Ratkaisematon pulma

Hei

N20v, keskivaikea masennus tässä vähän puhelee. Luultavasti olen ollut masentunut ja ylä-asteelta lähtien, mutta diagnoosin sain vasta pari kk sitten. En ole koskaan ollut liiemmin kiinnostunut seurustelusta tai mistään intiimimmästä kanssakäymisestä. Jopa elokuvissa romanttiset, hellät kohtaukset saavat minut vaikeaksi. Tuntuu, kuin normaali seksuaalisuuden kehittyminen ja läheisyyden tarve olisi jäänyt osaltani jotenkin väliin tai unohtunut kokonaan. En ole edes koskaan kunnolla ihastunut kehenkään. Silti haaveilen aina silloin tällöin siitä, että minulla olisi poikaystävä.

En pidä itseäni mitenkään viehättävänä tai kauniina. En ole edes tyypillinen parikymppinen nainen. En kuitenkaan ole rumakaan tai vastenmielisen näköinen. Minulla on laaja kaveripiiri ja tunnen paljon miehiä, mutta kaikki heistä ovat päätyneet olemaan vain kavereita. Minulta puuttuu se sellainen taito johdatella tilannetta mihinkään muuhun. En ole tarpeeksi avoin, että voisin noin vain ehdottaa kahvittelua tai muuta, mistä kuvittelen tapailun alkavan. En edes osaa puhua miehille ja jos he puhuvat minulle, vastauksena vain töksäytän jotain tai jään sanattomaksi.

Ja näin olen ikuisesti noidan kehässä. Kukaan ei kiinnostu minusta jos ei pääse tutustumaan-minulla eien ole sosiaalisia kykyjä viedä asioita eteenpäin-mitään ei tapahdu.

Olen puhunut aiheesta terapeuttini kanssa ja hän jopa ääneen ihmetteli jo ensitapaamisella, miksei minulla ole mitään kokemusta seurustelusta tai seksistä. Tökeröä joo, mutta ihan validi keskustelun aihe. Asia vaivaa minua itseänikin, mutta tähän ei ole saatu ratkaisua.