Hei
N20v, keskivaikea masennus tässä vähän puhelee. Luultavasti olen ollut masentunut ja ylä-asteelta lähtien, mutta diagnoosin sain vasta pari kk sitten. En ole koskaan ollut liiemmin kiinnostunut seurustelusta tai mistään intiimimmästä kanssakäymisestä. Jopa elokuvissa romanttiset, hellät kohtaukset saavat minut vaikeaksi. Tuntuu, kuin normaali seksuaalisuuden kehittyminen ja läheisyyden tarve olisi jäänyt osaltani jotenkin väliin tai unohtunut kokonaan. En ole edes koskaan kunnolla ihastunut kehenkään. Silti haaveilen aina silloin tällöin siitä, että minulla olisi poikaystävä.
En pidä itseäni mitenkään viehättävänä tai kauniina. En ole edes tyypillinen parikymppinen nainen. En kuitenkaan ole rumakaan tai vastenmielisen näköinen. Minulla on laaja kaveripiiri ja tunnen paljon miehiä, mutta kaikki heistä ovat päätyneet olemaan vain kavereita. Minulta puuttuu se sellainen taito johdatella tilannetta mihinkään muuhun. En ole tarpeeksi avoin, että voisin noin vain ehdottaa kahvittelua tai muuta, mistä kuvittelen tapailun alkavan. En edes osaa puhua miehille ja jos he puhuvat minulle, vastauksena vain töksäytän jotain tai jään sanattomaksi.
Ja näin olen ikuisesti noidan kehässä. Kukaan ei kiinnostu minusta jos ei pääse tutustumaan-minulla eien ole sosiaalisia kykyjä viedä asioita eteenpäin-mitään ei tapahdu.
Olen puhunut aiheesta terapeuttini kanssa ja hän jopa ääneen ihmetteli jo ensitapaamisella, miksei minulla ole mitään kokemusta seurustelusta tai seksistä. Tökeröä joo, mutta ihan validi keskustelun aihe. Asia vaivaa minua itseänikin, mutta tähän ei ole saatu ratkaisua.
N20v, keskivaikea masennus tässä vähän puhelee. Luultavasti olen ollut masentunut ja ylä-asteelta lähtien, mutta diagnoosin sain vasta pari kk sitten. En ole koskaan ollut liiemmin kiinnostunut seurustelusta tai mistään intiimimmästä kanssakäymisestä. Jopa elokuvissa romanttiset, hellät kohtaukset saavat minut vaikeaksi. Tuntuu, kuin normaali seksuaalisuuden kehittyminen ja läheisyyden tarve olisi jäänyt osaltani jotenkin väliin tai unohtunut kokonaan. En ole edes koskaan kunnolla ihastunut kehenkään. Silti haaveilen aina silloin tällöin siitä, että minulla olisi poikaystävä.
En pidä itseäni mitenkään viehättävänä tai kauniina. En ole edes tyypillinen parikymppinen nainen. En kuitenkaan ole rumakaan tai vastenmielisen näköinen. Minulla on laaja kaveripiiri ja tunnen paljon miehiä, mutta kaikki heistä ovat päätyneet olemaan vain kavereita. Minulta puuttuu se sellainen taito johdatella tilannetta mihinkään muuhun. En ole tarpeeksi avoin, että voisin noin vain ehdottaa kahvittelua tai muuta, mistä kuvittelen tapailun alkavan. En edes osaa puhua miehille ja jos he puhuvat minulle, vastauksena vain töksäytän jotain tai jään sanattomaksi.
Ja näin olen ikuisesti noidan kehässä. Kukaan ei kiinnostu minusta jos ei pääse tutustumaan-minulla eien ole sosiaalisia kykyjä viedä asioita eteenpäin-mitään ei tapahdu.
Olen puhunut aiheesta terapeuttini kanssa ja hän jopa ääneen ihmetteli jo ensitapaamisella, miksei minulla ole mitään kokemusta seurustelusta tai seksistä. Tökeröä joo, mutta ihan validi keskustelun aihe. Asia vaivaa minua itseänikin, mutta tähän ei ole saatu ratkaisua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kovasti olet heikossa hapessa
Missä on sitten sanottu, että ihmisen pitäisi harrastaa seksiä tai seurustella vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kyllä se halu siihen tulee itsellä olla ja ei ole toisten ihmettelyjen aihe. Aina on ollut maailmassa ihmisiä, joita ei seksi ja parisuhteet kiinnosta. Tietenkin on eri asia, jos kaipaa, ja asiasta kärsiin. Ei vain sitten taustalla ole lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö jonka olet onnistunut torjumaan mielen sopukoihin. Hienoa että olet sosiaalinen ja sinulla on kavereita. Mikä on syy tuon masennuksen taustalla? Se tulisi selvittää?