Vihaan venäläisiä ylikaiken.

VenäläisetOnPerseestä

Juu, eli olen 15v poika helsingistä ja vihaan venäläisiä älyttömästi. Kaikki tuntemani venäläiset ovat ylimielisiä väkivaltaisia pienempiä kiusaavia raukkamaisia otuksia, ja olen tuntenut monia venäläisiä eri ikäluokilta ja kaikki ovat olleet mulkkuja jopa tytöt.

24

2186

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RyssäOnMiehittäjäRyssä

      Kun miehittäjäryssä yritti sodan avulla saada Suomen valloitetuksi, ja hävisivät, ovat kai siitä lähtien suhtautuneet edelleen ylemmyydentuntoisesti suomalaisia kohtaan. Niiden mielestä kai kuuluisimme heidän käskyvaltansa alle, ja kun näin ei ole, käyttäytyvät kuten käyttäytyvät.

    • PohJNuhjj

      Putin on pieni. SIlti se kiusaa isoja ja pieni.
      Itärajan takaa ei ole koskaan mitään hyvää tullut, eikä tule.

      • Anonyymi

        Putin on järkijätkä. Ei se tyhmä ole. Mutta se kansa on kouluttamaton ja sivistymätön. Täynnä elukoita
        Mutta heidän on pitänyt vain saada ruokaa millä elää sillä heillä on vahva tahto vaikka vähän hönöjä. Siksi ovat sitkeitä työmiehiä. mutta tyhmiä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on järkijätkä. Ei se tyhmä ole. Mutta se kansa on kouluttamaton ja sivistymätön. Täynnä elukoita
        Mutta heidän on pitänyt vain saada ruokaa millä elää sillä heillä on vahva tahto vaikka vähän hönöjä. Siksi ovat sitkeitä työmiehiä. mutta tyhmiä

        Venäjänkansa on paremminkin koulutettua.
        Meneppä pelleilemään rajan taakse ihmisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjänkansa on paremminkin koulutettua.
        Meneppä pelleilemään rajan taakse ihmisille.

        Ei todellakaan ole


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on järkijätkä. Ei se tyhmä ole. Mutta se kansa on kouluttamaton ja sivistymätön. Täynnä elukoita
        Mutta heidän on pitänyt vain saada ruokaa millä elää sillä heillä on vahva tahto vaikka vähän hönöjä. Siksi ovat sitkeitä työmiehiä. mutta tyhmiä

        Totuus on kuitenkin se, että Putin haluaa pitää venäläiset tyhminä, koska tyhmiä on helpompi johtaa ja alistaa. Putin ei tunne huonoa omaa tuntoa siitä, kun uhraa kansaansa sodissa, joissa Putin on hyökkääjän roolissa. Sellainen toiminta ei kuulosta kovin järkijätkän toiminnalta 🤔


    • Anonyymi

      Olet ymmärtänyt kansan luonteen erittäin hyvin ja jo nuorena!

    • Anonyymi

      Typerys.
      Onnea valitsemallasi tiellä. Ajaudut tuolla asenteella elämässäsi vaikeuksiin tai voit pärjätä jos hommaat Natokupan ja värväydyt armeijaan.
      Eli helevetin huono elämä edessäsi.

      Voit kiittää asenteestasi Mediapoolin propagandakoneistoa, joka levittää propagandapaskaa kellon ympäri valtamedian kautta. Kokemattomuuttasi olet tullut aivopestyksi. Siitä voi selvitä jos välttelet YLEn, maikkarin sekä painetun valtamedian julkaisemaa paskaa.

    • Anonyymi

      Alla minusta hyvä linkki siitä, että ei kannata leimata kaikkia venäläisiä sen takia, kun on kohdannut niitä huonoja venäläisiä. Venäläisistä löytyy myös hyviä ihmisiä, jotka ovat tällä hetkellä kovilla, koska eivät voi taistella reilulla tavalla valta koneistoa vastaan Venäjällä. Julia Navalnaja ja Kara- Murza hyvinä esimerkkeinä (alla).

      https://yle.fi/a/74-20109948

      • Anonyymi

        Julia esittää vain marttyyria. sekin on vainntapa selvitä siellä kun ei ole muuta vaihtoehtoa rovastinnalla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julia esittää vain marttyyria. sekin on vainntapa selvitä siellä kun ei ole muuta vaihtoehtoa rovastinnalla

        Älä tuo niitä kuvitelmiasi muiden ihmisten purekseltavaksi. Eikö 5 miljoonasta ihmisestä löydy, kuin yksi tekstaaja. Yleensäkään mitään kirjoita?


    • Anonyymi

      No mulkkuja se on koko kaupunki täys oli minkä maalainen tahansa

    • Anonyymi

      Katsoin YLE areenasta Porkkalasta pari dokumenttia, sitä hyvä todeta, että kyllä venäläiset on mulkkuja. Ympäristön paine maailmalla ilmeisesti vaikutti siihen, että luopuivat vuokra-alueesta ennen aikojaan? Mutta kaikki se, mitä saivat siellä aikaan reilussa 10- vuodessa.

      Harhainen kansa tekee niin kuin Porkkalassa todentui Suomalaisille. Toivon mukaan Julija Navalnaja ja Vladimir Kara-Murza onnistuvat asiassaan, Putin saa rangaistuksensa, jonka ansaitsee hovinarreineen. Venäjän maine on tuhottu, kaikki paha paljastui Ukrainan sodan alettua. Eikä sitä tulla unohtamaan meidän elomme aikana.

    • Anonyymi

      Venäläiset naiset tietää miten saada mies kiihottumaan. Se on Putinin juoni infiltroitua rajan taa kun länsimaalaiset tunputtaa niille ja hakkeroituvat.

      • Anonyymi

        No kieroja viekkaita😂 tottakai. Tie miehen valtaistuimelle. lompakko auki Sääliä nämä naiset ei tunne. Empatia? nooooh🤔 😂
        vähän sama kuin vinotskit. Kun pääsee vallalle niin se on menoa. Mieheltä enää mitään kysellä tai tulee nappilaukaus tai ruokamyrkytys


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kieroja viekkaita😂 tottakai. Tie miehen valtaistuimelle. lompakko auki Sääliä nämä naiset ei tunne. Empatia? nooooh🤔 😂
        vähän sama kuin vinotskit. Kun pääsee vallalle niin se on menoa. Mieheltä enää mitään kysellä tai tulee nappilaukaus tai ruokamyrkytys

        Kyllä mä ainakin elätän itteni ja monta muutakin ihan omilla varoillani!!!!!!

        😘🥰🤗


    • Anonyymi

      Pelkuri perkele. YÖK,

    • Anonyymi

      Onko suomalaiset sen parempia? Täälläkin on varmasti niitä, jotka ovat koulukiusanneet muita, syyllistäneet muita vaikka vääristä vaatevalinnoista tai olleet tuomitsevia toisia kohtaan. Annatteko oikeasti toisille vapauden olla mitä he haluavat, oletteko ystävällisiä toisia kohtaan, annatteko toisille kehuja, pyydätte anteeksi ja huolehditte eläimistä ja luonnosta...

      • Anonyymi

        Ööö ei tarvii mennä koulukiusaamisaikoihin, näät puhdastakiusaamista heti kun avaat silmät ikävä palstalla.
        Tuskin ne kaikki ok venakoita!!
        Tai jos ois niin miks omaansa kiusis ja pahasti?


    • Anonyymi

      Eipä sinun ole ymmärtääkseni pakko heitä hyväksyäkkään mu turha itkeä että he ovat mulkkuja sinua kohtaan seuraappa omaa käytöstäsi ni veikkaan että huomaat itsekin olevasi yhtä mulkku heitä kohtaan

      https://youtu.be/hRxyvtvxC9c?si=Z4PTIG0_DeWOAZMQ

      Paljon en ainakaan erehdy

      • Anonyymi

        Oot homppeli ihmishistoriasta vieraantunut.


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      71
      1128
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      953
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      933
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      880
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      820
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      785
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      751
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    11. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      683
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      671
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      632
    14. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      621
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe