Asiasta en ole hirveästi puhunut mutta lähiaikoina tuli puheeksi. Eli pelkään hirveästi pimeää, mutta täytyy olla pilkkopimeää. Kotona tosin pelkään kun tulen koulusta vaikka kotona ei ole pelottavan pimeää. Pelkään että kotonani asustelee jotain yliluonnollisia olioita. En usko yliluonnolliseen mutta silti pelkään että mitä jos kotonani lymyilee joku. Vanhempani ovat mukavia ihmisiä mutta pelkään sitä kun yhtäkkiä joku huutaa minulle tai sanoo. Esimerkiksi Vanhempani huutavat minulle että mitä taas olen tehnyt en siis ole kauhean huolellinen kaikissa asioissa. Säikähdän ihan hirveästi kun yhtäkkiä joku sanookin jotain. Valot täytyy äkkiä laittaa kotiin kun tulen. Julkisilla paikoilla en tietystikään pelkää koska sielä on muita ihmisiä. Toki pelkään pimeitä paikkoja mutta joskus menen silti pimeän metsän läpi kouluun koska yritän päästä irti pelostani mutta en vain pääse. Ennen pelkäsin muita ihmisiä jotka kävelivät takanani mutta siitä olen jo päässyt irti. Kai se nyt on ihan normaalia pelätä kotonaan että jos siellä on joitain pelottavia henkiä tai vaikka kasvottomia tyyppejä. En pelkää tietysti tulla kotiin silloin kun tuun jonkun muun kanssa koska silloin en ole yksin muut ihmiset ympärillä saa mut tuntemaan turvalliseksi. Tämä kuulostaa tyhmältä mutta joskus seison kotona jossain korkealla ja katselen ympärilleni siis silloin kun olen yksin. Ulkona kotona en voi liikkua paitsi muiden seurassa sielläkin voi olla joku. Vessassa ei voi yöllä käydä kun valot on jo sammutettu koska pelkään. Mitään muuta en tässä maailmassa enää pelkää. Ainoa pelkoni on tämä ja että menetän itsehillintäni. Eli onko normaalia tämä tämmönen?
Onko normaalia?
pelokas123
0325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.