Eipä taida suomen maasta löytyä samanlaista hurmoshenkeä, kuin Klamilan koulun oppilaitten vanhemmista. Ymmärtäisin jos kyse olisi vaikkapa koulun lakkauttamisesta, parrikaadi olisi paikallaan. Kylään on saatu uusi hieno koulu, ja nyt vanhemmat siirrettävät koululaiset muualle, opettajan takia!!kyllä on aikoihin eletty. Murinat on alkanu jo vanhan koulun aikana, elikkä vuosien taistosta on kyse. Luulisi että alulle panija olisi jo uuvahtunut!! eiköhän lapset kohta lopu, niin loppuu taistokin. Pyytäkää nyt ihmeessä iltapäivä lehtiä myöten tekemään juttu teidän kärsimyksistä, niin saadaan koulu ja kylä tunnetuksi laajemmaltikin ja kasvot näille sähikäisille. Teleoperaattorit on kyllä tienannut!!toivottavasti edes vähän kirpaisee kun joudutte itse koulumatkat maksamaan.
Kyläkoulun pöhinät!!!
37
1711
Vastaukset
- Kuravettäpäälle
Kyllä se tiedetään laajemmaltikin että siellä klamilassa, häppilässä,länsikylässä, ravijoella elelee niin idealistisia vanhempia kuin heidän jälkikasvuaankin, että ei ole väliksi tuntea!!
- Tukkariinkaikki
Niinpä, Klamila, Hamina, Virojoki..kohta loppuu koulut, eikun koti opetukseen, sen jälkeen ei voi ainakaan syyttää kun itseään kun tulee huomioiduksi miten oppi ei vaan mene päähän, on opettaja kuka hyvänsä. Miksi ei vanhempain yhdistys ole viheltänyt peliä poikki, vaan mennyt samaan kuohuntaa mukaan?
- HaminanRouva-
Älä sekoita haminaa näiden kuspäiden sekoiluun.
- miksi.ei
HaminanRouva- kirjoitti:
Älä sekoita haminaa näiden kuspäiden sekoiluun.
Eikös näistä opettajan kiusaajista tietty/tietyt ole juuri Haminan kasvatteja?
- Tukkariin
Ei Hamina kuulu tähän, tarkoitin että oppilas kulkenu kyseisen reitin tänä syksynä. Pöhinöintiä on vaan täällä idässä päin, pätemisen tarpeisiin kun ei tunnu oikeaa lääkitystä löytyvän. Ei varmasti tästä maasta sekopäisempiä vanhempia löydy, ja mikä suurin ihmetys, ei ole kyse yksistään "mammoista"papparaiset samoilla paaleilla seisovat. Tossun allako ovat?hohhoijaa.
- Tukkariin
Ei Hamina kuulu tähän, tarkoitin että oppilas kulkenu kyseisen reitin tänä syksynä. Pöhinöintiä on vaan täällä idässä päin, pätemisen tarpeisiin kun ei tunnu oikeaa lääkitystä löytyvän. Ei varmasti tästä maasta sekopäisempiä vanhempia löydy, ja mikä suurin ihmetys, ei ole kyse yksistään "mammoista"papparaiset samoilla paaleilla seisovat. Tossun allako ovat?hohhoijaa.
- Happatusta
Sääliks käy lasta/sia, vanhempien vaatimusten takia lapsia pompotetaan, tuskinpa oppilaat ovat koulun vaihtoa vaatineet. Tässä tapauksessakin näkyy minkälaisia ovat nyky kasvattajat, porukassa tyhmyys tiivistyy, ja kullanmuruille periytyy minä minä ajattelu malli.
- Pakolaisia
Klamilaan pakolaisia niin saavat aihetta oikeaan pöhinään, ja kouluun oppilaita. Oikeassa on joku, lapset unohdettu. Jo yksistään koulupäivä venyy parilla tunnilla kun bussimatkat otetaan lukuun, että kuljetaan toiseen pitäjään kun omassa kylässä on uusi koulu!haloo hölmöt. Muualla taistellaan homekouluista niin siellä yksi opettaja saa vanhemmat liikekannalle, ja tasan tarkkaan on pätevä opettaja, kelvollisuus on varmasti syynätty. Jonkun idiootin päähän pinttymä ajojahti kestänyt ja kestänyt ja nyt on sitten aivopesty muutkin mukaan. Sen voin teille todeta että ei se opetus muualla tee teidän lapsistanne yhtään viisaampia, ja häiriö käyttäytymiset lisääntyy varmasti. Että kolmessa koulussa oppilas , kolmen kuukauden aikana, ei mene ymmärrykseen.
- Ammutaan
Klamilassa ei olisi ensinmäisen viikon jälkeen yhtään pakoloista elävänä.
- Pöllytystä
Toteampa vaan, tämä kyseinen opettaja antaa juuri sellaisia arvosanoja kun oppilas on ansainnut. Ei katso onko vanhemmat verokalenterissa huonompi tai parempi tuloisia, pyrkyriä tai taviksia. Ei anna lahja numeroita, eikä ole vanhempien pompoteltavissa. Kyllä sieltä teidän kyliltä niin rääväsuisia ipanoita löytyy että jos olisitte näkemässä ja kuulemassa kärpäsenä, uskoisitteko omiksenne? No, sehän on se kasvatus malli se,tänä päivänä, säännöt on toisille selvyyksiä, toisille niitä ei ole opetettu kotona niin ei niitä silloin tarvi noudattaa koulussakaan, ja opettajassa on vika kun yrittää opettaa ja järjestystä pitää. Toivotaan nyt että jouluna lapsenne ovat jo kympin oppilaita, ja saatte sulat hattuihinne.
- Neulomaan
Martat ja Matit, kun olette nyt järjestäytyneet niin ruvetkaapa paatokseen lomassa kutomaan terukkaita ja vanttuita vaikkapa pakolaisille, niin saatte jotain hyödyllistäkin aikaiseksi, ja sitä kaipaamaanne huomiota tulee kylkiäisenä.
- Eikunkutomaan
Ilmoitus taululle kutsu missä ja milloin kokoilette, täällä olis muutama Martta ja Matti innokkaina liittymään mukaan. Eihän se haittaa vaikka omat mukulat on toisen opettajan huomassa, haluttais vaan kutoa ja kuunnella teidän palopuheita!!eläköön oma kiva koulu ja henkilökunta!!
- Näkökanta
Täältä homekoulu alueelta muutettaisiin oikein mielellään kyseiseen kouluun, sieltä ei vaan löydy asuntoja, ja tuntuu olevan eriskummallista porukkaa kun mätkivät ja syyttelevät opettajaa vääränlaisista opetus menetelmistä??mitä ne sellaiset on? Enpä ole moista ennen kuullut, opettajia nyt on kaiken tasoisia, ollut aina, mutta teillä siellä on kiuhunu kyllä totaalisesti yli. Siirrätetään jälkikasvu omasta uudesta koulusta muualle!!! vuosia sitten kävin siellä suunnalla peruukkia hoidattamassa, ja silloin jo oli lynkkausta ilmassa, elikkä vuosien taistosta on kyse, ei mikään tämän päivän juttu. Sitkeydestä teita ei voi ainakaan moittia. Toistaiseksi viisainta tapella home ongelmien kanssa. Mietitään uudelleen kun olette taistonne taistellu, kahjot!!
- Taikajuomaa
Minkälaista taikajuomaa siellä idän suunnassa oikein juodaan kun kaikki 5-6 luokkalaisten oppilaitten vanhemmat tuntuu olevan päät pilvissä?luokka tyhjänä keskiviikosta??puumanainen keittäny hyvät liemet. Ei ole virolahtelais miehillä munaa , akkoin vietävissä. Tavallisia taatelin tallaajia. Miehikkälä on nyt älykkyys osamäärässä pyyhkinyt ohi, huraa ja eläköön.
- Kellohelmat
Hameet päälle näille pikkukylien ukoille kun että saa muijianne aisoihin, yksinään on taisto aikonaan aloitettu, ja nyt siellä taitaa olla tusina käännytettynä, et aika pieni on onnistumis prosentti kun sen jakaa kuluneille vuosille,että ei hirveen hyvä tulos sinällään. Tämä teidän aikaan saama metelisoppa on kyllä pilapiirtäjän saanu aktivoitumaan, toivottavasti jostakin ne tutkahtavat silmienne eteen. Huumoria syksyn harmauteen.
- Vanikkaa
Nytkös vasta on selvinny teille minkälaista sortin sakkia siellä kylillä asuu, tämän asian tiimoilta...juoruilu ja paskan puhuminen on tärkein harrastus..hame hanke vireille..jotain katsottavaa kylillä kun kynnetään ja kylvetään helmat heiluen..ja akkelit huutavat tahdissa hospotia..voiton lauluahan ette voi kiekaista, koska tulette huomaamaan että ratkaisunne oli tyhmääkin tyhmenpi..sillä Virojoelta tulette saamaan kovaa näkkäriä purettavaksi...
- Muurahaispesään
Virojoki ei todellakaan ole mikään lintukoto. Kyllä oman kanssa on saannu keskustella ja reput ratsata viikottain. Ei voi ymmärtää että pienestä koulusta ehdoin tahdoin halutaan tänne muurahaispesään. Järenköyhyyttä vanhemmilta.
- Herraahyvääkiittäkää
Mikähän taho tän trollauskamppanjan takana on, tuskin nyt isis ainakaan.
- Riemuitenylistäkää
Nämä opettajan trollaajat ei kihise täällä, yhteispäätöksellä täällä ei kirjoitella.
Pikku piiri pyörii ja puhelinlangat laulaa. Sympatiat pitäisi olla muuttolintujen puolella, mutta sellaista kiusaamista vanhemmat harjoittavat että ei heru myötätuntoa oppilaille. Mitä oppivat vanhemmilta muutakuin kiusaamista, kun näyttävät itse hyvää esimerkkiä?Toivotaan nyt että pysyvät siellä mihin lentävät, kouluun saadaan kevät kaudelle puhdistunut ilmapiiri. Opettajalle jaksamista!!
- uskomattomattollot
Muualta muuttaneet saaneet koulun aivan sekaisin.Näin armotonta koulukiusaamista ei varmaan suomessa tunneta.Ihme,ettei opettaja ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin näitä voheloita vastaan.HÄVETKÄÄ
- Kiliseekiliseekulkunen
Muuttaneilla ja kantaeläjäjillä on löytynyt yhteinen sävel jota on veisattu vuosia mollissa, mutta nyt mennään korkealla ja kovaa. Suuret on luulot porukalla jos olettavat että oikea sointu löytyy opettajaa vaihtamalla. Varmaa on että Virojoelta murkkunne oppivat lukemaan nuottiviivastoa nurinpäin. Suuret luokat, suuret ongelmat!! No, niin makaa kun petaa. Uusia sävellyksiä jäämme odottamaan mielenkiinnolla, ei tämä nyt show tähän lopu. Hyvää kouluviikkoa vaan Klamilassa pysyville oppilaille kuin hyville opettajille.
- Sipisipiä
Emännillä on kolme kieltä:yks puinen, toinen luinen,kolmas kivinen.
Puisella puhuu tuvassa, kivisellä lukon takana, kivisellä kylätiellä!! - Hottikset
Kotkassa ainakin joka päivä trollataan, liittyykö jotenkin rollaattoriin?oon niin vanha että en ymmärrä mitä tarkottaa rollaus. Asiaa täällä ainakin kirjoitetaan, hävettää näiden kingien meininki, ei paikkaa missä teidän kampanjoinnista ei mainittaisi. Paras paikka oli Kanuunan kassajono torstaina, tiedossa tuntuu olevan keitä tässä porukassa puuhastelee. Ihan niin,hävetkää!! Mikä kamppanja? tämähän on mielipide palsta. Kamppanjaa käydään kyllä jossain muualla kun kirjoitteluissa täällä. Onko se isis joku liittoutuneitten joukko? Sillä nimelläkö tämä hottis ryhmä kulkee?
- Sananonta
Emännillä on kolme kieltä:yksi puinen, toinen luinen, kolmas kivinen.
Puisella puhuu tuvassa, luisella lukon takana, kivisellä kylätiellä. - Sanosiirakki
Kahdelle 5-6luokan oppilaalle kuin heidän vanhemmilleen isot abloodit ..että kylä koulu kelpaa ja opettajat!!kylät täynnä aivopestyjä jihhuleita, toivottavasti joku näistä lätisköistä osuu kohdille julkisella paikalla, kerron varmasti nokakkain mielipiteeni teistä, meillähän on sanan vapaus. Ei ymmärrä mikä näihin nyky ukkoihinkin on menny kun tanssitaan emäntien tahtiin, ei se koulun siirto lapsistanne yhtään fiksumpia tee, käyttäytymisen mallit on teiltä opittu, miten oletatte että tällainen sempalointi ei voi olla vaikuttamatta jälkeläisiinsä. Seuroissa se tyhmyys tiivistyy, pitää täysin paikkansa.
- herrastavoiluopua
kyllä tää ihan selvästi paljastuu kantaväestön eli paljasjalkaisten virolahtelaisten vastainen kapina muualta tulleita vastaan. Annan ilmaisen neuvon muualta tulleille, muuttakaa kirjanne pois ennen vuoden loppua, verot menee sitten jo sopivampaan ympäristöön heti uuden vuden alusta.
Kiusaa on se pienikin. - Muuttohaukantie
Tähän rolli sakkiin kyllä kuuluu molempia, se on tänään nähty, virojoelle menevät maksavat matkansa itse, että kaikessa ei ole saaneet tahtoa sentään läpi, se nyt vielä puuttuisi että kunta maksaisi matkat. Enpä kyllä usko että asia on vielä loppuun puitu, tietäen nämä alulle panijat , voimakas tahtoisia mimmiä. Kaapin paikan määrääjästä ei ole epäselvyyttä , että eipä siinä kylän miehillä ole paljon nokan koputtamista, akkeliilla on ne narut joista vedellä ja kiristellä mielialan mukaan. Toisaalta , nythän asia pitäisi olla loppuun käsitelty, ja rauha laskeutuu kyläkouluun.
- pöyristynyt
Onhan se laitaa niin, että omaan, uuteen kouluun on syksyllä saatu viides opettaja alle 6o oppilaan kouluun, ryhmäkoot siis oikeinkin mukavat ja erityisopetusta tarjolla enemmän kuin missään muualla koko Kaakonkulmilla. Uusi rakennus, jokaikinen opettaja pätevä, samoin koulun avustajat sekä muu henkilökunta. Koulumatkat ilmaiset ja koulu lähellä eikä päiville pituutta tule.
Sieltä sitten ehdoin tahdoin lapset Virojoelle, valmiiksi levottomaan lähes 30 oppilaan luokkaan, kahden epäpätevän opettajan opetettaviksi ja tämä kaikki vapaaehtoisesti ja kyydit itse maksaen. Huhhuijaa!
Miksi vanhemmat näin kiusaavat OMIA lapsiaan? Ei voi tajuta ei.
Ja virojokiset, älähtäkää te koulurauhanne puolesta!
Muualla laitetaan koulut kiinni päättäjien toimesta, täällä vanhemmat laittavat lapsensa levottomiin laitoksiin.- eriperusteinpöyristynyt
"Pöyristyneellä" on väärät tiedot henkilökunnan pätevyydestä. Voi olla osaava opettamaan, mutta muodollista opettajan pätevyyttä ei voi korvata edes kunnahallituksen puheenjohtajuudella vaikka saataahan siitä olla etua ainakin viranhakuvaiheessa. Virolahdessa tosin noi esteellisyyys ja jääviysasiat ovat saaneen monesti muulloinkin aika omintakeisia tulkintoja, mutta eiköhän jokin korkeampi instanssi kerro aikanaan sen selkokielisen version miten asioita tulkitaan ja hoidetaan.
- Ymmärtämättömiä
Olen kanssasi samaa mieltä. Eivät ole vanhemmat tietoisia mitä saavat tilalle. Eipä taida olla mahdollista että että saisin omani Klamilan kouluun moisilla kriteereillä. Vaihtaisin heti jos olisi mahdollista. Kyllä niin levotonta on koulun käynti ollut tänä syksynä, enkä syytä opettajia pelkästään, kyllä se johtuu oppilaistakin, osa haluaa opiskella ja osalle pääasia on häiriköinti. Että lapsen etua ei siellä kylillä ole ajateltu, vaan omat mielipiteet on ollu vaikuttimena.
- Rietasrauha
Onko kyläkouluumme tullut jo rauha?
- Rietasrauha
Tarkoitan kyläkouluun?
- Hyväkunnanjoht
Kyllä lauantain kymppäristä selviää onko tullut rauha, ja käyt Virolahden sivistyslautakunnan kokous pöytäkirjoja lukemassa niin tiedät vielä enemmän.
- Omaanjalkaansaampuneet
Tilanne opettajan lynkkauskamppanjassa on äitynyt nyt siihen, että paljon parjattu (oikeasti hyvä ja pätevä) miesopettaja siirretään pois Klamilan koulusta. Samalla ovenavauksella tarpeekseen kyläyhteisön älyttömyydestä saivat myös 2 nuorta miesopettajaa, jotka nostivat kevään tullen kytkintä koulusta. Vuosi kylässä riitti heille.
Ja aiempiin keskusteluihin viitaten kaikki olivat päteviä opettajia.
Nyt lähtivät siis musiikkiin, kuvataiteeseen ja puukäsitöihin erikoistuneet opettajat.
Se oli pienelle koululle iso menetys, joka on laulettu uutisissa valtakunnallisesti.
Mistä muka löytyy enää opettajia, jotka olisivat pätevyytensä lisäksi edes halukkaita tulemaan tähän kyläpahaseen töihin.
Vanhemmat tekivät tässä omille lapsilleen todellisen karhunpalveluksen. Samalla hajottivat hienon hyväntahtoisen kyläkoulun maineen ja työyhteisön vielä pitkään.
Työrauha pilattiin ja vaikutukset kantavat vielä vuosiksi eteenpäin.
Ilo kuitenkaan ei ole koulusta eikä lapsista kadonnut. Itseasiassa kaikki kuohunta tapahtuu koulumaailman ympärillä. Pelkkää turhaa puhetta ja uutisointia. Negatiivisten ihmisten toisiinsa tartuttamaa saastaa.
Toivottavasti ajojahtiporukka näkee nyt mitä ovat saaneet ajonsa seurauksena aikaan.
Jaksamista kaikille vielä koulussa jaksaville opettajille. Teette hyvää työtä. - Klamilalainen
Hyvin kirjoitettu ja niin totta!!Tervat ja höyhenet kaikille jotka tämän sotkun ovat aiheuttaneet. Samoin kunnan tervapäät, höyhenet sinnekin. Samoin oman kylän istujille, tupla höyhenet!!
- TheEnd
Lynkkauskampanja, ääretön viha sekä katkeruus siivittää koko tapausta. milloin tämä loppuu? Hävettävää. Avin päätöstä ei kunnioiteta yhtään. Päättäjät haluat vain jatkaa ja jatkaa ja järki koko hommasta on kadonnut aikoja sitten.
Lapset kärsii. Kylän lapset kärsii kun opettajat lähtee. Kuka haluaa edes opettaa tuolla koulussa enää. - Sinisiähöyheniä
Niinpä niin.. opettajan takia pois siirretyt palaavat takaisin, ne ketkä oli syksyllä lähdössä Hamina-Virojoki linjalle, ei tarvitsekkaan lähteä, kun opettaja lähi! Kyllähän tämä kertoo kiristyksestä jos mikä, päättäjiä viedään kun pässejä nauruissa, ja sotku senkuin laajenee, ja kun kunnan talolla istujat on samassa sotkussa nyt mukana, niin eihän tälle asialle ainakaan tule oikeudenmukaista päätöstä syntymään. Selvääkin selvempää on, ketkä näinä lynkkareina on toimineet. Eiköhän olisi syytä höyhentää ja tervata myöskin vanhemmat, ensin. Arvata saattaa mitä kehittyy lapsista kun vanhemmat näyttävät ja käyttävät ala-arvoisia menetelmiä omien tavoitusperien saavuttamiseksi. Kaikki on sallittua, keinoja kaittamatta, näin toimii Klamilan klaani.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481218Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39812