ryyppy mesta kesäisin 80 luvulla oli kuisman mäki. niistä ajoista meitä spurguja on enää vähän elossa eikat utit, abit, makket, oskut akket ynm, ynm ovat muisto vain.
raision suosituin
vanhajuoppoite
6289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ketä hiivattia on noi sun selittämät tyypit? Missä on Kuisman mäki?
kaikki liian kauan elänneet kyllä tietävät missä oli kuisman mäki. paikalla nykyään kerrostaloja. kerttulantien, ja centterin välissä ollut alue. tyypit olivat raision tunnetuimpia juoppoja.
Nykyisin taas suosittu kun Alko on lähellä tuo paikka,,,
vanhaan hyvään aikaan juopot olivat syntyjään raisiosta, nykyään kaikki on toisin. hörhöjä,ja mamuja lappaa pilvin pimein, eikä kukaan tiedä taustoista. sosiaalisiltakin on purettu. silloin pääsi sentään pokasta siltaa pitkin suoraan alkoon. nykyään alkokin on viety kauas. palvelu on selvästi huonontunut.
Osku oli tuttu kaikille raisiolaisille sillon aikoinaan. Hän menetti henkensä nuoren liimanhaistelija-sällin käsissä tahi pitäiskö sanoa jaloissa. Rauha Oskun muistolle.
osku n tukehtui appelssiini palasen juututtua kurkkuun, toisen osku s kämpillä pasalan peltotiellä.