada se, ja tungin sen kai taskuuni. Myöhemmin kotona tunnustin asian äidille, kun omatunto vaivasi niin kovasti. Äiti antoi anteeksi, eikä ollut edes vihainen.
Myöhemmin ala-asteella pöllin varastosta lyijykyniä, pyyhekumeja ja vihkoja, mutta niin tekivät kaikki muutkin.
Myöhemmin, ollessani noin 20 vuotias, olin eräässä pienessä kaupassa iltasiivoojana. Koska olin tuolloin vähävarainen opiskelija, keräsin reppuuni juustoa, kuiva-aineita, alkoholia, pesuaineita ja mitä nyt mieleen milloinkin juolahti. Olin iltaisin siivouksen ajan yksin myymälässä, eikä valvontakameroita ollut, joten varastaminen oli helppoa. En potenut asiasta koskaan huonoa omaatuntoa, ajatelin, että olin oikeutettu pieneen "ekstraan", kun siivoojan palkkani oli niin huono.
Seuraavaksi, ollessani noin 25-vuotias oli kesätöissä vesipuistossa, jossa rahastin asiakkaita. Kavalsin kassasta joitan satoja euroja. Jätin rahat lyömättä kassaan ja pistin taskuuni. Kovin säännöllisesti en uskaltanut kuitenkaan näin toimia, koska pelkäsin kiinnijäämistä. En potenut asiasta huonoa omaatuntoa, koska vesipuistoyrittäjät eli silloiset työnantajani olivat varsinaisia mulkvisteja, eikä meillä kesätyöläisillä ollut mitään ihmisarvoa, hyvä jos saimme vessassa käydä työaikana.
Tämän jälkeen siiryin myymälävarkauksiin. Pari kertaa varastelin omassa kaupungissani jotain kosmetiikkaa s-marketista ja tokmannilta, mutta lopetin touhun, koska pienellä paikkakunnalla kiinnijääminen ja kasvojen menetys olisi ollut liian noloa. Siirryin varastelemaan suurempiin kaupunkeihin. Saatoin lähteä aamulla ajamaan noin 100km päähän kaupunkiin kiertämään liikkeitä. Vein pääasiassa vaatteita ja kosmetiikka. Poistin sovituskopissa hälyttimet ja usein puin varastetut vaatteet ylle ja kävelin kaupasta ulos. Saatoin joskus muodon vuoksi ostaa jotain. Se tunne, kun pääsin kassojen ohi kenenkään tajuamatta tai huomaamatta, sitä tyydytyksen tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Se tuntui siis aivan todella hyvältä siinä vaiheessa, kun istuin autoon kassi täynnä varastettua tavaraa. Tunsin olevani ovelampi ja älykkäämpi kuin muut: miksi maksaa kallista hintaa, kun varastaminen kävi helpommin kuin lapsella leikki?
Pöllin tavaraa satojen eurojen edestä. En osaa sanoa tarkkaa summaa. Kotiin päästyäni varastetut vaatteet ja meikit päätyivät usein kirpparille. En halunnut käyttää niitä, ja jälkeenpäin minulla oli likainen olo. Varastamisen himo voitti silti aina itseinhon. Lähdin aina uudelleen ja uudelleen "kierrokselle". Minuun iski jonkinlainen "vauhtisokeus", varastaminen oli helppoa ja luotin hyvän tuurini jatkuvan ikuisesti. Kunnes jäin kiinni ensimmäisen kerran.
Odottaessani ensimmäistä lastani jäin kiinni tokmannilla, kun hälyt alkoivat soida kassalla. Minulta oli jäänyt huomaamatta hälytin, enkä siis ollut älynnyt sitä poistaa. Myyjä vei minut takahuoneeseen ihmisten tuijottaessa ja soitti poliisit. Poliisit olivat ylimielisiä ja katsoivat minua kuin halpaa makkaraa, vaikka olin sen toki ansainnutkin. Olin tuolloin vienyt muutamia vauvan vaatteita ja olisiko ollut joku neuletakki, joka siis alkoi kassalla hälyttää. Sain sakot ja poistuin nolona autoon sakkolappuni kanssa. Sakon suuruus oli muistaakseni alle 100€. Kaiken koomisinta tilanteessa oli se, että sain samalla reissulla vielä pysäköintisakon! Kaksi sakkoa siis samalla reissulla.
Jonkin aikaa maltoin olla näpistelemättä, kunnes himo otti taas yliotteen. Olin isommassa kaupungissa Prismassa, josta pöllin jotakin ihan mitätöntä, olisiko ollut kysilakka tms. Poistuin maksamatta. Minulla oli vauva mukana vaunuissa. Tuulikaapissa vartija yhytti minut, ja kysyi, unohtuiko maksaa jotakin. Vartija vei minut koppiinsa. Paikalle tuli poliisipartio, poliisit olivat ihmeen asiallisia ja ystävällisiä. Tilanteesta teki todella häpeällisen se, että toinen poliisi oli hyvänpäiväntuttuni. Ei siis suoranaisesti tuttuni, mutta meillä on yhteisiä perhetuttuja. Hyvä luoja sitä häpeän määrää! Olisin voinut vajota maan alle häpeästä. Poliisit kirjoittivat sakkolapun ja poistuivat.
Tuon tapauksen jälkeen en ole uskaltanut enää ajatellakaan varastamista. Se, että paikalle sattui minulle tuttu poliisi, oli jotain ihan uskomattoman noloa. Näin jälkikäteen ajatellen, kadunko varkauksiani? En kadu. Minua harmittaa ainoastaan se, että jäin kiinni, ja minua harmittaa se, että paikalle sattui tuttu poliisi.
Minkä ikäinen olit kun näpistit?
Mitä näpistit?
Mistä näpistit?
Oletko jäänyt näpistämisestä kiinni?
Näpisteletkö edelleen?
Minkä takia näpistit?
En ole kiinnostunut kenenkään moralisoinnista, vaan omakohtaisista kokemuksista.
Omat kokemukseni: Ensimmäisen kerran syllistyin myymälävarkauteen ihan penskana. Olimme vanhempieni kanssa huonekaluliikkeessä (olin ehkä 5 vuotias), ja liikkeessä oli huonekalujen kankaista pieni näytenippu, jossa oli niitä erilaisia kankaita ja nahkanpaloja niputettuna sellaiseen pikku vihkoseen. Muistan vain, että mieleni teki saada se, ja tungin sen kai taskuuni. Myöhemmin kotona tunnustin asian äidille, kun omatunto vaivasi niin kovasti. Äiti antoi anteeksi, eikä ollut edes vihainen.
Myöhemmin ala-asteella pöllin varastosta lyijykyniä, pyyhekumeja ja vihkoja, mutta niin tekivät kaikki muutkin.
Myöhemmin, ollessani noin 20 vuotias, olin eräässä pienessä kaupassa iltasiivoojana. Koska olin tuolloin vähävarainen opiskelija, keräsin reppuuni juustoa, kuiva-aineita, alkoholia, pesuaineita ja mitä nyt mieleen milloinkin juolahti. Olin iltaisin siivouksen ajan yksin myymälässä, eikä valvontakameroita ollut, joten varastaminen oli helppoa. En potenut asiasta koskaan huonoa omaatuntoa, ajatelin, että olin oikeutettu pieneen "ekstraan", kun siivoojan palkkani oli niin huono.
Seuraavaksi, ollessani noin 25-vuotias oli kesätöissä vesipuistossa, jossa rahastin asiakkaita. Kavalsin kassasta joitan satoja euroja. Jätin rahat lyömättä kassaan ja pistin taskuuni. Kovin säännöllisesti en uskaltanut kuitenkaan näin toimia, koska pelkäsin kiinnijäämistä. En potenut asiasta huonoa omaatuntoa, koska vesipuistoyrittäjät eli silloiset työnantajani olivat varsinaisia mulkvisteja, eikä meillä kesätyöläisillä ollut mitään ihmisarvoa, hyvä jos saimme vessassa käydä työaikana.
Tämän jälkeen siiryin myymälävarkauksiin. Pari kertaa varastelin omassa kaupungissani jotain kosmetiikkaa s-marketista ja tokmannilta, mutta lopetin touhun, koska pienellä paikkakunnalla kiinnijääminen ja kasvojen menetys olisi ollut liian noloa. Siirryin varastelemaan suurempiin kaupunkeihin. Saatoin lähteä aamulla ajamaan noin 100km päähän kaupunkiin kiertämään liikkeitä. Vein pääasiassa vaatteita ja kosmetiikka. Poistin sovituskopissa hälyttimet ja usein puin varastetut vaatteet ylle ja kävelin kaupasta ulos. Saatoin joskus muodon vuoksi ostaa jotain. Se tunne, kun pääsin kassojen ohi kenenkään tajuamatta tai huomaamatta, sitä tyydytyksen tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Se tuntui siis aivan todella hyvältä siinä vaiheessa, kun istuin autoon kassi täynnä varastettua tavaraa. Tunsin olevani ovelampi ja älykkäämpi kuin muut: miksi maksaa kallista hintaa, kun varastaminen kävi helpommin kuin lapsella leikki?
Pöllin tavaraa satojen eurojen edestä. En osaa sanoa tarkkaa summaa. Kotiin päästyäni varastetut vaatteet ja meikit päätyivät usein kirpparille. En halunnut käyttää niitä, ja jälkeenpäin minulla oli likainen olo. Varastamisen himo voitti silti aina itseinhon. Lähdin aina uudelleen ja uudelleen "kierrokselle". Minuun iski jonkinlainen "vauhtisokeus", varastaminen oli helppoa ja luotin hyvän tuurini jatkuvan ikuisesti. Kunnes jäin kiinni ensimmäisen kerran.
Odottaessani ensimmäistä lastani jäin kiinni tokmannilla, kun hälyt alkoivat soida kassalla. Minulta oli jäänyt huomaamatta hälytin, enkä siis ollut älynnyt sitä poistaa. Myyjä vei minut takahuoneeseen ihmisten tuijottaessa ja soitti poliisit. Poliisit olivat ylimielisiä ja katsoivat minua kuin halpaa makkaraa, vaikka olin sen toki ansainnutkin. Olin tuolloin vienyt muutamia vauvan vaatteita ja olisiko ollut joku neuletakki, joka siis alkoi kassalla hälyttää. Sain sakot ja poistuin nolona autoon sakkolappuni kanssa. Sakon suuruus oli muistaakseni alle 100€. Kaiken koomisinta tilanteessa oli se, että sain samalla reissulla vielä pysäköintisakon! Kaksi sakkoa siis samalla reissulla.
Jonkin aikaa maltoin olla näpistelemättä, kunnes himo otti taas yliotteen. Olin isommassa kaupungissa Prismassa, josta pöllin jotakin ihan mitätöntä, olisiko ollut kysilakka tms. Poistuin maksamatta. Minulla oli vauva mukana vaunuissa. Tuulikaapissa vartija yhytti minut, ja kysyi, unohtuiko maksaa jotakin. Vartija vei minut koppiinsa. Paikalle tuli poliisipartio, poliisit olivat ihmeen asiallisia ja ystävällisiä. Tilanteesta teki todella häpeällisen se, että toinen poliisi oli hyvänpäiväntuttuni. Ei siis suoranaisesti tuttuni, mutta meillä on yhteisiä perhetuttuja. Hyvä luoja sitä häpeän määrää! Olisin voinut vajota maan alle häpeästä. Poliisit kirjoittivat sakkolapun ja poistuivat.
Tuon tapauksen jälkeen en ole uskaltanut enää ajatellakaan varastamista. Se, että paikalle sattui minulle tuttu poliisi, oli jotain ihan uskomattoman noloa. Näin jälkikäteen ajatellen, kadunko varkauksiani? En kadu. Minua harmittaa ainoastaan se, että jäin kiinni, ja minua harmittaa se, että paikalle sattui tuttu poliisi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.