Jos Jeesus

millaiseksi kuvittelistte hänet? Olisko hän sorrettujen puolustaja? Vierailisiko hän homojen, prostituoitujen luona, vai viettäiskö hän aikaa vain uskovaisten kanssa? Omana aikanaan hän oli valtava uudistaja ja teki asioita, joita siihen aikaan ei saanut tehdä. Hän toimi myös joidenkin mielestä lakia vastaan, mutta todellisuudessa hän vain osoitti mikä lain todellinen merkitys pitäisi olla: rakkaus ja oikeudenmukaisuus.

Täällä on ollut puhetta saako avopareilla vierailla, saako heitä majoittaa samaan huoneeseen jne. Mitä ajattelette, että Jeesus tekisi? Tai mitä Jeesus tekisi paljon puhutussa eroasiassa? Antaisiko hän eron, jos mies/vaimo pahoinpitelisi, olisi alkoholisti, narkkari jne. Nämä ovat nykyajan ongelmia. Antaisiko hän syyttömän osapuolen avioitua uudelleen? Minä uskon, että antaisi, koska hän oli aina ihmisen asialla.

Mitä luulette, että Jeesus uudistaisi? Tai mitä hän osoittaisi tuomitsevasti? Tai mitä ajattelette Jeesuksen sanovan tästä Pyhä Henki kiistasta? Luuletteko, että Jeesus sanoisi uskovia ja Pyhän hengen vaikutuksesta toimia löytyvän muualtakin kuin vanhoillisten parista?

Nyt kaikilla käsi sydämmelle ja miettikää millainen Jeesus olisi, jos hän saapuisi keskuuteemme? Radikaali uudistaja ja tekopyhyyden poistaja vai millainen?
4185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tai elää, mut hän on tällä hetkel taivaass, eikä hän tuu sieltä ennen, kun tulee hakee omansa taivaaseen. niin sanassa on sanottu.

Äänestä
  • koska ihmiset tuntuvat unohtaneen millainen Jeesus oli. Aina sorrettujen ja väärintekijöiden puolella. Minusta on hyvin kiintoisaa, että kukaan ei ole tarttunut tähän kysymykseen. Olisiko asia niin, että jos Jeesuksen olemusta pohtisi, niin huomaisi, miten kaukana kaikki omat teot ja mielipiteet ovat Jeesuksen toimista? Huomaisi, ettei eläkään kuten Jeesus kehotti?

    Äänestä

  • ajatusleikkiä kirjoitti:

    koska ihmiset tuntuvat unohtaneen millainen Jeesus oli. Aina sorrettujen ja väärintekijöiden puolella. Minusta on hyvin kiintoisaa, että kukaan ei ole tarttunut tähän kysymykseen. Olisiko asia niin, että jos Jeesuksen olemusta pohtisi, niin huomaisi, miten kaukana kaikki omat teot ja mielipiteet ovat Jeesuksen toimista? Huomaisi, ettei eläkään kuten Jeesus kehotti?

    ...paljon enemmän kuin ajatusleikkiä siksi, että jos ihminen kykenisi elämään kuten Jeesus opetti ja kehoitti, niin ihminen täyttäisi itse Jumalan antaman lain omilla teoillaan ja lunastustyötä ei olisi tarvinnutkaan.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    koskaan kykene elämään kuten Jumala, sillä hän on aina syntinen, mutta tottakai ihmisen tulee pyrkiä elämään Jeesuksen opetusten mukaan. Jeesus antoi käytöksellään mallin, jota tulisi noudattaa: rakastaa, olla suvaitsevainen jne. Matt. 5: 48: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen.

    Vuorisaarna on loistava eettinen julistus, jota jokaisen tulisi pyrkiä noudattamaan. Ihminen ei koskaan pääse synnin vallasta, mutta YRITTÄÄ tulee noudattaa jeesuksen esimerkkiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eläisi kirjoitti:

millaiseksi kuvittelistte hänet? Olisko hän sorrettujen puolustaja? Vierailisiko hän homojen, prostituoitujen luona, vai viettäiskö hän aikaa vain uskovaisten kanssa? Omana aikanaan hän oli valtava uudistaja ja teki asioita, joita siihen aikaan ei saanut tehdä. Hän toimi myös joidenkin mielestä lakia vastaan, mutta todellisuudessa hän vain osoitti mikä lain todellinen merkitys pitäisi olla: rakkaus ja oikeudenmukaisuus.

Täällä on ollut puhetta saako avopareilla vierailla, saako heitä majoittaa samaan huoneeseen jne. Mitä ajattelette, että Jeesus tekisi? Tai mitä Jeesus tekisi paljon puhutussa eroasiassa? Antaisiko hän eron, jos mies/vaimo pahoinpitelisi, olisi alkoholisti, narkkari jne. Nämä ovat nykyajan ongelmia. Antaisiko hän syyttömän osapuolen avioitua uudelleen? Minä uskon, että antaisi, koska hän oli aina ihmisen asialla.

Mitä luulette, että Jeesus uudistaisi? Tai mitä hän osoittaisi tuomitsevasti? Tai mitä ajattelette Jeesuksen sanovan tästä Pyhä Henki kiistasta? Luuletteko, että Jeesus sanoisi uskovia ja Pyhän hengen vaikutuksesta toimia löytyvän muualtakin kuin vanhoillisten parista?

Nyt kaikilla käsi sydämmelle ja miettikää millainen Jeesus olisi, jos hän saapuisi keskuuteemme? Radikaali uudistaja ja tekopyhyyden poistaja vai millainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu