Viestini on eräälle lääkärimiehelle joka sai suuren paikan sydämessäni. Tämä on minun sydämeni avaus tänne enkä välttämättä odotakkaan saada häneltä vastausta. Olet mennyt jo pois elämästäni mutta haluan kertoa sinulle, että olet ollut minun mielessäni todella paljon. Olen pitänyt sinua aina parempana kuin mitä itse olen ja sen vuoksi olen pyrkinyt pysymään mahdollisimman kaukana sinusta, etten särkisi itseäni. Sinä olet ihana, komea, menestyvä, jokaisen naisen unelmamies jota jokainen unelmissaan itselleen toivoo. Se ei suinkaan ollut syy miksi sinuun niin voimakkaasti ihastuin. Koin sinut aina jollain tavalla sielunkumppaninani, koin että meillä oli sielujen yhteys. Vaikkemme paljoa olleetkaan tekemisissä, mutta ne hetket jolloin kohtasimme, vain vahvistivat sitä tunnetta. Koin jotain paljon syvempää sinua kohtaan mitä koskaan tähän mennessä olen kenenkään kanssa kokenut. Olisin halunnut tuntea sinut todella hyvin, mutta samaan aikaan koin että sinä et halua. Koin että sinulla oli halu minua kohtaan, jokin veti sinua minua kohti, mutta kuitenkin siinä aina oli jokin este. Koen että tässä maailmassa on todella paljon kauniita ja menestyneenpiä naisia kuin mitä minä olen, joten päästän sinut vapaaksi ja annan sinun mennä. En halua särkeä itseäni enää. Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän tänne ulos minun sydämestäni. Uskon kuitenkin että jos sinun sydämesi kokee samalla tavalla niin ehkä kohtaamme vielä joskus. Toivon koko sydämestäni että löydät elämääsi sen ihmisen josta olet aina haaveillut ja toivon että myös minä löydän sellaisen ihmisen joka on minun sydämeni täyttymys, jos emme sitä toisillemme ole. Mutta sinulla oli ja on erityinen paikka sydämessäni nyt ja aina. Kiitos että olit osa elämääni ainakin jollain tavalla.
Lääkärimies
Hoitajanainenläheltä
22946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ehkä te olette joissain asioissa liian samanlaisia, ehkä ette. Ehkä joissain asioissa liian erilaisia, ehkä ette?
Löytyyköhän vastaus tuohon joskus, kun sitä ei erityisesti olla etsimässä.
Ole onnellinen
Miulle muute luvattii ikuista elämää.......
Jos on tarkoitettu, maailmankaikkeus pitää huolen että tienne yhtyy.
Itse olen täs vehdannut mua 10v vanhemman lääkärin kanssa jo pari vuotta. Hoitajana voin sanoa, että ei se aina kivaa ole. Tuollainen yli 50v lääkäri on jo niin oman arvonsa tunteva, että välillä ärsyttää. Hyvää seksiä on elämässäni olleet lääketieteen edustajat tuoneet kyllä mukanaan. Ovat aika intohimoista lajia olleet!
Kollagani sanoi mulle joskus, ett lääkäreiden kans ei kannata mitää lähemmin
Mikäs siinä... mietin vain, että miksi se ammatti on täällä niin tärkeä?! Ei minulle ole koskaan ollut. Ihminen ihmisenä.
Onnea sinulle rakkaudessa : )
Niin näyttää lekurit menevän netissä samaan suohon kun muutkin ... heh heh. Ei yhtään kummempaa .
Moj...Kannattaa pysyä kaukana vaan,ei niistä mitään hyvää seuraa.Mua ei kiinnosta lääkärit kyllä yhtään,rikas juristi se olla pitää=)
Kyllähän ne luulee olevansa jumalia, ja kaikki muut alamaisia.
Käyttävät siekailematta hyväksi lähimmäisiään.
Sotkeutuvat aineisiin ja saavat siitä siitä enemmän vain pontta olevansa oikealla tiellä.
Aloittaja, kuin muutama kommentoijakin ihastuu nimenomaan ihmisen titteliin, ei ihmiseen itseensä. Jos päinvastoin olisi, ei aloittajankaan olisi tarvinnut alentua mainitsemaan miehen ammattia, eikä sitä missä yhteyksissä ovat toisiinsa tutustuneet. Myötähäpeää tässä väkiste tuntee, tyrkkyliisojahan on maailman sivu täynnä, ja valitettavasti näemmä jotkut hoitajatkin niihin kuulunee. :(
En oo AP, mutta myös titteli ei merkitse minulle mitään.
Outo, mä yleensä inhoan sairaaloita ja en halua olla tekemisissä lääkäreiten kanssa, mutta yhdessä lääkärissä on sitä, mistä pidän paljon ja saa minun sydämen sykkimä kovempa ja lujaa! 💕
Hänen entinen potilas .. terveisin sinne .. Hän tietää kyllä
Lääkärille: Voisitko uusia pami reseptini?
Eihän teidän toimissamme ole mitään järkeä
Silmät päästään, kun tätä lukee. Joo...joku tulee sanomaan tietty...mitäs luet tms.
Mutta oikeasti, mitä tuossa sun kirjoituksessa ap on niin olennaisen tärkeää, että se täytyy tänne yleiselle palstalle rustata? Muutenkin vaikuttaa vähän siltä, että tuo on trolli ?
Antakaa ihmisten kirjoittaa ikävästään. Toiset tykkää lääkäreistä ja toiset putkimiehistä. Toiset vanhoista ja toiset nuorista. Mitä väliä?
On pakko pyytää anteeksi. Kun asioista voisikin puhua kasvotusten, sillä tämä on väärä tie. Anteeksi, etten vain sano, että ei kiinnosta. Ei se kaikki vain minusta ole ollut kiinni, Mutta ymmärrän sinuakin. Minulla ei ole ketään sellaista nyt. On joku tärkeä, samalla tavalla kuin sinä, muttei ketään, joka vie ajatukseni. Ehkä joskus tulee olemaan, mutta en pidä sitä nyt todennäköisenä.
Sen luulen tietäväni, että emme voisi asua yhdessä, olemme siihen niin erilaisia.
Ei oo lekurit muita kummempia, tyhmyys loistaa, ollaan tuntevinaan ja oikeen anteeks pitää pyytää anonyymiltä hoitajanaiselta, voi yhden kerran mutta toisaalta, mites ne sen kummempia ois kun muutkaan ja tää sen ainakin näyttää. Jotenkin vaan ois aatellu ... mut ei näköjään.
On samalla tasolla tämän kanssa niin toivon totisesti etten koskaan joudu kys. lääkärimiehen potilaaksi.
vitun epätoivoset ihmiset ei saatana CA
Kaikki samaa shittiä.
Oot sä täällä koko ajan?