Koulun hississä

Teemu

Miia oli meidän luokan kuumin kissa. Se pyöri joka yö jokaisen luokan pojan märissä unissa. Minäkin olin katsellut Miiaa sillä silmällä jo siitä asti kun ensimmäisen kerran masturboin. Ja siitä oli jo aikaa jokunen vuosi. Silloisesta pikkutytöstä oli kasvanut nainen. Ääni oli muuttunut erittäin seksikkääksi naisen ääneksi, kaikki paidat olivat muuttuneet tiukoiksi rintojen kohdalta, olihan Miialla nykyään mukavat C-kupin rinnat. Niin terhakkaat ja suippopäiset ja puristeltavaakin olisi ollut riittävästi. Joskus syksyn ja kevään hellepäivinä Miia vielä jätti rintaliivit pois joten ohut toppi päällään hän ei jättänyt paljoakaan mielikuvituksen varaan. Ja perse vasta mahtava olikin, sopivan kokoinen, pyöreä, sitä kun olisi päässyt puristelemaan.. Mutta vain unissani. Kunnes sitten eräänä päivänä tapahtui jotain, mitä en vieläkään oikein voi uskoa todeksi.
   
Meidän koulurakennus ei ollut ihan tavallisimmasta päästä sillä siinä oli neljä kerrosta ja useita hissejä. Niimpä kukaan ei koskaan käyttänyt portaita vaan aina hissiä. Tälläkin kertaa olin siis alakerran aulassa odottamassa hissiä, että pääsisin ylimpään kerrokseen historian tunnille. Ketään ei näkynyt missään, koska kaikki olivat vielä ruokalassa syömässä. Minulle ei ollut ruoka maistunut biologian tunnin sammakon jalkojenleikkelyn jälkeen. Olin vajonnut omiin ajatuksiini kun tajusin, että vieressäni seisoo joku muukin hissiä odottamassa kunnes tajusin tämän olevan Miia. Wow! Sydämeni jätti välistä pari lyöntiä kun katsoin häntä. Punertavat melko lyhyet hiukset kammattuna jonkinlaisena läjänä pään päälle, ja nuo kasvot, siniset silmät ja hymyilevä suu. Ehkä kauneimmat huulet, jotka olen koskaan nähnyt. Miialla oli tiukka vaaleanpunainen neule, joka paljasti kaikki muodot ja erittäin tiukat farkut, ihme yleesä, että hän pystyi kävelemään niiden kanssa! Muutaman sekunnin jälkeen sain sentään sanottua Miialle jotain. Siinä sitten selittelin jotain ettei oikein ruoka maisutunut tänään ja toivoin hissin tulevan pian.

Hissi tuli melkein heti ja painoin nappia neloseen. Meidän koulussa hissejä oli monta, mutta kooltaan ne olivat aika pieniä, joten en ollut kovin kaukana Miiasta. Siinä sitten yritin saada aikaan jotain juttua, tosin ei kovin menestyksellisesti. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Toisen ja kolmannen kerroksen välissä hissi nytkähti ja pysähtyi. Miia alkoi kirkumaan ja yritin tyynnytellä häntä. Painelimme hätänappeja toivoen, että joku tulisi meidät pelastamaan. Samalla minun piti halata Miiaa, koska hän oli aivan hysteerinen. Enkä tietenkään voinut sille mitään, että kaluni jäykistyi. Minulla oli vielä tapana käyttää vain verkkareita, joten Miia ei voinut olla huomaamatta stondistani. Aivan yllättäen hän tarttuikin kyrvästäni kiinni ja suuteli minua. Olin vielä hyvin kokematon ja erittäin jännittynyt siinä tilanteessa enkä osannut muuta kuin seisoa paikoillaan ja puristaa Miiaa syliini. Onneksi tämä tyttö ei ollut ensimmäistä kertaa hoitelemassa miestä. Miia kumartui eteeni ja veti housuni alas. Minulla ei ollut kuin pelkät verkkarit joten vaatimaton 30 cm kaluni iski Miiaa leukaan. Hetken oli Miiallakin siinä ihmettelemistä. -Täähän on aivan valtava! Mutta järkytyksestä selvittyään hän alkoi nuolemaan vartta ja otti sitten terskan suuhunsa. En ollut koskaan tehnyt muuta kuin runkannut, joten olin aivan hulluna tästä pyörityksestä, onneksi olin seinää vasten, sillä muuten olisin pyörtynyt. Vedin Miian pään pois kun alkoi tuntua siltä, että tulisin. Olin itsekin päässyt jo vauhtiin ja kiimaisilla käsilläni revin rajusti paidan ja rintaliivit pois ja aloin lutkuttamaan noita jumalaisia tissejä. Nuollessani Miian nännit kovettuivat. Nännipihatkin olivat valtavat. Rinnoilta jatkoin nuolemista alas napaan ja siitä liutin Miialta housut alas, joiden alta paljastui melkein posliini nuoren naisen pillu. Vaon päälle oli jätetty pieni viiva karvaa, mutta muuten se oli täysin paljas. Niin turpean ja kosten näköinen. En voinut muuta kuin työntää pääni Miian jalkojen väliin ja kieleni pilluun. En voi sanoa, että maku olisi ollut hyvä, mutta tulin siitä entistä kiimaisemmaksi. Samoin taisi tulla Miia. Ainakin hän vikisi ja nytkytteli lantiotaan naamaani vasten ja puristi reisillään päätään. Olin itsekin aivan räjähtämäisilläni, minun oli pakko vetää pää pois ja nousin itse Miian päälle. Hän ohjasi terskan pillun huulille ja työnsin rajusti sisään. Olin niin kokemattomuudessani ja kiimassani en osannut olla hellä. Miia ulvoi osittain jo tuskasta, mutta jatkoin lykkimistä. Montaa rivakkaa työntöä ei mennyt, kun tunsin orgasmin lähestyvän. Samaan aikaan alkoi Miian pillu sykkimään ja imemään kaluani. Purkauduin ulvoen ja täristen. Miian kynnet raapivat selkääni kun molemmat tulimme. Hetken makasimme hissin lattialla hikisinä ja raukeina. Koskaan ei mikään ollut tuntunut niin hyvältä, ei ennen eikä sen jälkeenkään. Ehdimme pukea ja odotella vielä hetken ennen kuin hissi saatiin liikkeelle. Tämän tapauksen jälkeen minun ei ole enää tarvinnut vain unelmoida Miiasta =)

6

9991

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kepu

      Onneksi vaan kolkytsenttinen,mullaonkin 36 senttiä.HÄHÄHÄÄ

    • Pojulla?

      Taisi "teemulla" livetä se nolla mielikuvitusmaassa sen kolmosen perään´? hyvät päiväunien jatkot.:)

      • teemu

        ...en kirjoittanut tota juttua alkuun mitenkään tosissani vaan ihan vittuillakseni niille lukemattomille tarinoille joissa äijällä on armoton molo ja naisella luonnottomat hinkit ja sitten kun ne on vielä 14v :) ihmettelen kyllä jos joku tosta orgasmin saa kun samanlaista tavaraa löytyy jo aivan liikaa. Teille tarinoiden kirjoittajat; yrittäkää joskus keksiä jotain uutta, jossain tarinassa voisi hyvinkin olla joku pienimunainen mies (yhtään ei ole vielä löytynyt!)


      • Matti
        teemu kirjoitti:

        ...en kirjoittanut tota juttua alkuun mitenkään tosissani vaan ihan vittuillakseni niille lukemattomille tarinoille joissa äijällä on armoton molo ja naisella luonnottomat hinkit ja sitten kun ne on vielä 14v :) ihmettelen kyllä jos joku tosta orgasmin saa kun samanlaista tavaraa löytyy jo aivan liikaa. Teille tarinoiden kirjoittajat; yrittäkää joskus keksiä jotain uutta, jossain tarinassa voisi hyvinkin olla joku pienimunainen mies (yhtään ei ole vielä löytynyt!)

        En huomannutkaan, että kirjotit sen kieli poskessa. Mutat musta muuten hyvä tarina. Mun mielestä ''Miia'' on kyllä aiak hot ja kuvailit Teemun tekosiakin niin realistisesti että kyllä mä luin tätä ihan mielelläni:) Hyvä.


    • Matti

      Miksi olet pilannut hyvön stoorisi tahattomalla komiikalla: 30 centtinen mulkku. Kiss my ass! Jätkällä on lahjoja, joten älä pilaa stoorejasi tollasella. If you know what i mean;) Tai jos sulal tosiaan on 30 cm, niin laita kuitenkin vaikka 18 cm, koska tuohon puolimetriseen on useimpien aika vaikea samaistua:)

      • hmm

        30cm ei oo sama ku puol metrinen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      526
      2671
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1787
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1733
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1282
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1116
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      58
      1099
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe