Olen kolmekymppinen nainen ja tuskaillut vuosia jalkojeni kanssa ja etenkin oikea jalkani on huonona. Päivittäistä polvikipua jota tulee liiasta istumisesta, kävelystä ja vaikka ihan tyhjästäkin. Koko oikea jalka, nilkka, ja polvi etenkin, jotenkin vaan "tuntuu" koko ajan! Sesamluuhuni (vaivaisenluun kohdalle) on kehittynyt pehmeä rustottuma, minulla on ollut luupiikki jalkapöydässä joka lähti ajan kanssa itsestään pois. Jalkaani tulee ajoittain hermopinteitä; pakara, reisi tai sääri särkee, iho muuttuu araksi ja osittain tunnottomaksi. Kävin juuri elokuvissa jossa oikea pakarani sai vaihteeksi jonkun hermojumin istumisesta ja nyt on kolme päivää ollut pakara kipeä ja arka, lonkkaan ja alaselkään säteilee kipua ja tällä hetkellä pahin kipu pohkeessa ja polvessa, pohkeen iho on todella kosketusarka!
Minulla on todettu kondromalasia eli ruston pehmentymä"tauti" sekä fyssari sanoi jokunen vuosi sitten että on yliliikkuvat nivelet ja pientä pituuseroa jaloissa. Lääkäri sanoi silloin vuosia sitten kun vihdoin viitsin mennä asiasta puhumaan että ei voi mitään että lihaksia vaan vahvistaa. Turhauttaa tän jalan kanssa oleminen ja pelkään että asia vaan pahenee ja jossain vaiheessa olen aivan jalkapuolena.
Onko jollain vastaavia kokemuksia tai ylipäätään miten kondromalasia muilla ilmennyt? Kondromalasiasta olen siis "kärsinyt" jo teini-iästä saakka (polvien ja nivelten kipeytyminen ja rahinat) vaikka diagnoosi näille oireille tuli vasta 20 kun viitsin lääkäriin mennä. Voiko tää kaikki johtua vain siitä? Ja millä sais nää oireet kuriin? Vasen polvi joskus kipeytyy mutta verrattuna oikeaan se on unelmajalka... :(
Jalkaongelmat ja kondromalasia
jalkapuoli
0
224
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770