THL:n mukaan yksin vuokralla asuva alle 45-vuotias tarvitsee vähintään 669 euroa kuukaudessa elämiseen ilman asumiskuluja. Perusturva on kuitenkin tätä summaa selvästi pienempi.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005461925.html?ref=rss
itelle jää 170€ sapuskaan kk
Perusturva Suomessa 2017
34
651
Vastaukset
- dtrfdh
No kun se on 487 € kk
- kusetusta
Ei ole enää sen jälkeen kun kerroin 21,5 otetaan käyttöön.
- shsb
On koko ajan silloinkin laskelmien mukaan.
- KerroinTäytyyPoistaa
Niin onhan se kun laskelmiin lisätään 50€ olemattomia tuloja, jotka eivät perustu kuukaudessa käytettävissä oleviin varoihin, vaikka toimeentulotuen määrä on lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Tulot ja varat otetaan huomioon ensin 7 §:ssä tarkoitettua perustoimeentulotukea myönnettäessä.
Eli kun kerroin otetaan käyttöön, niin sinulle jää kuukaudessa n. 437€ laskujen jälkeen. Lisäksi vielä toimeentulotuki hylätään aina joulukuussa ja tammikuussa veronpalautuksen vuoksi. Usealle sattuu juuri esim. sähkönsiirtolaskut juuri joulu-tammikuulle ja tämä aiheuttaa monille taloudellisia ongelmia ja pahimmillaan laskut joutuvat ulosottoon.
Raha on myös suoraan pois lähikauppiailta, koska suurin osa köyhien rahoista menee juurikin lähikauppoihin ja tuo viidenkympin rokotus laissa määritetystä 487 eurosta ajaa ihmisiä leipäjonoihin, sillä 50 euroa on köyhälle todella iso raha
THL:n mukaan yksin vuokralla asuva alle 45-vuotias tarvitsee vähintään 669 euroa kuukaudessa elämiseen ilman asumiskuluja. Perusturva on jo valmiiksi tätä summaa selvästi pienempi. - Hhmmmmmmmm
Mikset säästä sitä 13. maksuerää työttömyysetuisuudesta? Sinähän saat yhden kuukauden aikana joka vuosi aina 2 x 20pv maksua joista vain toinen huomioidaan toimeentulotuessa tulona.
Monille se vuokranmaksu ja lääkemaksusitoumus on tärkeämpi joka kuukausi kuin se että ei viitsi säästää ja jaksottaa omia menojaan joka kuukaudelle. - mistäSäästät
Toimeentulotuen määrä on lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Tulot ja varat otetaan huomioon ensin 7 §:ssä tarkoitettua perustoimeentulotukea myönnettäessä.
- Taasnäitähömpötyksiä
mistäSäästät kirjoitti:
Toimeentulotuen määrä on lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Tulot ja varat otetaan huomioon ensin 7 §:ssä tarkoitettua perustoimeentulotukea myönnettäessä.
Tämä on suora copypaste STM:n toimeentulotukilain soveltamisoppaasta, kun ei jaksa enää selittää miljoonatta kertaa että miksi se aurinko oikein nouseekaan joka aamu...
"Työttömyyspäivärahat maksetaan yleensä siten, että ensimmäinen erä suoritetaan kahden viikon työttömyysjaksolta ja tämän jälkeen päivärahat maksetaan neljän viikon jaksoissa. Siten kalenterikuukauden aikana maksettu päiväraha perustuu useimmiten 20 päivän perusteella laskettuun päivärahan määrään (4 x 5 pv = 20pv), vaikka tosiasiallisesti päivärahoja maksetaan keskimäärin 21,5 päivältä kalenterikuukautta kohti.
Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän osalta vuoden aikana on siten yksi sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana hänelle maksetaan kaksi 20 päivän päivärahasuoritusta. Työttömyyspäiväraha voidaan siten jakaa kuukausittaisiin eriin niin, että keskimääräisenä kertoimena käytetään 21,5 päivää.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksensä 10.6.1998, dnro 1141/4/98 perusteluissa todennut, ettei edellä esitetty näkemys työttömyyspäivärahan jaksottamisesta ole toimeentulotukilain 11 ja 15 §:n vastainen. Myös korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi työmarkkinatuen jaksottamista koskevaa päätöstä (7.11.2001 taltio 2762 ja 31.12.2001 taltio 3320), joissa on selvennetty työttömyyspäivärahan jaksottamisessa noudatettavia periaatteita. - kerroinPoistettava
Toimeentulotuen määrä on lain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Tulot ja varat otetaan huomioon ensin 7 §:ssä tarkoitettua perustoimeentulotukea myönnettäessä.
Tässä vantaan ktwebista sosiaalilautakunnan päätös 17 .12.2013 olla käyttämättä kerrointa 21,5:
"4.6.1.1 Kelan maksaman työttömyyskorvauksen huomiointi
Työttömyyskorvausta huomioidaan 20 päivältä/kk, kerrointa ei käytetä
http://192.49.193.12/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epjattn.htm?SOSTER 17.12.2013 17:00:00 12 0
Oikeuden päätöksiä löytyy useita muitakin, mutta en nyt jaksa tonkia enempää. Valittakaa aina tuosta kertoimen käytöstä hallinto-oikeuteen asti, sillä perustoimeentulotukea myönnettäessä on otettava aina huomioon hakijan todelliset menot, sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. - Eikömenekaaliin
Jos kerrointa ei käytettäisi, kun yhtenä kuukautena maksetaan pitkäaikaistyöttömälle kaksi 20 päivän työttömyyserää ja jos tuo päiväraha oikeasti huomioitaisiin tulona kahteen kertaan, kuinka se todellisuudessa maksetaan, toimeetulotuki menee ko. kuukaudelta kokonaan hylkyyn ja siitä siirtyy vielä tuloylijäämää seuraavallekin kuukaudelle. Tämä aiheuttaa sen, että esim. Vuokran ja totun erotus jää saamatta, samoin esim. maksusitoumus lääkkeisiin ym.. Tämän vuoksi käytössä on tuo kerroin, joka takaa sen, että toimeentulotuen saa joka kuukaudelta. Tulothan huomioidaan niiden maksukuukaudelta. Jos tuo työttömyyspäiväraha huomiodaan kahteen kertaan, ko. Kuukaudelta totu hylätään..Miten tämä on niin helevetin vaikee ymmärtää? JOS jaluatte, että kerrointa ei käytetä, niin toimeentulotuki hylätään. Kyllä mä ainaki haluan toimeentulotuen maksuun joka kuukaudelta sen sijaan, et se hylättäis yhdeltä kuukaudelta, kyllä menis talous pitkäksi aikaa kuralle!!!!!
- I_rest_My_Case
Toimeentulotuen määrä on LAIN mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus, eli siis tuen määritteleminen tulee ja pitää tapahtua siis KÄYTETTÄVISSÄ olevien, ei siis laskennallisten tulojen mukaan, vaan KÄYTETTÄVISSÄ olevien. LAISSA määritelty toimeentulotuen perusosa on vuonna 2017 yksin asuvalle 487,89 e/kk.
Kerrotko nyt, että mihin LAKIIN tuo OHJEISTUKSESSA käytetty kerroin perustuu? - VieläKerranIdiootille
I_rest_My_Case kirjoitti:
Toimeentulotuen määrä on LAIN mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus, eli siis tuen määritteleminen tulee ja pitää tapahtua siis KÄYTETTÄVISSÄ olevien, ei siis laskennallisten tulojen mukaan, vaan KÄYTETTÄVISSÄ olevien. LAISSA määritelty toimeentulotuen perusosa on vuonna 2017 yksin asuvalle 487,89 e/kk.
Kerrotko nyt, että mihin LAKIIN tuo OHJEISTUKSESSA käytetty kerroin perustuu?Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksensä 10.6.1998, dnro 1141/4/98 perusteluissa todennut, ettei edellä esitetty näkemys työttömyyspäivärahan jaksottamisesta ole toimeentulotukilain 11 ja 15 §:n vastainen. Myös korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi työmarkkinatuen jaksottamista koskevaa päätöstä (7.11.2001 taltio 2762 ja 31.12.2001 taltio 3320), joissa on selvennetty työttömyyspäivärahan jaksottamisessa noudatettavia periaatteita.
- KerroinOnLaiton
Niin kerrotko sen lain mihin tuo kertoimen käyttö perustuu?
- KerroinVainKaikille
KerroinOnLaiton kirjoitti:
Niin kerrotko sen lain mihin tuo kertoimen käyttö perustuu?
toimeentulotukilaki
tuossa ylempänähän se lukee erittäin selkeästi - MOT__
Päätöksiä on olemassa ihan yhtä monta, jossa kertoimen käyttö on kumottu, jos jollain on esimerkiksi rahaa säästössä, niin kertoimen käyttö voi olla oikeutettua, koska toimeentulotuen määrä on LAIN mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus, eli siis tuen määritteleminen tulee ja pitää tapahtua siis KÄYTETTÄVISSÄ olevien, ei siis laskennallisten tulojen mukaan, vaan KÄYTETTÄVISSÄ olevien.
Kela yleensä vetäytyy siinä vaiheessa laittoman kertoimen käytöstä, kun ollaan menossa hallinto-oikeuteen. Kelan ohjeistukset vastaan perustuslaki, ovat varma turpasauna Kelalle hallinto-oikeudessa. Valittakaa aina tuosta laittoman kertoimen käytöstä, jos sen käyttöönotto ei perustu käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotukseen. - ymmärryshoi
MOT__ kirjoitti:
Päätöksiä on olemassa ihan yhtä monta, jossa kertoimen käyttö on kumottu, jos jollain on esimerkiksi rahaa säästössä, niin kertoimen käyttö voi olla oikeutettua, koska toimeentulotuen määrä on LAIN mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus, eli siis tuen määritteleminen tulee ja pitää tapahtua siis KÄYTETTÄVISSÄ olevien, ei siis laskennallisten tulojen mukaan, vaan KÄYTETTÄVISSÄ olevien.
Kela yleensä vetäytyy siinä vaiheessa laittoman kertoimen käytöstä, kun ollaan menossa hallinto-oikeuteen. Kelan ohjeistukset vastaan perustuslaki, ovat varma turpasauna Kelalle hallinto-oikeudessa. Valittakaa aina tuosta laittoman kertoimen käytöstä, jos sen käyttöönotto ei perustu käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotukseen.Kun työttömyyspäiväraha maksetaan saman kuukauden aikana 2 kertaan, niin KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA TODELLINEN TULO ON TT-PÄIVÄRAHA KAHTEEN KERTAAN MAKSETTUNA, KO KUUKAUTENA. Jos kerrointa ei käytettäisi toimeentulotuki menee hylkyyn. Tämän vuoksi käytetään kerrointa 21,5, eli 2kertaan todella ko. Kuukaudessa maksettua tt-päivärahaa ei lasketa, vaan tuota kerrointa käyttämällä taataan, että toimeentulotuki maksetaan myös. siltä kuukaudelta, kun 2× työttömyyspäiväraha maksetaan. KUN toimeentulotuki menee hylkyyn, jos kerrointa ei käytettäisi vaan laskettaisiin työttömyyspäiväraha 2 kertaan, jäisi mm. maksusitoumukset lääkkeisiin saamatta, jos perheessä on useampi henkilö, myös heiltä, lisäksi jäisi korvaamatta mahdolliset muut maksut, sähkö, vesi, terveydenhoito ym... Tätä asias täytyy täällä avata varmaan hamaan loppuun asti, aina uudestaan ja uudestaan.. Mä keskustelin tästä yhden kaverinkin kanssa ja hänkin ymmärsi tämän hyvin nopeesti, miksi se ei mee täällä palstoilla jakeluun? Minusta tuo nykyinen käytäntö on aika "reilu" meitä työttömiä kohtaan, jos ymmärrät tuon yllä kirjoiteten..
- onkoYmmärryksessäsiVikaa
"Kuukaudessa maksettua tt-päivärahaa ei lasketa, vaan tuota kerrointa käyttämällä taataan, että toimeentulotuki maksetaan myös. siltä kuukaudelta, kun 2× työttömyyspäiväraha maksetaan. KUN toimeentulotuki menee hylkyyn, jos kerrointa ei käytettäisi vaan laskettaisiin työttömyyspäiväraha 2 kertaan, jäisi mm. maksusitoumukset lääkkeisiin saamatta, jos perheessä on useampi henkilö, myös heiltä, lisäksi jäisi korvaamatta mahdolliset muut maksut, sähkö, vesi, terveydenhoito ym... "
Tämä kirjoituksesi on täyttä potaskaa, joka ei perustu mihinkään lakiin.
Tämä on laki:
Toimeentulotuen määrä on LAIN mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus, eli siis tuen määritteleminen tulee ja pitää tapahtua siis KÄYTETTÄVISSÄ olevien, ei siis laskennallisten tulojen mukaan, vaan KÄYTETTÄVISSÄ olevien. LAISSA määritelty toimeentulotuen perusosa on vuonna 2017 yksin asuvalle 487,89 e/kk.
Kerrotko nyt sen lakipykälän mihin tuo kertoimen käyttö perustuu, joka kumoaa tuon perustuslaissa määritellyn asian? - onkoYmmärryksessäsiVikaa
onkoYmmärryksessäsiVikaa kirjoitti:
"Kuukaudessa maksettua tt-päivärahaa ei lasketa, vaan tuota kerrointa käyttämällä taataan, että toimeentulotuki maksetaan myös. siltä kuukaudelta, kun 2× työttömyyspäiväraha maksetaan. KUN toimeentulotuki menee hylkyyn, jos kerrointa ei käytettäisi vaan laskettaisiin työttömyyspäiväraha 2 kertaan, jäisi mm. maksusitoumukset lääkkeisiin saamatta, jos perheessä on useampi henkilö, myös heiltä, lisäksi jäisi korvaamatta mahdolliset muut maksut, sähkö, vesi, terveydenhoito ym... "
Tämä kirjoituksesi on täyttä potaskaa, joka ei perustu mihinkään lakiin.
Tämä on laki:
Toimeentulotuen määrä on LAIN mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus, eli siis tuen määritteleminen tulee ja pitää tapahtua siis KÄYTETTÄVISSÄ olevien, ei siis laskennallisten tulojen mukaan, vaan KÄYTETTÄVISSÄ olevien. LAISSA määritelty toimeentulotuen perusosa on vuonna 2017 yksin asuvalle 487,89 e/kk.
Kerrotko nyt sen lakipykälän mihin tuo kertoimen käyttö perustuu, joka kumoaa tuon perustuslaissa määritellyn asian?Mutta ku se tt-päiväraha maksetaan ihan oikeesti kahteen kertaan ja se tulo ko. kuukautena on tt-päiväraha maksettuna kahteen kertaan, Siis käytettävissä kahteen kertaan maksettuna !!! Sä kyllä tiedät, että toimeentulotuen soveltamisohjeista ja eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotoista ja kho: n päätöksiä löytyy, että käytäntö ei ole toimeentulolain 11 ja 15 pykälän vastaisia, olethan luultavasti sama tyyppi, joka täällä eri sivuilla eri nimimerkeillä ja samoillakin' tätä asiaa jauhaa... Jos tuohon käytäntöön haluat muutosta sitä pitäis varmaan vaatia lainsäätäjältä! Tuskin Kela tuota käytäntöä muuttaa, onhan se ollut jo iät ja ajat kunnissakin käytössä! Kysy niilltä Kelan lakimiehiltä tai siltä "laki "päällikkö Neimalalta, onko toi laillista ja kysy miten käytännön voi muuttaa. Ei se täällä palstoilla miksikään muutu..
- koitaNytYmmärtää
Niin laitatko sen lakipykälän teksteineen joka kumoaa perustuslain, niin päästään keskustelussa eteenpäin?
Tuolla toimeentulolailla voit pyyhkiä... Tiedätkö edes mikä on perustuslaki? Lainmuutoksia ei tarvita koska perusturva on jo määritelty perustuslaissa. - VainRehellisyysPuuttuu
VieläKerranIdiootille kirjoitti:
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksensä 10.6.1998, dnro 1141/4/98 perusteluissa todennut, ettei edellä esitetty näkemys työttömyyspäivärahan jaksottamisesta ole toimeentulotukilain 11 ja 15 §:n vastainen. Myös korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi työmarkkinatuen jaksottamista koskevaa päätöstä (7.11.2001 taltio 2762 ja 31.12.2001 taltio 3320), joissa on selvennetty työttömyyspäivärahan jaksottamisessa noudatettavia periaatteita.
Tässäkin näkee taas että viranomiset ovat tehneet päätöksen jossa pystytään kusemaan toimeentulotuen saajia silmään. Kaikki Suomessa perustuu huono-osaisten kusetukseen ja päähän potkimiseen. Päätökset tehdään sillä tarkoituksella että niiden avulla voidaan aiheuttaa tulonmenetyksiä ja samalla näyttää että työtön, köyhä, toimeentulotukiasiakas saisi enemmän kuin saakaan. Kaikki tuet ja tulot pitäisi laskea todellisten päivien mukaan, ei laskennallisten. Jos kuussa on päiviä 28 niin rahaa menee vähemmän kuin 31 päivän kuukaudessa. Ei ihminen elä taulukoilla vaan ruualla ja juomalla.
- dfhh
Joulukuussa se on 21,5 kerroin.
- Yhteiskunnansyöpä
Toimeentulotuen perusosa on 487e/kk tuon päälle tulee sitten kaikki lääkkeet ja terveydenhoitomaksut jotka ovat aina tapauskohtaisia, useilla ne ovat kuukaudessa enemmän kuin 180e/kk.
- LaitoinKerroin
Kun kerroin 21,5 otetaan käyttöön laskee perusosa 437e/kk.
- thätshitspoiss
Suomen SDP on AY-liikkeen huutolaispoikana saanut aikaan suomeen maailman jäykimmät työmarkkinat.
He ovat opettaneet suomen kansalaiset siihen, että yhteiskunta ottaa kaikesta yksilöistä huolen, vaan kun eivät huomanneetkaan sitä, että se laiskistuttaa koko kansan, motivaatio kaikkeen katoaa ja kenenkään rahat eivät riitä pitämään tätä pellesirkusta yllä.
Nyt ollaankin sitten tultu tilanteeseen jossa yritykset eivät vuosiin ole ottaneet enää uusia työntekijöitä, on syntynyt täysin uusi työväenluokka, pätkätyöläiset jotka ovat SOL Palveluiden sekä useiden muiden työntekijävuokrafirmojen palveluksessa.
Ne loput kansalaiset, jotka ovat jo aikoja sitten laiskistuneet ja pudonneet koko yhteiskunnan kelkasta, heille ei enää omaa paikkaa löydy.
Heidän tulevaisuutensa on ilmaistyö seurakunnissa, kunnissa ja säätiöissä sekä työpajoilla ja tätä koko loppuelämä.
Kansalaiset ovat menettäneet motivaationsa, odottavat että yhteiskunta tulee kotiovelle koputtamaan ja pukemaan vaatteet päälle ja taluttamaan siihen unelmatyöpaikkaan, jossa saa tehdä "kivoja töitä" ja saa "paljon palkkaa".
Tämä ryhmä on irtaantunut täysin todellisuudesta.
Kirjoitettiin, että TVssä tulee useita ruuanlaitto ohjelmia, joiden ansiosta monet nuoret ovat hakeutuneet alan koulutukseen ja töihin, mutta irtisanoutuneet sitten kohta töistä, kun ne eivät olleetkaan niinkuin oli TV-ohjelmassa.
Menkää töihin siitä, ilmaistöihin
kjäh kjäh kjäh- thätshitspoiss
Lasta pulkassa vedän!
- ghjil
Joo palstavahti vauhdis taas!
- vkgkj
No tol ääliöllä on järki menny lopullisesti.
- rththjty
Mis työpajoilla
- rerg
Rupesko päässä heittämään.
- rtdrjyy
Hommatkaa holhooja niin ei mene kaikki vituiksi.
- esrrhyjtysjt
Tiesiks ettei perseaukista voo kusettaa enää mihinkään...buaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh
Tästä on eu antanut jo useamman kerran huomautuksia, mutta meillä ovat viisaat poliitikot tämänkin selittäneet pelkäksi harhaksi antaen ymmärtää, että muita tukia tulee perusturvan päälle riittävästi.
Sen ovat kuitenkin visusti jättäneet mainitsematta, ettei niitä harkinnanvaraisia tukia suinkaan tule kantasuomalaiselle, siihen on voimassa aivan omat kriteerit.- Pitkäaikatyötön
Ei ole EU antanut huomautuksia.
Euroopan Neuvoston (EN, Council of Europe) sosiaalisten oikeuksien komitea on huomauttanut Suomea sosiaaliturvasta, eikä se ole osa unionia. http://stm.fi/ministerio/kansainvaliset-asiat/en/euroopan-sosiaalisten-oikeuksien-komitea - MinisterinViimeinenKebab
Nämä orjatyöpaikat, nollatuntisopimukset ja köyhälistön yleinen kyykyttäminen on nimenomaan EU:n ajamaa politiikkaa maiden kantaväestöä kohtaan.
- k.löppönen
haet töitä olet motivoitunut ja ansioluettelosi sisältää lepoa 20v ajalta olet hakenut 180 työpaikkaa jossa päässyt 3 työhaastatteluun ja sulle sanottu soitamme sinulle odota rauhassa sitten juhana vartiaisen aktiivi malli ei oo kivaa kursseille et pääse kun ikää 55v revi tästä sitten iloa elämään!!!!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147284
- 594702
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434634- 753378
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161985- 301768
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261747Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹411610- 351522
- 1431287