Ajattelu kaiken toiminnan edellytyksenä

Minua on syytetty siitä, että käsittelen niin vaikeita asioita, että "pitää pää punaisena miettiä".

Pahoittelen aiheuttamaani punotusa. Olen kuitenkin pitkän elämäni aikana joutunut ajattelemaan niin paljon, että ongelman selvittämiseksi olen joutunut heittäytymään levolle. Raskas ajattelu kuluttaa energiaa runsaasti ja levossa jää enemmän energiaa ajatteluun.

Meitä ihmisiä on vähintään kahdenlaisia joista käsittelen tässä kaksi.

1. Pää punaisena ajattelijat
2. Perse ruvella istujat.

Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat eivät siis ajattele vaan istuvat.

Kumpaan ryhmään katsot itse kuuluvasi.: Pääpunaisiin vai Rupiperseisiin?

20

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se-entinen

      Puhut asiaa!
      Useimmiten kirjoittajat käyttävät kertomiseensa liian monisanaista ja vaikeasti tajuttavaa tyyliä, kai se muutamille on luontevaa, mutta lukiessa jotain monisanaista jaaritusta jätän lukematta koko sivun.
      Nyt oli sen verran 'munaa' kirjoituksessa että pääsin koko kirjoituksen loppuun asti.
      Tällaista kansanomaista kerrontaa lisää eriaiheista eikä niputtajien ole pakko antaa mitään *hyikytystä* tai kertoilla etteivät hyväksy, sen tiedon voi pitää itsellään ilmaisematta omaa kapea-alaista tyyliä tai käyttämällä sivistyssanastoa ilman että itsekään ymmärtää mitä sanat tarkoittaa.
      Mieluummin arkikielen kuin sivistyssanojen viidakko!

      • punahuulet-

        Perse ruvella on jo niin banaali ja kulunut kielikuva, ettei siinä ole mitään munaa, ei koskaan mielestäni ollutkaan. Mutta jotkut innostuu tuollaisestakin, kiva että kaikille jotain sopivaa antia palstalla.


      • yläkerran.tytsi

        Essolaisista noita tyyppejä löytyy.


    • Kielikunniaan

      Kapea-alaisuus on lukijassa, joka ei pysty lukemaan rikasta, kuvailevaa kieltä eikä omaksu runsasta sanavarastoa, tarvittaessa myös sivistyssanoja. Itse arvostan monipuolista kielenkäyttäjää, joka hallitsee suomen kielen moninaiset mahdollisuudet ja nyanssit, sekä kuvailevan ja kertovan tyylin että asiatekstin.

    • Ei.filosohvi

      Hauki on kala.
      Turha jaaritella siitä sen enempää.

    • miehän-tuumin-taas

      Yksi tärkeimmistä totuuksista, ajatus on kaiken toiminnan alku.
      Sormikaan ei liikahda ellei aivoissa kävisi ajatus sormen liikuttamisesta, mutta eihän sitä pidetä minään jos sanoo ajattelevansa ensin ja puhuvansa vasta kun on asiaa harkinnut!
      Hätähousu sanoo heti sen ensimmäisen mitä mieleen tulee, miettimättä, ajattelematta asiaa sen tarkemmin.

      Kun aivotoiminta lakkaa, mikään paikka ei liikahda käskystä, mutta hermorata voi nykiä, kouristella tai veltostua tahdosta riippumatta. Se onkin sitten eri juttu kun puhutaan ajattelemisesta.

      Nyt on suunnattomasti yleistynyt erilaiset pelit joiden ratkaisuun vaaditaan ajatusta ja harkintaa. Kaikki ei selviä pelkkien aakkosten tuntemuksella ja matemaattiset kaavathan ovat asia joka usein noissa peleissä on juuri se kikka, kuinka ratkaista, ellei osaa ajatella?

      Moni asia, nykyisen tietovallankumouksen aikana vaatii sitä ajattelun tasolla tehtävää harkintaa mikäli haluaa edes itsellensä jonkin asian selvittää. Kuinka laatia anomuksia, hakemuksia, tms. ja osata perustella miksi tätä muutosta tms. hakee/haluaa.

      Oikeassa olet!
      Ajatteleminenkin on raskasta.
      Siitä huolimatta ajattelen, siis olen olemassa!

    • känäneejj

      Ajattelin että kun yritän saada aikaa hammaslääkärille niin ohan se niin raskasta edes päättää onko akuutti tapauus. vai lievempi jos lievempi niin menee ensivuoden puolelle. Sellaiset puheet että 82v hyväkuntoinen mies, naurattaa jo rapistuvaa.

      • jjoutava

        jjoutava ei kelpaa (näitä merkkejä ei hyväksytä) kelju on ketju kun ei nimi enää käy.# -no nyt kelpaa, anteeksi.


      • törkyturvalle

        Kumpaan ryhmään kuulun,,,,salonkikelpoisiin tieteskii,


      • törkyturpai

        Nimettömät olokoot hilijaa!


      • metsälähde
        törkyturpai kirjoitti:

        Nimettömät olokoot hilijaa!

        Milläs kielen, moraalin ja ilon huolitsijat hiljennät?


      • vapaa.sana

        On se ihan kiva ajatella ihan omilla aivoilla, kun ei ole kukaan ollut huolehtimassa minun moraalistani, tai kielestäni ( se on muuten ihan terveen punainen ja puhdaskin), eikä iloanikaan ole kukaan kieltänyt!

        Mistä noita vastavirtaan kulkevia aina riittää?
        Vanha mansa sanoi, että ne hukkuvat koskeen, mutta eivättaida uskaltaa mennä edes veteen ja siksi niitä sikiää aina lisää.

        Saunassa kun ottaa kunnon löylyt, kyllä siellä pienet kiukut purkautuu, ettei vain kukaan huolitse kieltäsi.

        Ettei vain lähteensilmään sirkkunen putoaisi metsäretkellään. Ota nyt varovaisesti. En pääse auttamaan.


      • siitävaannn
        metsälähde kirjoitti:

        Milläs kielen, moraalin ja ilon huolitsijat hiljennät?

        Kiroilu ja perseestä puhuminen tuntuu olevan joillekkin ilo, siitä vaan iloitsemaan jos ei mitään kivempaa keksi !


      • vanhuus.tulee.ajallaan

        Kyllä 82vuotias voi olla hyväkuntoinen!
        Ihan turhaa sanoa ettei olisi, tv kanavalla voit usein nähdä hyväkuntoisia jopa 90 vuotiaita ihmisiä.
        Turkulainen miesten kuntoilu- ja voimisteluryhmä on erittäin hyvä esimerkki miehistä joita ei uskoisi ikäisikseen.
        Me vanhenemma kaikki omaan tahtiimme, jollakin voi olla lääkityskin ja silti voi sanoa hyväkuntoiseksi. Vaarini oli 85 vuotias ja oli viikatteella niittämässä kaurapellolla, kun me nuoremmatkaan emme jaksaneet koko päivää. Kosteilla pelloilla oli paikkoja joihin hevosellakaan ei ollut asiaa, mutta viikate oli hyvä tekijänsä käsissä.


      • jjoutava

        Omalääkäri oli kirjoittanut lähetteeseen "Hyväkuntoinen 82v mies" siitä klinikan lääkäri naureskeli ja sanoi, "kyllä se hyväkuntoisella paranee hyvin". Kyllä olen monilta kuullut kuinka vaari kantelee tukkeja sahalla tuosta vaan . Ei kaikkea voi kyllä uskoa.


    • Näyttää olevan niin, että istumaseutua halutaan suojella. Hyvin tiedetään miten paljon sitä päin törmätään, alati kaikkialla ja huonoin tuloksin.

      Vastuusta toivotaan vältyttävän kun "sitä päin meneminen" estyy. Politiikassakin toimitaan istuen - vielä.

    • isoäiti_

      Kuulehan Ruuneman, opin kauan sitten miksi ihmisellä on kaksi korvaa ja kaksi silmää mutta vain yksi suu. Suunnitelija oli huolella miettinyt niiden tehtäviä ja huomannut, että vähemmillä sanoilla sanoo usein enemmän.

      • Jaa, jaa.

        Miltähän näyttäisi tuollainen monisuu.
        Rumalta näyttäisi ihminen monisuisena.


    • Ajatus.ja.me

      Totta kai ajattelu on se alku. Olisimme ameeboja, jos ajatusta ei olisi.
      En ymmärrä, mitä miettimistä tässä on.

      • Onkin olemassa sanonta: Tanke o handling äro ett hos mannen!

        Ajatus ja toiminta on yhtä miehessä! Aika liukkaasti ajatus silloin kulkee, kun toimeen tartutaan. Monimutkaisemmat ajatukset vaatii pidemmän suunnittelun, tuottaakseen sitten laitteita ja vempeleitä hurisemaan ~~ 🚤~~~

        Meillä naisilla saattaa olla useampi raiteinen hallinta, oktaavin verran ainakin kerrallaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe