Uusi hallintokaupunki keskelle Kymmenlaaksoa

Juhani Leinonen ehdotti joitakin aikoja sitten, että Kymenlaaksoon olisi tehtävä uusi keskuskaupunki Inkeroisten-Leikarin alueelle. Muodostettaisiin siis uusi kaupunkikunta. Tämän järjestelyn avulla olisi mahdollista löytää ratkaisu myös keskussairaalan sijainnille, sikäli mikäli maakunnassa katsottaisiin oikeaksi pitäytyä yhden suuren sairaalaan järjestelmään. Toisaalta olisihan sekin mahdollista, että sekä Kotkassa että Kouvolassa sijaitsisivat omat sairaalansa, joissa molemmissa olisi tarjolla pysyväisesti erikoissairaanhoidon palveluja. Sitä varten kyllä olisi ilmeisen hyödyllistä rakentaa maakunnalle kokonaan uusi keskus, niin Kotkan ja Kouvolan välinen nokittelu ja hegemoniahinku saataisiin aisoihin. Samalla maakuntaan ehkä saataisiin lisää tasapainoista ja yhtenäisen maakunnallisen hengen mukaista ilmapiiriä.

Tarkastellaanpa asetelmaa hiukan laajemmin. USA:n monissa osavaltioissa osavaltion pääkaupunki ei ole suinkaan suurin väestökeskus vaan paljon pienempi kaupunki. Esim. New Yorkin osavaltion pääkaupunki on Albany (n.100.00 asukasta) eikä suinkaan New York City. Illinoisin pääkaupunki on Springfield (n. 117.000 asukasta) eikä Chicago. Pennsylvanian pääkaupunki on Harrisburg (n. 50.000 asukasta ) eikä Philadelhia. Kalifornian pääkaupunki on Sacramento (n. 486.000 asukasta) eikä Los Angeles tai San Fransisco tai San Diego. Texasin osavaltion pääkaupunki on Austin (n. 950.00 asukasta) eikä Dallas tai Houston tai Wort Forth. Kyllä näitä esimerkkejä riittäisi runsaamminkin. Eipä Kymenlaaksossakaan kummankaan suurimman kaupungin tarvitsisi olla ikään kuin itsestäänselvyytenä maakunnan "pääkaupunki".

3

215

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tekniikanriemuvoitto

      Totta se on että maakuntakohtaisten palvelupisteiden paikka olisi Leikarin tuntumassa siis pelastuslaitos, poliisi, kansainväliset mitata täyttävä urheilukeskus ja miksei jokin kulttuurikeskuskin. Tulevaisuudessa fyysisiä palvelupisteitä tarvitaan ainoastaan toiminnoissa joita ei pystytä virtualisoimaan. Nyt paikasta kiistellyn sotepalveluidenkin osalta ei mitään fyysistä toimipistettä edes tarvita kun virtualisointi otetaan käyttöön. Tähän päästään heti kun 5G verkko on rakennettu. Homma pelaa aivan samalla tavalla kuin nykyisin tietokoneen korjaus, skannaus appsi hoitaa kuvantamisen ja suorittaa automaattisesti korjaukset.

    • W.Leiriniekka

      Täsmennyksenä tuohon Juhani Leinosen hahmottelemaan ideaan täytyy todeta, että hän haarukoi alueen Keltakankaan-Leikarin tienoolle eli uuden Kymenlaakson keskuspaikkakunnan. Karttaa tarkastelemalla on helppoa havaita, että Leikarikaan ei ole paras mahdollinen varsinaisen keskuksen yksilöity paikka, vaikka se tuon uuden kunnallaisyksikön rajojen sisällä sitten sijaitsisikin.

      Kymenlaaksossa on ilmeisenä laiminlyöntinä jo olemassaolevien rautatieyhteyksien jättäminen hyödyntämättä henkilöliikenteessä. Oppia kannattaisi ottaa Helsingin seudulta, jossa uuden rakentaminen on varsin onnistuneella tavalla tukeutunut kiskoliikenteen yhteyksien äärelle. Kymenlaakossa "karttaharjoituksen" tuloksena uuden keskuksen sijainti sopisi kiskoliikenteen perspektiivistä katsoen parhaiten Juurikorven pohjoispuolelle, sillä pohjoisesta nähtynä rautatie haarautuu Kotkan ja Haminan suuntiin niiltä paikkeilta. Leikari on jo liian etelässä.

      Jonkin matkaa Inkeroisten eteläpuolella rautatie ja valtatie 15 ovat linjauksiltaan kohtalaisen lähellä toisiaan. Juuri sille alueelle Kymenlaakson uuden keskuksen tekeminen osuisi kaikkein luontevimmin. Sinne pitäisi sijoittaa nimen omaan maakunnallisen päätöksenteon keskus. Silloin saataisiin puretuksi Kouvolan ja Kotkan välinen iänikuinen valtataistelu. Jos Kotka ei tämmöistä asetelmaa itsekkyyssyistä hyväksyisi, niin silloin Kotka ampuisi omaan jalkaansa. Varmaankin Kotkassa kuvitellaan, että koko Kymenlaakson maakunnallinen napa olisi vakiinnutettava Kotkaan, mutta se sinänsä harras päämäärä tuhoaa Kymenlaakson maakunnallisen yhtenäisyydeen. Tällä hetkellä näyttää kyllä siltä, että Kotka olisi kovaa vauhtiaa saavuttamassa tuon hegemoniaalisen tavoitetteensa. Eipä se kuitenkaan tule onnistumaan. Ei Kouvolaa ole mahdollista alistaa ja nujertaa. Tätä nykyä Kotkan pyrkyryys lähinnä myrkyttää Kymenlaakson henkisen ilmapiirin.

      Erikoisterveydenhoidon järjestelyn kohdalla Kymenlaakossa tarvitaan sekä eteläisen rannikkoseudun että pohjoisen, Kouvolan, molempien tarpeitten huomioimista. Pitkälle tähdäten on täyttä harhakuvitelmallista huuhaata, että kaikki erikoisterveydenhoito keskitettäisiin Kotkaan. Kymenlaakson rannikon satamat ja teollisuus muodostavat realiteetin, jonka perusteella erikoissairaanhoidon palveluja tarjoava sairaala tarvitaan alueella. Samoin erikoissairaanhoidon palveluja tarjoava toinen sairaala tarvitaan välttämättä Kouvolassa, sillä tarvitsee vain mainita Suomen suurin rautateitten risteysasema, Utin ja Vekaranjärven varuskunnat, kaupungissa sijaitseva suurteollisuus sekä esim. Meri-Lappia tai Keski-Pohjanmaata isompi väestöpohja. Kotkan olisi viisasta todeta, että Kymenlaakson molemmat suuralueet tarvitsevat tasokkaan oman erikoissairaanhoidon palvelun sairaalansa.

    • W.Leiriniekka

      Yle-uutiset kertoi eilen 23.1.18, että selvityshenkilöt Maija Rask ja Hannes Manninen ovat saaneet valmiiksi raporttinsa Lapin sote-palvelujen järjestämisestä. Näin Kymenlaakson vinkkelistä nähtynä olennaista on heidän laatimassaan selvityksessä, että synnytyksiä ja anestesiaa vaativia leikkauksia varten Kemiin tarvitaan oma sairaalayksikkönsä. Rask ja Manninen nojautuvat asiassa kansalaisten perustuslaillisten yhdenmukaisten oikeuksien turvaamiseen. Edelleen he mainitsevat Kemin-Tornion alueen suurteollisuuden ja vilkkaan liikenteen. Tässä asetelmassa pääministeri Juha Sipilän kiukkuiset porsaanreikä-julmistelut joutuvat outoon valoon. Taitaapa eduskunnan perustuslakivaliokunnalla olla jälleen kerran aihetta kriittisyyteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe