Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Halusin antaa suuseksiä. Seurasi ero. Neuvoja?

Olen aika paljon seksiä harrastanut mies ja tottunut siihen, että naiset tykkäävät ja usein myös laukeavat suuseksillä hyvin. Suuseksin antamisesta onkin tullut keino, jolla saa pitkitettyä sessiota, myös "huilattua" samalla kun latautuu seuraavaan kierrokseen jne. ENNENKAIKKEA se on ollut sellainen "varma ase" jolla saa naisen kiemurtelemaan nautinnosta.

Mutta. Tapasin ihanan naisen, joka oli kuitenkin niin estynyt seksin suhteen, että piti suuseksiä kaikilta osiltaan kuvottavana ja vastenmielisenä. Myös peppuseksi oli täysin poissa mahdollisuuksista. En kuitenkaan luovuttanut suuseksi-asiassani vaan ajattelin, että saan hänet "opetettua" nauttimaan siitä - sillä onhan jokaisella joskus ollut se eka kertansa ja varmasti osalla epäilyksensäkin.


Mutta olin väärässä. Tarpeeni antaa suuseksiä kääntyikin naisen päässä niin, että olen hänen mielestään "pervo". Ja se alkoi vaikuttamaan kaikkeen muuhunkin seksiin negatiivisesti. Lopulta seksiä oli niin harvoin, että aloin jo miettiä rakastajatarta tai muita vastaavia vaihtoehtoja.

Ja lopulta kävi niin, että missään ei ollut enää mitään järkeä. En halua elää parisuhteessa ilman seksiä ja hänelle kaikki muu paitsi perusseksi oli pervoa.

Erosimme. Mikä suretti minua, koska hän oli muuten kyllä ihana ja tavattoman kaunis nainen. Yksi kauneimmista mitä olen tuntenut.

Teinkö jonkin virheen vai onko niin, että joitain asioita vastaan ei vain kannata taistella.
8436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

”Muuten kyllä ihana ja tavattoman kaunis”... Hmm.. tuota ihanaa varmaan jää kaipaamaan, mutta pitkässä juoksussa meistä kaikista tulee vähemmän kauniita. Toki onhan se kiva harrastaa seksiä miellyttävän näköisen henkilön kanssa, mutta kyllä ainakin minä laitan muun sopivuuden tuon ”tavattoman kauneuden” edelle. Erityisesti seksuaalinen yhteensopivuus on minulle tärkeää, se että oikeasti nauttii kumppanin kanssa rakastelusta ja mieltymykset ovat suurinpiirtein samoja, sekä määrää että tyyliä koskien. Vaikea estyneisyys on kyllä kauhea luonnevika.
Eli minusta et tehnyt mitään väärin. Tuollaisten asioiden kanssa on turha taistella ja hukata omaa elämäänsä vääränlaisessa suhteessa. Tykkään myös aivan tavattomasti suuseksin antamisesta, voisin kuvitella, että jos en sitä saisi tehdä, niin suhde ei välttämättä olisi kovinkaan pitkäikäinen.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Niin, olet toki oikeassa. Asiaa pitkitti se pohdinta, että mille orrelle elämän arvojärjestyksessä omat seksuaaliset tarpeensa laittaa. Että onko se itsekkyyttä ja hedonismia torjua joku ihminen jos tämä ei taivu "omiin tarpeisiin" kuten suuseksiin. Suuseksissä toki vielä se juttu, että sitähän tekee toisen nautinnon vuoksi. Ja itselle nautinto tulee siitä, kun näkee toisen nauttivan. NO, eihän tämä tietenkään niin yksinkertaista ollut, että "vain suuseksi" katkaisi suhteemme. Mutta estyneisyyteen tuossa asiassa liittyi muutakin. Ja lopulta se synnytti varovaisuuden ja varautuneisuuden ilmapiirin, ruokki omaa epävarmuutta siitä että mikä milloinkin on hyvää vai onko mikään ja niinpä lopulta - ei enää nauttinut koko touhusta.

    Ja sitten kun ei nauti enää seksistä, ei kohta enää odota sitä tapahtuvaksikaan tai jos se tapahtuu, siitä jää laimea olo. Ja samalla kaikki muu arkinen elämä muuttuu rutiiniksi ja jonkinlaiseksi käytännön tarpeista kumpuavaksi hyötysuhteeksi. Ja kun näin, kuolee intohimot ja fantasiat ja kun ne kuolee, huomaa yhtäkkiä että ei edes ikävöi toista puoliskoa. Jos saa olla yksin, on vapautuneempi olo jne.

    Tuo suhde päättyi noin, mutta se olisi voinut minun kohdalla päättyä myös siihen että petän ja jään siitä jossain vaiheessa kiinni. Oma seksuaalinen mielikuvitus on aivan liian vilkas ja toisaalta huolella hankitut seksitaidot itselle niin merkityksellinen asia, että en varmasti haluaisi pantata noita asioita vain ollakseni jollekin estyneelle mieliksi.

    Äänestä

Aika tyypillinen negatìivisten asioiden kierre, joka muuttui syöksykierteeksi ja lopulta törmäykseksi. Varmaan ihan väistämätöntä, ellei sitä olisi osannut hoitaa jo heti alkumetreillä kuntoon. Tosin tuo estyneisyys kyllä tehokkaasti olisi estänyt korjausyritykset. Asioista kun ei vaan voi puhua, kun ne on niin yököttäviä. Jopa kielen laittamisesta pilluun, kamalaa.
Varmasti tuo ero ennen pettämistä ja kiinnijääntiä oli reilumpi ratkaisu. Tuosta toisesta vaihtoehdosta olisi varmaan jäänyt syvemmät arvet.

Äänestä
Aloittaja

Niin, noinhän se lienee pakko ajatella. "Reilumpi ratkaisu", siis.

Samalla miettii jotenkin elämän hulluutta. Surkuhupaisesti naurattaakin jotenkin koko homma. Siis silleen surullisesti naurattaa. Toinen haluaa tuottaa toiselle mielihyvää. Mutta toinen kokee sen hyökkäyksenä, kuvottavuutena ja kaiken lopulta tuhoavana sairaana mielihaluna. :D

Ja toisaalta ei vain itse yksinkertaisesti halua astua suhteeseen, josta tietää jo etukäteen että se kuluu fantasioidessa sellaisista, jotka haluavat nauttia samoista asioista kuin minä.

Äänestä
  • Mulla päinvastoin. Haluaisin suuseksiä ennen varsinaista yhdyntää. Mies ei suostu

    Äänestä

Onneksi kuitenkin maailma on täynnä ihania naisia, jotka rakastavat suuseksin saamista.

Äänestä
Aloittaja

Niin. Ja onneksi olen heidänkin seurastaan saanut myös yllin kyllin nauttia. ;)

Äänestä

Niimpä ,mulla asia toisinpäin itse tykkään kovasti antaa suuseksiä,ym kivaa,tissinaintia ja niin ed päin.
Minua vaan pannaan ei koskaan edes sormea laita pilluun saati että nuolis.Tasan ei meenallekarkit.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


happyhabitus kirjoitti:

Olen aika paljon seksiä harrastanut mies ja tottunut siihen, että naiset tykkäävät ja usein myös laukeavat suuseksillä hyvin. Suuseksin antamisesta onkin tullut keino, jolla saa pitkitettyä sessiota, myös "huilattua" samalla kun latautuu seuraavaan kierrokseen jne. ENNENKAIKKEA se on ollut sellainen "varma ase" jolla saa naisen kiemurtelemaan nautinnosta.

Mutta. Tapasin ihanan naisen, joka oli kuitenkin niin estynyt seksin suhteen, että piti suuseksiä kaikilta osiltaan kuvottavana ja vastenmielisenä. Myös peppuseksi oli täysin poissa mahdollisuuksista. En kuitenkaan luovuttanut suuseksi-asiassani vaan ajattelin, että saan hänet "opetettua" nauttimaan siitä - sillä onhan jokaisella joskus ollut se eka kertansa ja varmasti osalla epäilyksensäkin.


Mutta olin väärässä. Tarpeeni antaa suuseksiä kääntyikin naisen päässä niin, että olen hänen mielestään "pervo". Ja se alkoi vaikuttamaan kaikkeen muuhunkin seksiin negatiivisesti. Lopulta seksiä oli niin harvoin, että aloin jo miettiä rakastajatarta tai muita vastaavia vaihtoehtoja.

Ja lopulta kävi niin, että missään ei ollut enää mitään järkeä. En halua elää parisuhteessa ilman seksiä ja hänelle kaikki muu paitsi perusseksi oli pervoa.

Erosimme. Mikä suretti minua, koska hän oli muuten kyllä ihana ja tavattoman kaunis nainen. Yksi kauneimmista mitä olen tuntenut.

Teinkö jonkin virheen vai onko niin, että joitain asioita vastaan ei vain kannata taistella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu