Olen jo monesti meinannut kirjoittaa tänne, mutta olen ajatellut ettei siitä ole hyötyä. Nyt ajattelen toisin kun on rahat taas pelattu hienosta kk-budjettisuunnitelmasta huolimatta.
Olen 28-vuotias, juuri valmistunut. Voitin pari kk sitten isomman summan rahaa, joka olisi helpottanut taloudellisesti ensi kevättä ajatellen. Olen siis pienituloinen, osa-aikainen työntekijä. Varsinkin keväällä töitä tulee olemaan vähän, muutamana päivänä viikossa. Tåmä voitettu rahasumma olisi siis auttanut kevään menojen kattamisessa. Mutta ei. Pelasin ne. Sekään ei riittänyt. Pelasin aiemmin nostettua opintolainaa, joka oli oikeasti tarkoitus säästää ja käyttää vain äärimmäisessä hädässä. Sitten tuli kerrankin isompi palkka töistä. Kaks päivää nii suurin osa oli pelattu.
Pelivelkani ei ole iso, ja se on opintolainaa, jonka takaisinmaksu alkaa parin vuoden sisään. Tiedän selviäväni siitä. Kadun vain äärettömästi sitä päivää kun rupesin pelaamaan. Kenellekään en ole kertonut omasta tyhmyydestä, en edes puolisolle. Tänä aamuna heräsin ensimmäistä kertaa kunnon ahdistukseen ja itkin pari tuntia. Aiemmin on lähinnä v*tuttanut. Olen aina pitänyt itseäni suht järkevänä rahankäyttäjänä, kun on pienet tulotkin. Nyt vaan päässä napsahti. Olen yrittänyt antaa anteeksi itselleni ja katsoa tulevaan, mutta ahdistaa vaan niin pirusti.
Tänään pelaamaton päivä nro 2. En halua enää ikinä pelata, älkää pelatko tekään.
Peliongelma on toivottavasti viimeinen ongelma
Eiienää
4
286
Vastaukset
- Toivoaonyhä
Mitä sinä pelaat?
- Expeluri
Toivon sydämestäni, että päätöksesi pitää. Älä pelaa enään. Rukoile vaikka korkeammalta voimaa siihen.
- Kary
Älä anna pahan tuhlata elämääsi. Paitsi rahat, peli vie aikasi, läheisesi, terveytesi.
- Aabbccddeeff
Toivottavasti pelaamattomuus onnistuu! Pidän peukkuja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261127Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut841007Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769