Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kuka meitä auttaa

ökmojbuyty789

Hämeenlinnan väkiluku on vähenemässä nyt ensimmäistä kertaa koko sen historian aikana jo kaksi vuotta peräkkäin noin kahdella sadalla asukkaalla per vuosi. Hämeenlinna on nyt suoraan sanottuna pulassa. Viimeiset kymmenen vuotta kaupunkia hallinnoinut poliittinen piikki on tehnyt viime vuosien aikana niin suuria munauksia Hämeenlinnassa, että niiden korjaaminen ei onnistu kovin nopealla aikataululla.

Hymykampanjat ja koulujen keskittämiset on nyt nähty, mutta suuntaa ei muuteta. Mennään vaikka hampaat irvessä kohden vääjäämätöntä, koska suuntaa ei muuteta, eikä väärässä olemista voida millään myöntää. Koko kaupunki vajoaa siis päättävien puolueiden väärien päätösten myötä, mutta mitään ei koskaan myönnetä eikä varsinkaan muuteta. Kun mitään muuta ei enää keksitty, huudetaan nyt uusien kerrostalojen pelastavaan vaikutukseen. Luuleeko joku tosiaan että kerrostalot pelastavat hukkuvan Hämeenlinnan.

43

1101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toivomennyt

      Ilkkala pers oli ainoa toivo mutta se on kusessa scc-suhmuroinnissa ja oikeudessa.

    • ei.pysty.kilpaileen.hml

      Vapaavuori ja vihreä liike houkutteli meidän manut hesaan ylikokoisilla korvauksilla ja uusilla asunnoilla. Manut kävi täällä vain kääntymässä ja sanoivat moro - me mennään hesaan suorinta reittiä messevämmille apajille ja kirkkaampiin diskon valoihin.

      Emme pysty kilpailemaan Vapaavuoren ja vihreän liikkeen kanssa houkuttelevuudessa.

      • manut.lähti.tienaamaan

        Manut katsoi - oho, hesan veroprosentti noin paljon hämtownian pienempi. Ja lähti heti hesaan duuniin.


    • Sarinraikkaita

      Metrolinja toisi pöhinää. Esim.Torilta Goodmanniin. Parkkihallista parkkihalliin.

      • Eduskuntaan

        Huomenta Pulu.


    • VaanHyvätKoulutYMS

      Oikea luku on 2000. Väkeä on lähtenyt paljon mutta ne on korvattu maahanmuuttajilla. Jokos pitäisi uskoa, ettei parkkitalot ja tapahtumapuistot houkuttelekaan ketään.

    • älkääpakottako

      Vaakunan viereen nousevien talojen (pari kappaletta) huoneistoista on jo suurin osa varattuja. Asukkaat tulevat kuulemma muualta kuin Hämeenlinnasta. Näin luki HämeenSanomissa.
      Oiskohan pkseudun eläkeläisiä/paluumuuttajia jotka ovat kyllästyneet pääkaupunkiseudun turvattomuuteen ?!
      Eläkeläisetkin maksavat veroja ja kuluttavat palveluja myös.
      Kaupunkiamme voisi markkinoida eläkeläisten kaupunukina ;)), rauhallisuuden ja hämäläisyyden tyyssijana.
      Keskustaa ei kannata enään elävöittää. Pitää totuttautua siihen että tämä ei ole mikään Kuopio vaan Hämeenlinna. Tämä kaupunki on ja pysyy tälläisena aina. Tätä elävöittymiskeskustelua on käyty jo 40 vuotta. Alkaa jo kylklästyttämään. Eikö voisi jo antaa Hämeenlinnan nukkua ihan omassa rauhassaan ?! Eihän täällä kellään mitään hätää ole.

      • Muuttanutturhaan

        Eläkeläisenä muuttanut ja veroja maksanut, mutta kaupunki muuttunut parissa vuodessa eri väriseksi, joten parempi jopa palata Helsinkiin,.


    • RunebergLeino

      Iisakki panee Hämeenlinnan asukasluvun paremmaksi. On se vaan niin kova kolli. Ei kyllä niin kova kun Kettumäen Olli.

      • KowaVäiteTuoOn

        Meinaakko että iisakki raiskaa kaikki Hämeenlinnan kaksjalkaiset naaraat ja sitä kautta syntyvyys muka lisääntyisi?
        Kyllähän iisakki kahjo ja pöljä on muttei kai se nyt tommosta sentään uskaltais tehdä, ollaanhan nyt sentään jonkinasteisessa sivistysvaltiossa eikä tollasta katsoisi hyvällä edes KokDemujen omat temppeliritaritkaan, se olisi liian kornia ! ;(


    • cszererqerÄNKÄNK

      Minuakin alkaa jo kylklästyttämään.

    • sama.tilanne.kuin.PK

      > Eihän täällä kellään mitään hätää ole.

      Väestö vähenee sodan, luonnonkatastrofin tai humanitaarisen kriisin kautta. Jokin noista kolmesta - tai ehkä kaikkikin - syö alueen ihmispääomaa. Tässä on nyt juuri se sama tilanne kuin Pohjois-Koreassa - ei sielläkään kukaan ymmärrä miksi heitä vihataan tai pidetään roistovaltiona.

      Jos menet Pohjois-Koreassa kadunmieheltä tai -naiselta kysymään että hei, tiedättekö olevanne roistovaltio ja johtajanne rikollisia - ne pitäisivät sinua hulluna. Heittäisivät oitis tyrmään ja lääkkeet määräisivät.

    • Asponen1

      Enemmän työpaikkoja Hämeenlinnaan, niin ei tarvitse työn perässä lähteä pois

      • PersutSaatettavaRajalle

        Ilman Ilkkalaa niitä olisikin jo Kirstulassa 1000 lisää.


    • PersuilleKenkää

      Persujen syytä väkiluvun väheneminenkin! Ulos valtuustosta tuollaiset kehityksen vastustajat!

      • Kehitystä

        Hyvä. Kukaan ei pidä riitelemistä persuista.


      • Kehitystä

        Juu, on se kamalaa kun Kiemunkikin pakkomuutettiin tervakoskelle asti, aivan hirveetä. sekin vastasi ainakin puheillaan, uhollaan, tehokkuudellaan ja muilla särmillään ainakin 1000:tta "taviskaupunkilaista" !

        Ei olisi tätäkään muuttotapiota tullut jos oltais osattu olla *mielinkielin* ja nöyristellä rokkiukolle!


      • vankilansuihkuunSCC

        K.Arin sellissä on valot ja vartia herättänyt.


    • Givta

      Vaakunan viereen tulevien uusien talojen asunnot on varattu maahanmuuttajille. Vuokrat maksaa Hämeenlinnan kaupunki. Neuvottelut käyty MIGRIN ja HML kaupungin sos. toimen kanssa maaliskuussa 2016.

      • LuukkuKutsuu

        Vuosiluku on väärin luuser. 2017.


      • ei.ihmiskaupalle.hml

        Hämeenlinnan kaupungin ja alueen puolueiden tulee pidättäytyä osallistumasta kansainväliseen ihmiskauppaan (human trafficking). Se on laitonta ja moraalitonta.

        Ihmiskauppiaat käärivät voitot kun kaupunki luo taloudellisia kannustimia.


      • TappiotVoitoiksiWinWin

        Maltahan ny vähä
        Kallioisen verovapaalta korkeakorkoselta Maltan Yhdyspankin tililtä voidaan maksaa pieni stipendi ja antaa palveluseteli, joka oikeuttaa valinnanvapauteen Guutpaimannin jäätelökiksalla. Saa joko suklaa- tai mansikkapehmojäden. Lisäksi muuttamatta jättäneet pääsevät kerran maksutta Aulangon torniin ja saavat viiden euron alennuksen Kerhon kausikortista, jos ostavat kahdeksi vuodeksi eteenpäin samalla kerttaa!


      • RahallaEiKotomaata

        Lisätietoja Nuiva-Nallen Suomen konttorista, jonne routa porsaan koto-uskonto-isänmaa -hengessä ajo lähemmäks tukiaisjurttiviljelyksii.


      • SiunaantunnuHäntä

        Onhan kai net sähvölaitoslihatiinumiljaardit ny kaikki mukavuusliputettu. Ellei, ni oikeusoppinut Kallioinen varmaan pikku palkkiota vastaan neuvoo lisää. Ja laaja-alainen kaikkien alojen johtava erikoisasiantutija Sartsakin voi Sitrast kysästä, että missä niitten miljaardit on jemmattuna. Että käytetään tätä knöy hauta, kun meill sitä on tänne kerta suivaantunnu.


      • hae.heti

        Mielenterveyden häiriöihin tulee hakea mielellää apua. Yrität sanoa jotain etkä ees itse ymmärrä joka on ikävää


      • TicoTicoFantastico

        Äänestän Kykypuolue Kokoomusta ehdottomasti! Ja ehdottomasti lainoppinut Kallioista tai laaja-alaista Sitra-Sartsaa! Olenko mä nyt oppinut lain? Ett eiko fantastisesti vaa etiäppäi!


    • Apuvaaaaaaa

      Näiltä sivuiltahan sitä apua saa.

      • Maltamme

        Kallioinen auttaa meidät Maltalle. Malta vänän.


    • mepäätämme

      Jokohan me Hämeenlinnalaiset ymmärrämme että tähän muuttoasiaan ei tule korjausta ennen kun vaihdetaan nämä päättävät virkamiehet kaupunjohtajista alkaen, sekä nämä hyväveljet sieltä valtuustosta, ketään muita ei voi syyttää tästä Hämeenlinnan muuttotappiosta. Virkamiehiä ei voi saada ulos muuta kun virkavirheen takia, virkavirhettä ei voi tehdä kun ei tee mitään. Ainoa mihin me asukkaat voidaan vaikuttaa on poliitikot. Äänestetään vain niitä jotka eivät ole tällä hetkellä pilaamassa tätä Hämeenlinnan mainetta, jaa mitä mainetta. Ei väkilukua saada nousemaan kun veroäyri on Suomen suurimpia, kenenkä vika se on? se on näitten entisten ja nykyisten poliitikkojen. Ei Hämeenlinnan asiaa paranna se että esimerkiksi erään laitoksen mestarin paikan sai poliitikko jonka koulutus ( kansakoulu ) ei todellakaan vastannut kyseistä virkaa, mutta oliko se palkkio hyvin tehdystä työstä kannattavan firman myynnistä. Toinen tapaus että valittiin toimitusjohtajaksi henkilö jolla poliittinen tausta. Miksi ei julkisesti ilmoitettu näitten muitten hakijoitten nimiä. Epäilen että olisi ollut pätevämpiä hakijoita kyseiseen virkaan.

      • hyvä.suunta

        Joku kansankoulun käynyt on valheen mukaan saanut korkean viran. Näitä valheita riittää. Kirjoittaja ei kerro kuka on valittu. Me päätimme jo. Kari Ilkkala heitettiin ulos politiikasta ja nyt vastaa oikeudessa tempuistaan autotalocasessa.


      • OjastaAllikkoon-suunta
        hyvä.suunta kirjoitti:

        Joku kansankoulun käynyt on valheen mukaan saanut korkean viran. Näitä valheita riittää. Kirjoittaja ei kerro kuka on valittu. Me päätimme jo. Kari Ilkkala heitettiin ulos politiikasta ja nyt vastaa oikeudessa tempuistaan autotalocasessa.

        Joku kansankoulun kesken jättänyt KokDem-Trolliääliö käynyt ripittäytymässä ylähallinnolleen ja mafioosoilleen sekä siitä palkkioksi saanut kostean *Suoli24-kusitolpan viran*.
        Näitä kusitolppa-virkoja KokDemuilla justiinsa riittääkin.
        Kirjoittaja ei kerro kuka valinnan teki.
        Me täällä (Perä)Suoli24:lla tiedämme jo, Kierukkainenkin ja Dösäkuski heitettiin ulos politiikasta ja nyt ihan kohta vastaa oikeudessa tempuistaan autotalocasessa.


      • YhdyspankkiMeidänPankki

        Vastaan alkuperäiseen kysymykseen: Ei auta meitä enään kukaan. Ei edes Maltan Yhdyspankki!


    • antakeejorkellearmoa

      Jormako se siellä vastasi. Miten menee.

    • puhukaatotta

      Eikös tuo väkiluvun väheneminen ole hieman vanhaa tietoa. Väheni parina viime vuonna, mutta uusin tilasto kertoo, että on lievästi kasvanut

      • Allah-koira

        Mehmet Ahmed ja ibrahim on auttaneet siinä !


    • sesiitäkasvusta

      Taas joku joka on nähnyt unta. Sanoiko uni että veroäyriä pitää laskea että asukkaat ei muuttaisi pois Hämeenlinnasta. Jos tänne ei olisi tullut vuosien saatossa pakolaisia niin muuttotappio olisi tosi suuri. Nyt ei ole kun menoja sossu maksaa.

    • Asukaslukulaskee

      Asukasluku on ny laskussa neljättä vuotta peräkkäin. -200 ja rapiat. Ilman mamuja tuo luku olisi -500.

    • onkoseoikein

      Ja me maksamme nämä mamut.

      • naapurikuntalainen

        Ja vastaatte kaupungin veloista, jotka on öbauttiattiarallaa 3500 € per asukas ja sitte vielä tästäkin:
        http://velkakello.fi
        Ja sitten Kerholle kottikärrykaupalla.


      • Myllymaekelaeinen
        naapurikuntalainen kirjoitti:

        Ja vastaatte kaupungin veloista, jotka on öbauttiattiarallaa 3500 € per asukas ja sitte vielä tästäkin:
        http://velkakello.fi
        Ja sitten Kerholle kottikärrykaupalla.

        Hämeenlinnalla on varallisuutta, joten velka ei ole ongelma. Tässä on varallisuutta, jota vastaan voi velkaakin ottaa:
        http://ketoharju.info/saatavakello/
        Eikä ole pois maksamisella kiire, kun sen voi tarvittaessa kuitata uudella velalla.


    • MikäKassavaje

      Tapahtumapuisto tuottaa 6 miltsiä per kesä.

      • mamuthoitaalisääntymisen

        Niin ja mikä matkailija valtti, turisteja pukkaa kun tunnettu kaupunki. Ainakin 100 millii tulee siitäkin, eivät näy kyllä vielä, tulevaisuudessa.


    • Ihanahämeenlinna

      Kotoutetaan ja markkinoidaan sitä ympäri Suomea ja maailmaa niin saadaan Hämeenlinnasta kaikki suomalaiset veronmaksat pois, kyllä tulee Hämeenlinnasta kulttuurien rikkain kaupunki, lisää huumeita, raiskauksia, tappoja ja moskeija vielä niin kaikki on niin kuin hallitus haluaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2464
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2163
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1360
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe