Masennuksen alkujuurilla

perussyitä

Mieleeni nousee peruskysymys, mikä masentaa?
Eikö yksi perussyy ole se, ettei koe muiden arvostusta? Herkkä ihminen huomaa, kuinka muita kohdellaan verrattuna itseensä. Vaikka kuinka osoittaisi sitä muille ja huomioisi muut, ei muita saa sillä tavalla välttämättä huomioimaan itseä. Ne voivat näkyä pieninä asioina, toisia kohdellaan paremmin, toisen edessä jätetään tekemättä joitakin asioita, mitä itselle puolestaan tehdään. Ryhmän ulkopuolelle jättäminen on yksi kiusaamisen muoto. Mutta mitä on ryhmän ulkopuolelle jättäminen? Eikö kutsuta kylään tai käydä kylässä?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turhat_odotukset

      Typerät tunteet! Tämä myöskin on mielipide, joita ei pitäisi muodostaa vaan hyväksyä nuo tunteet. Esimerkiksi HALU kokea muiden ulkopuolelta tuomaa arvostusta tai tunne , että tulee jollakin tavoin väärin kohdelluksi. Hyvän itsetunnon omaava ihminen osaa arvostaa itse itseään. Siitä se kai lähtee.

      • Vanha.rationalisti

        Vitsit miten sairasta tuo nykyinen "läsnäolon" psykologia onkaan... "Tarkkailen vain ohimeneviä tunteitani, en 'tunne' liikaa..."

        Ihan täyttä pimeyttä.

        Ihminen tuntee. Ihmisen kuuluu tuntea. Siitä kaikki lähtee... Elämä.

        Ei pahalla ylläkirjoittaneelle ollenkaan^. Tämä vain on tämä nykyajan psykologinen muotijargon. Ja se on vähintään yhtä hukassa ihmisyydestä kuin ne aiemmatkin...


    • dont_care

      En minä halua olla missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa... Ihan pelkkiä paskakasoja kaikki meistä ovat (myös minä).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe