Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Boikotoin keskustalaisen Valion tuotteita

Oulunpoikanen

Ei mulla muuta tähän hätään

153

4644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen.Kansa

      Junes-natsi saa olla mitä mietä vaan, mutta Kärkkäisen natsikaupasta ei osteta.

    • ArlastaPelastus

      Samaa mieltä.

      Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän hirmuvaltakauden aikana kaikki Valion tuotteet ovat boikotissa.

    • Lähikauppiaanetu

      Tiedustelin miksi kaupassa oli niin vähän Arlan tuotteita.
      Lupasivat harkita valikoiman laajentamista.

      • KepulitOsaaHuijata

        Pohjolan meijerin tuotteita Lidlistä ostan. Pohjolan meijeri on Maitomaa Suonenjoelta, eli taitaa olla valion meijeri salanimellä jolla huijataan Valiota boikotoivia kuluttajia.

      • KepulitOsaaHuijata kirjoitti:

        Pohjolan meijerin tuotteita Lidlistä ostan. Pohjolan meijeri on Maitomaa Suonenjoelta, eli taitaa olla valion meijeri salanimellä jolla huijataan Valiota boikotoivia kuluttajia.

        Pohjolan Meijeri on kahden Valioon kuulumattomien Juustoportin ja Osuuskunta Satamaidon yhteinen markkinointiyritys.

        Osuuskunta Maitomaa on myös Valioon kuulumaton meijeri, mutta ei ilmeisesti kuulu tuohon Pohjolan Meijeri -kimppaan, vaikka tämän jutun perusteella myy käsittääkseni Lidlille tuotteitaan sekin.

        https://urly.fi/R7z

        Valioon kuulumattomia vanhoja suomalaisia meijereitä on yhä useita, mutta ei sentään niin paljon, että selittäisi, miksi osan niistä kannattaa perustaa markkinointiyritys muulla kuin omalla nimellään. Ei niiden tunnettu brändi siitä ainakaan parane. Sekoittaa vain kuluttajien mieliä.

      • ihanSamaMistäTulee

        kunhan purkissa ei lue valio...

      • KiitosTiedosta
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Pohjolan Meijeri on kahden Valioon kuulumattomien Juustoportin ja Osuuskunta Satamaidon yhteinen markkinointiyritys.

        Osuuskunta Maitomaa on myös Valioon kuulumaton meijeri, mutta ei ilmeisesti kuulu tuohon Pohjolan Meijeri -kimppaan, vaikka tämän jutun perusteella myy käsittääkseni Lidlille tuotteitaan sekin.

        https://urly.fi/R7z

        Valioon kuulumattomia vanhoja suomalaisia meijereitä on yhä useita, mutta ei sentään niin paljon, että selittäisi, miksi osan niistä kannattaa perustaa markkinointiyritys muulla kuin omalla nimellään. Ei niiden tunnettu brändi siitä ainakaan parane. Sekoittaa vain kuluttajien mieliä.

        Tänään Lidlistä ostamastani Pohjolan meijerin kevyt-maitopurkista löytyy pienellä teksti:
        Osuuskunta Maitomaa
        Kuopiontie 2
        77600 Suonenjoki
        Näköjään boikotointini onnistunut

      • boikottiOnnistuuAina

        kun purkissa ei lue valio,
        vaikka maito olis valiolta,
        ei se saa siitä boonuksia,
        sen paskafirman monopolin avulla,
        on suomen-kansaa ryöstetty sumeilematta...

      • KiitosTiedosta kirjoitti:

        Tänään Lidlistä ostamastani Pohjolan meijerin kevyt-maitopurkista löytyy pienellä teksti:
        Osuuskunta Maitomaa
        Kuopiontie 2
        77600 Suonenjoki
        Näköjään boikotointini onnistunut

        Tuohon nähden linkaamani Maaseudun Tulevaisuuden juttu vaikuttaa virheelliseltä. Olisiko Osuuskunta Maitomaa liittynyt kolmantena osapuolena markkinointiyritys Pohjolan Meijeriin?

        Joka tapauksessa nuo kolme meijeriä, Osuuskunta Satamaito, Osuuskunta Maitomaa ja Juustoportti ovat ei-valiolaisia ja siten myös Valion kilpailijoita. Muista ei-valiolaisista kohtalaisen suurista meijereistä muistuu mieleen Osuuskunta Maitokolmio ja Kuusamon Osuusmeijeri niiden meijereiden ohella, jotka tekevät yhteistyötä Arla-Ingmanin kanssa.

        En tunne suomalaisten meijereiden historiaa tarkasti, mutta sen tiedän, että jo kymmeniä vuosia sitten osa niistä jäi Valion ulkopuolelle. Syitä voin vain arvailla. Viime vuosikymmeninä osa valiolaisista meijereistä taisi erota siitä kaiketi vastalauseena Valion keskittämispolitiikalle. Oma lukunsa takavuosikymmeninä oli ruotsinkielisten tuottajien Enigheten-osuuskunta, joka oli Valion kaltainen yhteenliittymä, mutta yhtiökokouksissa puhuttiin ruotsia. Myöhemmin Enigheten fuusioitiin valiolaiseen meijeritoimintaan.

        Valio kontra ei-Valio on kiinnostanut minua lapsesta lähtien lähinnä siksi, että kaupassa on ollut myynnissä erinäköisiä kauppapurkkeja. Erot ulkomuodossa korostuvat nykyisin entistä radikaalimmin siksi, että Valio on pistänyt purkkeihinsa hankalat kierrekorkit kilpailijoidensa jatkaessa kätevällä siivekesysteemillä. Siitä syystä ostan aina ei-valiolaista maitoa, mikäli kaupassa vaihtoehtoja on.

      • mitäsMuitaFirmojaOli

        lapsi ollessasi,
        joko olet keksinyt miten saa viimeisen tilkan,
        kierrekorkki jugurttipurkista...?

      • notkistuu
        mitäsMuitaFirmojaOli kirjoitti:

        lapsi ollessasi,
        joko olet keksinyt miten saa viimeisen tilkan,
        kierrekorkki jugurttipurkista...?

        Jugurttipurkista saa viimeisetkin tilkat, olipa kierrekorkki tai ei kaatamalla purkkiin omaan makun sopivaa mehua ja hölskyttämällä. Tulee notkeaa juomaa.

      • Maitomiesarla
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Tuohon nähden linkaamani Maaseudun Tulevaisuuden juttu vaikuttaa virheelliseltä. Olisiko Osuuskunta Maitomaa liittynyt kolmantena osapuolena markkinointiyritys Pohjolan Meijeriin?

        Joka tapauksessa nuo kolme meijeriä, Osuuskunta Satamaito, Osuuskunta Maitomaa ja Juustoportti ovat ei-valiolaisia ja siten myös Valion kilpailijoita. Muista ei-valiolaisista kohtalaisen suurista meijereistä muistuu mieleen Osuuskunta Maitokolmio ja Kuusamon Osuusmeijeri niiden meijereiden ohella, jotka tekevät yhteistyötä Arla-Ingmanin kanssa.

        En tunne suomalaisten meijereiden historiaa tarkasti, mutta sen tiedän, että jo kymmeniä vuosia sitten osa niistä jäi Valion ulkopuolelle. Syitä voin vain arvailla. Viime vuosikymmeninä osa valiolaisista meijereistä taisi erota siitä kaiketi vastalauseena Valion keskittämispolitiikalle. Oma lukunsa takavuosikymmeninä oli ruotsinkielisten tuottajien Enigheten-osuuskunta, joka oli Valion kaltainen yhteenliittymä, mutta yhtiökokouksissa puhuttiin ruotsia. Myöhemmin Enigheten fuusioitiin valiolaiseen meijeritoimintaan.

        Valio kontra ei-Valio on kiinnostanut minua lapsesta lähtien lähinnä siksi, että kaupassa on ollut myynnissä erinäköisiä kauppapurkkeja. Erot ulkomuodossa korostuvat nykyisin entistä radikaalimmin siksi, että Valio on pistänyt purkkeihinsa hankalat kierrekorkit kilpailijoidensa jatkaessa kätevällä siivekesysteemillä. Siitä syystä ostan aina ei-valiolaista maitoa, mikäli kaupassa vaihtoehtoja on.

        Pohjolan meijeri on tuotemerkki aivan kuten vaikka Pirkka. Sitä tällä hetkellä pakkaa ei-valiolaiset meijerit. Jos haluaa pikeasti tukea meijeriä, niin silloin ei osta kaupan merkkiä vaan suoraan heidän omalla merkillä olevaa tuotetta.

    • Oikeasuuntaus

      Suomalaiset ovat fiksuja... Arlan maitoa myytiin jo v. 2015 enemmän kuin Valion

    • Duunarinvalinta

      Minä ostan Arlan tuotteita Lidlistä, että yksikään suomalainen kapitalisti ei hyödy minusta.

      • votkaa

        minä ostan latviasta virolaista vodkaa ja ranskalaista konjakkia,eipähän vasemmisto hyödu

      • Anonyymi
        votkaa kirjoitti:

        minä ostan latviasta virolaista vodkaa ja ranskalaista konjakkia,eipähän vasemmisto hyödu

        Kepulaisten maajussien 'jumalan viljasta' ne kotopitäjän iloliemet tehrään.

    • makuasiapuoltaa

      Arlan tuotteiden maut ovat selvästi parempia

    • marttimaalta

      Valion voi, rasvaton maito ja vanhan ajan vanilja kastike - siinäpä todelliset herkut ihmispoloisen iloksi.

      Kun paistin pannulle tipauttaa nokareen voita ja paistaa hirvenlihapihvin siinä ja jälkkäriksi itsekerättyjä mustikoita pakastimesta höystettynä kunnon lorauksella vanhan ajan vanilja kastiketta niin jopa voi kellahtaa päikkäreille suu messingillä.

      Kiitos Valio.

      • Tuttu_aksentti

        Todella poloinen ihminen kirjoittaa paistin pannulle ja vanilja kastike.

      • marttimaalta
        Tuttu_aksentti kirjoitti:

        Todella poloinen ihminen kirjoittaa paistin pannulle ja vanilja kastike.

        Mutta silti on todella hyvää. Nam, nam.

    • EtelänTuet

      Arla ei kuulu pellervolais-kepulaiseen, veronmaksajia lypsävään, aatteelliseen kokonaisuuteen.

      Tässä suhteessa se eroaa Valiosta.

    • LiikaaMaitoa

      Vuosikymmenien takaista historiaa kertaileva Matti Vanhanen joi Valion maitoa ja sairaalaan kärrättiin. Nyt Paavo Väyrynen ajaa ohi, vaikka tämä Kepun kunniapuheehjohtaja kärsii kepuvihasta.

      • suhteellisen.nuori

        Joi liikaa, sydän petti.

    • Outoa.tiedottamista

      Eihän sulla koko ketjussa ole mitään muuta ollutkaan. Joku suakin on vaan tyhmistänyt.

    • maitobou

      Valion maidosta ei ole koskaan löytynyt listeriaa,Valion maito on parasta

      • kurrivelliä

        kenen muut pastöroidusta maidosta on muka listeriaa löytynyt ?
        paitsi Valiota omistavan Satamaidon tuotteista?

        parasta?... makuasioista voi kyllä olla montaa mieltä

    • TukiaisetPois

      Naudan maito ei ole (aikuisen eikä lapsen) ihmisen juomaa.

      Tukiais- ja kepuvapaat elintarvikkeet saa edullisesti Lidlistä.

      • HOHOHOHHHHOOOO. Lidl on mainostanut jo pitkään suomalaisia tuotteita. Et siis katso mainoksia etkä tuotteista valmistusmaata.

    • vapaaelintarvikeketju

      "kepu-vapaa tuote"-leima olisi melkoinen myyntivaltti elintarvikkeissa

      varmasti myyvempi parempi kuin joutsenlippu

      • KepuvapaaTuote

        Valistunut kansalainen äänestää myös kaupassa. Kaikki mtk-kepu-tukiaismoska jää hyllyyn.

        Kepupitoisuuden on oltava 0%.

      • netistä.saa.kotiin.asti
        KepuvapaaTuote kirjoitti:

        Valistunut kansalainen äänestää myös kaupassa. Kaikki mtk-kepu-tukiaismoska jää hyllyyn.

        Kepupitoisuuden on oltava 0%.

        Kuten myös sosialistien valmistamia tuotteita. Pitoisuus 0%

      • Pistähänlista
        netistä.saa.kotiin.asti kirjoitti:

        Kuten myös sosialistien valmistamia tuotteita. Pitoisuus 0%

        Väyrys Paten mukit on kiinalaisvalmisteita ja suurin osa Tokmannin krääsästä, tuleeko muuta mieleesi

    • Anttilaakyllä

      Meilläpä äänestetään Anttilaa.

      • SorkkaLiisa

        Anttila meni konkurssiin jo aikaa sitten

    • Ei_kepulle

      Kepuvapaita tuotteita on suomessa kaupoissa enenevässä määrin koska kukaan ei enää halua maksaa puoluetukea Valion ja Atrian tuotteissa.
      Nämä kepulais osuuskunnat ovat suomalaisen työntekijän syöjiä ja siksi ei kenkään ei pidä ruokkia purevaa koiraa.
      Tiesittekö, että myös S-ketju on vahvasti kepulaisten halussa vaikka rahat kerätään muilta.
      Suomalaisten elintarvikkeiden käyttö ei missään tapauksessa vaadi kepulaisten osuuskuntien tukemista. Jokainen ostamatta jätetty kepuosuuskunnan tuote on samalla vähemmän valtaa Juha Sipilän johtamalle keskustalle.
      Tue suomalaista työtä ja jätä kepuosuuskuntien tuotteet kaupan hyllylle, sillä osuuskunnat potkkii sua pyllylle.

      • Sieltä vaan poimimaan kaupasta kepu vapaita tuotteita. Siinä K kaupassa jossa minä käyn on esillä vain tuottajan tilan nimi tai mistä kala on pyydetty. Puoluekantaa siinä ei ole.

        Kerro ihan vaan mielenkiinnosta miten tiedät boikotoida vain kepulaisia eikä RKP ta SDP KOK viljelijöitä?

    • Ei_kepulle

      Meillä Venäjällä kepulaiset eivät juhli. Emme osta enää suomalaisia juustoja.

    • Ei_kepulle

      Kyse ei ole viljeliästä, vaan siitä kepurahoittaja osuuskunnasta.
      Jos Valio , Atria ja S-ketju saadaan polvilleen kepun kannatus tippuu alle 8%. Pelkästään tällä toimenpiteellä. Kun maataloustuottaja joutuu markkinoimaan tuotteensa vapailla markkinoilla ilman tukia toimiville jalostajille myös asenne kuluttajaa kohtaan muuttuu. Tästä on kyse. Nyt koko ketju on varustettu tehottomasti toimivalla tukiin perustuviin osuuskuntiin, jotka pelkästään korottaa ruuan hintaa ja lisäksi toimii kepun puolueen rahoittajana.

      • Kerro tarkemmin miten S-ketjun ym laitosten siirtyminen Keskolle pudottaa kepun kannatuksen ja kenelle se siirtyy?

    • Arlaasenollapitää

      Kesko alkaa jakelemaan virolaista maitoa.
      Kaikki missä lukee Valio liittyy kepulaisuuteen.
      Arla on vaihtoehto,

    • LesTaxKlan

      Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän ilmestymisen myötä lopetin myös Valion tuotteiden oston tykkänään.

      Sokos yrittää salaovelailmeisesti väkisin ajaa Valion tuotteita kuluttajille valikoimillaan, mutta onneksi on muitakin kauppoja kuin sonta-Sokos.

      Tuotteen kepulipitoisuus pitää nykyään olla mahdollisimman lähellä 0%:tia eli muistakaa, että vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevää lestakepulointia löytyy muualtakin kuin vain pelkästään Valion tuotteista, joten varsin tarkkana täytyy olla...

      Onneksi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen voi jo vähän helpottaa...

      • valehtelevat.sosialistit

        Sinulla on niin paljon kus*a päässäsi ettei helpota. Sinulle pitäisi tehdä lobotomia paineen purkamiseksi

    • S24uomlaineN

      Minä en osta Helsingissä tehtyjä tuotteita. Se on helppoa, koska Helsingissä ei tehdä mitään.

    • Boikotissa_ollaan

      Itseasiassa Suomessa on enemmän muita kuin Valion omistamia meijereitä. Valiohan tappoi kaikki pikku-meijerinsä jo vuosikymmeniä sitten. Ihan kaikki maanviljelijät eivät suostuneet Kepulaisten öykkäreiden keskitämiseen vaan maahan jäi ympäriinsä meijereitä jotka jalostaa suomalaisia tuotteita paikallisesti.
      Näiden meijereiden tuotteiden ostolla tuet samalla paikalista työtä ja oikeasti turvaat elintarvike turvallisuutta ja jalosteiden saantia myös kriisitilanteissa.
      Kenekään palkansaajan ei pidä käyttää näiden kepun poliittisten osuuskuntien tuotteita, joiden päämäärä on poliittinen ja pelkästään tukea Kepulaista politiikkaa joka ei ole edes tuottajien etu, vaan pelkästää puoluejohtajan kassana toimiminen.

      • Toisaalta kepulaiset noita muitakin meijereitä omistavat ja hallinnoivat.

      • Älä_ruoki_purevaa_koiraa
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Toisaalta kepulaiset noita muitakin meijereitä omistavat ja hallinnoivat.

        Mutta yhdelläkään ei ole päämääränä Kepun rahoitus.

      • Älä_ruoki_purevaa_koiraa kirjoitti:

        Mutta yhdelläkään ei ole päämääränä Kepun rahoitus.

        Niin olen minäkin ymmärtänyt, että niiden harjoittama vaalirahoitus johtuu silkasta ymmärtämättömyydestä.

    • Matu-Vatu_Sipilän_Jussi

      Eipä ollenkaan pöllömpi idea tuollainen boikotointi.

      Pitääkin "maitotiskillä" ollessa sanoa kuuluvaan ääneen, jos joku erehtyy Valion maitoa kärryynsä nostamaan, että ja minähän en mitään saatanan lestakepulimaitoa osta...

      • Hyvälinja

        Ja vaatia kaupoissa vaihtoehtoja Valiolle

      • On hyvä että tekniikka on kehittynyt. jonkin aikaa sitten tuollaisia itsekseen pölisijöitä kavahdettiin kauemmaksi ja katsottiin pitääkö poliisi vai ambulanssia tilata. Nyt tuollaiset menee läpi kun ihmiset luulevat sinun känykkän mikkiin puhuvan.

      • Tuollainen kommentti siellä maitokaapin äärellä tulee herättämään kuuloetäisyydellä olevissa suurta hilpeyttä, sillä muut 99,99999 prosenttia kuluttajista valitsee mieleisensä meijerin tuotteen tekemättä valinnastaan minkäänlaista numeroa. Juuri maitokaapien äärellä porukka marketeissa onkin ehkä hiljaisimmillaan.

        Vaikka itse inhoan lukuisten muiden kuluttajien lailla Valion kierrekorkkimaitoa, ei ole tullut koskaan mieleen kertoa hiljaisesti, saati kuuluttaa suureen ääreen, muille marketin asiakkaille, että perustan valintani maitopurkkien järkevään avaustekniikkaan, jolla eräs ruotsalainen on tienannut miljareja, enkä Valion omaan hankalaan "innovaatioon", jolla kyseinen yhtiö säästää patenttimaksuissa valtavat summat. Puhumattakaan että alkaisin perustella valintaani muille asiakkaille, että kierrekorkki on lestojen keksintö.

        Mutta toki jokainen esiintyköön julkisella paikalla miten pokka kestää,

    • Tervetuloa_markkinata

      Eikös tämä ole Kepulaisille pelkästään hyvä uutinen. Kenekään ei tarvitse tehdä vassareiden ja muiden työssäkävijöiden ja eläkeläisten vuoksi 27 tuntista päivää 32 päivänä kuukaudessa. Kepulaisethan tekee maatiloillaan duunia myös loma-ajat ja ruokatunnit.
      Jo vuoden päästä pääsette tekin nauttimaan tehdastyöläisen vapaudesta aloittaa aamunsa säännöllisesti myös Kikypäivinä klo 7.00.
      Ei tarvitse koota kaikenmaailman kuitteja jokaisesta vaaterievusta verotukseen kun mitään ei voi vähentää verotuksessa. Voitte lisäksi ajella oikeilla henkilöautoilla eikä niillä tilan käyttöön hankituilla maasturipaskoilla ja voitte tankata ilman kortteja kun mitään ei kuitenkaan voi vähentää verotuksessa.
      Lisäksi voitte ostaa hyvällä omatunnolla myös laadukkaita elintarvikkeita eikä niitä oman osuuskunnan tuottamia paskoja.

    • 222224

      On se hyvä kun ette tue Suomalsista työtä, ainoastaan ruotsalaiset ovat teidän tukenne saava, onhan se hienonpaa ostaa ruotsalaista, me ei osteta kuin Suomalaisia tutteita.

      • Peukkuja_boikotille

        Jokainen yksityinen meijeri Suomessa käyttää ihan samalla tavalla suomalaista työvoimaa ja vielä paikallisesti.
        Eli boikotoimaan Valion ja Atrian tuotteita tuet samalla paikallista työllistämistä.
        Tee nyt ekoteko ja jätä Valion ja Atrian tuotteet kauppaan, sillä he rahtaavat tuptteitaan jopa 1000km ennenkuin ne saavuttaa kuluttajan.

    • ValioEiKiitos

      Vähemmän maalaisliittolaisia välikäsiä

    • Toivottavastilaajenisi

      Kepulaiste tuotteiden boikotti on kannatettava idea

    • Kepu_on_syöpä

      Valio tukee ulkomaalaista työtä ostamalla pakkauksensa ulkomailta.
      Kaikki maidot ja lähes kaikki maitojalosteet Valio ja lihajalosteet Atria pakkaa ulkomailta tuotuihin pakkauksiin.
      Sensijaan pienet jalostajat sekä liha, että maitojalosteissa pakkaavat tuotteensa kotimaisiin pakkauksiin.
      Tue suomalaista työllisyyttä ja boikotoi kepuosuuskuntien tuotteita ja S-ketjun myymälöitä.

    • Noseeioleyllätys

      Ei ole Valion noin 3000 työntekijää sinun kavereita sitäkö tarkoitat ?

      • Boikottiin_vaan

        Nehän on poliittisin perustein valittuja Kepulaisia, jotka haukkuu kaikkia muita työntekijöitä kommunisteiksi ja vasemmistolaisiksi. juuri nämä on niitä äänestäjiä joilla kepu pysyy vallassa. Kepulaiset osuuskunnat ei työllistä mita kun kepun jäsenkirjan omaavia.
        Kepuosuuskunnat hankki kaiken mahdollisen ulkomailta. jopa marjat joita se käyttää maitojalosteissaan.

    • Boikottiin_vaan

      Perustelen työntekijöiden kepulaisuutta: Oletko kuulleet yhdenkään vasemmistolaisen tekevät oikeaa työtä.

      • Mölöpäät_boikottiin

        Joo niitä on tuolla Mayerin telakalla. Tekevät niitä loistoristeilijöitä. Sitten Uudessakaupungissa ne duunaa Mersuja.
        Sit ne hoitaa tän maan infran esim. sähkönjakelu, lämmöntoimitukset, kuljetukset. sit ne duunaa maailmalle sellua ja paperia. Käytännössä just ne on niitä osaajia joita te mölöpäät loiset ette ole ikinä edes nähneet. Sitäpaitsi tarktorinajokrtilla ei taida kovin montaa hommaa ymmärträä muutenkaan.

      • Mölöpäät_boikottiin kirjoitti:

        Mayerilla ei niinkään muita kuin puolalaisia, romanialaisia, virolaisia ja latvialaisia. Poliittisesta suuntauksesta ei ole selvää. Kuljetukset pitkälti saman porukan hoteissa.
        Muuten kyllä tuossa listauksessa niitä oikeita työläisiä, joiden verovaroista mm. noiden em. työläisiä työllistävät ulkolaisia firmoja tuetaan.

      • Kannatan_boikottia
        Laaninen.speciaali kirjoitti:

        Siis kyllä täällä Mayerilla on suurin osa ihan suomalaisia. Eikä juuri yhtään Keppanaa mahdu joukkoon, ne kun ei osaa yhtään mitään.

      • Kannatan_boikottia
        Kannatan_boikottia kirjoitti:

        Siis kyllä täällä Mayerilla on suurin osa ihan suomalaisia. Eikä juuri yhtään Keppanaa mahdu joukkoon, ne kun ei osaa yhtään mitään.

        Olemme nimenneen lähikapakan Mayeriksi. Kelpaa tällä rannetöitä tehdä.

    • EtsijaLöydä

      Oikein sai hakea maitokaapista muita kuin Valion tuotteita... mutta löytyipäs

    • etnytvaanturvatkiinni

      maamies on aina elättänyt herrat ku narrit.ja sopusasasti pyydän ku et turpakiinni.siel pellolla ku on alku siel on teiän herrain loppu.ja jos jotain haetta se on sopu.jos maamies kapinaa rupee.suomi näkee nälkää.eleekee leikkiä tulella.en ole maamies.mut elän kylillä.ne sotavuodet anto oppia.maanviljelyntaito.parastaito.olen.puutarhuri.en ees lähellä maanviljelijää.mut lähellä.

      • Herrojen.huvit

        Kepulaisia herroja riittääkin syötettäväksi.

    • Liityn_boikottiin

      Kepulainen osuuskunta julli elää vieläkin sota-aikaa ja unelmoi mustanpörssin kaupasta .
      1980 luvun jälkeen näillä osuuskunnilla oli haaveena vallata koko maidon ja lihanjalostus suomessa. Tarkoitus oli nostaa suomalaisen kuluttajan kuluttajahinnat pilviin monopolin avulla.
      Mutta niin vaan lipesi kepunäppi siinäkin yrityksessä ja eivät saaneet tapettua muita jalostajia suomessa.
      Kostoksi sitten nämä jalostajat lopettivat kotimaisten pakkausten ja muiden jalostuksessa tarvittavien tavaroiden hankinnat suomesta.
      Jos suomalainen kuluttaja haluaa ostaa oikeasti kotimaista niin siinä tuotteessa ei todellakaan lue Valio, eikä Atria.
      Pienet meijerit ja lihanjalostajat ovat myös kriisiajan turva, sillä heillä tuotanto saadaan ylläpidettyä ilman ulkomaalaista tuontia myös kriisiaikana. Eikä kenelläkään muulla jalostajalla ole varaa aliarvoida ostajien merkitystä liiketoiminnalleen kuten on Valion ja Atrian omistajilla.

    • boikotilla

      vesirajaan

      • Joutoporukan.ajankulu

        Ei ole tässäkään ketjussa ihan kaikilla, tilhet pöntössä.

    • Juhalle_purtavaa

      Joulu on tulossa, nyt on aika antaa Juha Sipillää tukeville osuuskunnille mahdollisuus syödä ihan kaikki tuotteensa itse. Eli hyvä kuluttaja ajattele suomalaista työtä ja jätä Valion juustot ja Atrian kinkut kaupan hyllylle. Valitse paremmat tuotteet pieneten suomalaisten jalostajien tuotteista, niissä ei ole puoluetukea Juha Sipilän harjoittamalle riistopolitiikalle.

      • hexacon

        mainio ajatus tuo pienempien suomalaisten tuottajien suosiminen

        vähemmän väistämättömiä maalaisliittolaisia välikäsiä...

    • isottilit

      sianliha se ei vaan kaikille maistu.ja tuottajia tuen.mitä isompaa tuottajuus on.sen rahakkaampia heidä kanssakumppanisa on.tili ku tili.muut hyötyy.mut vuljelijä ei.

      • noukomukatt

        Onko nuo Valion autojen polttajat, sossu-komukat saatu kaikki kiinni ja vastuuseen .
        Harkitusta tuhotyöstänne, sillä harkittu rikos ei vanhene koskaan. Vaan teidät tuomitaan vaikka vuosienkin päästä murhapoltto, nimikkeellä. Sillä autoissa olisi voinut olla vaikka kuski nukkumassa.

    • Mukana_ollaan

      Kyllä se tuotajan pussista otetaan sekin kun sianpersettä rahdataan 1000km ennekuin se saavuttaa vähittäismyyjän. Tähän on syyllisiä ihan tuottajat itse. Mitäs antoivat osuuskuntansa sulkea laajan teurastamoverkoston. Kun otetaan kaikki se hölmöily puoluetukineen ja herra laumoineen, jota näissä isoissa osuuskunnissa loisii niin kyllä se alentaa tuottajan osuutta enemmän kuin paikallisen jalostajan osuus tuotteessa.
      Tässä on ihan sama kusetus tuottajia kohtaan kuin on ay- liikkeellä jäseniään kohtaan.
      On kaikkien etu purkaa nämä järjettömyydet jotka ei hyödytä enää ketään muuta kuin valtaeliittiä.
      Mitäs sitten tehdään jos vaikkapa nurmon Atrialle iskee salmonella joka sulkee teurastamon vaikka kolmeksi kuukaudeksi. Vielä 1970 luvulla tuollaisella yhden tehtaan seisottamisella ei olisi ollut mitään vaikutusta, mutta nyt se on täsyi katastrofi.
      Lisäksi niissä paikallisissa jalostuslaitoksissa työskenteli monesti myös sitä tuottajien sukua ja nekin työpaikat tarvittiin paikallisen elinvoiman säilyttämiseen.
      Nythän kepu käyttää osuuskunnilta saamaansa tukea maaseutua vastaan. Esim. nytkin postin kulku nimenomaan maaseudulle on tasolla , jota se on viimeksi ollut 1900 luvun alussa.
      Sote vie peinet terveyskeskukset kunnista ja taas kärsijöinä ovat puolueelle tuottajina pakkaomaksaneet ihmiset.
      Joutaa lopettaa moiset hirviöt jotka ei enää palvele ketään ei edes omistajiaan.
      SUOSIKAA SUOMALAISTA OSTAKAA PIENTEN JALOSTAJIEN TUOTTEITA!!!

    • Jätskiä.ikävöin

      yli 40 vuotta olen pärjännyt ilman Valion tuotteita. Silloin tuli ilmaisjakeluna joku keskustan vaalilehdykkä, jossa oli Valion koko sivun mainos ja se toimi, en äänestänyt kepua ja aloin Valion boikotoinnin.

      • A.Petos.Rinne--

        Mitä siitä sitten?

      • kusetuskos

        Arla on parempi kun valio. Mikai maksaa maataloustukea kun läsinaapurista saa halvemalla parempaa.

    • Ingman_Arla

      Arlalla on suomessa tuotantolaitokset ja tuotteet ovat suomalaisia.
      On totta, ettei Arla maksa puoluetukea keskustalle ja tuskin kenellekkään muulle puolueelle.
      Arlakin on pienempi paha kuin Valio, mutta parasta suomalaisille on pienmmät jalostajat.

    • hiemanvaivaamutta

      pyrin välttämään kaikkia kepu-sidonnaisia tuotteita mahdollisuuksien mukaan

      • hahahhahhhahhaaaa

        Senkun vältät ei vaikuta mihinkään. Tonnikalapurkit ei ole suomalaista miten on maksalaatikko, nehän ovat ainoat ruokasi

      • jussijankko
        hahahhahhhahhaaaa kirjoitti:

        Senkun vältät ei vaikuta mihinkään. Tonnikalapurkit ei ole suomalaista miten on maksalaatikko, nehän ovat ainoat ruokasi

        vain maalaiskepuli voi olla noin yksinkertainen

    • SelväMakuero

      Eduskunnan ravintolakin voisi

    • minä.ostan

      Arlan voitot menevät Ruotsiin. Suomalaiset maajussit jäävät nuolemaan kynsiään . Siksi osta Arlan tuotteita.

      • eihänMaalaisliiton

        tukipummilla ole yrittäjä riskiä,
        jos pulskaelintaso meinaa laskea,
        lesta ottaa lapsilta, sairailta, vanhuksilta ja veteraaneilta,
        antaa juntille,
        ettei valion tarvitse maksaa kun venäjän vienti ei vedä...

    • Tiivisyhteys

      Valion tulisi julkisesti ottaa etäisyyttä Keskustaan ja sen apupoika-MTK hon.

      • valioOn

        käsikassara,
        jolla maalaisliitto ja mtk ryöstää kansaa...

    • mistänäitä

      Saitin punarupulauma on ollut jo viikon kuralla Valion maidosta. Surkea räpinä jatkuu päivästä toiseen rupujen kyykkiessä saitin ääressä.

      Surkeaa on tuo punarupn elämä, elämykset ovat vähissä ; )

      • Elämäntapatuet

        Ajateles myös varakkaat vieroksuvat kepumafiaa

    • Boikotti_laajenee

      Muistakaa boikotoida Juha Sipilän keskustan rahoittajia. Valiota, Atriaa ja S-ketjua.
      ÄLÄ RUOKI PUREVAA KOIRAA!!!!

      • Milloin S-ketju on keskustaa rahoittanut? Sehän kuluttaja-, eikä tuottajaosuuskunta ja sitä paitsi lopettanut maaseutumyymälänsä jo ajat sitten.

    • Boikottiin_vaan

      S-ketju on susi lampaan vaatteissa . Kaikki johtopaikat on miehitetty keskustalaisilla. S-ketju ei tarvitse duunaria muuhun kuin maksamaan ylisuuria hintoja.
      S-ketju on kuin paita ja perse kepuosuuskuntien kanssa.
      Se että kaikki on lopetettu maaseudulta on juuri sitä Juha Sipilän keskustalaisuutta.
      Postinkulku ja jatkossa terveydenhuolto katoaa kaikista pikkukunnista.
      Liikkumisen hintaa nostetaan ja yleiset tiet yksityistetään. Tätä on kepulaisuus tänä päivänä, eikä sen tukijoita pidä missään nimessä tukea.

      • Täältähän ne johtopaikkojen haltijoiden nimet pääsee lukemaan. Vaikuttavatko kovinkaan keskustalaisilta?

        https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/sok-yhtyma

        Maaseudulla on helppo boikotoida S-ryhmää, kun siellä ei ole edes S-ryhmän kauppoja. Kyläkaupat ovat lähes kaikki K-ryhmän hallussa.

      • Tämäkin_vielä
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Täältähän ne johtopaikkojen haltijoiden nimet pääsee lukemaan. Vaikuttavatko kovinkaan keskustalaisilta?

        https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/sok-yhtyma

        Maaseudulla on helppo boikotoida S-ryhmää, kun siellä ei ole edes S-ryhmän kauppoja. Kyläkaupat ovat lähes kaikki K-ryhmän hallussa.

        Sensuuri poistaa nimet. Mutta hallintoneuvostossa ei ole yhtään vasemmiston edustajaa ja kepulaisia yli puolet.
        Eli S-ketju on puhtaasti kepulaisten hallitsema osuuskunta, jossa kusetettavan asema on jätetty duunareille.
        Vain idiootti työtätekevä ostaa tuollaisesta kaupasta jonka ideologia on tuhota suomalaisen työntekijän asema ja tehdä hänestä orja.

      • Tämäkin_vielä kirjoitti:

        Hyvin olet perillä outojen suomalaisten puoluekannoista, paitsi jostain syystä vasemmistolaisten.

        Mitä kaupan valintaan tulee, minäkin ostan mieluummin K-kaupasta kuin S-kaupasta.

    • Puhuttelevatkuluttajia

      Myös Arlan maitopakkaukset ovat houkuttelevampia kuin Valion:
      - Maitoa Suomesta & Maitoa Uudeltamaalta.

      Eritoten luomumaito pakkaukset ovat miellyttävän oloisia.

    • LexValio

      Keskustan "Lex Valio"

      Keskusta näyttää talonpoikaiset karvansa ja aikoo pelastaa tuottajien omistaman maitojättiläisen Valion sekä suuret lihatalot.

      Keskusta on ehdottanut biotalousryhmässä kilpailulain muuttamista siten, että Valion kilpailupaineet helpottaisivat.

      Lähteet kiistivät, että kyseessä olisi pelkästään Valiolle räätälöity "Lex Valio", koska samalla helpotetaan suurten lihatalojen kilpailurajoituksia.

      - Valiolla on täysin määräävä asema Suomen maitomarkkinoilla. Ei missään muualla EU:ssa ole näin voimakkaasti markkinoita hallitsevaa toimijaa.

      S-tuottajaosuuskunta

      Tuottajien pitkäaikainen epäluulo ja vihanpito kaupan keskusliikkeitä kohtaan on yltynyt raivoksi S-ryhmän aloitettua ruuan "halpuuttamisen".
      Tuottajien mielestä halpuuttaminen on yhtä paha synti kuin saalistushinnoittelu, josta Valio kärähti.

      Historian ironiaa on, että S-ryhmä on juuriltaan tuottajien osuuskunta. -IL

      • S-ryhmä on juuriltaan kuluttajaosuuskunta, sillä sen toiminta alkoi vähittäiskaupasta. Vähitellen sen toiminta kuitenkin laajeni tuontiin ja teollisuuteen ja alkoi teurastamoita ja myllyjä perustettuaan ostaa elintarvikkeita suomalaisilta tuottajiltakin. Samalla se astui kilpailijana tuottajien perustamien osuustoiminnallisten teurastamoiden ja myllyjen varpaille. Tuottajien merkittävin osuuskunta Hankkija perustettiin käytännössä samaan aikaan kuin SOK.

      • viljelijöidenkeskusliike
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        S-ryhmä on juuriltaan kuluttajaosuuskunta, sillä sen toiminta alkoi vähittäiskaupasta. Vähitellen sen toiminta kuitenkin laajeni tuontiin ja teollisuuteen ja alkoi teurastamoita ja myllyjä perustettuaan ostaa elintarvikkeita suomalaisilta tuottajiltakin. Samalla se astui kilpailijana tuottajien perustamien osuustoiminnallisten teurastamoiden ja myllyjen varpaille. Tuottajien merkittävin osuuskunta Hankkija perustettiin käytännössä samaan aikaan kuin SOK.

        Kyllä se vahvasti omaa pellervolaiset juuret...

        Suomen osuuskauppatoiminta oli jakautuneena kahteen ryhmään lähes kahdeksan vuosikymmenen ajan, kun jäsenkunnaltaan lähinnä kaupunkien työväestöstä koostuneet osuuskaupat erosivat YOL:stä julistautuen edistysmieliseksi osuustoiminnaksi perustamalla Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) 1916 ja seuraavana vuonna keskuskaupakseen Suomen Osuustukkukaupan (OTK).

        Tästä erotuksena YOL:ssä ja SOK:ssa pysyneitä osuuskauppoja alettiin kutsua pellervolaisiksi.
        -wiki

      • viljelijöidenkeskusliike kirjoitti:

        Pitää toki paikkansa, että vasemmistolaisia SOK:ssa pysyneet osuuskaupat eivät olleet. Mutta se ei tarkoita, että ne olisivat olleet maalaisliittolaisia. Porvarillisia puolueitahan meillä on ollut pilvin pimein. Tuntuu hassulta ajatuskin, että esimerkiksi Helsingin Osuuskauppa olisi ollut maalaisisäntien miehittämä niin hallinnossa kuin asiakkainakin.

      • TuottajienOsuusliike

        Siis pellervolaisia joka oli ja on yhä olennainen osa maalaisliittolaisuutta

        Toki HOK-Elannon jäsenistöstä johtuen kepuleilla ei ole täällä sellaista ylivoimaa kuin muissa s-ryhmän osuuskaupoiss mutta historiaan pohjautuva yliedustus kuitenkin verrattuna esim kepulien kannatukseen

      • TuottajienOsuusliike kirjoitti:

        Siis pellervolaisia joka oli ja on yhä olennainen osa maalaisliittolaisuutta

        Toki HOK-Elannon jäsenistöstä johtuen kepuleilla ei ole täällä sellaista ylivoimaa kuin muissa s-ryhmän osuuskaupoiss mutta historiaan pohjautuva yliedustus kuitenkin verrattuna esim kepulien kannatukseen

        Pellervo-Seurahan olikin vuosikymmeniä perin riitainen siksi, että siihen kuului tuottajaosuuskuntien rinnalla vahva, mutta kaupunkilais- ja kuluttajapainotteinen SOK omine teurastamoineen ja myllyineen. Vuonna 1992 SOK erosi Pellevo-Seurasta, mutta näkyy palanneen viime vuonna uudelleen sen jäseneksi. Sitä en tiedä, miten yhteistyö on lähtenyt rullaamaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/S-ryhmä#Historia

      • SeurojenSeura

        Ja tuo Pellervo-seurahan on emä-kepulaisuuden tyyssija

    • oipoii

      Markkinaoikeuden typerän ja perusteettoman "saalistushinnoittelu"päätöksen johdosta ostan käytännössä vain Valion tuotteita. Politiikka ei tule minun minun ruokapöytään muutoin kuin Aamulehdessä.

    • PuliveivarienPuolue

      Sipilän johdolla muutetaan lainsäädäntöä suosimaan agrien yrityksiä

    • Ei_kepulle

      SOK:n hallintoneuvostossa istuu suhteessa asiakasomistajiin kohtuuton määrä maanviljelijöitä.
      S-ketjun asiakasomistajista maanviljelijöiden osuus on alle 5%, mutta miksi heitä on hallintoneuvostossa noin monta. Miksi siellä ei näy yhtään autonkuljettajaa, metallimiestä, sähkömiestä tai muuta ammattikunnan edustajaa vaikka he ovat osuuskunnassa huomattavasti suurempana omistajakuntana.
      Onko S-ketju tosiaan Keskustan rahoitusyhtiö yhdessä näiden vahvojen keskusta osuuskuntien Valio ja Atria ohella.
      Maaseutukunnissa tuo S-ketjun polittisuus näkyy liikepaikkojen saatavuutena ja liikepaikkoina.
      Lähes kaikki menestyvät muut liikeketjut saavat naapuriinsa S-ketjun tai ABC-huoltoaseman.
      Tälläinen valtaketju ei voi olla hyväksi koko yhteiskunnalle ja siksi on paikallaan saada tuota valtaa myös muille toimijoille.
      Markkinaosuuden pienentäminen on juuri oikea tapa saada tasapuolisuutta myös muille.
      Mutta se, että osuuskunnan asiakasomistajia kohdellaan epätasapuolisesti osuuskunnan päätöksenteossa on kyllä sen sortin moka, että siitä voisi ne joiden mielipidettä ei siellä kaivata äänestää jaloillaan ja jättää koko kauppaketju.
      Lidil on muuten jättänyt Valion tuotteet kokonaan pois valikoimistaan ja silti siellä on laaja valikoima kotimaisia maitojalosteita joiden kotimaisuusaste on suurempi kuin Valion tuotteilla.

      • Siinähän oli taas silkkaa valehtelua. SOK hallintoneuvostossa on yksi (1) maanviljelijä 23: stä jäsenestä. Säälittävää valehdella asiassa joka on nopea googlaamalla tarkistaa.

        https://www.s-kanava.fi/uutinen/matti-pikkarainen-jatkaa-sokn-hallintoneuvoston-puheenjohtajana/3739347_384136

        Vasemmistollahan oli oma osuuskauppa tuotantolaitoksineen EKA. Sen vasemmiston kasinopelurit saivat konkurssiin. Sinne meni hetkessä useamman sukupolven työn tuloksen.

        Luulen että harva suomalainen enää valitsee polittisin perusten kauppansa tai tuotteensa, en minä ainakaan.

        Suomi 24 saitilla tietysti jokunen keskustelee asiasta keskenään. kun ei ole rekisteröityjä nikkejä niin voi olla vaan yksi kirjoittaja

      • siatrypeneetpellossa

        Lidl on tuonut kuan odotetun vaihtoehtoisen lisän ruokakaupan tarjoamaan.
        Toivottavasti muitakin ketjuja tulisi tänne.

      • Vittu_mikä_idiootti
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Siinähän oli taas silkkaa valehtelua. SOK hallintoneuvostossa on yksi (1) maanviljelijä 23: stä jäsenestä. Säälittävää valehdella asiassa joka on nopea googlaamalla tarkistaa.

        https://www.s-kanava.fi/uutinen/matti-pikkarainen-jatkaa-sokn-hallintoneuvoston-puheenjohtajana/3739347_384136

        Vasemmistollahan oli oma osuuskauppa tuotantolaitoksineen EKA. Sen vasemmiston kasinopelurit saivat konkurssiin. Sinne meni hetkessä useamman sukupolven työn tuloksen.

        Luulen että harva suomalainen enää valitsee polittisin perusten kauppansa tai tuotteensa, en minä ainakaan.

        Suomi 24 saitilla tietysti jokunen keskustelee asiasta keskenään. kun ei ole rekisteröityjä nikkejä niin voi olla vaan yksi kirjoittaja

        Vai (1) yksi. Opettelehan peltopelle lukemaan kun vielä itse linkität linkin. Voi vittu näitä kepulaisia valehtelevat vaikka linkki kertoo ihan muuta.
        Käyhän peltopelle laskemassa uudelleen niin , tai jos et osaa pyydä akkaasi laskemaan.
        Kukaan palkansaaja ei voi maksaa tukea puolueelle jonka tarkoitus on saattaa työntekijät orjan asemaan.

      • Vittu_mikä_idiootti kirjoitti:

        Onhan niitä oikein kaksi pahoittelen huomaamattomuuttani. Onneksi sinä kauniisti ja hyvien tapojen mukaisesti sen korjasit. En ole kyllä koskaan tehnyt peltotöitä enkä tule tekemäänkään.

        SOK:n hallintoneuvosto 2017:
        Puheenjohtaja: Matti Pikkarainen, teologian tohtori, Oulu
        Ensimmäinen varapuheenjohtaja: Timo Santavuo, asianajaja, Pori
        Toinen varapuheenjohtaja: Antti Määttä, toimitusjohtaja, Muurame      
        Jorma Bergholm, toimitusjohtaja, Helsinki  
        Pentti Hämäläinen, asianajaja, Hamina
        Henrik Karvonen, toimitusjohtaja, Kuusamo
        Sinikka Kelhä, asianajaja, Rauma                     
        Kimmo Koivisto, maanviljelijä, Pertteli
        Martti Lokka, toimitusjohtaja, Otava
        Matti Manner, laamanni, Turku                        
        Anne Mäkelä, asianajaja, Kälviä
        Hannu Pelkonen, toimitusjohtaja, Kajaani                                
        Ilkka Pirskanen, johtaja, Joensuu
        Timo Rajala, varatuomari, Akaa
        Jarkko Rautaoja, diplomi-insinööri, Heinola
        Pekka Ritvanen, diplomi-insinööri, Kuopio  
        Mervi Sillanpää-Jaatinen, toimitusjohtaja, Lappeenranta  
        Matti Timonen, maanviljelijä, Nurmes
        Elina Varamäki, vararehtori, Seinäjoki
        Kristian Westerholm, agronomi, Inkoo
        Henkilöstön edustajat:

        Ulla Kivilaakso, markkinointipäällikkö, Helsinki                        
        Iiris Merimaa, hallintoassistentti, Helsinki

      • kepukauppa

        kun kotipaikkoja katselee niin voiko päätellä jotain ?

        ainakin alueilta, mistä jäsenistöä on eniten, on räikeä aliedustus

    • Eskortti_revitään

      Mielenkiintoinen lista kun ajatellaan mitä tuon hallintoneuvoston tehtävä on.
      Hallintoneuvoston jäsenet edustaa asiakasomistajista yhteensä alle 10%, jos ajatellaan ammatillista jakautumista.
      Tuon perusteella SOK on umpikepulainen osuuskunta jossa "bonuksilla" kusetetaan rahaa kepulaiselle vallankäytölle.
      Kiitokseksi nämä saavat kepulaista keppiä, jonka ovat itse maksaneet.
      Vieläkö suomen työtätekevä väestö jatkaa tätä riiistäjiensä rikastuttamista.

      • En tunne asiaaj oten kerro mistä tuon 10% sait? Nuo bonukset ovat käytössä monissa kaupoissa, miten niillä kusetetaan rahaa jollekin puolueelle?

    • SiintäSeAjatusLäksi

      Aloitin eilen kaupassa käydessäni samanlaisen boikotin.

      Voin suositella agendaa lämpimästi muilekin Sipilää inhoaville.

    • Loppu_kusetukselle

      Ompa mielenkiintoinen tuo hallintoneuvoston lista.

      7 johtajaa
      6 lakimiestä
      2 diblomi-insinööriä
      2 1 maanviljelijää ( 1 agronomi)
      1 vararehtori
      1 teologian tohtori.

      Kuvastaako tämä asiakasomistajien suhdetta osuuskauppojen jäsenten ammattijakautumasta.
      Kun tuolla Prismassa joskus kävin, niin ei siellä varmaan joka päivä käy yhtään noiden ammattien edustajia. No ehkä maanviljelijöitä saattaa käydä.
      Kuka tuolla edustaa sitä enemmistöä jäsenistöstä, joka on ihan tavalliset palkansaajat.
      Miten jäsenten ääni kuuluu osuuskunnassa???
      Ei ihme, että kauppa on mikä on ja asiakkaan ääni ei todellakaan kuulu.
      Minulle tuo S-ketjun keskustalaisuus oli järkytys.
      Tunnen itseni petetyksi olen ollut idiootti ja rahoittanut kaikkein inhottavimman puoleen toimintaa tietämättäni.

      • Luettele jäsenten puoluekannat kun niitä ei tuossa listassa ole mainittu ihan mielenkiinnosta.

        Muuten eduskuntakaan ei ole kansa pienoiskoossa, tuskin mikään isompi järjestö.

        Minulla on K ja S kortit mutta vain bonusten takia.

      • Pellervo-osuuskunta

        Kyllä kepulaisuus jyllää

      • Eskortti_vaihtoon
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Luettele jäsenten puoluekannat kun niitä ei tuossa listassa ole mainittu ihan mielenkiinnosta.

        Muuten eduskuntakaan ei ole kansa pienoiskoossa, tuskin mikään isompi järjestö.

        Minulla on K ja S kortit mutta vain bonusten takia.

        Jokainen voi kaivaa puoluekannat jos kiinnostaa, mutta ainakin usean nimi löytyy heti ensihaulla kepun kunnallisvaalilistoilta.
        Nyt olisi mukava tietää miten erotaan jäsenyydestä. Saako jäsenmaksun takaisin ihan rahana.
        Ei ole mitään järkeä kantaa rahaa puoleelle, joka vihaa tavallista palkansaajaa.
        Lidil vaikuttaakin yhtä äkkiä todella hyvälle vaihtoehdolle. Paljon suomalaisia tuotteita jotka ei ole keskustalaisten osuuskuntien tuottamia.

      • 77979
        Eskortti_vaihtoon kirjoitti:

        Mene sinne mitä sitä nillität

    • valionneksi

      kaikki valion tuotteita han on niin maukkaita,,,luomu-kirnu,voi lyö pisteilla /kovastikin/ saksan ja tankan luomuvojita,,/molemmat myydan suomessa/,,jugurtit,,piimät,, y.m
      ei monet rupea syömän huonommaksi jöku poliitisen,löpin takia,,,
      mut kaikki on maku,asia,,,

      • Pohjolan_meijeri

        Juuri tuollaista on kepumafian tuotteet. Sekamelska paskaa, josta ei saa selvää onko jogurttia vai viiliä.
        BOIKOTTIIN VALIO, ATRIA JA S-KETJU!!!!

      • Pohjolan_meijeri kirjoitti:

        Juuri tuollaista on kepumafian tuotteet. Sekamelska paskaa, josta ei saa selvää onko jogurttia vai viiliä.
        BOIKOTTIIN VALIO, ATRIA JA S-KETJU!!!!

        Vittumaisinta kuitenkin on, että Valion maidoissa ja jugurteissa on nykyään kierrekorkki.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Vittumaisinta kuitenkin on, että Valion maidoissa ja jugurteissa on nykyään kierrekorkki.

        Ryhdyin vielä miettimään, onko Atrian lenkki- ja grillimakkarapaketeissakin sellainen ns. "helppo avata" -systeemi, joka ei todellisuudessa kuitenkaan toimi. Ainakin ei-atrialaisten lihajalostusyhtiöiden tuotteissa niillä harhautetaan meitä kuluttajia hyvin yleisesti.

      • Paras.uudistus
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Vittumaisinta kuitenkin on, että Valion maidoissa ja jugurteissa on nykyään kierrekorkki.

        Kierrekorkki on hyvä , sanoisin että paras uudistus. Maitotölkit on parasta säilyttää hyllyillä, ei missään tapauksessa ovessa säilymisen vuoksi.
        Kun tölkissä on korkki voi laittaa tölkin kyljelleen. Kiitän:)

    • Kunniapuheenjohtaja

      Keskustaan on Väyrysen mukaan muodostunut "epäpyhä valtapoliittinen liittouma", jossa liberaalien lisäksi valtaa käyttää joukko lestadiolaispoliitikkoja.

      - Muutamat lestadiolaispoliitikot ovat valtapoliittisista syistä liittoutuneet ja ryhtyneet tukemaan liberaaleja vastoin omaa vakaumustaan.

      Kyseisten lestadiolaisten nimiä Väyrynen ei halua mainita julkisesti. Pääministeri Sipilän uskonnolliset juuret ovat lestadiolaisessa Rauhan sana -liikkeessä.

      • keminmaakutsuu

        väykkä saikin maistaa omaa kepulointipolitiikkaa

    • Metänomistaja

      Lisäisin tuota boikotoitavien listaa vielä yhdellä kepurahastuksella. Metsänomistajana minua vituttaa kun Metsänhoitoyhdistys pitää keräämillään rahoilla kepukekkereitä viisi kertaa vuodessa.
      Siis kun varoja kerätään tavallaan lain suomin velvoittein niin miksi hevetissä kerätyistä varoista leijonanosa pitää laittaa kepupropakantaan.
      Kaikki metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöt on kepulaisia .
      Onneksi laki on muuttunut ja enää ei ole pakko maksaa puoluetukea Juha Sipilälle metsänhoitomaksuna vaan saman palvelun saa ostaa joko yksityiseltä tai hoitaa kokonaan itse.
      Eli samalla kun käytte viemässä Eskorttinne romutettavaksi käykää eroamassa Metsänhoitoyhdistyksestä. Paluumatkalla K-kaupasta jättäkää Atrian ja Valion tuotteet mätänemään hyllyyn.

      • kuvottavatlypsäjät

        ja kirsikkana kakussa; - metsänomistaja päätyi metsänhoitoyhdistyksen kautta myös maalaisliiton ammattijärjestön mtk n jäseneksi. yak!

        karmivaa kepulien suhmurointia!!!

    • Sipilä_pihalle

      Perkele miksi SAK ei vetänyt boikottikorttia Sipilän pakkolakinen aikana.
      Juha Sipilän jatko kepussa onkin näköjään täysin suomalaisen duunarin käsissä.
      Jos nuo kepuosuuskunnat pannaan boikottiin Juha Sipilän orjuuttamisen vuoksi, Sipilä ulostetaan puolueesta kahdessa kuukaudessa. Näiden kepulinnakkeiden ei anneta sortua jonkun pälvikaljurotan vuoksi.

      • Vaimitäjussit

        Kannattaisi harkita!

    • Meidän_vuoro

      Nyt Jouluboikotti pystyyn Pellervolaisia osuuskuntia kohtaan.
      Pellervolaiset ei huoli suomalaisia töihin tiloilleen ja ovt valmiita viemään elämisen edellytykset sairailta ja työttömiltä, miksi siis ruokkia tälläistä politiikkaa ostamalla Pellervolaisten osuuskuntien tuotteita.
      Valio, Atria ja S-ketju boikottiin ja heti.

      • Järkeäkepulipeliin

        kannatan lämpimästi

      • Muistutus__
        Järkeäkepulipeliin kirjoitti:

        kannatan lämpimästi

        Karton kortit ja adressit myös boikottiin

      • LesTaxKlan

        ASS-ketju yrittää tuotesijoitella Valion tuotteita tyrkylle omissa kaupoissaan, mutta valppaana oleva lestakepuloinnin boikotoija osaa kyllä sujuvasti vältää vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän maissilapsiklaanilaisuutta sisältäviä tuotteita...

      • mistänäitä
        LesTaxKlan kirjoitti:

        Saittirupulla taas aamuseisokki sipilästä ; )))

      • LesTaxKlan
        mistänäitä kirjoitti:

        Saittirupulla taas aamuseisokki sipilästä ; )))

        Maissilapsiklaanilaisena osaat varmastikin sanoa, että sisältääkö Sokoksen maitotuoteosastolta löytyvä Koti-maista maito lestakepulilaisuutta vai onko kyseessä täysin ostettavissa oleva tuote..?

      • Täsmennystä

        Ei ole ostattava tuote. Kaikki SOK:n tuotteet on pannassa, koska SOK on kepun suurin rahoittaja ja osuuskunnan johto on puhtaasti porvarillinen.
        Kaikki S-ketjun alla tapahtuva toiminta on boikotissa.
        Kotimaisia tuotteita sensijaan on tarjolla pilvin pimein muilta jalostajilta kuin Atrialta ja Valiolta.
        Siksi pitääkin ostaa nimenomaan näitä kotimaisia tuotteita, jolloin sillä ei ole vaikutusta rehellisten toimijoiden toimintaan.

    • selvilleottovelvollisuus

      Haen lihaa suoramyynnistä. Tiedän että isäntä ei ole maalaisliittolainen.

    • TavoiteTerveMaatalous

      Kotimaiset Kepu- vapaat elintarvikkeet voisi merkitä Joutsenlipun tapaan.

    • kaikkienetu

      kannattaa pitää mielessä jouluostoksiakin tehdessä

    • kannataamuistaa

      maalaisliitto ei aja sinunkaan etuasi

    • PJ--Antti.Rinne

      Minä ajan kovaa tuttavan rouvaa. Nussiminen on mukavaa.

      • tukijussi

        noh teiltä sekään ei onnistu ilman tukea...

    • arjenohjenuora

      kauppareissulla on hyvä tehdä valintoja

    • Näillä_mennään

      Juuri nyt on kampanjassa jättää Atrian tuotteet kauppaan. Samalla jätetään Valon juustot koristamaan hyllyjä ulkomaalaisissa pakkauksissaan. Lisäksi Prismat on koko viikon täysboikotissa.
      Lihatuotteissa ostakaa oikeasti kotimaista joulumakkaraksi vaikkapa Vigrenin maistuvat tuotteet.
      Arlan juustot tuovat joulupöytään joulutunnelmaa ilman kepulaista löyhkää.

    • eikiitosmtk

      kaikki mistä aistii maalaisliittolaisuuden jää kaupan hyllyyn

    • Anonyymi

      Valion tuotteiden boikotti lisääntyy koko ajan ja se on hyvä.

    • Anonyymi

      Jos Valio menee konkkaan minulle ei tule sieltä eläkettä yhyy, yhyy, yhyy.....

      Kapi

    • Anonyymi

      Juha-Lesta Sipilän tyrannihallituksen peruja, ihmiset ovat vähentäneet lestakepulismin tukijan eli Valion tuotteiden käyttöä.

    • Anonyymi

      Lidl myy ainakin korkiton Kotimainen maitojuoma, jokainen kohdallaan voi miettiä,mitä se tarkoittaa,korkki usein heitetty luontoon,.

    • Anonyymi

      On se välttämätöntä olla ostamatta mitään suomalaisen maanomistajan tuottamaa elintarviketta.

      • Anonyymi

        Muista pysyäkin erossa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2015
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1430
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1355
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      71
      1241
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe