Olen tonkinut talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden tietoja ja päätynyt mielenkiintoiseen päätelmään. Näyttäisi siltä, että armeijan johto lähetti asuinpaikan ja ammatin perusteella vasemmistolaiseksi oletettuja miehiä pahimpiin taisteluihin kuolemaan. Kaatuneista huomattava enemmistö on tällaisia ja väestörakenteeseen suhteutettunakin näitä "punaisia" kaatui sodissa enemmän kuin muita kansalaisia. Sattumaako?
Tapattiko Suomi punaisia tahallaan?
Tutkiskelija
7516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos kerran olet asiaa "tonkinut", miksi sitä täältä kysyt? Pitäisihän sinulla itselläsi olla tietoa, jos asiaan olet peréhtynyt? Taitaa kuitenkin olla niin, että olet asiaa tonkinut ilman mitään lähdemateriaalia tms.?
En ole mikään oikea tutkija ja ajattelin kysellä, jos joku muu olisi asiaa tutkinut tai rupeaisi tutkimaan. Tietoja olen hakenut puolustusvoimien tietokannasta, jossa on yli 95000 kaatuneen tiedot. Olen ripannut ne omalle koneelleni, jolloin voin tehdä hakuja laajemmilla hakuperusteilla. Alkuperäinen tietokanta löytyy osoitteesta http://tietokannat.mil.fi/menehtyneet/
Hieman vaikea uskoa. Ei kuitenkaan eettisistä, vaan ihan käytännön syistä.
Miehiähän ei käsittellä sodassa yksittäisinä henkilöinä. Kukaan ei siis "armeijan johdossa" päätä, että pistetäänpä tuonne hankalaan mäen valloitukseen vaikkapa se Tamperelainen Erkki H., Jyväskyläläinen Pentti I., Keuruulainen Eemeli V. jne. Naurettavaltahan tuo kuulostaakin :)
Suurin osa miehistä oli yhdessä ja samassa porukassa sodan alusta loppuun. Nämä alkuperäiset jengit taas ovat koottuu paljon ennen kuin tiedettiin missä juuri se joukko joutuu palvelemaan. Yleensähän joukkueet olivat suunnilleen saman kylän miehistä kasattua porukkaa, mutta koulutuksen mukaan tietenkin ensisijaisesti valittu.
Henkilöt jotka päättivät mihin mikäkin komppania pistetään menemään eivät olleet tippaakaan kiinnostuneita komppanian yksittäisistä sotilaista, kokonaisuus oli ainoa mikä ratkaisee. Komppanian päälliköt ja joukkueiden johtajat, joilla oli kenties tarkempaa tietoa miestensä taustoista, eivät taas voineet juurikaan vaikuttaa mihin ollaan menossa.
Kyseessä voi olla sattuma, tilastoharha tai väärä diagnoosi todellisesta seurauksesta. Jälkimmäinen tulisi esiin esimerkiksi jos punaiset olivat vain huonoja pysymään hengissä :).
Tämä ihan maalaisjärjellä tai -järjettömyydellä päätellen. En siis ole tutkinut yhtään mitään tilastoja tai edes tutustunut sodanjohtoon sen paremmin... Toisin sanoen, voin olla väärässä kuin vesisanko.
Porvarillisesti ajattelevat kuuluivat usein Suojeluskuntaan ja näin olivat saaneet ennen sotaa paremman koulutuksen, kuin vasemmistolaiset. Ja koska hiki tunnetusti säästää verta, niin asia voi osin selittyä myös tällä.
Ei ehkä ole ihan hyvä repiä tuollaisia haavoja auki ja hajottaa kansaa kahtia sen takia mitä tapahtui 50 vuotta sitten. Varsinkin jos ei ole oikeita todisteita...
Miksi sitten esim. nurmolaisia ja muita eteläpohjalaisia oli paljon jalkäväessä etulinjassa = kaatui paljon. Ei tainnut ko. alue olla varsinaisesti punaisten kannatusseutua.
Toki esim. kainuulaisikin (seudulla oli paljon puna-aatteen kannatusta) kaatui paljon ja syynkin tiedämme: NL yritti katkaista Suomen kapeimmasta kohdasta, ja jos katsot karttaa, tiedät miksi kainuulaiset olivat siellä ensimmäisinä vastassa.
Etköhän jätä spekulaatiosi omaan arvoonsa (arvottomuuteensa)
Tarmo Metsälä, Isänmaan puolesta-suomalaisten taistelujen tiet ja tappiot 1939-1945:
"Prosentuaalisesti eniten menettäneiden 12 kunnan joukossa on kuusi hämäläispitäjää. Hämeenlinnasta kaatui 240 miestä."
"Listan kärjessä on Längelmäki, jonka miehistä kaatui 9,82 prosenttia."
"Listan viimeisenä on Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikkokunta Bergö 1,04 prosentilla. Keskimääräinen kaatumisprosentti on 4,7."
"Pohjanmaan suuret pitäjät jäävät alle keskimäärän ja ja ruotsinkielissä pitäjissä kaatumisprosentti on yleisesti kahden prosentin vaiheilla."
"Minä kutsun tätä epäoikeudenmukaisuuden listaksi. Ei kai kahdeksan prosentin ero ole voinut olla vaikuttamatta kehitykseen eri puolilla maata."
"Kun ajatellaan, että pahiten kärsineissä pitäjissä sotaan lähteneistä keskimäärin yksi kolmesta kaatui ja kaksi haavoittui, pidän ihmeenä, jos esimerkiksi Längelmäellä on yhtää ehjää kaveria, sanoo Metsälä"
http://www.kaupunkiuutiset.com/artikkelit/arkisto/0129tarmo.html
ps. toivottavasti linkki aukeaa....