Humalaisten mölyäminen Ismo Alangon konsertissa

" En halua olla mikään ilonpilaaja, mutta tuon tasoisen juhlavan konsertin ja hienon esiintyjän aikana mölyäminen on sivistymätöntä ja artistia kohtaan epäkunnioittavaa. "

Tuo teksti nettikarjalaisessa oli hyvin osuva. Tuo mölisevä porukka kuuluisi paremminkin junttidiskoon ja muihin vastaaviin ryyppypaikkoihin.
Ismo Alanko esiintyi Joensuun areenassa yhdessä kaupunginorkesterin kanssa, joten sivistyneenpää yleisön olisi luullut olevan. Rahallahan pääsee tietysti melkein minne vaan mölisemään. Kun on maksanut, niin oletetaan sitten, että voi myös möykätä koko rahan edestä.
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missä ne järjestysmiehet olivat?
Eikös heidän homma ole pitää sakki asiallisena.
Ja miksi päästävät humalaisia konserttiin?

Myös Joensuun Orkesterin kapellimestarin tehtävä olisi ollut sanoa yleisölle, että näin ei käyttäydytä.

Äänestä

Onko ismo alanko juonut järjestysmiesten kanssa? Mitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuorena_syntynyt kirjoitti:

" En halua olla mikään ilonpilaaja, mutta tuon tasoisen juhlavan konsertin ja hienon esiintyjän aikana mölyäminen on sivistymätöntä ja artistia kohtaan epäkunnioittavaa. "

Tuo teksti nettikarjalaisessa oli hyvin osuva. Tuo mölisevä porukka kuuluisi paremminkin junttidiskoon ja muihin vastaaviin ryyppypaikkoihin.
Ismo Alanko esiintyi Joensuun areenassa yhdessä kaupunginorkesterin kanssa, joten sivistyneenpää yleisön olisi luullut olevan. Rahallahan pääsee tietysti melkein minne vaan mölisemään. Kun on maksanut, niin oletetaan sitten, että voi myös möykätä koko rahan edestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu