Veit sydämeni

Järki sanoo minulle aivan selvästi, ettei minun kannata kaivata enää häntä. Jos hän pystyy olemaan luotani poissa niin ei hänellä silloin ole kovin voimakkaita tunteita minua kohtaan. Parempi, että hän löytää sellaisen, jonka luota ei pysty olemaan poissa.
Mutta..
Sydän kaipaa ihan kamalasti kuitenkin. Jokainen ilme ja katse on painunut syvälle alitajuntaani. Ja hänen hymynsä sulatti minut kerrasta toiseen ja piristi minuakin. Satunnaisesti nähdyt unet hänestä eivät myöskään auta asiaa. Kaikki tuntuu hetken olevan taas totta, minä ja hän yhdessä, kunnes herääminen hävittää taas kaiken. En mahda mitään, tunnen vaan näin edelleen.
11618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Noinhan se muillakin menee tai ainakin sinne päin. Heikommin ja voimakkaammin.

Äänestä

Pystyy olemaan poissa mutta se on todella raastavaa ja tuntuu pahalta ja väärältä. Jos menisin sun luo, hajoaisin. Sydänparka ei tiedä mitä tekis. Mutta se on pötypuhetta että ei olis voimakkaita tunteita koska niitä just on!

Äänestä
  • Miksi tappelet noita tunteita vastaan? Sinulla on voimakkaat tunteet, toisella on voimakkaat tunteet, mutta silti vaan hangoittelet vastaan? Miksi?

    1Äänestä

  • Jokusydäntävailla kirjoitti:

    Miksi tappelet noita tunteita vastaan? Sinulla on voimakkaat tunteet, toisella on voimakkaat tunteet, mutta silti vaan hangoittelet vastaan? Miksi?

    En tosiaan tiedä. Saatan olla tässä tekemässä elämäni suurinta virhettä. Tai sitten en. Miten voi tuntea näin voimakkaasti jotain kohtaan jotai ei edes tunne kunnolla? Se just tässä on pelottavinta, hyppy tuntemattomaan.

    Äänestä

  • ohnowhatalife kirjoitti:

    Miksi pitäisi tuntea voimakkaasti vain heitä kohtaan, jotka tuntee hyvin?

    Äänestä

  • ohnowhatalife kirjoitti:

    En tosiaan tiedä. Saatan olla tässä tekemässä elämäni suurinta virhettä. Tai sitten en. Miten voi tuntea näin voimakkaasti jotain kohtaan jotai ei edes tunne kunnolla? Se just tässä on pelottavinta, hyppy tuntemattomaan.

    Jos tuntuu, että kohtaat sellaisia ihmisiä jatkuvasti joihin koet tuollaisia tunteita niin sitten sinulla on varaa olla pidättyväinen. Jos taas tuntuu että kyseessä on jotain erikoista niin älä tee sitä virhettä, että pusket tunteesi vain sivuun..

    Äänestä

  • Jokusydäntävailla kirjoitti:

    Jos tuntuu, että kohtaat sellaisia ihmisiä jatkuvasti joihin koet tuollaisia tunteita niin sitten sinulla on varaa olla pidättyväinen. Jos taas tuntuu että kyseessä on jotain erikoista niin älä tee sitä virhettä, että pusket tunteesi vain sivuun..

    Sehän tässä hauska juttu onkin että en todellakaan ihastu helposti vaikka kuinka olisi mahtava ihminen. Enkä oikeesti ole etsinyt ketään. Sitten hän vaan tuli ja jysähti ja tunne alkoi kasvaa vuoren kokoiseksi. Siinä vuoren juurella on sitten tälläinen pieni tyttö ja ihmettelee. Voi minuu. Ja voi häntä, jos hänelläkin on tunteita. En voi sitä varmaksi tietää.

    Tuossahan itsekin vastasit jo. Et ihastu helposti ja nyt on vuoren kokoiset tunteet. Ei kannata sivuuttaa. Katso ihmeessä teidän mahdollisuutenne läpi jos hänelläkin tunteita sinua kohtaan.

    Äänestä

  • Jokusydäntävailla kirjoitti:

    Tuossahan itsekin vastasit jo. Et ihastu helposti ja nyt on vuoren kokoiset tunteet. Ei kannata sivuuttaa. Katso ihmeessä teidän mahdollisuutenne läpi jos hänelläkin tunteita sinua kohtaan.

    Joo niin pitää tehdä. No mutta ehkä sunkin kaivatulla voi olla suuretkin tunteet sua kohtaan.Ja sekin räpiköi nyt vähän niinkuin minä. Tsemppiä teille.

    Äänestä

  • ohnowhatalife kirjoitti:

    Joo niin pitää tehdä. No mutta ehkä sunkin kaivatulla voi olla suuretkin tunteet sua kohtaan.Ja sekin räpiköi nyt vähän niinkuin minä. Tsemppiä teille.

    Teillä on juttunne vielä edessänne. Meillä taitaa olla jo takana ja ei näköjään taida enää jatkoa tulla. Kunhan purin ajatuksiani.

    Äänestä

Itsekin tunnen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jokusydäntävailla kirjoitti:

Järki sanoo minulle aivan selvästi, ettei minun kannata kaivata enää häntä. Jos hän pystyy olemaan luotani poissa niin ei hänellä silloin ole kovin voimakkaita tunteita minua kohtaan. Parempi, että hän löytää sellaisen, jonka luota ei pysty olemaan poissa.
Mutta..
Sydän kaipaa ihan kamalasti kuitenkin. Jokainen ilme ja katse on painunut syvälle alitajuntaani. Ja hänen hymynsä sulatti minut kerrasta toiseen ja piristi minuakin. Satunnaisesti nähdyt unet hänestä eivät myöskään auta asiaa. Kaikki tuntuu hetken olevan taas totta, minä ja hän yhdessä, kunnes herääminen hävittää taas kaiken. En mahda mitään, tunnen vaan näin edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu