Olen joutunut olemaan työni takia viimeisien kolmen vuoden aikana noin kuukauden välein Baltiassa ja samalla tietysti Virossa. Suomalaiset lehdet (iltalehti ym.) hehkuttaa matkailu- sivuillaan toistuvasti Viron edullisia hintoja kun mitään muuta lukijoita kiinnostavaa ei löydy kirjoitettavaksi. Mainostetaan hyvivointimatkoja, kampaamo- ja kosmetologipalveluita, hierontaa jalkahoitoja jos jonkinlaista hellittelyä ja edullisia hintoja. Samaa potaskaa kaikki tyynni. Viro ei ole enää halvan matkailun maa, vaikka hotellihuoneen saisi halvalla niin ravintoloissa, "syöttölöissä, juottoloissa" ja näitä hellittely matkoja mainostavissa kylpylöissä ym. paikoissa kukkaro kevenee todellisuudessa samaan tahtiin kuin Suomessakin. Jos huomioidaan todelliset matka ym. kustannukset niin Suomesta saa samat palvelut omalla kielellä ja halvemmalla.
Kauppojen hinnat ja ostoskorien hintavertailut.
Kun huolellisesti mietittyjen "ostoskorien sisältöjä kootaan sopivalla tavalla saadaan Norjakin näyttämään todella halvalta maalta. Totuus on kuitenkin se että Viron ja Suomen hinnat ovat niin lähekkäin että laivalipun hinta jää takaisin saamatta jos ostoskorin hintaa vertaa suomen hintoihin. Vaatteet ja urheiluvälineet samoin elektroniikka ovat suunnilleen samanhintaisia Suomessa ja Virossa. Vaatteissa löytyy jotain kehitysmaista tuotua kakkoslaatua jonka saumat purkautuu jo myymälässä mutta merkkivaatteet ovat jopa kalliimpia kuin Suomessa! Menepä kyselemään tuotteen vaihtamista kuluttajan suojaan tai palautusoikeuteen vetoamalla voi olla hieman toisenlainen kokemus se mihin olemme tottuneet Suomessa.
Alkoholi on vielä hieman halvempaa kuin Suomessa mutta todellakin vain hieman, kun huomoit pullo- ja tölkkipanttien palautushinnat niin kannattaako ostaa laivaliput ja lähteä hakemaan olut- tai siiderikorit Virosta jos säästö on muutama euro / kori: Latviasta parin- kolmen tunnin ajoolla nämä tuotteet löytyvät 30-40% halvemmalla. Jos lähtee ostosmatkalle niin kannattaa painaa kaasua Viron puolella ja suunnata auton keula kohti etelää. Tämän on huomanneet myös virolaiset jotka ovat samaan malliin viina ostoksilla Latviassa niin kuin suomalaiset olivat ennen Virossa ja ovat nykyisin saman suuruinen asiakas-segmentti Latvian rajalla olevissa alkoholia myyvissä liikkeissä kuin suomalaiset.
Viron viinakaupoissa onkin nyt niin hiljaista että hinnan tarkistus kierroksen jälkeen ja hintavertailun suoritettuaan pääsee kärry tyhjänä kassojen ohi jonottamatta. Aiemmin kassojen tytöt löivät jopa 500 € tai yli 1000 € loppusummia kassaan suomalaisten ostoksissa. Syy on ymmärrettävä, miksi maksaa liikaa jos 2-3 tunnin ajolla saa tavaraa paljon halvemmalla.
"Putrat"painaa nykyisin Viron kohdalla kaasua: )
VIRO JA SEN HINNAT
86
4928
Vastaukset
- 24h-Matka-Viroon
Sattuipa näköjään heti tuoreeltaan keskustelun avausteksti eteeni.
Totta on, aloittaja osuit täysin naulankantaan kirjoituksellasi.
Olin pari viikkoa sitten Tallinnassa 24h Siljan Eurooppa risteilyllä jossa aikaa maissa olemiseen jäi 4 tuntia. kokonaisuutena jäi varsin kyyninen fiilis koko reissusta.
- Laivalla hinnat olivat sitä tasoa että risteilylipun hinnan huomioiden olisin saanut paljon paremman asiakaskokemuksen suomalaisissa ostopaikoissa kuin ko. risteilyllä ja käydessäni Viron puolella maissa.
Laivalla
- Hytin WC ei vetänyt ensimmäisen "tuutin tyhjennyksen" jälkeen koko matkan aikana. Ensimmäinen suolen tyhjennys lillui WC pytyssä ja tuoksahteli koko 24 h risteilyn ajan
Yritimme pitää oven tiivisti suljettuna ettei kukaan pääse tekemään siihen lisää tarpeitaan koska olis riski että WC tulvii lattialle. Tarpeillaan jouduimme käymään ja jonottamaan laivan yleisillä käymälöissä jotka käytävän pituudet huomioiden olivat jossain parin kaupunkikorttelin päässä. Kokemus oli ikimuistettava kun puit aamupissalle lähteissä vaatteet päälle ja menit pakollisen aamutoimen yleiseen käymälään.
- Laivan hisseistä osaan oli teipattu laput "Ei toimi" josta johtuen toimivissa hisseissä olijatkuva jonotus.
- Sataman tiloissa maihin mentäessä liukuportaita vaivasi sama "tauti" Liuku-portaat toimi alaspäin mutta ylöspäin menevissä oli samainen teksti Ei toiminnassa, joten alaspäin pääsi liukuportaita mutta ylöspäin piti kiivetä seisovia liukuportaita pitkin. Jokainen tietää miten sujuvaa se on. Suoraan sanoen säälitti muutama vanhempi pariskunta jossa mummeli raahasi vaaria ylöspäin pari askelmaa kerrallaan ja pysähtyi välillä haukkomaan henkeään.
Maissa suuntasimme paikalliseen alkoholimyymälään jossa aikaisemmilla reissuilla olis kymmenien ihmisten jonot kassoilla. Yllätys yllätys nyt ei ollut, laajassa myymälässä harhaili vain muutama suomalainen. Tutkittuamme hintoja totesimme että hinnoissa oli enää muutaman euron hintaero Suomeen / plo ja totesimme että noilla hintaeroilla on helpompi kantaa juomat kotiin Suomen Alkosta. Paikallinen verotus näyttää toimivan oikeaan suuntaan.
Latviassa en ole ollut "alko-ostoksilla" enkä aio ollakaan, muutaman saunakaljani pystyn ostamaan Suomestakin. Olen suoraan sanoen ihmetellyt että Suomi myy olutta, viinaa ym Viroon halvalla jonka Virolaiset myyvät kalliilla hinnalla takaisin Suomalaisille. Onneksi Viron Alkoholiverotus alkaa toimia oikeaan suuntaan ja tämä hulluus lähenee loppuaan.- käypitkälleen
Mikä suo nyt harmittaa. Toisten matkustus viroon - Suomesta "halvalla myyty olut" - järkyttävän kokonen kikkare pöntössä . "naulan kantaan" kommentoi OMAA alotustaan. Eiköhän toistaiseksi ole jokaisen OMA asia minne vkl lähtee viettämään tai mitä virosta ostaa. Olkoon tuotteet minkä hintasia tahansa. Voihan sitä tietty toisten asioita ihmetellä jos omaa elämää ei ole
- älätanavalita
käypitkälleen kirjoitti:
Mikä suo nyt harmittaa. Toisten matkustus viroon - Suomesta "halvalla myyty olut" - järkyttävän kokonen kikkare pöntössä . "naulan kantaan" kommentoi OMAA alotustaan. Eiköhän toistaiseksi ole jokaisen OMA asia minne vkl lähtee viettämään tai mitä virosta ostaa. Olkoon tuotteet minkä hintasia tahansa. Voihan sitä tietty toisten asioita ihmetellä jos omaa elämää ei ole
Ihmeellinen purkaus virosta ! Samanlaistahan on kaikkialla (ainakin eu maat) euroopassa. Hinnat nousee kaikissa maissa EU tasolle. Espanja oli myös 25v sitten halpa maa, nyt lähellä Suomen tasoa. SILTI espanjaan Suomesta paljon matkustetaan "lämmittelemään". Omia valintoja minne matkustaa tai matkustaako lainkaan
- valintojakin
älätanavalita kirjoitti:
Ihmeellinen purkaus virosta ! Samanlaistahan on kaikkialla (ainakin eu maat) euroopassa. Hinnat nousee kaikissa maissa EU tasolle. Espanja oli myös 25v sitten halpa maa, nyt lähellä Suomen tasoa. SILTI espanjaan Suomesta paljon matkustetaan "lämmittelemään". Omia valintoja minne matkustaa tai matkustaako lainkaan
Kyllä laivalla ja tallinnassa "perinteiset tuliaiset" on huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Tupakat alk. 3,20e aski, lonkerot, siiderit ja oluet yli 1/2 halvempia. Viinat n.1/3 halvempia. Tallinnassa esim. naisten kauneudenhoito / parturi huomattavasti halvempaa. Oli miten oli, vapaaehtoistahan sieltä ostaminen on, niinkuin sinne lomailemaan menokin. Ketjun aloittaja voi vaihtaa työpaikkaa jos viroon töihinmeno noin vituttaa
- valinnanvapaus.on
valintojakin kirjoitti:
Kyllä laivalla ja tallinnassa "perinteiset tuliaiset" on huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Tupakat alk. 3,20e aski, lonkerot, siiderit ja oluet yli 1/2 halvempia. Viinat n.1/3 halvempia. Tallinnassa esim. naisten kauneudenhoito / parturi huomattavasti halvempaa. Oli miten oli, vapaaehtoistahan sieltä ostaminen on, niinkuin sinne lomailemaan menokin. Ketjun aloittaja voi vaihtaa työpaikkaa jos viroon töihinmeno noin vituttaa
Myös kansalaisuutta voi vaihtaa ja muuttaa sinne eestin ihannemaahan asumaan.
- halpavalinta
valinnanvapaus.on kirjoitti:
Myös kansalaisuutta voi vaihtaa ja muuttaa sinne eestin ihannemaahan asumaan.
Just, jos joku murehtii toisten matkustamisesta tallinnaan laivalla ja ostoksista sielä. Pitäisi muuttaa sinne kun korjataan virhellistä kirjoittelua JA PUUTTUMISTA ihmisten matkustamiseen. Tällä "valinnanvapaus.on" kirjoittajalla se kikkare ei taida pelkästään tukkia sitä laivan wc pönttöä. Pikkujouluristeillyllä käytiin. Ilmanen risteily, juomat edullisesti . Saakin murehtia jos tahtoo - kiva reissu
- MEIDÄNvalinta
valintojakin kirjoitti:
Kyllä laivalla ja tallinnassa "perinteiset tuliaiset" on huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Tupakat alk. 3,20e aski, lonkerot, siiderit ja oluet yli 1/2 halvempia. Viinat n.1/3 halvempia. Tallinnassa esim. naisten kauneudenhoito / parturi huomattavasti halvempaa. Oli miten oli, vapaaehtoistahan sieltä ostaminen on, niinkuin sinne lomailemaan menokin. Ketjun aloittaja voi vaihtaa työpaikkaa jos viroon töihinmeno noin vituttaa
Kyllä kannatti käydä laivareissulla. Reissu makso kuljetuksella, iltapalalla, aamiaisella ja lounaalla 100e / matkustaja. Lonkero yli 1/2 halvempaa,samoin olut. Konjakki ja viskit n.1/3 halvempaa. Tupakat 1/2 halvempaa. Kun laskee tuotteiden hinnat Suomessa, saa ilmasen matkan komeesti. Joulutorilla ja vanhassa kaupungissa kiva käydä. ÄLKÄÄ murehtiko toisten ajanviettoa, meillä mukava reissu
- teiänkanssa
käypitkälleen kirjoitti:
Mikä suo nyt harmittaa. Toisten matkustus viroon - Suomesta "halvalla myyty olut" - järkyttävän kokonen kikkare pöntössä . "naulan kantaan" kommentoi OMAA alotustaan. Eiköhän toistaiseksi ole jokaisen OMA asia minne vkl lähtee viettämään tai mitä virosta ostaa. Olkoon tuotteet minkä hintasia tahansa. Voihan sitä tietty toisten asioita ihmetellä jos omaa elämää ei ole
Eikö saisi matkustaa maihin jossa on kalliimpaa kuin suomessa ? Mitkä ovat "sallittuja" kohteita vkl matkaan ? Lontoo, Pariisi, venetsia ..... tuskin halvempaa kuin Suomessa
- KIELLETTY
TÄLLÄ PALSTALLA ON VIINAN MYYNTTI EHDOTTOMASTI KIELLETTY
- Maksaja
Kepu tuli hallitukseen Virossa vuosien jälkeen ja olutveroa nostettiin 70%, jolla kuviteltiin paikattavan budjettia. MTV3 uutisoi tänään, että alkoholivero on tuottanut 100 miljoonaa vähemmän kuin ennen ja budjettiin on tullut sen suuruinenen aukko, kun sekä virolaiset ja monet suomalaiset käyvät Latviassa ostoksilla. Kepu tuhoaa Suomen lisäksi nyt Eestin taloutta.
- Suomi100vuotta
Suomi 100vuotta
Suomalaiset julkaisut voisivat esitellä enemmän suomalaisia matkakohteita, viikonlopun menovinkkejä ja ostospaikkoja, tämä lisäisi kotimaista kysyntää ja tasapainottaisi kauppatasetta. Kerrankin suomalainen lehdistö voisi tehdä jotain järkevää ja rakentavaa aiemmasta poiketen. Lopettakaa tuo Viron matkojen tyrkyttäminen joka on jokin neuvostoaikainen jäänne jolla yritetään saada porukkaa laivoille ja ostamaan halpaa viinaa Virosta, Suomessa löytyy muutakin nähtävää ja koettavaa kuin tuo mielikuvitukseton Viron
(lue viinarallin) mainonta.
Totuus on se että laivamatkat pitäisi saada ilmaiseksi ja ottaa omat eväät mukaan että viinanhaku kannattaisi Virosta, sittenkin Viron nykyhinnoilla tulos on lohduton. Tarjouksessa olevasta ”päivän lounaasta” joutuu virolaisessa perusruokalassa pulittamaan 10-15 euroa joka on sama tai enemmän kuin Suomessa. Suomessa lounaan saa listalta tai seisovasta pöydästä kympin molemmin puolin. Illanvietto virolaisessa ravintolassa menee yksiin suomalaisen kanssa.
Unohtakaa menneet vuodet ja vuosikymmenet Viro ei ole enää Neuvostoliitto eikä siellä ole enää Neuvostoaikaiset hinnat, euroon siirtymisen jälkeen hinnat ovat nousseet kuin raketti.
Laivayhtiön tarjouksina saa laivaliput ja hotellihuoneen keskimäärin sadalla eurolla / yö Googlettamalla asuu samalla hinnalla Suomessakin ja tutustumisen arvoisia paikkoja on monin verroin enemmän kuin lahden eteläpuolella. Hulluinta on kun suomalaiset lehtijulkaisut kuvaavat matkailusivuillaan postikorttimaisesti jotain ruoka-annosta, vanhan kaupungin kirkon tornia ja ovat tehokkaampia eurojen Viroon viejiä kuin Virolaiset.
Suomi täyttää SATA VUOTTA suomalaiset julkaisut voisivat tehdä uuden vuoden lupauksen ja esitellä matkailu sivuillaan suomalaisia kohteita, elämää ja nähtävää riittää muuallakin kuin kehä kolmosen sisäpuolella ja Virossa.- voimeitä
EI kaikki sentään käy virossa VAIN viinaksia hakemassa. Antakaa ihmisten tehdä omat ratkaisunsa matkailussakin. Älyttömämpää on suunnitella tunnelia viroon, maksaa meille paljon enemmän, kuin huolenne laivamatkoista tallinnaan
- omaasia
Älkää murehtiko TOISTEN asioista; kuka minnekin matkustaa , mitä ostaa ja millä hinnalla.
- Muovi-Ämpäri
omaasia kirjoitti:
Älkää murehtiko TOISTEN asioista; kuka minnekin matkustaa , mitä ostaa ja millä hinnalla.
Mistä saa Tallinnassa ilmaisen ämpärin?
- halpaaon
Muovi-Ämpäri kirjoitti:
Mistä saa Tallinnassa ilmaisen ämpärin?
Ämpärin päähän saa jo laivalta
- säästöä.tuli.reilusti
Olin nyt viikonloppuna Tallinnassa. Edestakainen laivamatka maksoi 16 €. Lounas Karja Kelderissä oli 4,80 euroa (sis.runsas keitto sekä liharuoka-annos leipineen). Hotellihuone maksoi 40 € (iso huone ja monipuolinen aamiainen). Laivalla olutlaatikko (24 tölkkiä) maksoi 12€, vodka 7€ puolen litran pullo. Ostin monenlaista ruokaa noin kolmasosalla Suomen hinnoista (mm.karpaloita 2€ litra).
- niin.tuli.reilusti
Reilusti ja reilusti... kävin vain laivalla ja säästöä maahintoihin n. 1000€ kulujenkin jälkeen.
Eikä säästelty 4€ sopilla.
- Vodka.karpalo.aamioinen
Kuten aloittaja kirjoitti." Kun huolellisesti mietittyjen "ostoskorien sisältöjä kootaan sopivalla tavalla saadaan Norjakin näyttämään todella halvalta maalta" : )))
Suomestakin löytyy vastaavia lounastarjouksia tosin alimmillaan 5-6 euron hintaan ja 40 eurolla yöpaikka. Tallinnan niin kuin Suomenkin 40 euron hotellit voiko niitä edes hotelliksi sanoa, puhutaanko mieluummin "yösijasta". Se 7 € vodka... siis Virun valge kuka sitä viitsii Vodkaksi sanoa? Karpalot 2 euroa litra tuo pitänee paikkansa sain tutun kautta tiilauksena Saaremaalta kanttarelleja 4 € / kg joita mummot keräilee aikansa kuluksi. Voi kun edellä esitetyllä ostoskorin sisällöllä pystyisikin elämään, mutta kovin yksipuoliseksi pöydän antimet taitaisi käydä. Päivän voisi aloittaa esim. karpaloilla ja vodkalla, päivällä voisi käydä 4.80 euron lounaalla, sopii painon hallintaan. Iltapäiväksi ja seuraavaksi yöksi riittäisi varmaankin tuo 24 olutta. ja siitä vaan neljällä kympillä yöpuulle ja odottamaan seuraavan aamun Vodka karpalo aamiaista.- Kitupiikki
Viro on Viro
Hinnoissa alkaa olla korkeampi kuin Suomi, sanokoon ken mitä sanoo. Kyllä nuo hintojen nousut ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta.
Oluen hinta lähtee nousukiitoon Virossa
Linkki sivulle
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611232200031284_ul.shtml
Olut paikoin yhtä kallista kuin suomessa
Linkki sivulle
http://www.iltalehti.fi/viro/201711192200544809_vo.shtml
IL vertaili ruokakorien hinnat: Tallinnassa jo kalliimpaa kuin Helsingissä
Linkki sivulle
http://www.iltalehti.fi/talous/201708172200334098_ta.shtml
Näin suomalaisia huiputetaan Tallinnassa - 10 huijausta, joita kannattaa varoa
Linkki sivulle
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707132200263778_ul.shtml - laua.viin
Voi lapsi parka kun osaat hyvin tämän huumoripuolen. Sinusta tulee varmaan isona stand up koomikko.
- Saku.olle
laua.viin kirjoitti:
Voi lapsi parka kun osaat hyvin tämän huumoripuolen. Sinusta tulee varmaan isona stand up koomikko.
Laua viin
Voi voi tosikko, sinusta ei taitaisi tulla, pahoittelen; ) - mustamaalia
Nytkö kääntyi taas häpykarva ahistamaan oloa. Eiköhän kuitenkin VIELÄ jokainen voi omasta viikonloppumatkailustaan päättää. Hinnat näkee jokainen netin kautta todetakseen esim. lonketon olevan vieläkin n.1/3 Suomen ALKON hinnasta (5.5%). Matkalle EI kaikki lähde vain pämppäämään. Olemme lähdössä ystäväpariskunnan kanssa katsomaan tallinnan joulutoria/ myyjäisiä. Olipa sielä halvempaa tai kalliimpaa
- pysypois
Mikähän on motiivi aloittajalla ja hänen parilla "lisäkirjotuksellaan omaan avaukseensa". Eiköhän kuitenkin jokainen voi itse päättää mitä ja mistä ostaa. Helppoa ratkaista omalta kohdaltaan olla menemättä viroon ostoksille ja tukkimaan laivan vessoja
- Kepulivatuli
Olutlaatikon saa edelleen n. 11 eurolla, kuten tuossa vuoden Iltalehden vanhassa linkissäkin.
Suomikepuli huolehtii, että hinnat nousee kotimaassa enemmän ja vatuloi loputtomiin kauppojen tuotteiden alkoholiprosentin kanssa. - OnkoHintaSama
Olutlaatikko Viro
https://preorder.tallink.com/fi/toode/a-le-coq-premium-export-24x33-cl-5-2-2/
Olutta Alkosta
http://www.isokaato.com/viina.php?351-lapin-kulta-a - murehtiat
Saku.olle kirjoitti:
Laua viin
Voi voi tosikko, sinusta ei taitaisi tulla, pahoittelen; )Mistä olette huolissanne, kun murehditte noin TOISTEN matkavalinnoista. Mitä väliä vaikka virossa olisi kalliimpaa kuin Suomessa. Onhan sielä norjassakin kalliimpaa, matkustaa sinne kaiketi silti saa. Suomessahan suunnitellaan TUNNELIA viroon - huolenne lisääntyy varmasti
- huumor_miehii
laua.viin kirjoitti:
Voi lapsi parka kun osaat hyvin tämän huumoripuolen. Sinusta tulee varmaan isona stand up koomikko.
joo poliitikko-koomikko
- Matkamuistoja
murehtiat kirjoitti:
Mistä olette huolissanne, kun murehditte noin TOISTEN matkavalinnoista. Mitä väliä vaikka virossa olisi kalliimpaa kuin Suomessa. Onhan sielä norjassakin kalliimpaa, matkustaa sinne kaiketi silti saa. Suomessahan suunnitellaan TUNNELIA viroon - huolenne lisääntyy varmasti
Hei Laua viin
Luuletko että joku on huolissaan toisten matkavalinnoista, jokainen saanee tällaisilla keskustelupalstoilla kertoa kokemuksistaan ja ne ovat vapaasti luettavissa. Kenenkään ei tarvitse ymmärtää niitä neuvoiksi tai ohjeiksi. Vinkki....vanhan kaupungin muurilta saa löysiä venäläisiä pipoja jotka ei kiristä, tosin Viipurista niitä (samoja) saa puolet halvemmalla. - Espanjafani
Kepulivatuli kirjoitti:
Olutlaatikon saa edelleen n. 11 eurolla, kuten tuossa vuoden Iltalehden vanhassa linkissäkin.
Suomikepuli huolehtii, että hinnat nousee kotimaassa enemmän ja vatuloi loputtomiin kauppojen tuotteiden alkoholiprosentin kanssa.Suomalaisten ainoa ostos viina ja kalja,apua,jos tunnet numerot ,näet kyllä mitkä hinnat on halpoja vertaus Suomi.Uskomatonta miten tyhmiä ihmiset on.
- Matkailkaa.Suomessa
Suomalainen lehdistö ja media tai yksittäinenkin media voisi vuoden 2018 teemaksi ottaa ”Satavuotias Suomi” ja tehdä tutuksi mitä sata vuotiaasta Suomesta voi löytää ja mihin kannattaa mennä. Kynttilä on ollut vakan alla. Me suomalaiset emme osaa arvostaa maatamme. Vasta Lappi on löydetty ja sitä myydään tuulikkäästi. Mihin on unohtunut kruunun vai sanotaanko isänmaan jalokivet Järvi-Suomi, sen kehitys ja markkinointi. Vertaansa vailla oleva koko maailmassakin,
- KauheenKallista
Virossa on jo Norjan hinnat
- Nobelin.tietoa
"Vodka.karpalo.aamioinen" ei ole ollut paikalla kun järkeä on jaettu. Tosin olisi hyvä jos ruutia ei olisi keksitty mutta ihmisissä on ollut älykkäitäkin historian aikana. Mahtaisi olla nähtävyys jos sattuisi joskus käymään ihan ulkomailla niin siellä olisi päivän kympin uutisten kevennyksen tähtiesiintyjä.
- Huumorin-kukka
Nobelin tiedolle
Näin sivusta huvittuneena lueskeltuani onkohan Nobelin tiedolla tietoa edes siitä kuka Nobel oli ja minkälaista tietoutta ja arvoja aikanaan Alfred edusti? Alfred raukka kääntyisi haudassaan jos kuulisi kommentoijan edustavan Hänen tietouttaan Viron matkailussa. Eipä tainnut Alfredin opit mitenkään liittyä Tallinnan matkailuun.
Kun sieltä takametsistä tullaan maailman matkaajana ”Nobeltietoutta” levittämään niin kannattaisi miettiä onko oma tietous matkustamisesta tai mistään muustakaan kovinkaan vahvalla pohjalla, saatikka huumorintaju. Näillä palstoilla kun on syytä ymmärtää huumoria ja käyttää sitä myös sopivasti., maailma on muutenkin turhan harmaa ja iloton.
Mutta….kieltämättä onhan se aika vitsikästä jos matkalle lähtö perustuu siihen että laivamatkat saa 16 eurolla, lounaan 4.80 eurolla, Vodkaa 0.5 litraa 7 :llä eurolla majapaikan 40 eurolla ja Karpaloita kahdella eurolla. Tuo lienee jo alunalkujaan kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Oli tai ei mutta täydentäisin hauskaa listaa ja ihan huumori mielessä. Nobelisti tietoudelle matkalukemiseksi suosittelin Juha Vuorisen kirjoittaman Juoppohullun päiväkirjaa, siitä saattaisi löytyä lisää tietoutta jat Nobelistin tarkoittanee. - Aika-herätä
Nobelin tietoa kirjoittajalle
Kysyn miksi kirjoittaa tökerösti jos joku kertoo mielipiteensä suoraan ja avoimesti? Suomi 24 on vapaan sanan ja mielipiteiden esittäminen kanava, hieno kanava kertoa näkemyksensä. Miksi kukaan alkaisi arvioimaan jonkun matkailutietämystä jne. tai kenelle tietoa tai viisautta on jaettu tai ei jaettu. Jos viinan hinta on elämän suurin ongelma niin ok, maksa hoitaa aikanaan ongelman pois siitä ei tarvitse kantaa kenenkään huolta.
On tietysti mahdollista että kommentin kirjoittaja on ollut tiedonjaossa mutta väärässä jonossa ja saanut väärää tietoa joten annettakoon tämä anteeksi hänelle. Kun sitä perään kuuluttamaasi viisautta jaettiin niin Ainakin se on varmaa että nobelistit tai nobelistin tietoa omaavat eivät ole siinä joukossa jotka lähtee Viroon ostamaan Viron Valge viinaa 7.-€ / 0.5 litraa, syö jossain kellarissa 4.80 € lounaita tai väittele Viron viinan hinnasta.
Yksi kanava on olemassa, voithan tietysti laittaa ehdotuksen Ruotsin kuninkaalliselle akatemialle kysymyksellä onko viron Viina halpaa vai kallista, Se onko tämä Nobelistiin sopiva aihe päättävät he. Tuo Juha Vuorisen kirja on todella sopivaa matkaviihdettä ja sopii ko. matkailuun jossa asutaan neljän kympin majoituksessa ja rahdataan 7 € vodkaa niska vääränä Suomeen. Kierrätykseen tulleita kirjoja saa divareista karpalolitran hinnalla jopa halvemmalla.. Olisikohan jokaisen suomalaisen aika havahtua ja huomata missä mennään. Eikö olisi aika huomata että virolaiset ovat aivan tarpeeksi nauraneet putrien viinarallille. - kolmas.älylausunto
Aika-herätä kirjoitti:
Nobelin tietoa kirjoittajalle
Kysyn miksi kirjoittaa tökerösti jos joku kertoo mielipiteensä suoraan ja avoimesti? Suomi 24 on vapaan sanan ja mielipiteiden esittäminen kanava, hieno kanava kertoa näkemyksensä. Miksi kukaan alkaisi arvioimaan jonkun matkailutietämystä jne. tai kenelle tietoa tai viisautta on jaettu tai ei jaettu. Jos viinan hinta on elämän suurin ongelma niin ok, maksa hoitaa aikanaan ongelman pois siitä ei tarvitse kantaa kenenkään huolta.
On tietysti mahdollista että kommentin kirjoittaja on ollut tiedonjaossa mutta väärässä jonossa ja saanut väärää tietoa joten annettakoon tämä anteeksi hänelle. Kun sitä perään kuuluttamaasi viisautta jaettiin niin Ainakin se on varmaa että nobelistit tai nobelistin tietoa omaavat eivät ole siinä joukossa jotka lähtee Viroon ostamaan Viron Valge viinaa 7.-€ / 0.5 litraa, syö jossain kellarissa 4.80 € lounaita tai väittele Viron viinan hinnasta.
Yksi kanava on olemassa, voithan tietysti laittaa ehdotuksen Ruotsin kuninkaalliselle akatemialle kysymyksellä onko viron Viina halpaa vai kallista, Se onko tämä Nobelistiin sopiva aihe päättävät he. Tuo Juha Vuorisen kirja on todella sopivaa matkaviihdettä ja sopii ko. matkailuun jossa asutaan neljän kympin majoituksessa ja rahdataan 7 € vodkaa niska vääränä Suomeen. Kierrätykseen tulleita kirjoja saa divareista karpalolitran hinnalla jopa halvemmalla.. Olisikohan jokaisen suomalaisen aika havahtua ja huomata missä mennään. Eikö olisi aika huomata että virolaiset ovat aivan tarpeeksi nauraneet putrien viinarallille.Minäkin olen niin kovassa krapulassa että en ymmärrä miksi joku lähtee Tallinnaan 7 euron vodkapullon takia ja ostaa vielä karpaloita 2 eurolla saati sitten 4,80 euron aterian ja kaljalaatikko 12 euroa ja vielä majoitus 40 eurolla. Se on kummallista että niska vääntyy siitä 7 euron vodkapullosta. Jos virolaiset nauravat limaniskojen viinarallille niin olkoon.
- Maksaja
Viron elintarvikkeiden hintataso alkaa laskea, kun LIDL aloittaa ensi vuonna, alkaen Tartosta. Niin kävi meilläkin LIDL:n tultua tänne.
- ilmainen.joukkoliikenne
Mielenkiintoisia ajatuksia. Totta on että Viro on monessa asiassa jo nyt Suomen edellä. Sähköinen resepti oli kauan sitten, nettiäänestys toistakymmentä vuotta, henkilökortissa on yhdistyneenä monia toimintoja, pankkiautomaateissa oli talletustoiminto paljon ennen Suomea jne. jne.
- ReissuRiitta
Mennään bussilla Virossa
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/581474-suomalainenkin-paasee-virossa-pitkalle-ilmaisella-bussilla
- Viro-Fani
Viro oli 90 luvulla tosi edullinen kehitysmaa, mitää ei saanut pavelu ei pelannut, nyt on asiat toisin palvelut pelaa kaikea saatavilla kilpailukykyisin hinnoin!
- nousu.vie.aikaa
Viron tulotaso oli ennen toista maailmansotaa Suomen tasolla (vähän korkeampi) mutta sitten asiat menivät kuralle.
- Rewall
Tallinna yllätää....
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tallinna-yllattaa-tarjonnallaan/PvTSsnaY - HinnatSamat
Olut on melkein samanhintaista, ei kannata Virosta raahata!
https://www.alko.fi/tuotteet/778996/Saku-Taurus
https://www.selver.ee/hele-olu-saku-taurus-2-l-pet-1 - Kontulasta.kajahtaa
HinnatSamat kirjoitti:
Olut on melkein samanhintaista, ei kannata Virosta raahata!
https://www.alko.fi/tuotteet/778996/Saku-Taurus
https://www.selver.ee/hele-olu-saku-taurus-2-l-pet-1Puotilan Prismassa on Karjala-tölkki maksanut ainakin parin vuoden ajan 67 senttiä pantti 15 senttiä. Ei ole mitään mieltä Viron veronkorotuksen jälkeen kuskata olutta enää sieltä. Väkeviä juomia kyllä.
- Tampereelta.helähtää
Kontulasta.kajahtaa kirjoitti:
Puotilan Prismassa on Karjala-tölkki maksanut ainakin parin vuoden ajan 67 senttiä pantti 15 senttiä. Ei ole mitään mieltä Viron veronkorotuksen jälkeen kuskata olutta enää sieltä. Väkeviä juomia kyllä.
Karjala 4,5% ei ole olutta.
- Herra-Olut
Tampereelta.helähtää kirjoitti:
Karjala 4,5% ei ole olutta.
Kuka nyt keskikaljaa Virosta viitsii roudata?
A-olut on olutta! - pientä.eroa
HinnatSamat kirjoitti:
Olut on melkein samanhintaista, ei kannata Virosta raahata!
https://www.alko.fi/tuotteet/778996/Saku-Taurus
https://www.selver.ee/hele-olu-saku-taurus-2-l-pet-1Vai melkein saman hintaista.
Alkon 7 €/litra on 'vähän' enemmän kuin Tallinnan 2,20 €. - Vertaa
pientä.eroa kirjoitti:
Vai melkein saman hintaista.
Alkon 7 €/litra on 'vähän' enemmän kuin Tallinnan 2,20 €.Meediassa kyllä kirjoitetaan isolla hinnat melkein samat!
- Miksi2.20
Vertaa kirjoitti:
Meediassa kyllä kirjoitetaan isolla hinnat melkein samat!
Laivalta saa n. 1,5€/litra ( 0,45€ pantti, jos haluaa verrata kaupan hintaan), eli yht. 1,95.
Miksiköhän päättäjät luulee, että hakisimme samaa tai vastaavaa tuotetta pitkäripaisesta tai lähikaupasta (kun vatulointi loppuu) 6-7€/litra hinnalla? - Viron-hinnat-hanurista
Viro kiskoo oluesta törkeitä hintoja
Verrattuna Latvian hintoihin Virossa saa kaljasta maksaa itsensä kipeäksi, kun ajaa Latvian rajalle niin 0.5 litran laadukkaita oluita löytyy hintaa 45-50 senttiä puolen litran tölkki! Hinnat ovat matalia siitäkin syystä että Latviassa ei tarvitse maksaa panttia. Suuri on ero on brändeissä, konjakeissa, rommeissa. Myös vodkat (Moskovskaja ja Stolisnaja) ovat Latviassa reippaasti halvempia jos kun 0.5 litran pullon saa noin 5.50 eurolla. On siis aika tyhmää ostaa juomia Virosta. - matkailu.avartaa
Viron-hinnat-hanurista kirjoitti:
Viro kiskoo oluesta törkeitä hintoja
Verrattuna Latvian hintoihin Virossa saa kaljasta maksaa itsensä kipeäksi, kun ajaa Latvian rajalle niin 0.5 litran laadukkaita oluita löytyy hintaa 45-50 senttiä puolen litran tölkki! Hinnat ovat matalia siitäkin syystä että Latviassa ei tarvitse maksaa panttia. Suuri on ero on brändeissä, konjakeissa, rommeissa. Myös vodkat (Moskovskaja ja Stolisnaja) ovat Latviassa reippaasti halvempia jos kun 0.5 litran pullon saa noin 5.50 eurolla. On siis aika tyhmää ostaa juomia Virosta.Pitää ostaa aika monta sataa litraa ennen kuin tulee halvemmaksi. Tietysti voi ottaa 400 kilometrin reissun opintomatkana.
- Äkkiälaskien
matkailu.avartaa kirjoitti:
Pitää ostaa aika monta sataa litraa ennen kuin tulee halvemmaksi. Tietysti voi ottaa 400 kilometrin reissun opintomatkana.
Jos ostaa edukkaimipia oluita, niin pelkkien polttoainekulujen kattamiseen n. 24 laatikkoa olutta, että menee laivahintojen kanssa samoihin.
- eesti.tutuksi
Äkkiälaskien kirjoitti:
Jos ostaa edukkaimipia oluita, niin pelkkien polttoainekulujen kattamiseen n. 24 laatikkoa olutta, että menee laivahintojen kanssa samoihin.
...ja eestiläiset tullimiehet hyväksyvät Viron ja Latvian rajalla vain 13 laatikkoa tullittomiksi. Kokemusta on.
- halb
Tallinnan laivoilla maksuun ei lisätä pantteja, ilmoitettu on kokonaishinta.
Tosin Saku taurusta ei niillä taida olla.- Perusmatikkaa
Ei lisätä ei, mutta jotta voi verrata suomi hintaan, niin se pitää laskennallisesti lisätä tai vähentää suomen tuotteista...
- ReaalitalousIski
Virolaiset alkaneet suunnitella alkoholiverotuksen korotusten perumisia
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005460211.html- Heikkkii
Jos Tallinnassa on kallista, niin sitten kannattaa yöpyä Helsingissä
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005468208.html
- parisataa.käyntiä
Kerrankin kansainvälinen arviointi on osunut kohdalleen.
- Ylimainostettu-Viro
Tuskin kukaan kirjoittaa Viron hinnoista siksi että siellä on kallista tai estääkseen sinne matkustamista.... matkustakoot sinne kuviteltujen halpojen hintojen perässä tai jos eivät löydä muuta yhtä tyhjänpäiväistä ja kulahtanutta kohdetta jossa meikäläisille löytyy pilkkanimiä tuulipuku turistit (sahinat) tai hirvi (põder)jne... jne.
Totuus on se että tuota pannukakun tasaista pikku plänttiä on vuositokulla mainostettu ostoparatiisina ja ihmemaan jossa kaikki on halpaa, ihanaa ja nähtävää riittää. Totuus.....vanha kaupunki? Muutaman korttelin kokoinen joka on muutamassa tunnissa läpikäyty. Kun Tallinnasta ajaa ulos niin saamaa pelto-aukeaa ja tasaista pusikkoa riittää rajalta rajalle. Jotkut suomalaiset toimittajat ovat ottaneet lähes elämäntyökseen hypettää kuukaudesta toiseen ja vuodesta vuoteen samaa potaskaa Viron nähtävyyksistä ja halvoista hinnoista. Esim. ltalehden matkailusivullakin syötetään viikosta toiseen tuota samaa juttua. Ilmeisesti tuon jatkuvan huuhaan kirjoittajilla matkailutietous on rajoittunut tuohon etelärannikolle. Kotoisessa Suomessakin löytyy monin verroin enemmän nähtävää, Suomella on myös useita naapurimaita joista löytyy enemmän kirjoitettavaa ja muu maailma on täynnä mielenkiintoisia kohteita.- MennäänViroon
Yksi tykää äidestä toinen tyttärestä, minä tykkään Virosta!
- takakylän.Taavi
Missään Suomen kaupungissa ei ole vanhaa keskustaa "vanhaa kaupunkia". Maassa muutamat puiset taloryhmät ovat vain puusta rakennettuja jotka ovat aina palaneet muutamien kymmenien vuosien välein. Vanha on sellainen joka on rakennettu keskiajalla.
- Kalevipojad
Virossa osataan rahastaa mutta ei rakentaa Suomessa!
- ammattitekijöitä
Kalevipojad kirjoitti:
Virossa osataan rahastaa mutta ei rakentaa Suomessa!
Tosi on että Suomessa tehdään enimmäkseen hometaloja. Tosin tähän tulee parannusta jahka tänne saadaan enemmän virolaisia rakennusmiehiä.
- ulkomaalaislisä
Jääkiekko-ottelussa kalja maksoi Pelicansin myyntipisteellä 6 € ja hallin omalla pisteellä 4 €.
- Aikoihin-Eletty
Suomalainen ryöstöhinnoittelee jopa Tallinnassa!
http://www.iltalehti.fi/smliiga/201801292200703914_sm.shtml - Haisee
Aikoihin-Eletty kirjoitti:
Suomalainen ryöstöhinnoittelee jopa Tallinnassa!
http://www.iltalehti.fi/smliiga/201801292200703914_sm.shtmlRyöstöhinnoittelu alkaa jo TALLINKIN LAIVOILTA.
Tallink on hinta-laatu suhteelleen kaikista kurjin vaihtoehto, esim. Eckeröön verrattuna, todella suolaiset hinnat ja palvelu neukkuajalta. Ripulit ja mahataudit kaupan päälle. En tiedä millä ihmeen tavalla Tallinkin vessoissa on saatu säilytettyä Georg Otsin (jnyt jo romutettu paatti) aikainen imelän kirpeä vanhan virtsan haju jota millään muulla laivayhtiöllä ei esiinny. Tästä alkaa helposti mitenkä asiat on keittiön puolella? Myös ravintolahinnat jopa kalliimpia kuin maissa. - Meren.Neito
Haisee kirjoitti:
Ryöstöhinnoittelu alkaa jo TALLINKIN LAIVOILTA.
Tallink on hinta-laatu suhteelleen kaikista kurjin vaihtoehto, esim. Eckeröön verrattuna, todella suolaiset hinnat ja palvelu neukkuajalta. Ripulit ja mahataudit kaupan päälle. En tiedä millä ihmeen tavalla Tallinkin vessoissa on saatu säilytettyä Georg Otsin (jnyt jo romutettu paatti) aikainen imelän kirpeä vanhan virtsan haju jota millään muulla laivayhtiöllä ei esiinny. Tästä alkaa helposti mitenkä asiat on keittiön puolella? Myös ravintolahinnat jopa kalliimpia kuin maissa.Nyt se on testattu, kummassa laivassa saa parempaa ruokaa.
https://www.aamulehti.fi/ruoka/nyt-se-on-testattu-kummassa-laivassa-saa-parempaa-ruokaa-siljalla-vai-vikingilla-24140557/ - HistorianSiivetHavisee
Wanha juttu, ja kertoi a la carte-ruokailusta.
- en.ole.lihotuskuurilla
Jos saa valita niin mukava pieni hotelli jossa yö ja aamiainen, menee edelle siitä että syö pöperöitä hienosti ja kalliisti. Siis samalla hintaa.
- Viron.Leipä
Ostin Virosta leipää, hyvää oli, kaksipävää oli pöydällä homeessa oli. eikö sielä osata säilöntäaineita/myrkkyjä, Suomessa leipä säilyy pariviikoa homehtumatta.
- Homeherkkää
Viron.Leipä kirjoitti:
Ostin Virosta leipää, hyvää oli, kaksipävää oli pöydällä homeessa oli. eikö sielä osata säilöntäaineita/myrkkyjä, Suomessa leipä säilyy pariviikoa homehtumatta.
Nopeasti on menneet homeeseen myös Saarenmaalaiset wursti-tyyppiset makkarat, jotka on ostettu Suomessa markkinoilta kylmäaltaasta ja viety kotiin jääkaappiin yhtä nopeasti kuin normaalit kauppaostokset.
- Leiburi
Virossa ei ole sallittu käyttää säilöntäaineita/myrkkyjä sellaisia määriä kuin Suomemessa.
- EiIkinäTorilta
Leiburi kirjoitti:
Virossa ei ole sallittu käyttää säilöntäaineita/myrkkyjä sellaisia määriä kuin Suomemessa.
Ostin nömmen torilta palvikinkkusiivuja 0,7 kg, neljän tunnin päästä kotona kinkkusiivut olivat jo mädäntyneet.
- vaikka.kuinka.sairasta
EiIkinäTorilta kirjoitti:
Ostin nömmen torilta palvikinkkusiivuja 0,7 kg, neljän tunnin päästä kotona kinkkusiivut olivat jo mädäntyneet.
Huumoria pitää olla.
- LaihianKetku
Tänään Tallinnan torilla mansikat 2,5€ kilo, kyllä on sigakalliita.
- Metsmaasikas
Oliko maasikad kreikkalaisia kun olivat nuin kalliita?
- KamalanKallista
Virossa on Norjan hinnat.
- LatviaFani
Miksi Latviassa on kaikki puolet halvenpaa kuin Virossa? onko Virolaiset ahneita?
- murto.osa
LatviaFani kirjoitti:
Miksi Latviassa on kaikki puolet halvenpaa kuin Virossa? onko Virolaiset ahneita?
Latvian hintataso on vähän toistakymmentä prosenttia matalampi kuin Viron. Alkoholin hintaero on suurempi.
LatviaFani ei ole huomannut palstan otsikkoa.
- Latvian-Valkaan
Menkää Latvian Valkaan (rajakaupunki Viron ja Latvian välillä) , johon pääsee Tallinnasta noin 2.5 tunnissa junalla, eikä junalippu maksa juuri mitään. Latvia on Schengen aluettta, joten passeja ei kysellä eikä siellä ole edes rajatarkastajia. Siellä alko on paljon halvempaa, kun Virossa. Päivämatkalla Valkaan säästätte huomattavasti ainakin alkotuotteissa.
- Viro-Vetää
Viron matkailu takoi ennätyksiä viime vuonna – Ulkomaiset turistit viettivät maassa 4 miljoonaa yötä
Viron tilastokeskuksen mukaan viime vuosi oli ennätysvuosi Viron matkailulle. Maassa vieraili enemmän ulkomaisia turisteja kuin koskaan aikaisemmin ja yhteensä 3,5 miljoonaa kotimaista ja ulkomaista turistia käytti Viron majoituspalveluita.
Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156