No niin, palstalaiset. Mikä on Jumalan valtakunta?
Määrittele Jumalan valtakunta
A. Acimlainen
4261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kehittynyt ihmisten mielessä. Se suojaa meitä jokapäiväisissä asioissa ja näin ollen ei tarvitse kantaa huolta huomisesta, niin kuin uskottomat joutuvat.
a, acimlainen, torfind, ja Melperi.
Pistetään Tornift puheenjohtajaksi, ja Melperi varapuheenjohtajaksi ja a, acimlainen sihteeriksi, sillä hänen on kirjattava mitä toiset käskee.Siinä ei ole nokan koputtamista.
Namat kolme heerraa ovat niin kovia tyyppejä ettei ole vaaraa valtakunnan liian isoksi sillä herran sana sanoo että uskovien joukko on lopulla tadella pieni.
Terveisiä vain sinne Jumalan valtakuntaan täälyä jostakin!
on kristinuskovaisten joukko, käytetään myös nimitystä Jumalan seurakunta.
Se jakautuu kahteen osaan, on "voittanut seurakunta" joka tarkoittaa niitä, jotka ovat kuolleet uskovaisina ja joitten voittopalkintoa, taivaspaikkaa ei vihollinen Saatana enää voi riistää.
Toinen osa on "taisteleva seurakunta" eli maan päällä elossa olevat ihmiset, jotka ovat uskoneet syntinsä anteeksi Jeesuksen sovintotyön tähden. He eivät ole vielä voittaneet, sillä "matka" on kesken ja on mahdollista, että sielunvihollinen, Saatana saa jonkun heistä riistettyä pois Jumalan lapsilaumasta.
Tämän opin hyvin kauan sitten rippileirillä, vl:ien pitämällä. Silloin opetus oli mielestäni kohdallaan. Nyt on opetus muutettu, sillä esimerkiksi eräässä Siionin laulussa oli kerran kauniit sanat..." saa kerran joukos autuaitten, yhtyä voitonvirtehen." uusi muutos: ... "saa täällä joukos armolasten yhtyä voiton virtehen." Tämä antaa ymmärtää, että jo täällä maan päällä, kesken kilvoittelun ja selvästi ennenkuin kuolema siirtää meidät voittaneeseen seurakuntaan, me jo voisimme yhtyä voitonvirteen... Emme me ole vielä voittaneet:(
Jumalanvaltakunnan raja kulkee ihmissydämmistä toisiin.Siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimeeni olen minä läsnä.Ei lestadiolaiset eivät huomaa jumalanvaltakunnan rajaa,me vl:t näemme sen uskon avatuilla silmillä.
Jumalanvaltakunta on maan päällä oleva uskovaisten joukko.