Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Alkoholi ja varastaminen.

SyytönVAIsyyllinen

Miehelläni taas putki päällä 4-viikkoa. Otin hänen pankkikorttinsa, (tehnyt tätä ennekin). Kaverit aika paljon hänen juomistaan rahoittanut.
Hän vajonnut kuitenkin niin alas, että lähikaupasta varastellut olutta. Luulin hänen valehtelevan asiasta miettien (koittaisi saada lisää rahaa olueen puhumalla minut pyörryksiin).
Hän ennenkään ole varastellut, enkä voinut uskoa koko asiaa todeksi. Totta on! Vajaa 18€ edestä olutta tosiaan varastanut, kauppaan suorittanut maksun varastamistaan oluista. Hän saa silti näpistyksestä sakon. (Kauppias sanonut) Kai poliisit jossain vaiheessa pyytävät kuulusteluihin, vai miten moinen asia menee? Hyvä palkkainen työ on. Pomo ei potkuja anna, ymmärtää hänen juomistaan! Kuitenkin hyvä työmies selvänä.
Nyt kuitenkin syyttää minua asiasta. "Jos minulla olisi ollut oma kortti, ei olisi tarvinut varastaa".
Onko syy siis minun? Kuulema minun kuuluisi sakko maksaa!
Alan jo itse uskomaan noita selityksiä ja syyttämään itseäni asiasta.
Tekisi mieli tukkia kortti eteen, mene ja juo kaikki! Mutta tiedän hänen tulevan kuitenkin kotia, eikä lapsen kanssa jakseta katsoa tuota touhua. Siksi koitan rajoittaa juomista pitämällä hänen korttiaan ja ajatella kaikkien parasta. Silti mikään ei tunnu tehoavan. Voiko ihminen vajota enään alemmas? :(

17

1887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SäälinEnVoiMuuta

      Niin, sinä olet siis varastanut hänen pankkikorttinsa ja hän varasti tämän vuoksi kaupasta. "Voiko ihminen vajota enään alemmas? :("
      No ensiksi, oikea muoto tuosta sanasta on enää. :D

      Toiseksi se että varastat hänen pankkikorttinsa ei pelasta häntä alkoholismilta. Oikea osoite on A-klinikka. Jos hänellä ei ole pankkikorttia, hän voi henkilöllisyystodistuksellaan silti nostaa vaikka tilinsä kerralla kuivaksi tai siirtää rahaa nettipankissa kavereilleen. Jos miehesi ei ole tätä älynnyt, hän on jo juonut aivonsa pehmeiksi. :D

      Onko miehesi lomalla, kun on 4 viikon putki päällä? "Kuitenkin hyvä työmies selvänä"

      Mitäs jos lopetat vain paapomisen? Anna hänen juoda itsensä hengiltä, jos hän sitä haluaa. Tosin kyllä sisuskalut 4 viikon lomajuomisen kestää. Aikuinen ihminen hän on, et voi kohdella häntä kuin toista lastasi.

      • Alkoholistitkekseliäitä

        Olet ex-alkoholisti joka on pohtinut paljon että miten rahaa järjestyy.Minulle ei tulisi mieleen että pankista saa rahaa henkilöllisyystodistuksella sillä en asioi muuta kuin nettipankissa ja pankkiautomaatilla kun on kyse rahasta.


      • jngweppeinå

        Aina te vaan väitätte että aikuinen ihminen aikuinen ihminen sitä tätä. Olisimmepa kuin jotkut etelä-eurooppalaiset niin matalemmalla kynnyksellä puututaan aikuistenkin läheisten ihmisten asiaan, Ei se mikään rikos oo jos niin teet. Onhan munkin äiti ja isi puuttunu omiin asioihini mun ollessa aikuinen!


    • SyytönVAIsyyllinen

      Kiitos vastauksestasi.
      Kai sitä voi varkaudeksi sitten kutsua? :( Eli itseäni saan syyttää. Tehköön mies vaikka minusta rikosilmoituksen sitten.
      Kesällä teki kauheat velat kun en korttia ottanut 3000-4000€? Morkkis oli kova, luottotiedot meinasi mennä.
      Hän ei lähde a-klinikalle. Joskus aikaisemmin katkolla käynyt, turhaa sekin ollut.

      Ei ole lomalla, ihan omin luvin poissa. Kerran saanut paikasta potkut, kesällä hänelle soitettiin tulisiko takaisin? Tiedän, kuulostaa lähinnä vitsiltä.

      Raha ei tililtä liiku, pankkikortti, avainluvut ja henkkarit jemmassa.

      Haluaisin antaa kortin, avaimet vien. Silloin rikkoo ikkunan ja on jälleen kotona.

      Kai tässä jo itse hoitoa tarvitsee. Tullut ihan kontrollifriikiksi. Ei mikään auta, aina saa jostain olutta.

      Sisimmässään mieheni tietää minun tarkoittavan hyvää. Ei tätä paskaa jaksaa mitenkään, hävetä saa. Oksennellaan pitkin kotia, kuka siivoaa? Minä. :(

    • EtVoiAuttaa

      Heitä kuuseen koko urpo. Vetäkööt itsensä hengiltä. Sinun ei tarvitse tuhlata omaa elämääsi!

      • SyytönVAIsyyllinen

        Kiitos kommentista. :)
        Pakko tajuta ettei toinen koskaan muutu. Pelastaa itseni ja lapseni kun vielä voi.
        Surullista miten paljon alkoholi voi viedä ihmistä. Ei vaan voi ymmärtää. Tiedostaa itsekin ongelmansa, ei silti apu kelpaa = ei ole valmis lopettamaan. 5kk antabuksen avulla pisin aika selvänä. Ei kärsis ottaa yhtään jos haluaa elää normaalia elämää. Useampi työpaikka vuosien saatossa juotu, koskaan opi.


    • 1..........hoitsu

      Tämä on tuttua örinää sisätautiosastolla. Tälläistä mietteitä ja katumuksen purkauksia kuolevat sontasepot voihkivat askitespallovatsan uumenista:
      Töitä antakaa töitä! En juo enää ikinä, jos tästä selviän! Rakas vaimo ja lapset antakaa anteeksi!
      Sontasepot päästelevät kauhunsekaisia,itkuisia katumuksen purkauksia ja huutavat vaimoaan ja lapsiaan, jotka eivät luonnollisesti tule edes katsomaan tuota keltaista muodotonta törkyturpaa, jonka suusta purskahtelee verta kuten myös ohuina noroina ja pisaroina ihon läpi, peiton levitoidessa puoli metriä sängyn yllä valtaisien ammoniakkipierujen purkautuessa mädäntyneen suoliston uumenista...
      hoitajat sammuttavat tässä vaiheessa röökit paitsi Hilpeä Suntio kurkistaa piippu suussaan peiton alle joko kohta jysähtää. Tässä vaiheessa koko osaston hoitajat ja lääkärit ovat kerääntyneet sontasepon vuoteen ääreen lukemalla potilaskertomuksista lääkärien varoituksia vuosien varrelta...ei enää pisaraakaan.
      Sontaseppo uikuttaa, että pelastakaa vielä...mutta mikään ei voi enää pelastaa tuota keltanaamaa ja niin aortan repeytyessä massiivinen verensyöksy heilauttaa koko ruhon istuma-asentoon veren syöksyessä paineella silmistä, korvista repien paloja irti kuolleesta ihosta, noin minuutin kuluttua huoneeseen ryntää siivoustiimi suoja-asuissaan Hilpeän Suntion heitettyä ruho metalliarkkuun ja matka krematorioon voi alkaa suvivirren kaikuessa pitkin kellarin pitkiä käytäviä.

      • SyytönVAIsyyllinen

        Hyi. 😷 Tollaistako juuri on?


    • Alkoholistilla olisi vielä jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä, jos eivät puoliso, kaverit ja pomo olisi niin ymmärtäväisiä, vaan viheltäisivät pelin poikki ennen vakavia ongelmia. Vapaapudotuksessa sitä alkaa miettimään tilaansa ja lopettamista.

      Tai sitten ei.

      • SyytönVAIsyyllinen

        Luulen ettei muutu koskaan, oli elämäntilanne mikä tahansa. Viina vie miestä.
        Etsiä asunto lapsen kanssa, pakata tavarat ja muuttaa. (Osoite salaiseksi)
        Ei vaikuta toisen ulos heittäminen, saa aikaan vain rikkonaisia ikkunoita lisää.


      • SyytönVAIsyyllinen kirjoitti:

        Luulen ettei muutu koskaan, oli elämäntilanne mikä tahansa. Viina vie miestä.
        Etsiä asunto lapsen kanssa, pakata tavarat ja muuttaa. (Osoite salaiseksi)
        Ei vaikuta toisen ulos heittäminen, saa aikaan vain rikkonaisia ikkunoita lisää.

        Niin.

        Ei alkoholistin "ymmärtämisellä" kannata tuhota omaakin elämäänsä.

        Alkoholismin remissio eli se, että alkoholisti lopettaa kokonaan juomisensa lopullisesti on niin harvinaista, että sellaisen toivomiseen ei ole aihetta: käytännössä toivotonta.

        Mitään toivoa ei tietenkään ole, jos ei edes haluta lopettaa. Aikaisemmin esitin juuri sen, että elämän iskiessä tarpeeksi lujaa ilman puolisoa, asuntoa, työtä tai kavereita, saattaisi alkoholisti tehdä jotain tilansa hyväksi, haluta lopettaa ja mennä vapaaehtoisesti hoitoon.

        Jos mies ei halua muuttua, ei sinullakaan ole mitään toivoa, Häivy, kun vielä voit.


    • kkklllkk

      Juopolle jos antaa liekaa, ja antaa vapaasti vinguttaa pankkikorttia, niin tilannehan vain ja ainoastaan pahenee. Viina vielä selättää sinunkin miehesi, ja silloin alkavat todelliset vaikeudet.
      Pelasta itsesi ajoissa, kun vielä voit.

    • ppoiiuyy

      Alkoholismi on aina etenevä vaiva, ja raittius on useimmiten mahdollista vasta todellisen pohjakosketuksen jälkeen, kun kaikkinaiset tuhot ovat maksimaaliset.
      Haluatko nähdä ja kokea niiden tuhojen maksimoitumisen, ja samalla vammaudut henkisesti itsekin?

    • Minnesotassa

      Kuulostaa , että pian juomarille ei soittele enää työkaverit eikä perhe. Valitettavasti vain oma pohjakosketus raitistaa. Se on jokaiselle yksilöllinen. Hae itsellesi apua Al-Anon ryhmästä, vaikka soittamalla.
      He kertovat, että mistä sairaudesta on kysymys ja miten tarina etenee, mutta muista, että miehesi voisi vielä selvitä hengissä. Pahemmastakin elämöntilanteesta on noustu ja oltu kymmeniä vuosia ryyppäämättä. Muista, että läheisesi on sairastunut alkoholismiin.

    • asdfh3341

      Kyllä itselläni vaimo ymmärtää ja siivoaa. Ryyppäämisestä aiheutunut haavainen paksusoli ja kaljaripuli muuten, joka päivä lentää laakit mattoon. Monia kertoja lentää laakit lattialle ja kämppä käryää, silti töissä käyn tosin korisen vessassa sielläkin aah.

      Ei voi kuin ihmetellä miten hirvesti tuotoset lojahtaa peräpäästä ulos parin kaljan jälkeen. Roisku niin posliinia vasten oaaah

    • Anonyymi

      Syy EI OLE sinun. Yritys auttaa. Parasta ohjata miehesi hoitoon alkoholismista <3

    • Anonyymi

      Ohjaa .ies päide avun piiriin ja eroa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1773
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1460
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1394
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1331
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1318
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe