jätetty(jatkoa)

Et todellakaan ole tunteellinen hölmö vaan tavallista syvemmin tunteva ihminen.
Jokainen meistä kokee joskus elämässään ihan samoja takaiskuja kuin sinä nyt. Läheinen kuolee tai rakas jättää, ja elämässä on yhtäkkiä iso tyhjiö, jonka täyttäminen vaatii niin aikaa kuin ymmärrystäkin. Harva selviytyy menetyksestä takaisin tasapainoon ihan omin avuin. Suurin osa meistä kaipaa ainakin kuuntelijan tai jopa lääkityksenkin, että ylipäätään kykenee käsittelemään tapahtunutta sanoin.

Tunteita ei voi katkaista nappia painamalla eikä mieltä tasapainottaa pelkkiä nappeja syömällä. Parhaiten tasapainoon pääsee hakemalla apua ja tulemalla ihmisten ilmoille käsittelemään asiaa, joka aiheuttaa surua ja ahdistusta.

On hyvä tiedostaa sekin, että aluksi kipeistä asioista puhuminen usein vain pahentaa oloa. Sitten "tuuli kääntyy" ja alkaa pikkuhiljaa tuntua paremmalta. Siksi olisi tärkeää saada jutella saman ihmisen kanssa alusta loppuun, kuin että aloittaisi joka kerta alusta eri terapeutin kanssa...

Terapeuttikin on vain ihminen. Hänelle pitää osata kertoa ajan mittaan myös siitä, mikä tuntuu auttavan juuri sinua ja mikä taas ei. Joskus lääkitys auttaa alkuun, rauhoittumaan, jotta sitten pystyy puhumaan, ja jossakin vaiheessa lääkitystä ei enää tarvita ollenkaan.

Sinulla on nyt käsiteltävänä päällekkäin kaksi elämänmuutosta, kaksi eri vaiheessa ollutta ihmissuhdetta, jotka ovat molemmat päättyneet eroon. On siis ihan luonnollista, että tunnet itsesi hyvin avuttomaksi ja eksyneeksi.
Tämä, että kirjoitit tuntemuksistasi tänne meille tuntemattomillekin, osoittaa sen, että sinä välität itsestäsi ja haluat pois ahdistuksesta. Se on hyvä merkki ja myös hyvä perusta eheytymisprosessille - joka on siis jo alkanut.

Sinä olet uniikki ja rakastamisen arvoinen ihminen ja tulet kyllä pääsemään yli tämänkin "aavikon", vaikka usko juuri nyt hiukan horjuu.
Tsemppiä nyt vaan! Kyllä se siitä, keväänkin myötä, taas seestyy ja tasaantuu. Tämä elämä.

Tunnistan paljon omaa kokemustani kertomastasi.

Mikä neuvoksi? Lääkitys on hyvä aloittaa. Yksi suurimmista omista kriiseistä oli juuri se, että "olen nyt niin hullu, että tämän asian vuoksi täytyy aloittaa lääkitys" oli raskas ajatus. Näin jälkeenpäin, en tiedä olisinko ilman lääkitystä ja työtäni tässä. Luota sen verran asiantuntijoihin ja jos kovasti epäilyttää, pyydä toista mielipidettä.

Muuta neuvoa minulla ei valitettavasti ole. Itselläni käytännössä mikään ei ole muuttunut neljän vuoden takaisen romahduksen jäljiltä, odotan vain seuraavaa "suurempaa" romahdusta.

Parempaa kevättä. Joka tapauksessa. Et ole yksin.

Mainitsit ensimmäisessä viestissäsi, että lääkärit ehdottavat sinulle Seroquelia lääkkeeksi. Mainitsit myös, että lääke on "skitsoille". Kiitos vain, myös minä syön sitä, eikä olo tunnu ollenkaan skitsolta. On kyllä totta, että lääke on tarkoitettu skitsofrenian ja psykoosin hoitoon sekä tasaamaaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sinun tapauksessasi lääkärit ovat ilmeisesti katsoneet, että depressiivisyytesi (masennuksesi) on mennyt psykoosiin asti (tai oireilet psykoottisesti). Kyllä minä ainakin ihan mielelläni niitä Seroquel nappeja vedän. Jos sinulla diagnosoidaan jonkin sortin psykoosi olet (kai?) oikeutettu erityiskorvattavuuteen, eli sinun ei tarvitse maksaa lääkkeistäsi kuin 5 euroa/(3kk lääkkeet). Kumma kyllä, jos ne eivät masennuslääkkeitä ehdottaneet. Minä söin ainakin masennuskautenani Zoloftia, joka oli tosi pätevä lääke.