meillä aina minun luona, en voisi kuvitellakkaan että olisin jouluna ym juhlina yksin kotona. Mies viettää missä lie, mutta minä olen lasteni kanssa jokajoulu. Tähän asti ollaan oltu ja ollaan jatkossakin, ei ole muuta mahollisuutta.
Halalla pääsisi jos ei tarvis ostaa lahjoja eikä jouluruokia, mutta sitten ei olisi joulua. Joka joulu perinne ruuat ja lahjat, sauna ja lauluja ja joulupukki, suku tulee ja anoppi ja appi ym miehen sukulaiset ja mun.
Missä erolapset viettää joulun
31
651
Vastaukset
- selvä.asia
Lapset viettävät joulun omassa kodissaan minun kanssani. Tietenkin.
- TasanEiKäy
Toivottavasti erolapsilta kysytään, missä he mieluiten joulunsa viettävät.
Uskon, että jos LAPSILLA olisi jotain päätösvaltaa, he yrittäsivät viettää joulunpyhiä molempien vanhempiensa luona.
Jos välimatka vanhempien välillä on pitkä -> joulunaika toisella vanhemmalla ja uudesta vuodesta loppiaiseen toisen vanhemman luona.
Sitten tietenkin toivon, ettei erolapsissa olisi niin pieniä, että he eivät mielipidettään osaisi edes kertoa. Jos on rakastettu ja tehty lapsi, ei rakkauden PITÄISI loppua niin nopeaan, ettei lapsi ehdi varttua edes varhaisteini-ikään.- vahingostaviisastuneena
"ei ole lapsen edun mukaista tavata isäänsä yhtenäkään arkipäivänä, yhtenäkään aki- ja juhlapyhänä vuodessa. "
Tuossa asiassa kirjoitustesi perusteella voisi sanoa, että ollaan varmasti oltu täysin oikeassa. :D
Kun näitä asiaoita käsitellään, vanhempien täytyy pystyä säilyttämään malttinsa. Lapset voidaan jopa sijoittaa muualle, jos katsotaan että kumpikaan ei ole sopiva kasvattajaksi. Suuttuminen, huutaminen ja oman päänsä pitäminen on osoitus neuvottelutaitojen puutteesta ja sehän on lapsellista. Lapsentasoinen ei pysty kasvattamaan lapsia ja toimimaan huoltajana.
Sääli, että et ollut varautunut tilanteeseen paremmin. Tunnekuohuissaan olevalle vanhemmalle, pitäisi aina antaa uusi kuulemistilaisuus. Mutta toisaalta- opittuja käytösmalleja on vaikea muuttaa. - etsisiäistänyt
vahingostaviisastuneena kirjoitti:
"ei ole lapsen edun mukaista tavata isäänsä yhtenäkään arkipäivänä, yhtenäkään aki- ja juhlapyhänä vuodessa. "
Tuossa asiassa kirjoitustesi perusteella voisi sanoa, että ollaan varmasti oltu täysin oikeassa. :D
Kun näitä asiaoita käsitellään, vanhempien täytyy pystyä säilyttämään malttinsa. Lapset voidaan jopa sijoittaa muualle, jos katsotaan että kumpikaan ei ole sopiva kasvattajaksi. Suuttuminen, huutaminen ja oman päänsä pitäminen on osoitus neuvottelutaitojen puutteesta ja sehän on lapsellista. Lapsentasoinen ei pysty kasvattamaan lapsia ja toimimaan huoltajana.
Sääli, että et ollut varautunut tilanteeseen paremmin. Tunnekuohuissaan olevalle vanhemmalle, pitäisi aina antaa uusi kuulemistilaisuus. Mutta toisaalta- opittuja käytösmalleja on vaikea muuttaa.lukemaasi;
"Keskustelut päättyvät tähän ja niitä ei enää koskaan
jatketa Raiison kaupungin sosiaalitoimessa,
lastenvalvojalla. MOLEMMAT ULOS!" Myöhemmin
lastenvalvoja Veikko Anttila totesi lääninhallitukseen/ aluehallintovirastolle ym. "valvoville viranomaisille"
antamassaan vastauksessaan; isän lähteneen suuttuessaan
pois, kun ei saanut tahtoaan läpi".
Unohtaessaan
"viranomaisena, lastenvalvojana" vanhempien lapsiaan
koskevien mahdollisten sopimusten olevan ainoastaan vanhempien kahdenvälisiä keskinäisiä- ja vapaaehtoisia sopimuksia, johon ei "viranomaisella, lastenvalvojalla"
ole oikeutta viranhoidossaan puuttua, ei oikeutta ottaa
kantaa mahdollisen sopimuksen sisältöön ja/ tai laatia
viranhoidossaan vanhempien kahdelvälisiä keskinäisiä-
ja vapaaehtoisia ko. sopimuksia vanhempien puolesta-
Tuossa asiassa kirjoitustesi perusteella voisi sanoa, että ollaan varmasti oltu täysin oikeassa. :D
Kun näitä asiaoita käsitellään, vieraannuttaja "viranomaisen"
täytyy viranomaisena kyetä perustelemaan kantansa ja täytyy pystyä säilyttämään malttinsa. Lapset voidaan jopa sijoittaa muualle, jos katsotaan että viranomainen ei ole sopiva
kasvattajaksi/ huolehimaan lapsen edusta, oikeuksista, suomen valtion lainsäädännöstä, perustuslaista lapsia koskevassa asiassa.
Suuttuminen, huutaminen ja oman päänsä pitäminen on osoitus viranomaisena, sovittelijana, lastenvalvojana neuvottelutaitojen täydellisestä puuttumista ja sehän on lapsellista. Lapsentasoinen
vieraannuttaja "äiti- ja viranomainen" ei pysty kasvattamaan lapsia ja toimimaan huoltajana. Ymmärsitkö tämän tarkoitus-hakuinen "yksinhuoltaja"- et sä mitään ymmärrä. Lapsen huollosta- ja tapaamisoikeudesta annetun lain tarkoituksena on lapsen suhteen säilyttäminen kiinteänä vanhempaansa, jonka luona lapsi ei virallisesti asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään yhtenäisenä ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa turvataan tapaamisoikeudella.
Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit lapsen ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu tulee tehdä ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.
Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu. Perustuslaissa on selkeästi ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa.
Sääli, ettei ollut "yksinhuoltajana" varautunut tilanteeseen paremmin. Tunnekuohuissaan olevalle vieraannuttaja viranomaiselle- ja äidille, vanhemmalle", pitäisi hankkia
aina ammattiauttajan apua- ja selvittää heidän mielebterveydellinen tilansa ja/ tai ainakin antaa uusi kuulemistilaisuus sekä noudattaa valvovan viranomaisen päätöksiä keskusteluajan järjestämisestä, joka "viranomais-"
menettelyssä kirjallisesti luvattu 18.12.2009 asianosaiselle.
Sosiaalitoimi/ "lastensuojelu, lastenvalvoja" ei ole lapsia koskevassa asiassa asianosainen ja sopimusosapuoli-
.Mutta toisaalta- opittuja "käytösmalleja-" on vaikea
lapsen tarkoitushakuisen vieraannuttaja "äidin- ja
viranomaisen" muuttaa. - EiHuvita
Jos sä et kopioisi ja vääntelisi muiden kirjoituksia, sinua voisi pitää täysjärkisenä ja voisit saada vähän myötätuntoakin osaksesi.
- NäyttääHuvittavan
EiHuvita kirjoitti:
Jos sä et kopioisi ja vääntelisi muiden kirjoituksia, sinua voisi pitää täysjärkisenä ja voisit saada vähän myötätuntoakin osaksesi.
Jos sä et kopioisi ja vääntelisi muiden kirjoituksia, sinua voisi pitää täysjärkisenä ja voisit saada vähän myötätuntoakin osaksesi- TÄYDELLISTÄ "VIRANOMAIS-" SKEIDAA!!!!!
- uihouie
Rakkauden loppumisella ei ole läheskään aina mitään tekemistä sen kanssa, että lapsella on kaksi kotia. Minä en ole koskaan edes rakastanut lapseni äitiä, joten ei ole rakkaus voinut lopahtaa. ;) Sänkyyn mentiin jokunen kerta, ja nainen tuli raskaaksi. Lapsi on minulle hyvin rakas, mutta hänen äitinsä ei. Hän on vuosien varrella osoittanut olevansa maailman itsekeskeisin kusipää.
- sivustaseurannut
Aina äidin luona. Äiti on yleensä se, joka ei hylkää lapsiaan ikinä. Isät yleensä hylkäävät kun uusi suhde niin käskee ja pakottaa miehen tekemään niin. En ikinä usko että mies eli se isä omia lapsia hylkäisi ellei kukaan ulkopuolinen nainen siihen pakota. Miehet ovat niin idiootteja, että uskovat muita ennemmin kuin omia lapsiaan ja ex vaimoa ja jopa itseään. Pelko siitä että menettää siivojan ja pyykkärin ja iltojen huvin, on suuri, miehet eivät osaa elää yksin, sillä ennen äiti hoiti ja passasi, sitten tyttöystävä josta tuli lopuksi vaimo, joka passaa. Aina pitää olla kotipiika joka hoitaa kotityöt ja kuvittelee että mies onhäneen rakastunut, näin ei kuitenkaan ole, mies pitää tuntosarvet koholla ja feikkaa koko suhteen ajan, kunnes läytyy se vaimomatsku tai rientää ex vaimon ja ex lasten luo, mutta tuskin he enää huoivat, toivon mukaan ei huoli.
- sivustaseurannut
Aina isän luona. Isä on yleensä se, joka ei hylkää lapsiaan ikinä. Äidit yleensä hylkäävät kun uusi suhde niin käskee ja pakottaa naisen tekemään niin. En ikinä usko että nainen eli se äiti omia lapsia hylkäisi ellei kukaan ulkopuolinen mies siihen pakota. Naiset ovat niin idiootteja, että uskovat muita ennemmin kuin omia lapsiaan ja ex miestä ja jopa itseään. Pelko siitä että menettää siivojan ja pyykkärin ja iltojen huvin, on suuri, naiset eivät osaa elää yksin, sillä ennen isä hoiti ja passasi, sitten miesystävä josta tuli lopuksi puoliso, joka passaa. Aina pitää olla kotipiika joka hoitaa kotityöt ja kuvittelee että nainen on häneen rakastunut, näin ei kuitenkaan ole, nainen pitää tuntosarvet koholla ja feikkaa koko suhteen ajan, kunnes läytyy se mies-matsku tai rientää ex miehen ja ex lasten luo, mutta tuskin he enää huoivat, toivon mukaan ei huoli. Opettele kirjoittamaan.
- Näin.on
Äidit hylkää isän, kun löytävät uuden panomiehen. Samalla he rikkovat isän ja lapsen suhteen.
Sääli lapsia, mutta Suomessa lapset nyt aina jäävät äidille, oli se äiti villainen vosu tahansa. - Jotkutidiootteja
En tunne yhtäkään isää ,joka olis lapsensa hylännyt jonkun panopuun ja ”kodinhoitajan ”takia.
Ex muija on totaalisen ex, mutta lapset on rakkaita.
Se on sitte eri ,jos on aikoinaan mennyt avioon jonkun tunnevammaisen ja kehitysvammaisen kanssa, kyllä pitäs vähä ajatella kenen kanssa niitä lapsia pykää.
- NillittäjiäEiKuunnella
Joo isä saattaa häipyä kuvioista jo raskausaikana, mutta annas olla kun lapsi on kasvanut 3-vuotiaaksi taaperoksi, niin jopa alkaa perhe-elämäkin tuntumaan mukavalta ja isää alkaisi kiinnostaa rakentaa suhdetta lapseen.
Silloin se vain on liian myöhäistä. Oikean suhteen lapseen saavat ne isät, jotka ovat läsnä, hoitavat lasta, vaihtavat vaippaa myös yöllä ja antavat vaimon joskus nukkua myös aamulla pitkään. Osallistuvat isät saavat kaiken sympatiani. Lentojätkille ei arvostusta tipu. Kun lapsi on ollut läheinen isälleen syntymästä asti, ei häntä edes viranomaiset pysty vierottamaan isästään. Nillittäjiä vaimon ja lasten hakkaajia ei kuulla.- oijöoiejewie
Että on myöhäistä kun lapsi on 3????? Se että sinä olet katkera, jos jäit yksin vauva-ajaksi, ei ole millään tavalla peruste kostaa sitä lapselle estämällä häneltä isäsuhteen rakentaminen!!!!!
Usein ydinperheissäkin ensimmäiset 3 vuotta äiti on vahvasti päävastuussa lapsesta, ja vasta sitten lapsi muodostaa isän kanssa aivan erityislaatuisen suhteen. Se on ihmisen kasvuun ja kehitykseen kuuluvaa.
Lopeta tuollainen uskomaton itsekyys. Lapsella on oikeus isään! - jamietitarkkaanTARKKAAN
Ei ole itsekästä pitää lasten puolta. LASTEN PUOLTA!
Kyllä on aina myöhäistä kun isä lapsensa hylkää. LAPSENSA HYLKÄÄ!
Äiti rakastaa lapsiaan aina. AINA!
Äidit ei est isää tapaamasta lapsiaan, sen tekee isä itse. ISÄ ITSE!
Höpöpuhetta että perheessä äiti on päävastuussa lapsistaan, se on yhteinen vastuu. YHTEINEN VASTUU!
Mieti mitä kirjoitat. MITÄ KIRJOITAT! - Nillittäjälle
Nillittäjiä ei kuunnella, eikä lueta. :D
- Nillittäjälle
Nillittäjälle kirjoitti:
Nillittäjiä ei kuunnella, eikä lueta. :D
Lapsen vieraannuttaja "äitiä-"; sosiaalitoimen-/ "lastensuojelun-" tarkoitushakuista vieraannuttaja "yksinhuoltaja äitiä- ja viranomaista-" perättömin selvityksin, lausumin mm. tuomio istuimessa lapsen olosuhteista ei kuunnella, eikä lueta. :D
- muumimammana
Mieti miltä lasten isästä tuntuu ku lapset aina sinun luonasi joulun. Jos ei todellista estettä viina tai väkivaltaisuus estä, miksi ei lapset voi olla isän luona jouluna, he on yhtäpaljon hänen kuin sinunkin lapsia .... Jos sinusta tuntuu vaikealta kuvitella joulua ilman lapsiasi, niin kuvittele mitä se on ollut eron jälkeen hänelle kaikki vuodet.....
Omalla kohdalla joulut/ juhannukset/uudet vuodet/pääsiäisen joka toinen vuosi toisella esim. Jos joulu mulla juhannus isällä seuraavana vuona päinvastoin. Isänpäivät isällä ja äitienpäivän äidillä...
Lapset tarvii molempia vanhempiaan....- kirjotanasiaa
Tientenkin tarvisi, mutta jos isä ei halua olla lasten kanssa niin eihän sitä voi pakottaa. Monet miehet hylkää lapset kun ovat pieniä ja tarvii isää ja palaavat kun lapsia ei tarvi hoitaa ja ovat omatoimisia, aika säälittävää.Äiti se joutuu aina koville, väsymys, rahanpuute ja oma aika, niitä ei ole samallalailla kuin miehelle joka ei lapsta välitä, tuhlaa rahat itseensä ja nukkuu kun nukuttaa. Silti se äiti on huono äiti?????? Jos lapset jäävät isälle, äiti on kykenemätön hoitamaan lapsiaan, jos äitille jäävät lapset, äiti estää isää näkemästä omia lapsia???
Kertokaapa nyt ihmessä mitä pitäisi tehdä??? Mikään ei ole oikein.
Pienet lapset ovat ymmärtämättömiä isien temppuihin, siksi äidin on pidettävä lasten puolta kun he itse eivät vielä osaa.
Kunnon mies hoitaa lapia samalla tavoin kuin äiti, olivatten sitten pieniä tai sairaita tai dkiukkusia, ovat nälkäisiä, likaisia tai villejä... mikään asia ei saa estää olemasta isä, ei varsinkaan uudet sutturat. Isä voi olla vaan kun sitä itse tahtoo. - eielareita
kirjotanasiaa kirjoitti:
Tientenkin tarvisi, mutta jos isä ei halua olla lasten kanssa niin eihän sitä voi pakottaa. Monet miehet hylkää lapset kun ovat pieniä ja tarvii isää ja palaavat kun lapsia ei tarvi hoitaa ja ovat omatoimisia, aika säälittävää.Äiti se joutuu aina koville, väsymys, rahanpuute ja oma aika, niitä ei ole samallalailla kuin miehelle joka ei lapsta välitä, tuhlaa rahat itseensä ja nukkuu kun nukuttaa. Silti se äiti on huono äiti?????? Jos lapset jäävät isälle, äiti on kykenemätön hoitamaan lapsiaan, jos äitille jäävät lapset, äiti estää isää näkemästä omia lapsia???
Kertokaapa nyt ihmessä mitä pitäisi tehdä??? Mikään ei ole oikein.
Pienet lapset ovat ymmärtämättömiä isien temppuihin, siksi äidin on pidettävä lasten puolta kun he itse eivät vielä osaa.
Kunnon mies hoitaa lapia samalla tavoin kuin äiti, olivatten sitten pieniä tai sairaita tai dkiukkusia, ovat nälkäisiä, likaisia tai villejä... mikään asia ei saa estää olemasta isä, ei varsinkaan uudet sutturat. Isä voi olla vaan kun sitä itse tahtoo.Vuoro viikoin lapset isällä ja äitillä , reilu meininki.
- isähylkääaina
Eipä mieskään miettinyt lapsiaan miltä heistä tuntuu kun isä hylkää!!!! Miksi lasten tarvii miettiä etteivät halua olla isän kanssa??? Lasten oikeuksiin kuuluu ettei heitä kohdella kaltoin oma isä, vaan rakastaa heitä enemmän kuin mitään muuta, mutta jos ei, ei lasten tarvi nähdä moukkia isää. Lasten on paras olla siellä missä heitä rakastetaan, oma äiti ei koskaan jätä ja hylkää, vaan hoitaa lapset aikusikään asti, YKSIN. Vähillä rahoilla ja vähillä voimavaroilla. Mies ilmestyy sitten kun lapset ovat aikuisia, näin käy monelle, ja me kaikki olemme varmasti samaa mieltä.
- äitihylkääaina
isähylkääaina kirjoitti:
Eipä mieskään miettinyt lapsiaan miltä heistä tuntuu kun isä hylkää!!!! Miksi lasten tarvii miettiä etteivät halua olla isän kanssa??? Lasten oikeuksiin kuuluu ettei heitä kohdella kaltoin oma isä, vaan rakastaa heitä enemmän kuin mitään muuta, mutta jos ei, ei lasten tarvi nähdä moukkia isää. Lasten on paras olla siellä missä heitä rakastetaan, oma äiti ei koskaan jätä ja hylkää, vaan hoitaa lapset aikusikään asti, YKSIN. Vähillä rahoilla ja vähillä voimavaroilla. Mies ilmestyy sitten kun lapset ovat aikuisia, näin käy monelle, ja me kaikki olemme varmasti samaa mieltä.
Eipä nainen- ja "viranomainenkaan-" miettinyt lapsia miltä heistä tuntuu kun äiti hylkää lapselta isän!!!! Miksi lasten tarvii miettiä etteivät halua olla "äidin- ja viranomaisten-" kanssa??? Lasten oikeuksiin kuuluu ettei heitä kohdella kaltoin oma isä, vaan rakastaa heitä enemmän kuin mitään muuta, mutta jos ei, ei lasten tarvi nähdä moukkia äitiä- ja viranomaisia. Lasten on paras olla siellä missä heitä rakastetaan, oma isä ei koskaan jätä ja hylkää, vaan hoitaa lapset aikusikään asti, YKSIN. Vähillä rahoilla ja vähillä voimavaroilla. Nainen- ja vieraannuttaja "viranomainen" ilmestyy sitten kun lapset ovat aikuisia, näin käy monelle, ja me kaikki olemme varmasti samaa mieltä.
- Tilastotietoa
Suomessa on 31 951 perhettä, jossa on vain isä ja lapsia.
- Tilastotietoa
Suomessa on 131 951 perhettä, jossa on vain "äiti, viranomainen" ja lapsia.
- Tilastotietoa
Luit tilastoa väärin. Suomessa on 131 951 perhettä, jossa on vain äiti ja lapsia.
Yritä saada pidettyä nuo pakko-oireesi kurissa, ja paljon tsemppiä sinulle, että jo ensi jouluna olisit terve, osaisit lukea ja kirjoittaa.
- Pulvaan
Lapset viettivät Joulun aina Äitinsä Äidin kotona.Täyttetyään 15 vuotta
olivat "Hörhöjä" ja laitoksessa.Isäältä vaadittiin vain elatusmaksut.
Äidin Äiti oli virka-nainen lastenperhekodissa.Äidin Äidin kuoltua,lasten
isää jostain syystä lasten ollessa 20 vuotiaita alettiin syylistämään lasten
huonosta olotilasta/yhteiskuntakelpoisuudesta.Nyt 2017 lapset ovat
yli 40 vuotiaita eläkeläis hörhöjä ja viettävät Joulunsa Äidin luona,
äidin toimiessa Omaishoitajana. Sen pituinen se! Joulua! HOU HOU!- Pulpulpulinaa
Olisi ollut ihan hyvä satu, jos tuo Pulvaan olisi tehnyt vähemmän kirjoitusvirheitä. No ehkä hänen hörhölapsensa oppivat kuitenkin kirjoittamaan.
- Pulvan
Pulpulpulinaa kirjoitti:
Olisi ollut ihan hyvä satu, jos tuo Pulvaan olisi tehnyt vähemmän kirjoitusvirheitä. No ehkä hänen hörhölapsensa oppivat kuitenkin kirjoittamaan.
Tässä sadussa(satu)Pulpulpulinaa joutuu maksajaksi.Luulisi 40 vuodessa oppivan
kirjoittamaan/hörhöt ovat hyviä näissä.Miten erolapset viettävät joulun,
jäi vähän epäselväksi, Hörhö Pulpulpulinaa kommentista. - IIkkiikkiik
Pulpulpulinaa kirjoitti:
Olisi ollut ihan hyvä satu, jos tuo Pulvaan olisi tehnyt vähemmän kirjoitusvirheitä. No ehkä hänen hörhölapsensa oppivat kuitenkin kirjoittamaan.
Missä vietät joulusi?, jouluilmanäitiaeimitään.(:D
- Anonyymi
Vieraannuttaja "äidin" luona
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899