Mikä vikana kun asunto ei mene kaupaksi

Kertokaa mitä pitäisi tehdä jotta sisimme asunnon myytyä? Eli asunto on saunallinen kolmio plus lasitettu parveke 74 m2. Täysin remontoitu, eikä siinä ole asuttu remontin jälkeen. Vuosi jo myyty eikä ainuttakaan tarjousta, kahdella välittäjällä ollut. Hintapyyntö on 20.000 alhaisempi mitä pari vuotta sitten saivat saman talon asukkaat omista kolmioistaan. Sijaitsee keskikokoisen etelä-suomalaisen kaupungin keskustassa, eli sijainti hyvä.
Olohuone ja keittiö ovat etelään ja rauhalliselle pihalle päin, makuuhuoneet kadulle. Eka kerros, pihan puolelta asunto on kuin toisessa kerroksessa ja kadunpuolellakin ikkunat niin korkealla ettei niistä näe kukaan sisään. Valoisa läpi talon huoneisto siis.
Asunto oli välillä poissa myynnistä jotta ei kulu.
Näytöissä käy ihmisiä, mutta kaikki sellaisia joilla oma asunto myymättä, eikä heistä kuulu sen jälkeen mitään.
Ilmianna
Jaa

65 Vastausta

Aunto myydään hinnalla. Kun hinta on ostajalle sopiva, niin se menee kaupaksi. Laita asunto huutokauppaan alhaisella lähtöhinnalla ja sopivalla hintavarauksella. Vertaa voitanutta hintaa hintavaraukseesi ja mieti sitten haluatko myydä vai jatkaa asunnon pitämistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Me myimme sitä alhaiseen hintaan, mutta ei mennyt silti. Tuli toinen välittäjä joka sanoi ettei noin halvalla saa myydä (oli kuulemma paljon alle keskihintatason) niinpä nostimme sitä. Hinta ei ole se ratkaiseva vaan joku muu, mutta mikä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Pankaa luukku vuokralle ja ventatkaa parempia aikoja.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
huolestuttavaa kirjoitti:

Välittäjä on antanut väärän neuvon. Hinnasta se on lopulta kiinni eikä hintaa nostamalla kysyntä lisäänny. Eikä asuntokaupasta nykyisin saa automaattisesti voittoa.

Kymppitonni kerrallaan pois pyynnistä, niin jossain vaiheessa alkaa kiinnostaa. Paitsi jos syy onkin taloyhtiössä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Ehdotan kirjoitti:
Pankaa luukku vuokralle ja ventatkaa parempia aikoja.
Hinnat kyllä nousevat kun paikkakunta muuttunee kestävän kehityksen kaupungiksi. Pääkonttorien teollisuuden palvelujen politiikan hallinnon koulutuksen sekä työllisyyden luvatuksi alueeksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ihan reilun kokoinen lasitettu parveke...
Ilmianna
Jaa
Tarvitsisin asunnon kun mut häädetään kohta
Ilmianna
Jaa
Vaihtoehto olisi myydä ilman välittäjää, etuovesta ostajat varmaan asuntojaan katselevat.
Ilmianna
Jaa
Vika on siinä, että ostajat eivät ole enää ihan tyhmiä. Kovasti koitat myydä remontoitua asuntoa hienoilla ikkunanäkymillä.

Myyntiiä varten remontoitu? Ja laitettiin halvimman päälle materiaalit? Tämä voi olla iso moka. Osa ostajista haluaa just oman makunsa mukaisen kämpän ja silloin voi esim. "mummotyylin" keittiö + kylppäri olla iso nou nou. Tulee turhaa hintaa ja työtä, kun pitää just tehdyt kaapit yms. purkaa ja aloittaa alusta. Toki on päinvastaistakin porukkaa, joka vaan haluaa muuttaa sisään eikä tehdä pienintäkään remonttia. Jotenkin kuvittelisin näiden keskittyvän enemmän pienempiin asuntoihin. Kolmiota ei ensiasunnoksi ostella ja tuskin ostellaan hätävaraksi avioeron tms. jälkeenkään.

Todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin, että asunnon sijainnissa (ei kauppoja, työpaikkoja tai julkista liikennettä lähimaillakaan) tai taloyhtiön kunnossa on jotain vialla. Ei olisi ensimmäinen kerta kun on rempattu KPH kaksi vuotta ennen putkiremontin alkua - sinisilmäisesti kuvitellen (tai raa'asti ostajaa kusettaen) että kyllä ne "uudet putket vaan liitetään valmiisiin meidän KPH kohdalla" tai että "tehdään sukittamalla". Vai onko kyseessä hissitön talo...?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
12 VASTAUSTA:
Tuosta samasta asiasta aioin vielä kirjoitella, mutta ehdit ensin, kyllä varovaisesta ostajasta valmiiksi remontoitu ja asumaton asunto vaikuttaa ansalta, johon ei pidä mennä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tämä kyllä riippuu ostajasta. Sellainen tyyppi, joka ei ole remonttihenkinen, arvostaa sellaista kotia, johon pääsee muuttamaan heti. Varsinkin jos on tulossa toiselta paikkakunnalta, jolloin remontin teettäminenkin ja valvominen on hankalaa.
Taloyhtiön kunto ja talon ikä vaikuttaa varmasti. -70 luvun pikarakentamisen tuotteet alkavat olla purkukuntoisia kaikki, sisältävät asbestia, yhtiövastikkeet ovat korjauspaineiden ja hirvittävien lämmityskustannusten takia korkeat. Verratkaapa minkä tahansa 40 vuotta vanhan taloyhtiön ja viisi vuotta vanhan taloyhtiön neliövastikkeita.
Kannatan vuokraamista. Vuokralaiset maksavat kämpän koko hinnan alle 15 vuodessa korkoineen ja tuhoavat sen asuinkelvottomaksi. Ei sitten harmita yhtään myydä sitä grynderille, joka pykää tilalle uuden talon. (Tämä sillä oletuksella, että kyseessä EI OLE uusi talo, joissa niissäkin on tyhjää. Oletus perustuu siihen tietoon, että se on rempattu. Uusia ei tarvitse).
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Hetimeni kirjoitti:
Tuosta samasta asiasta aioin vielä kirjoitella, mutta ehdit ensin, kyllä varovaisesta ostajasta valmiiksi remontoitu ja asumaton asunto vaikuttaa ansalta, johon ei pidä mennä.
Meidän tapauksessamme asunnon alkuperäinen asuja kuoli ennenkuin remontti ehti valmistua.
Ja toisille kommentoijille sanoisin että kauppoja ja julkisia liikkenneyhteyksiä löytyy koska asunto sijaitsee keskustassa. Taloyhtiö on hyvin hoidettu ja korjauksia tehty tarpeen mukaan. Tosin putkiremontti tulossa ehkä viiden-kuuden vuoden päästä, mitään ei ole vielä sovittu.
ap
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja lisään vielä ettei ole mummo tyyppinen keittiö vaan moderni nykyaikainen jossa hyvinkin uudenlaiset kodinkoneet. , mm induktioliesi ja uuni jossa sekä kiertoilma, että tavallinen myös grillaus onnistuu.
ap
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
huolestuttavaa kirjoitti:
Meidän tapauksessamme asunnon alkuperäinen asuja kuoli ennenkuin remontti ehti valmistua.
Ja toisille kommentoijille sanoisin että kauppoja ja julkisia liikkenneyhteyksiä löytyy koska asunto sijaitsee keskustassa. Taloyhtiö on hyvin hoidettu ja korjauksia tehty tarpeen mukaan. Tosin putkiremontti tulossa ehkä viiden-kuuden vuoden päästä, mitään ei ole vielä sovittu.
ap
Putkiremppa vaikuttaa oikeasti. Ne maksaa enemmän kuin hinta nousee, lisäksi asuminen on remontin aikana hankalaa tai mahdotonta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Vuokraisäntä kirjoitti:
Putkiremppa vaikuttaa oikeasti. Ne maksaa enemmän kuin hinta nousee, lisäksi asuminen on remontin aikana hankalaa tai mahdotonta.
On myös sellaisia putkiremontteja, joissa asukkaan ei tarvitse muuttaa ollenkaan pois huoneistosta, eikä juuri mitään revitä auki. Eli talon ulkopuolelle rakennetaan uusi systeemi ja uudet putket koteloidaan siististi. Vanhat putket jäävät paikoilleen.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
mesomi kirjoitti:

Empä ole tuollaisesta kuullut, että putket vedetään talon ulkopuolelle. Onko uudet hanatkin sitten ulkona? Voisin harkita muuttoa vastapäiseen taloon, jos jossain on suihkut parvekkeella.

Jep, on putkiremontteja ja on pelkkää vesijohtojen uusimista, mitä kusettajat yrittävät väittää putkiremontiksi. Tästäkö nyt kenkö puristaa...?

Kas kun ns. putkiremontissa valtaosa ajasta ja rahasta kuluu rakennetekniikkaan - erityisesti siihen, että kylppäriin tehdään tämän vuosituhannen vaatimusten mukaiset vesieristykset. Moinen maksaa ja vie aikaa, joten
- toinen jalka haudassa vaarit
- asunnon myyjät

mielellään yrittävät väittää, että "putket tehty, kaikki OK", vaikka heidän kylppärissään on vanhan muovimaton päälle lätkitty laatat.

Niitäkin riittää, jotka sinällään teettävät perusteellisen remontin - vain muutamaa vuotta ennen kuin tulee koko talon kattava saneeraus. Sinisilmäisille ostajille uskotellaan tällöin, että "putket vaan liitetään valmiisiiin KPH ulkopuolella".
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Vuokraisäntä kirjoitti:
Empä ole tuollaisesta kuullut, että putket vedetään talon ulkopuolelle. Onko uudet hanatkin sitten ulkona? Voisin harkita muuttoa vastapäiseen taloon, jos jossain on suihkut parvekkeella.
Turun Sanomissa oli juttu tästä uudesta tavasta tehdä putkiremontti. Sen keksi eräs mies joka kyllästyi siihen ajatukseen että joutui olemaan evakossa useita kuukausia, niin hän alkoi ajatella eikö ole tosiaan mitään toista keinoa tehdä putkiremontti. Rappukäytävissä putket kulkivat siistista koteloituina katon rajassa ja talon ulkopuolella myös. Vanhat putket tosiaan jätetään paikoilleen . Yhdistetään ne tietenkin kylpyhuoneissa. En tiedä sopiiko kaikkiin taloihin ja miten kalliiksi tulee tehdä tällä systeemillä. Mutta maksaahan se evakossa oleminenkin. Ja miten löytää uusi asunto rempan ajaksi.
Telkassa esitettiin myös joku aika sitten esimerkki kerrostalosta isosta sellaisesta jossa koko putkiremppa kesti vain kaksi viikkoa. Se oli alusta alkaen hyvin suunniteltu ja putkimiehet tekivät kolmivuorotyötä. Koko kerrostalo oli asukkaista tyhjä sen kaksi viikkoa.

Mikä mahtaa olla se vanha tapa? Niissä taloissa missä minä olen ollut pällistelemässä putkirempan jälkiä, niin se on tehty aina noin. Runkolinjat vedetään rappukäytävässä, asuntojen putket asunnoissa. Kaikki on pinta-asennuksia, jotka koteloidaan. Mitään "yhdistetään kylpyhuoneissa" en ole nähnyt. Sinnekin tulee uudet putket ja vesikalusteet, eli hana, kraana, sekoitin tai miksi sitä halutaan kutsua. Hommaan kuuluu melkoinen määrä reikien poraamista lattioihin ja seiniin, sekä putkien ja koteloiden kiinnittelyä. Joissain paikoissa tätä ennen vielä vesieristetään kylppäri. (Melkein) kaikissa vahoissa taloissa on jossain välissä asbestia sisältävää tasoitetta, liimaa tai laastia, joten kustannuksia syntyy ja aikaa palaa.
Ei putkiremppaa kannata sikäli pelätä, voi lähteä kahdeksi viikoksi kylpylään tai Floridaan ja myös remontin kustannukset voi hoitaa rahalla. Itse en tosin osta, enkä suosittele ostamaan, 70-luvun asuntoa, jossa putki-, hissi-, sähkö- parveke-, julkisivu- yms remontit on vasta tulossa. Siinä on iso epävarmuus toteutuvasta kustannuksesta. Kun hommat on tehty, sitten tietää todellisen hinnan ja voi arvioida onko kokonaiskustannus kohdallaan, eli vastaako asunnon hintapyyntö omaa käsitystä käyvästä arvosta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Vuokraisäntä kirjoitti:
Empä ole tuollaisesta kuullut, että putket vedetään talon ulkopuolelle. Onko uudet hanatkin sitten ulkona? Voisin harkita muuttoa vastapäiseen taloon, jos jossain on suihkut parvekkeella.
Ne putkirempat jossa asukkaat paikalla tehdään rappuun päälinja ja asuntoon pintaasennus,joka koteloidaan. Olen asunut kyseisen remontin ajan eikä muuta kuin vähän meteliä,tarjoilin remonttimiehille kahvia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mesomi kirjoitti:
Turun Sanomissa oli juttu tästä uudesta tavasta tehdä putkiremontti. Sen keksi eräs mies joka kyllästyi siihen ajatukseen että joutui olemaan evakossa useita kuukausia, niin hän alkoi ajatella eikö ole tosiaan mitään toista keinoa tehdä putkiremontti. Rappukäytävissä putket kulkivat siistista koteloituina katon rajassa ja talon ulkopuolella myös. Vanhat putket tosiaan jätetään paikoilleen . Yhdistetään ne tietenkin kylpyhuoneissa. En tiedä sopiiko kaikkiin taloihin ja miten kalliiksi tulee tehdä tällä systeemillä. Mutta maksaahan se evakossa oleminenkin. Ja miten löytää uusi asunto rempan ajaksi.
Telkassa esitettiin myös joku aika sitten esimerkki kerrostalosta isosta sellaisesta jossa koko putkiremppa kesti vain kaksi viikkoa. Se oli alusta alkaen hyvin suunniteltu ja putkimiehet tekivät kolmivuorotyötä. Koko kerrostalo oli asukkaista tyhjä sen kaksi viikkoa.
Ei porukka ihan ymmärrä mitä putkiremppa tarkoittaa. Käyttövesi voidaan vetää seinien kattojen ja lattian kautta miten vain mutta suurin ongelma onki viemäröinti. Lattiakaivot kun ovat kylppärin lattialla niin ne, ja viemärit on pakko piikata pois ja uusia. Suomessa on aivan hölmöä hommaa jossa kaikile tehdään sama arava-tasoinen kylppäri ja hinnoittelu on neliöihin perustuva. Näin ollen ison asunnon omistaja maksaa moninkertaisen summan yksiön omistajaan verrattuna vaikka työn määrä on lähes sama. Pks:lla alkaa putkiremppojen hinnat olemaan 1500 - 2000 €/m2 luokkaa. Jos jokainen teettäisi oman kylppäriremppansa ja taloyhtiön vastuulla olisi tuoda putket tilaan asti niin kustannukset olisivat alle kolmanneksen. Näin on mm Ranskassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
No onko myynnissä se jossain etuovessa? Laita linkki! Eihän tuosta voi näkemättä sanoa, että mikä vikana, vai onko välttämättä mikään ... muu kuin ehkä se kaupunki, jossa sijaitsee?
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Näytöissä käyneiltä ihmisiltä sen kuulit, oma asunto vielä myymättä ja samassa tilanteessa, et siis ole yksin ongelmasi kanssa, ehkä etsivät pienempää asuntoa, jottei tarvitse enää laittaa välirahaa.
1
Ilmianna
Jaa
Alue tärkein, hyvät kulkuyhteydet, kauniisti hoidettu julkisivu ja pihapiiri tärkeitä!! Yhtiövastike olisi hyvä olla alle 300e (kolimossa)Putkiremonttia turha pelätä, joka tapauksessa remontteja tulee aina.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kyllä putkiremonttia kannattaa pelätä, sillä se voi maksaa monta kymmentä tuhatta euroa huoneistoa kohti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Riippuu asuntojen hintatasosta ja jos samalla hinnalla saa rivarin niin kukapa haluaa kerrostalossa asua koska sieltä on aina lähdettävä ylos kun taas rivarissa mennään terassille vaikka aamukahville. Ole ailuisena asunut 6 v kerrostalossa ja sen jälkeen rivarissa niin kerrostaloon en muuta koksaan enään.
1
Ilmianna
Jaa
Asunto täytyy olla Helsingissä, Tampereella tai Turussa että menisi helposti kaupan, muita ei juurikaan haluta. Meillä oli Oulunkylässä asunto myynnissä, näyttö alkoi klo 13.00 ja asunto oli myyty klo 14.30.
Yksi asunto on myynnissä Joensuun lähellä, sitä on myyty jo 4 vuotta, kukaan ei halua sitä.
Ilmianna
Jaa
Asia on juuri niin että taantuvat maaseutu kaupugit ei vedä asukkaita satoja tyhjilään olevia asuntoja . Pitäis saada työ paikkoja ja ostovoimaa lisää esim. Kouvolasta muutaa paras ikäinen työ väestö pääkaupunki seudulle .Ne jotka tarvisisi asuntoa ei saa lainaa.
Ilmianna
Jaa
Paljon hyviä kommentteja. Jos asunnossa kiinni paljon rahaa niin vaihtoehtona olisi ottaa ostajaehdokkaalta edukkaampi asunto + rahaa vaihdossa, ja sitten vuokrata tuo edukkaampi vaihdokki. Soittele ( kustannuksetta ) jos haluat kysellä lisää p. 0449238313
1
Ilmianna
Jaa
Tuo asunto on perheasunto. Nykynuoret ei enää osta asuntoja ja perusta perheitä. Mieluummin vongutaan asumistukia vuokra asuntoon ja kaikki kakarat yksinhuoltajaäideille. Pankitkaan ei tahdo tapella apinamaisesti raha asioitaan hoitavien pätkätyöllistettyjen nuorten lainojen kanssa. Lainaa ei myönnetä työttömille.... jne syitä on monia.
Ilmianna
Jaa
Onko kelvollinen vastike paikallisia vuokria vastaan? Onko korotuksia odotettavissa?
Miksi välittäjä? Kysymyksille isännöitsijä... riittää...
Ilmianna
Jaa
Kerrostalo asunnon myyntiin vaikuttaa muutkin asiat kuin esim. hyvä huoneiston remontointi ja lähtöhintakikkailut. Ostaisin asunnon suoraan asunnon omistajalta, jolla on aikaa esitellä koko talo pannuhuoneesta aina ullakolle ja katolle saakka. Kellaritaso kannattaa tarkastaa sisältä ja ulkoa näkö-ja hajuaisteja hyödyntäen. Talon suuret tehdyt ja tekemättömät remontti tiedot löytyvät talon hallitukselta ja isännöitsijältä. Harakanpesä ja energiasyöpöt talot pystyy mallikkokin tunnistamaan kun myyjä vain sallii tutkia huoneiston kaikki liitokset ja nurkat mielellään kylmän tuulen vallitessa. Mahdolliset häirikköasuntonaapurit tunnistaaa jo yhtenä viikonloppuna kuuloaistin avulla.
Ilmianna
Jaa
Laitan tähän asuntosijoittajan näkökulman. Asunnon myyntiin vaikuttaa moni tekijä, kuten mikrosijainti, alueen palvelut, asunnon koko, pohjaratkaisut, tulevat remontit, taloyhtiön TODELLINEN kunto, hoito/rahoitusvastikkeet, naapurit, jne..

Teidän asunto on nykytarpeet huomioiden aivan liian iso. Kolmioita on vaikea myydä, koska nykyperheet ovat pieniä sinkku- tai kahden ihmisen perheitä, joille optimaali asunto on yksiö tai pieni kaksio.
Tuleva linjaremontti karkottaa tehokkaasti potentiaaliset ostajat. Teidän kokoiseen kolmioon linjaremontin kustannukset ovat kymmeniä tuhansia euroja (menee neliöiden mukaan). Linjaremontin hintaa ei koskaan saa myydessä takaisin. Teidän ainoa toivo on löytää asunnoista ja tulevista remonteista mitään ymmärtämätön ostaja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Pikavippifirma on tätä päeväääää....
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Asunto menee kaupaksi oikealla hinnalla
Ilmianna
Jaa
Asunto on aika matalalla eli jos ylin kerros myytiin 20k€ kalliimmalla niin ei mikään ihme. Itse olen asunut 2. kerroksen asunnossa ja olihan se aika perseestä kun sisään näkyi n. 40m:n päästä jalkakäytävältä (ylämäen puolelta). Pistä hintaa alemmas ja koeta myydä itse. Ei mene välityspalkkiota ja saat suoran tuntuman kysyntään. Eli tiedät mikä on vikana.

Mutta kuten ylempänä on todettu perheasunnon myyminen voi olla vaikeaa. Jos ei mene kaupaksi, kokeile vuokrata.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kyllä se oli ihan ekan kerroksen asunto joka myytiin 20.000 korkeammalla hinnalla. Ilmeisesti aletaan myydä itse.
ap
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Asunto menee kaupaksi oikealla hinnalla - näin se vain on. Kalustettu asunto on aina helpompi myydä - tätä varten on firmoja jotka "tuunaavat" asunnon myyntikuntoon, suosittelen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
hinta,laatu suhde kohilleen menee
hinta*/laatu suhde kohilleen!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onko lähellä teollinen tuulivoiman tuotantoalue?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Sijaitsee keskustassa, siellä ei pitäisi olla tuulivoiman tuotantoaluetta

ap
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Korkea yhtiövastike haittaa myyntiä.
Ilmianna
Jaa
Ei ole korkea yhtiövastike, päinvastoin melko halpa

ap
Ilmianna
Jaa
Onko lähellä vilkasliikenteisiä katuja? Kauppoja tai ravintoloita yms.meteliä, jonka vuoksi sijainti ei paras?
Ensimmäisen kerroksen asunnot eiät suosittuja edes vuokra-asuntoina, koska todellakin saattaa parvekkeelle päästä ulkopuolisia kiipeämään, tai ikkunoista kurkkaamaan?
Vuokra-asunnoissa vuokrat sitä kalliimpia mitä ylemmissä kerroksissa asunto on. ja samoin taitaa olla myyntihintojenkin suhteen, että ylemmän kerroksen asunnot ovat kalliimpia?
Ensimmäisen kerroksen asumisen hyötypuolia ovat mm. että ei tarvitse käyttää hissiä, isompia huonekaluja ei tarvitse hikipäässä roudata ylös, vaan helppo kuljettaa kun ei ole hissiä tai mahdollisia portaitakaan. Ja entä tulipalon sattuessa? Alakerrasta voi paeta liekkejä vaikka hyppäämällä ikkunasta ulos-toisin kuin yläkerran asunnoista.
Joten hyviä ja huonoja puolia kaikissa asunnoissa?
Asunnon materiaalit varmasti vaikuttaa.
Itse en muuttaisi modernisoituun asuntoon, jossa vain harmaata, valkoista tai mustaa.
Se, millainen "henki" on asunnossa, vaikuttaa itselläni vuokra/ostopäätökseen.
Ja jos mainitaan, että "tässä asunnossa kuollut ihminen", en välttämättä vuokraisi/ostaisi.
Makunsa jokaisella.
Ilmianna
Jaa
Onko aloittaja kokeillut tarjoushuutokauppaa?
Sillä voisi saada ainakin jotain tarjouksia, itse voi sitten päättää, onko se korkein huuto riittävän "lujaa" huudettu.
Toinen vaihtoehto tosiaan on tuo asunnon vuokralle laitto.
Parempi sekin on kun että kämppä on tyhjillään, vaikka siinäkin tietysti on riskinä se, että saa jonkun paikkoja hajoittavan kusipään vuokralaiseksi, joka jättää vuokratkin maksamatta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tuo yhden firman tarjouskauppa on ainakin iso vitsi vaan. Asuntojen lähtöhinta hinnoitellaan aivan liian isoksi. Tarjosin alempaa hintaa, mutta sitä ei välittäjä sääntöjen vuoksi edes vienyt eteenpäin. Koska kukaan ei ollut kiinnostunut, näin puoli vuotta episodin jälkeen asunnon myynnissä suunnilleen tarjoamallani hinnalla. Itse en enää sitä tarvinnut kun löytyi parempi siinä välissä. En tiedä miten sen asunnon lopulta kävi kun en seurannut asiaa sen enempää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ota välittäjältä pois. Myy itse. Huhtikuulla ihmisillä alkaa asunto kuume. Laita silloin myyntiin. Ota itse kuvat, hyvät kuvat ja aurinkoisena päivänä. Etuovessa myytiin itse meidän kt asunto ja hyvin meni. Onnea myyntiin!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Asunto kuume? Ei taida monellakaan alkaa kun ei ole edellistäkään kämppää saanut lyhennettyä....Vai huvikseenko haetaan lyhennysvapaata?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minulla on jokseenkin samalainen tilanne kuin aloittajalla. Yritin eka kerran jo kymmenisen vuotta sitten myyntiä välittäjän kautta. Ensimmäiseen näyttöön tuli ehkä 3 tai 4 katsojaa. Olin silloin sattumalta itsekin paikalla. Ei tullut yhtään tarjousta.

Välittäjä kertoi aina joskus jonkun olevan tulossa katsomaan asuntoa. Ei kuitenkaan tarjouksia. Sitten aloin salaa seuraamaan millaisia katsojia olisi tulossa silloin kun niitä piti välittäjän mukaan olla tulossa. (En silloin ollut itse asunnossa näyttöjen aikana). Huomasin, että eihän sinne ollut ketään edes tulossakaan katsomaan. Luulen välittäjän kertoneen satuja vain sen takia, että jatkaisin myyntisopimusta heidän kanssaan.

Olen sen jälkeen muutamien vuosien välein yrittänyt muitakin välittäjiä. Näyttöihin ei ole enää tulossa ketään katsojia. Netin kautta itse yrittämällä olen aloittajan lailla tarjonnut 20.000 euroa alemmalla hinnalla kuin normaali hintataso.
Seuraamalla toteutuneita hintatasoja oman asuntoni hintataso pitäisi olla kohdillaan.
Seuraavan kerran taidan yrittää tarjoushuutokauppaa.

Olen toisaalta myös katsellut itselleni ostettavaksi pienempää asuntoa. Myynnissä on paljon vanhuksien omistamia kaikenikäisiä kämppiä. Myyjien hintakuvitelmat etenkin vanhemmilla
ihmisillä ovat täysin järjettömiä. Näitä asuntoja näkee julkisesti myynnissä aikansa ja sitten ne katoavat ilmoituksista ilmestyäkseen uudelleen puolen vuoden kuluttua.

Asuntokaupassa taitaa olla jotain vääristymää tällä hetkellä. Saa nähdä herääkö kauppa sitten kun korkotaso 5 - 7 prosenttiyksikköä korkeampi. Eikö ihmiset tajua, että korkojen kannalta nyt vielä kannattaa tehdä kauppoja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Korkojen kannalta ehkä kyllä mutta asuinmaa suomi ,on väärä.Suomesta ei kannata vaan enää omistaa mitään. Kuka mitään ostaa pakolaiskeskuksesta nimeltä suomi? Ei viisaat ainakaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tilanne on vähän sama, kuin autokaupassa käy ns. renkaanpotkijoita. Tarjontaa on ihan riittävästi. Asuntoa kohden aina muutama kiinostunut, kunnes häviävät tyystin, jollei kämppää saa myydyksi. Maalla sitten Venäläiset ostavat polkuhintaan autiotaloiksi.
Ilmianna
Jaa
Mikä se semmoinen kolmio on? Enneausn asunnoissa oli neliöitä, ei kolmioita. Joku uusi mittaustapa?
Ilmianna
Jaa
Kukaan ei vaan halua ostaa kämppää jossa homeet on maalattu piiloon......lähtöhinta voisi olla 500€....Niinhän se on ulosottomiehelläkin....Vai jokos se on tulossa jouluksi kylään pukin asussa kun pikavipit erääntyy maksuun?
Ilmianna
Jaa
Mitä enemmän remontoitu, pintoja päivitetty, sitä parempi ja ainakin osa ostajista arvostaa sitä.
Ilmianna
Jaa
Milloin talo on rakennettu? Kuinka paljon taloyhtiöllä on lainaa suhteessa kiinteistön arvoon? Saako taloyhtiö varmasti lainaa tulevaan putkiremonttiin?

Arvostan peruskuntoista asuntoa, mitä ei ole pilattu muodikkaalla laminaatilla. Maalatut seinät ovat parhaat. Kylppärissä on oltava suihkukaappi, ei laattoja.
Ilmianna
Jaa
Mä antaisin kunnalle vuokralle olisi varma maksaja. Ehdoksi myös se, jos on jotain rikottu kunta maksaa remontit. kuvat ottaoisin ennen vuokrausta.
Ilmianna
Jaa
Tulin siihen johtopäätöksen että asunto on väärässä kaupungissa. Kuten joku täällä kirjoitti asunnon olisi pitänyt sijaita Helsingin, Tamperaan tai Turun keskustassa, Siellä asunnot suorastaan revitään kädestä. Vaikka tämä on keskikokoinen kaupunki niin täällä ei ole mitään vetovoimaa.
Toinen syy on se että keskustaan on rakennettu ihan hirveästi uusia kerrostaloja. Ihmiset ostavat mieluiten uuden, kun uusien myyntihinta on vain 68.000 ja siitä ylöspäin. Velaton hinta onkin jo sitten aivan eri juttu. Ilmeisesti halpa korko houkuttaa ottamaan lainaa. Joissakin uusissa kerrostaloissa joutui maksamaan tontista, autohallipaikoista, työntarkastuspalkkioista jne nämä lisäsivät hintaa n 50.000.
Kolmas syy on eka kerros, vaikka asunto on pihan puolelta toisessa kerroksessa ja kadun puoleltakin pitäisi olla 3 metrinen jotta näkisi sisään, niin silti tuntuu että ihmiset kammoksuvat ekaa kerrosta. En ole nähnyt vielä yhtään kerrostaloa jossa ensimmäinen kerros olisi tyhjillään, mutta ilmeisesti nämä halukkaat jotka tykkäävät asua ekassa kerroksessa eivät ole eksyneet meidän näyttöihimme.
Asunto on nyt otettu pois myynnistä ja alamme myydä sitä itse joskus toukokuussa. Emme halua antaa sitä vuokrattavaksi sillä tuttavapiirissä on tarpeeksi kokemusta huonoista vuokralaisista. Laskemme hintaa reilusta ja jos ei mene kaupaksi niin sitten uudestaan taasen vuonna 2019. Kaippa se joskus sitten menee kaupaksi.
Kiitos kaikille kommentoijille.
ap
Ilmianna
Jaa
Meillä ei saa yhtään koirankoppia n. 20 m2 alle 200.000:-euron täällä Helsingin keskustassa saati sitten vähän isompia murjuja yleensäkin.
Ilmianna
Jaa
SebuT-nimimerkki kirjoitti kaiken oleellisen. Se viesti kannattaa lukea tarkoin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Pidin eteenkin avaajan lisäämästä kuvasta, ja avaimenperästä. SIinä perustelut edelliseeni.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Myy itse, älä anna välittäjälle.
Välittäjän palkkio on aivan liian suuri siihen nähden, mikä on työmäärä, 1% on sopiva palkkio. Pistä hinta oikealle tasolle, niin kyllä menee. Kysynnän ja tarjonnan laki määrää hinnan. Ensi keväänä hinnat ovat Suomessa 20% halvempia, kuin nyt.
Ilmianna
Jaa
hinta,laatu suhde kohilleen MENEE
Ilmianna
Jaa
No kannatasko vähä tiputtaa hintaa ja mainostaa enemmän
Ilmianna
Jaa
Ei se halpa hintakaan ole mikään menekin tae, jos asunto sijaitsee syrjäseudulla muuttotappioisessa kunnassa missä paljon työttömiä. Näitä on nähty paljon. Kerrostalokolmioita myynnissä nytkin aina jostain 2700 eurosta ylöspäin (siis kaksituhattaseitsemänsataa). Tori.fi tarjoaa halpaa ja hyvää(?)
Katsokaa itse.
Ilmianna
Jaa
Mun mielestä nykyiset välittäjän eivät ota kiinnostuneilta ostajilta tarjouksia. Ei mun mielestä myyjän tarvitse miettiä hintaa vaan ostaja tekee tarjouksen.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mikä vikana kun asunto ei mene kaupaksi

Kertokaa mitä pitäisi tehdä jotta sisimme asunnon myytyä? Eli asunto on saunallinen kolmio plus lasitettu parveke 74 m2. Täysin remontoitu, eikä siinä ole asuttu remontin jälkeen. Vuosi jo myyty eikä ainuttakaan tarjousta, kahdella välittäjällä ollut. Hintapyyntö on 20.000 alhaisempi mitä pari vuotta sitten saivat saman talon asukkaat omista kolmioistaan. Sijaitsee keskikokoisen etelä-suomalaisen kaupungin keskustassa, eli sijainti hyvä.
Olohuone ja keittiö ovat etelään ja rauhalliselle pihalle päin, makuuhuoneet kadulle. Eka kerros, pihan puolelta asunto on kuin toisessa kerroksessa ja kadunpuolellakin ikkunat niin korkealla ettei niistä näe kukaan sisään. Valoisa läpi talon huoneisto siis.
Asunto oli välillä poissa myynnistä jotta ei kulu.
Näytöissä käy ihmisiä, mutta kaikki sellaisia joilla oma asunto myymättä, eikä heistä kuulu sen jälkeen mitään.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta