Minkä rotuinen kissa olisi hyvä?

Kissakiikarissa

Olen ajatellut itselleni siamilaista kissaa, koska sen rotuiset kissat ovat sosiaalisempia ja osallistuvampia ja niitä on helpompi ulkoiluttaa valjaissa kaupungissa. Käyttäisin kissaa lähes päivittäin kävelyllä.
Olen kuitenkin epäröinyt, kun olen nähnyt monia videoita siamilaisista kissoista. Ovat aika paljon puheliaampia ja kovaäänisempiä. Häiritseeköhän myös naapureita kerrostalossa..
Siamilainen kissa tarvii myös enemmän toista kissaa kaveriksi.
Minkä rotuista kissaa kannattaisi ajatella siamilaisen sijaan, jos kaipaa kuitenkin kissalta sitä keskimääräistä sosiaalisempaa/osallistuvampaa luonnetta ja miellyttämisen halua, niin että valjaissa kulkeminen luonnistuu paremmin?

18

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komeinkaikista
    • kissavaikoiravai

      Maine Coon on tosi komea. Siamilainen on äärimmäisen äänekäs ja vaativa, juttelee paljon. Sitä ei pidä jättää kaikiksi päiviksi yksin. Mutta hankitpa sitten minkä rotuisen kissan hyvänsä, suosittelen varautumaan siihen, että se ei halua ulkoilla lainkaan, ei varsinkaan kaupungin hälyssä.

      Jos sinulle on tärkeää ulkoiluttaa lemmikkiä, hanki koira.

      • Koirakissakas

        Toi on muuten hyvä neuvo.On pieniä kissan kokoluokan koiria, jotka leikkii ja pitää ihmiselle seuraa sisällä, kuten kissatkin.Mutta, sen voi viedä myös ulos, ja siinäpä säästää huimasti,kun ei tarvetta hiekkalootan hiekoille ole.Ruoka ja eläinlääkärikult ovat saman kokoisilla saman verran.
        Silti on mukava kainaloisen kokoinen lemmikki, ja kun valitsee sellaisen vähähaukkuisen, niin ei naapureillakaan ole kuin ihasteltavaa.Joillakin roduilla on sisäsiisteysongelmia, sellaista ei tietenkään pidä ottaa.
        Ja mikä parasta, koira kulkee helposti mukana melkeimpä minne vain.Kissa on enemmän kotiin jätettävä lemmikki.Koiran kanssa voi lenkkeillä, vaeltaa jne.
        Eli kannattaa harkita koiraakin, niissä on paljon eri rotuja ;)

    • maatiainenkinsopiiehkä

      Minulla on ihan tavan maatiainen ja se tykkää ulkoilla valjaissa kaupungissakin, on myös luonteeltaan tosi sosiaallinen ja osallistuu kodin puuhiin, eli ihan tavallisista kissoistakin löytyy niitä seurallisia sellaistakin voisit harkita.

      • outdooractivities

        Yhtä sekarotuista hoitokissaa lukuunottamatta ovat kaikki meidän perheen katit olleet maatiaisia, ja tulleet meille ikähaitarilla vauvasta vaariin, ulkomaailmaa pelkäävästä sisäkissasta maaseudun 100% vanhaan ulkokissaan ja vähän kaikkea siltä väliltä.

        Kaikki ovat oppineet valjasteluun, kaikki ovat tykänneet olla parvekkeella ja ulkotarhassa. Joku tottui heti, joku hitaammin, mutta kun omistajalla on halua, kärsivällisyyttä, rakkautta ja vielä kerran kärsivällisyyttä oppii kovapäisinkin misu, että ulkoilu valjaissa on mukavaa. Mukavaa se on omistajallekin. Liikuntaa, virikkeitä, aktiviteettiä, stimulaatiota aisteille ja raikasta ilmaa.

        Kaikkein hankalin taluttimeen opetettava ei muuten ollut kissa, ei edes se ärhäkkäluonteinen maaseudun vanhapoika, vaan pikkuinen rescuepiski.

    • AbessiinianKeikari

      abessiinialainen on vähintään yhtä sosiaalinen kuin siamilainen, kuitenkin huomattavan hentoäänisempi, ja vähemmän naukuva. Aby on usein mainittu kaikista kauneimmaksi kissaroduksi, mikä onkin pitkälti totta.

    • voiplaah

      Sosiaalisiksi jalostetut kissat kaipaavat lähes poikkeuksetta lajitoveria varsinkin, jos joku ei ole kotona koko ajan. Valjaisiin voi opettaa ihan minkä hyvänsä kissan kunhan harjoittelun aloittaa heti pennun kotiuduttua, joten se tuskin on ongelma. Lähinnä työtä aiheuttaa se, että ylipäätään saat selvitettyä, mikä rotu olisi juuri sinulle sopiva. Muut eivät sitä voi tietää, joten se, että jokainen suuna päänä ehdottelee omia lempirotujaan, on täysin turhaa.

      Vieläkin turhempaa tosin on ehdottaa koiraa ihmiselle, joka haluaa kissan. Voi äly älä jätä. Sama kuin minä ehdottaisin moisille ehdottelijoille kakadua tai Audia ostamaan mennyttä ehdotettaisiin ostamaan Audin sijaan Toyota. Eiköhän jokainen ihan itse tiedä parhaiten mikä on se oma juttu, joten siinä on äärimmäisen typerää mennä muiden kertomaan, että kyllähän sinä nyt itse asiassa tarvitsetkin jotain aivan muuta.

      • tarkkaanharkittavaon

        Toisaalta, monet ottaa ensin kissan ja hetkenpäästä haluaankin myös koira.Ja sitten luovutaan kissoista, kun ei molempia haluta, tai voidakkaan pitää.Ja noita tapauksia on paljon, kissa sitten on kodinvaihtaja ja joskus myöhemmin myös koira.Siksi on ihan hyvä, herätellä ihmisiä miettimään, että mitä oikeasti on haluamassa.Ettei tulisi niitä turhia kodinvaihtoja elukoille.

        Nytkin, kun katsoo myyntipalstoja, niin nuoria elukoita laitetaan ettenpäin, kissoja ja koiria.Ei ole ihmiset silloin ihan loppuun asti ajatelleet, että mitä sitä oikeasti halutaan.En usko, että joku tarkoituksella on pitänyt lemmikkiä vaan sen muutaman kk, ja sitten jo haluaa luopua.Ei siinä ole tarpeeksi ajateltu sitä lemmikinpitoa, ja mitä se vaatii.
        Eli, ihan hyvä, että ihmiset miettis tosiaankin tarkempaan ja pidemmpää, että minkä lajin on ottamassa.
        Kissat usein elelee sen 20v ja koirat ainakin 10v.Se on pitkä aika lemmikin asua viellä siellä seuraavassakin kodissa, jos ei ensimmäinen halukas pysty muutamaa kuukautta pidempään siihen elukkaan sitoutumaan.

        Käykää ihan huvikseen kattomassa, millaisia lemmikkejä, kissoja ja koiria on myynnissä ja lahjoitettavissa tälläkin hetkellä.Se kertoo kyllä siitä, ettei ihmiset mieti asioita tarpeeksi.

      • äläihmeessä
        tarkkaanharkittavaon kirjoitti:

        Toisaalta, vielä useammat ottavat sen kissan tai pari eivätkä koiraa koskaan. Ja nekin, jotka hankkivat molempien lajien edustajat, eivät suurimmassa osassa tapauksista siltikään pistä kissaa koiran takia pellolle. Joten mene ihmeessä höpöttelemään enemmän koirista koirapalstalle.

      • näinköhänon
        tarkkaanharkittavaon kirjoitti:

        Toisaalta, monet ottaa ensin kissan ja hetkenpäästä haluaankin myös koira.Ja sitten luovutaan kissoista, kun ei molempia haluta, tai voidakkaan pitää.Ja noita tapauksia on paljon, kissa sitten on kodinvaihtaja ja joskus myöhemmin myös koira.Siksi on ihan hyvä, herätellä ihmisiä miettimään, että mitä oikeasti on haluamassa.Ettei tulisi niitä turhia kodinvaihtoja elukoille.

        Nytkin, kun katsoo myyntipalstoja, niin nuoria elukoita laitetaan ettenpäin, kissoja ja koiria.Ei ole ihmiset silloin ihan loppuun asti ajatelleet, että mitä sitä oikeasti halutaan.En usko, että joku tarkoituksella on pitänyt lemmikkiä vaan sen muutaman kk, ja sitten jo haluaa luopua.Ei siinä ole tarpeeksi ajateltu sitä lemmikinpitoa, ja mitä se vaatii.
        Eli, ihan hyvä, että ihmiset miettis tosiaankin tarkempaan ja pidemmpää, että minkä lajin on ottamassa.
        Kissat usein elelee sen 20v ja koirat ainakin 10v.Se on pitkä aika lemmikin asua viellä siellä seuraavassakin kodissa, jos ei ensimmäinen halukas pysty muutamaa kuukautta pidempään siihen elukkaan sitoutumaan.

        Käykää ihan huvikseen kattomassa, millaisia lemmikkejä, kissoja ja koiria on myynnissä ja lahjoitettavissa tälläkin hetkellä.Se kertoo kyllä siitä, ettei ihmiset mieti asioita tarpeeksi.

        Eiköhän aloittaja ole tarpeeksi miettinyt, ja kissan haluaa eikä koiraa nimenomaan kyseli kissaa ja rotusuosituksia ja hänelle koiraa on tyrkyttämässä ihmiset. Eikä se usein edes noin mene että sitten halutaan koirakin ja sitten ei halutakkaan kissaa enää pitää ja kissa saa kyytiä. Samalal logiikalla monet jotka koiran on ottaneet haluaakin kohta kissan ja sitten ei haluakkaan koiraansa enää ja koira saa kyytiä.

      • Havaintojatehnyt
        tarkkaanharkittavaon kirjoitti:

        Toisaalta, monet ottaa ensin kissan ja hetkenpäästä haluaankin myös koira.Ja sitten luovutaan kissoista, kun ei molempia haluta, tai voidakkaan pitää.Ja noita tapauksia on paljon, kissa sitten on kodinvaihtaja ja joskus myöhemmin myös koira.Siksi on ihan hyvä, herätellä ihmisiä miettimään, että mitä oikeasti on haluamassa.Ettei tulisi niitä turhia kodinvaihtoja elukoille.

        Nytkin, kun katsoo myyntipalstoja, niin nuoria elukoita laitetaan ettenpäin, kissoja ja koiria.Ei ole ihmiset silloin ihan loppuun asti ajatelleet, että mitä sitä oikeasti halutaan.En usko, että joku tarkoituksella on pitänyt lemmikkiä vaan sen muutaman kk, ja sitten jo haluaa luopua.Ei siinä ole tarpeeksi ajateltu sitä lemmikinpitoa, ja mitä se vaatii.
        Eli, ihan hyvä, että ihmiset miettis tosiaankin tarkempaan ja pidemmpää, että minkä lajin on ottamassa.
        Kissat usein elelee sen 20v ja koirat ainakin 10v.Se on pitkä aika lemmikin asua viellä siellä seuraavassakin kodissa, jos ei ensimmäinen halukas pysty muutamaa kuukautta pidempään siihen elukkaan sitoutumaan.

        Käykää ihan huvikseen kattomassa, millaisia lemmikkejä, kissoja ja koiria on myynnissä ja lahjoitettavissa tälläkin hetkellä.Se kertoo kyllä siitä, ettei ihmiset mieti asioita tarpeeksi.

        Ihan tosi asiasta kirjoitat, tuttava/työkaveri piirissä on muutamia, jotkut kyllästyy nopeasti lemmikkeihin. Kissa on se, joka yleensä halutaan pois jaloista, kun koira tulee perheeseen.Jotkut on luopunut kissasta allerkian vuoksi, mutta ottanut sitten melkein heti koiran, eikä kyläillessä kissa allerkikkoakaan häiritse.Kyllä se kieltämättä hiukan ihmetyttää .

      • Hiljenejo
        Havaintojatehnyt kirjoitti:

        Ihan tosi asiasta kirjoitat, tuttava/työkaveri piirissä on muutamia, jotkut kyllästyy nopeasti lemmikkeihin. Kissa on se, joka yleensä halutaan pois jaloista, kun koira tulee perheeseen.Jotkut on luopunut kissasta allerkian vuoksi, mutta ottanut sitten melkein heti koiran, eikä kyläillessä kissa allerkikkoakaan häiritse.Kyllä se kieltämättä hiukan ihmetyttää .

        Puolustelet sitten itseäsi tajuamatta, miten helposti kirjoitusasusta paljastut. :D

        Aivan turhaa tulla kissojen rotusuosituksia pyytänyttä neuvomaan siitä, miten niin kovin monet elukoihinsa kyllästyvät. Perusta siitä aiheesta oma keskustelu. Sinun logiikallasi jokainen keskustelu vääntyisi vaikka mihin huuhaahan, jos alkuperäistä aihetta alettaisiin laajentamaan kaiken maailman jossitteluihin. Eli kun pyydetään rotusuosituksia KISSOISTA, niin älä tule suosittelemaan koiria sen enempää kuin vaikkapa iguaaneja.

      • kissathukas
        Hiljenejo kirjoitti:

        suomes 20 000 kissaa viimevuon jäi hakematta löytöeläintaloilt, just niin monen ihmisen olis kannattanu jättää kissa kokonaa ottamatta.luultavasti olleet maatiaisia.tällä en minä viittaa aloittajaa, vaan yleisellä tasolla, ihmisiin jotka kissoja lemmikeiksee ottaa. minä suosittelen myös tarkkaa harkintaa .

      • samaamuttamyöserimieltä
        tarkkaanharkittavaon kirjoitti:

        Toisaalta, monet ottaa ensin kissan ja hetkenpäästä haluaankin myös koira.Ja sitten luovutaan kissoista, kun ei molempia haluta, tai voidakkaan pitää.Ja noita tapauksia on paljon, kissa sitten on kodinvaihtaja ja joskus myöhemmin myös koira.Siksi on ihan hyvä, herätellä ihmisiä miettimään, että mitä oikeasti on haluamassa.Ettei tulisi niitä turhia kodinvaihtoja elukoille.

        Nytkin, kun katsoo myyntipalstoja, niin nuoria elukoita laitetaan ettenpäin, kissoja ja koiria.Ei ole ihmiset silloin ihan loppuun asti ajatelleet, että mitä sitä oikeasti halutaan.En usko, että joku tarkoituksella on pitänyt lemmikkiä vaan sen muutaman kk, ja sitten jo haluaa luopua.Ei siinä ole tarpeeksi ajateltu sitä lemmikinpitoa, ja mitä se vaatii.
        Eli, ihan hyvä, että ihmiset miettis tosiaankin tarkempaan ja pidemmpää, että minkä lajin on ottamassa.
        Kissat usein elelee sen 20v ja koirat ainakin 10v.Se on pitkä aika lemmikin asua viellä siellä seuraavassakin kodissa, jos ei ensimmäinen halukas pysty muutamaa kuukautta pidempään siihen elukkaan sitoutumaan.

        Käykää ihan huvikseen kattomassa, millaisia lemmikkejä, kissoja ja koiria on myynnissä ja lahjoitettavissa tälläkin hetkellä.Se kertoo kyllä siitä, ettei ihmiset mieti asioita tarpeeksi.

        Voihan se noinkin olla.Mutta ei siltikään välttämättä ole aina ihan noin.Minä otin kissan ja sitten koiran joka on noin kissan kokoinen.Mahtava parivaljakko ;)

        Molemmista huolehdin, ja en kyllä luopuis.

        Kissan otin ensin, kaipa se on yleistän kummin päin vaan.

        Ja olen kyllä minäkin tietoinen perheistä, joissa on lemmikeistä, kissoista ja koirista luovuttu vähän oudoin selityksin.Tiedän myös perheitä, joista on lemmikit kadonneet/karanneet luontoon tai jonnekkin, kissat siis.

      • jokuepicnimi
        kissathukas kirjoitti:

        suomes 20 000 kissaa viimevuon jäi hakematta löytöeläintaloilt, just niin monen ihmisen olis kannattanu jättää kissa kokonaa ottamatta.luultavasti olleet maatiaisia.tällä en minä viittaa aloittajaa, vaan yleisellä tasolla, ihmisiin jotka kissoja lemmikeiksee ottaa. minä suosittelen myös tarkkaa harkintaa .

        Meinaat siis että kaikki noi 20 000 kissaa on perheistä jotka otti koiran tilalle? Ei se mene niin.
        Monet niistä kissoista ovat niitä jotka "tosikissaihmisten" mukaan kuuluvat luontoon kuljeksimaan, monella kun on se käsitys että kissa kärsii ollessaan sisällä ja antavat sen liikkua ulkona miten tahtoo vaikka heti kun kissa poistuu omasta pihasta se lasketaan heitteillejätetyksi. Useat näistä kissoista ei ole leikattu ja pentuja syntyy pilvin pimein. Jos kissa sattuu katoamaan tai kuolemaan vaikka auton alle, tuumivat että kissa eli hyvän elämän ja hankkivat uuden kissan tilalle edes yrittämättä etsiä sitä koska kissoja saa niin halvalla ja helposti ja harvoin niitä viedään lääkäriinkään. Jos kissa alkaa pissailemaan sisälle, ei sitä tutkita lääkärissä jos olisi vaikka tulehdus, vaan pukataan ovesta ulos koska kissa kuuluu heidän mielestään luontoon ja protestoi pissaamalla sisälle. Kissaa ei arvosteta lemmikkinä yhtä paljon kuin koiraa.

      • jokuepicnimi

        Unohtui tuosta vielä että topan aloittaja etsii kissaa ja kyselee roduista ja ulkoiluttaisi valjaista joten tuskinpa on kissaansa hylkäämässä joten koiraa hänelle on mielestäni turha alkaa sen pelossa ehdottamaan. Ja mikäli aloittaja vielä lukee tätä ketjua vaikak aiheesta onkin eksytty, niin suosittelen norskia eli norjan metsäkissaa. Minulta löytyy kyseisiä ihanuuksia kaksi kappaletta ja tykkäävät todella paljon valjastelusta ja ovat luontaaltansa aivan mahtavia.

    • sivustaseuraajan

      Itselläni on siamilainen ja kyllä se vaan on äänekäs. Toki olin varautunut mölyämiseen, mutta silti se vaan yllätti. Josksu aamuisin ottaa päähän se järkyttävä määkinä, mutta siihen tottuu. Joskus on naapurin mies maininnut että kissa mölyää ovella kun hän tulee töistä. Tämä meillä ainoana kissana, tuli meille edellisestä kodista kun ei tullut muiden kissojen kanssa toimeen. On selkeästi sressaantunut jos on 12-20h yksin (niin että hoitaja käy vain ruokkimassa). Todella sosiaalinen, haluaa olla mukana vessassa, ruoanlaitossa ja nukkumassa, tietysti peiton alla lusikassa. Oppii nopeasti, valjaisiin totuutettiin tämä aikuisiässä. Keväällä aloitettiin ja juhannuksena tehtiin jo pitkiä ripeitä kävelyjä. Rohkea ja utelias, tämä yhdistettynä älykkyyteen aiheuttaa välillä päänvaivaa. Keksii nimittäin helposti miten pääsee siihen kaappiin missä herkut ovat yms.

      Sinuna kävisi nkasvattajien luona tutustumassa kissoihin ja kyselemässä tarkemmin :) Mutta sinuna katselisin myös Abessiinialaista, sosiaalienn sekin, mutta ei niin hirveä perkärpänen ja mälytoosa. Abysta löytyy myös puolipitkäkarvainen muunnos somali.

    • jalostettu_kissa

      Kissa-Kala olisi kiva ja rauhallinen. Siitä ei lähde karvaa. Se vaan uiskentelee akvaariossaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10901
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      12
      3488
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      239
      2440
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      25
      2318
    5. Deodoranttiteollisuus

      Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin
      Jämsä
      3
      1660
    6. 194
      1245
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1214
    8. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1170
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      59
      1049
    10. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      77
      999
    Aihe