Eli siis kysymys kuuluu mikä minulla on muu kuin murrosikä. Olen siis 16 vuotias poika jolla on ilmennyt ongelmia parisuhteissa, kaverisuhteissa yms. Olen luonteeltani perus kiltti ja antelias, enkä tiedä miksi olen antelias. Se mihin asiani liittyy on yksinkertainen. Olen huomannut, että minulla on jatkuvasti vainoharhaisia ajatuksia muista ihmisistä. Aina kun tyttöystäväni ignooraa minua eli ei vastaa minun viesteihini alan uhkailemaan itsemurhalla, olemaan aggressiivinen ja samalla masentunut. Aina kun työpäivä/koulupäivä loppuu ja menen sängylleni tunnen oloni yksinäiseksi enkä muista päivän tapahtumista juurikaan mitään, ihan kuin koko päivää ei olisi ees ollutkaan. Varastelen useasti muilta ihmisiltä ja samalla ostan/annan ihmisille paljon asioita. En ole väkivaltainen. Aina kun tajuan että minusta ei ole mitään hyötyä, alan olemaan tunteeton ihminen muita kohtaan. Perheeni kanssa ei ole mitään ongelmia.
Mikä minulla on?
uskomatonta1
090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.