Huolestuttaa ekumenian harha!

Madamoisellemia

Viime aikoina on yhä enenevissä määrissä ollut Helsingissä havaittavissa ekumeenista ajattelua. Ilmiö on erittäin huolestuttava. Itsekritiikki on lisääntynyt ja yhä useampi tuntuu olevan sitä mieltä, että meidän pitäisi lakkaamatta lukea raamattua ja tarkistaa Sanan valossa, puhuuko puhuja oikein. Vastuu siis siirretään kuulijoille ja uskosta tulee suorituskeskeistä puurtamista. Liian hankalaa!
Nämä ekumenian kannattajat uskovat, että useissa uskonsuunnissa parhaat voivat olla oikealla tiellä. Veljeillään eri seurakunnissa. Oma pääni menisi ainakin täysin sekaisin, jos joutuisin lähteä Helsingin yöhön Raamattu kädessä etsimään sitä ”puhtainta” saarnaa.
Sanotaanko Raamatussaa oikeasti, että seurakuntia on useampia.... ja jokaisesta voi löytyä pelastusta?
Oli todella lohdullinen saarna eilen keskiviikkona Helsingin Rauhanyhdistyksellä. Se virvoitti mieltäni. Oli lohdullista kuulla, että sitä samaa vanhaa saarnaa saa kuulla yhä, mitä on lapsesta astikin saanut kuulla. Sellaisessa uskossa ei tarvitse mitään omaa! Saa uskoa armosta synnit anteeksi ja kulkea turvallisesti uskovaisten matkasaatossa kohti taivaan kunniaa!

9

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ""Sanotaanko Raamatussaa oikeasti, että seurakuntia on useampia.... ja jokaisesta voi löytyä pelastusta? ""


      On olemassa yksi ylimaailmallinen seurakunta, johon kuuluvat kaikki uudestisyntyneet elävässä uskossa olevat ihmiset kaikkialla maailmassa.

      Tuon seurakunnan, jonka päänä ja johtajana on Jeesus Kristus, jäsenyys ei katso seurakuntaa/herätysliikettä, ei sukupuolta, ei ihonväriä tai rotua, ei maata tai maanosaa...

      Tuon seurakunnan jäsenyyden AINOANA kriteerinä on se, että Jeesus Kristus asuu jäsenen sydämessä ja on hänen elämänsä Herra.

      Kaikki yritykset omia vain oman maallisen seurakunnan/herätysliikkeen jäsenille kyseisen Kristus-seurakunnan jäsenyys ovat Jeesuksen ja Raamatun opetuksien mukaan ERISEURA, jota meidän kaikkien pitää välttää kuin ruttoa, jotta sama synti ei tarttuisi meihin.

      Valitettavasti VAIN ME - oppi on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen virallinen oppi..

      • Olkaa_hyvä

        Voitteko vanhoillislestadiolaiset ystävällisesti kommentoida oheista Melperin kommenttia.


      • KysymysOnOllutAiemminkin

        Kuinka Jeesuksen omat ryhmittyvät omiksi laumoikseen ja joiden laumojen välillä on ristiriitoja?


      • Näinkö_on
        KysymysOnOllutAiemminkin kirjoitti:

        Kuinka Jeesuksen omat ryhmittyvät omiksi laumoikseen ja joiden laumojen välillä on ristiriitoja?

        Onko Oulun seudulle keskittynyt Norttikerho (= vanhoillislestadiolaisuus) ainoa oikea ja Jumalalle kelpaava ryhmä?


      • Vanh.lestadiolaiselle
        KysymysOnOllutAiemminkin kirjoitti:

        Kuinka Jeesuksen omat ryhmittyvät omiksi laumoikseen ja joiden laumojen välillä on ristiriitoja?

        Miksi keskityt lillukanvarsiin = pieniin nyanssieroihin, jotka eivät ole ratkaisevia pääasian kannalta?

        Miksi et keskity pääasiaan:

        ""Tuon seurakunnan jäsenyyden AINOANA kriteerinä on se, että Jeesus Kristus asuu jäsenen sydämessä ja on hänen elämänsä Herra.""


    • Varmaan mukavan turvallinen tuo sinun "uskosi" on, mutta kristinuskossa siinä ei ole kysymys, siltä nopealla silmäyksellä näyttää.

      Ketkä arvostelevat?
      "Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;" (1. Kor. 14:29)

      Eikö ole syytä kysyä Herran mieltä siitä eväästä mitä meille syötetään? Nämä tässä Joosuan kirjan tapauksessa tulivat petetyiksi:
      "Niin miehet ottivat heidän evästänsä, mutta eivät kysyneet Herran mieltä." (Joos. 9:14)

      Eikö ole syytä pohtia sitä "vain me, vain me, vain me!", huutoa, vaikka se tuokin mukavuuden tunnetta. Harmi vain, että se voi olla ja useilla onkin väärää rauhaa:
      "Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'" (Jer. 7:4)

      Ps. 1:
      1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,
      2 vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!
      3 Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.
      4 Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.
      5 Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.
      6 Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu.

      Millainen on mielestäsi Raamatun mukaan "autuas mies"? Sellainenko, jolle lähemmäs Jumalaa pyrkiminen ja Jumalan sanan lukeminen on vain "suorituskeskeistä puurtamista"? Jos niin ajattelee, saattaa olla, ettei ole koskaan edes Jumalaa tuntenut.

      "Nämä ekumenian kannattajat uskovat, että useissa uskonsuunnissa parhaat voivat olla oikealla tiellä" - Mistä näin olet kuullut?

      Kuulostaako tämä Paavalin kehotus suorituskeskeiseltä puurtamiselta?
      "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä."

      Entä tämä?
      ”Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa” (Ps. 105:4)

      Jos kuulostaa, niin Paavalin kehotus lienee paikallaan:
      "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta." (2. Kor. 13:5)

      • "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä." (Kol. 3:1, 2)

        Unohtui laittaa tuo viite tuohon, siis Kolossalaiskirjeestä.


      • suurijoukko
        Aamen1245 kirjoitti:

        "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä." (Kol. 3:1, 2)

        Unohtui laittaa tuo viite tuohon, siis Kolossalaiskirjeestä.

        Raamatun mukaan pelastettuja on kerran niin suuri joukko, että kukaan ei voinut sitä lukea kaikista kansanheimoista, kielista ja sukukunnista, joten muutama tuhat vl-läistä Pohjoissuomesta, ei täytä taivasta. Ja toisekseen eiväthän vl:llät tee edes lähetystyötä kaikkien kansojen parissa.
        Ilm 7
        ". Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään"


      • Otit Vanhan Testamenti otteet, eivät ne kuulu Sinulle vaan Israelille ja ovat Lakiin perustuvia?
        Eili väärä vastaus, ko. autuas mies on Jumalan silmäterän, Israelin mies.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      93
      3541
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      5
      1819
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      7
      1610
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      31
      1381
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      54
      948
    6. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      882
    7. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      882
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      820
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      787
    10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      784
    Aihe