Kontiolahden kunnaninsinööri, kunnanjohtaja sekä useat valtuutetut toistelivat mantran omaisesti yhdeksäkymentäluvun lamavuosina, että "kunnassa seiniä riittää". Uusien kiinteistöjen rakentamiselle ei siis enää olisi tarvetta. Onhan noita rakentamiskohteita kuitenkin ollut runsaasti.
Nuo yhdeksänkymmentäluvun söheltäjät hävetköön.
Taas on "uusia seiniä" suunnitteilla. Hyvä niin! Nykyisille kuntapäättäjille toivon viisautta visioidessaan tulevaa.
Monitoimihalli
6
197
Vastaukset
- ketkula
Ja kuinka ollakaan!
Paikaksi valikoitui ampumahiihtostadion.
Haapalan pitkä käsi näkyy kunnan päätöksenteossa. Myötäjuoksijat ovat uskollisia eivätkä unohda. Stadionille pyritään saamaan muuta toimintaa kun miljoonien investointien alue näyttää turhan autiolta.- ketkula
Tuosta muusta toiminnasta vielä. Vähän aikaa sitten oli massahiihtotapahtuma Karjalaisen mukaan.
Osanottajia oli 17 hiihtäjää, mutta maakunnan kehittäjä Esa Haapala oli tyytyväinen koska osanottajien määrä oli tuplaantunut edellisestä vuodesta.
Osoittaa kuinka pienestä Karjalainen tekee jutun, kunhan vaan ah-stadion tulee mainituksi.
- Kateelllinen
AH-kilpailuihin tutustumaan ulkomaille on taas lähdössä kestotutustuja Kuusela ja perässähiihtäjät Penttilä ja Asikainen mikäli kunnanhallitus niin määrää. Näin rahan ammentaminen jatkuu tuohon kankkulankaivoon.
- Hipheijaataas
Karjalaisen lehtijuttu oli kerrassaan huvittava.
Minulla on suunnitelmissa saunarakennus, en vielä tiedä kuka sen maksaa tai joudunko sen itse rakentamaan. Tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole, mutta mahdollisesti saunan yhteyteen tulee majoitustila anopille ja muita toimintoja. Ajattelin nyt kertoa näistä suunnitelmista, ettei minua pidetä ihan turhana jätkänä. Toivo elää. - ketkula
Kannattaako arvuutella mistä nuo seinien rakennushankkeet. Olisiko Sieltä Suurelta Idealingolta?
- Monitoinihalli
Monitoinihallista pittää nyt kerralla tehä iso jotta saman katon alle mahtuu koko statiooni hiihtolatuloineen ja rakennuksineen ynnä seurakuntatalo ja kunnanvirasto. Kirkko voipi jiähä ulkopuolelle niin ei kellojen mäikytys niin käy korviin. Yhen nurkan hallista voipi varata koirapuistolle ja uluko-oven viereen uimahalli köyhille. Ai niin, tärkein meinas unohtuu, se kylypylähotelli pittää silleen asentoo että saman katon alla iliman ulukoilimoo haistamata piäsöö hiihtolaulta majotukseen. Ja ne kaupat, viinakauppoo unohtamata pittää myös mahtuu katon alle jottei monot kastu konjakkii hakkiissa. Apteekki myös että suopi dagenefter aspiriinit kivuttomasti. Semmonen se pittää nyt monitoinihalli tehä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2226404- 1711725
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661517- 701084
- 1051000
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6937Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte125882Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy202867- 100826
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66789