Kuolleiden ylösnousemus ja viimeinen tuomio ovat oleellinen osa pelastushistoriaa. Taivaan Isä laati pelastussuunnitelmansa Pojan ja Pyhän Hengen kanssa jo ennen maailman luomista.
Uskontunnustuksessa sanotaan, että Jumalan ainoa Poika on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Raamatussa kerrotaan monessa kohden siitä, mitä viimeisenä päivänä tapahtuu.
Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen enkelit sanoivat apostoleille: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän” (Ap. t. 1:10–11).
Se, milloin tämä tapahtuu, on askarruttanut ihmisjärkeä. Sitä päivää on turha yrittää ajoittaa, sillä sen tietää yksin Taivaan Isä. Se tulee kuin varas yöllä, juuri silloin kun vähiten odottaisi.
Jumalan lapsille riittävät Jeesuksen sanat: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtakuntansa nojalla on asettanut” (Ap. t. 1:7).
Tuomioistuimen edessä
Jeesuksen toinen tuleminen on Raamatun mukaan hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Hän ei enää tule nöyränä ja ihmisten pilkkaamana opettajana. Hän tulee kunniansa voimalla kaikkien enkeliensä kanssa.
Silloin armonaika päättyy. Kaikkina aikoina eläneet ihmiset kootaan Jumalan eteen.
Moni ihminen sivuuttaa kuvauksen viimeisestä tuomiosta. Tuntuisi niin helpottavalta olla ajattelematta koko asiaa. Mukavampi olisi jatkaa huoletonta elämää ja nauttia siitä, mitä maailma tarjoaa.
Juuri tuo raamatunkohta kannattaisi kuitenkin lukea huolella, sillä olipa lukija kuka hyvänsä, siinä puhutaan juuri hänestä.
Tuomiolle tulevaa ihmiskuntaa verrataan karjaeläimiin, jotka jaotellaan erilleen. Huomattavaa on, että Raamatussa kyllä puhutaan hyvin monenlaisista eläimistä muurahaisista valaisiin. Silti viimeiselle tuomiolle saapui vain vuohia ja lampaita.
Oli kaksi joukkoa. Vuohet viittaavat epäuskoisiin ihmisiin, lampaat Jumalan lapsiin. Jako tehtiin sen mukaan, keillä oli elävä usko ja keillä ei.
Jumala – vanhurskas tuomari
Viimeinen tuomio on ennustettu jo Vanhan testamentin profetioissa. Daniel sai nähdä Ikiaikaisen istuutuvan valtaistuimelleen. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa.
Ikiaikaisen valtaistuin oli tulenliekkeinä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Oikeus asettui istumaan lukemattoman ihmisjoukon eteen, ja kirjat avattiin. (Dan. 7:9–10.)
Jumala on vanhurskas tuomari, joka tuomitsee oikein, erehtymättä. Hän on ilmoittanut tahtonsa pyhässä sanassaan, joka ei muutu maailman muuttumisen myötä.
Kirjoilla viitataan ihmisten omantunnon tilikirjoihin, joissa ovat kaikki tekomme, puheemme, vieläpä salaisimmat ajatuksemmekin.
Hyvät teot eivät pelasta
Moni turvaa siihen, että tottahan hyviä tekoja on kertynyt enemmän kuin huonoja. Raamattu osoittaa, että omiin ansioihin turvaaminen on aina kestämätön ratkaisu: Ketään omasta takaa vanhurskasta ihmistä ei ole.
Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. (Room. 3:12.)
Vain Kristuksen ansion kautta, hänen nimessään ja veressään voi pelastua. Kun synnit ovat anteeksi, tunnon tilikirjat on kuitattu eikä Jumala muista huonoja tekojamme. Hyvät teotkaan eivät silloin muodostu ansioiksi, vaan ne ovat uskon hedelmiä.
Kun synnit ovat anteeksi
Jumalan sana kutsuu ihmisiä sisälle Jumalan valtakuntaan, jonka evankeliumin kautta päästään taivaaseen. Autuas on se, jonka pahat teot on annettu anteeksi ja jonka synnit on pyyhitty pois (Ps. 32:1). Jumalan lapsen ei tarvitse pelätä viimeistä tuomiota, sillä sen myötä koittaa suuri palkanmaksu taivaan kodissa.
Sielunvihollinen on yhä kiukkuisempi viimeisen päivän lähestyessä ja tekee työtään, jotta ihmiset eivät noudattaisi Jumalan tahtoa. Siksi on tärkeää muistaa Jeesuksen kehotus: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen” (Matt. 26:41).
Uskontunnustuksessa sanotaan, että Jumalan ainoa Poika on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Raamatussa kerrotaan monessa kohden siitä, mitä viimeisenä päivänä tapahtuu.
Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen enkelit sanoivat apostoleille: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän” (Ap. t. 1:10–11).
Se, milloin tämä tapahtuu, on askarruttanut ihmisjärkeä. Sitä päivää on turha yrittää ajoittaa, sillä sen tietää yksin Taivaan Isä. Se tulee kuin varas yöllä, juuri silloin kun vähiten odottaisi.
Jumalan lapsille riittävät Jeesuksen sanat: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtakuntansa nojalla on asettanut” (Ap. t. 1:7).
Tuomioistuimen edessä
Jeesuksen toinen tuleminen on Raamatun mukaan hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Hän ei enää tule nöyränä ja ihmisten pilkkaamana opettajana. Hän tulee kunniansa voimalla kaikkien enkeliensä kanssa.
Silloin armonaika päättyy. Kaikkina aikoina eläneet ihmiset kootaan Jumalan eteen.
Moni ihminen sivuuttaa kuvauksen viimeisestä tuomiosta. Tuntuisi niin helpottavalta olla ajattelematta koko asiaa. Mukavampi olisi jatkaa huoletonta elämää ja nauttia siitä, mitä maailma tarjoaa.
Juuri tuo raamatunkohta kannattaisi kuitenkin lukea huolella, sillä olipa lukija kuka hyvänsä, siinä puhutaan juuri hänestä.
Tuomiolle tulevaa ihmiskuntaa verrataan karjaeläimiin, jotka jaotellaan erilleen. Huomattavaa on, että Raamatussa kyllä puhutaan hyvin monenlaisista eläimistä muurahaisista valaisiin. Silti viimeiselle tuomiolle saapui vain vuohia ja lampaita.
Oli kaksi joukkoa. Vuohet viittaavat epäuskoisiin ihmisiin, lampaat Jumalan lapsiin. Jako tehtiin sen mukaan, keillä oli elävä usko ja keillä ei.
Jumala – vanhurskas tuomari
Viimeinen tuomio on ennustettu jo Vanhan testamentin profetioissa. Daniel sai nähdä Ikiaikaisen istuutuvan valtaistuimelleen. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa.
Ikiaikaisen valtaistuin oli tulenliekkeinä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Oikeus asettui istumaan lukemattoman ihmisjoukon eteen, ja kirjat avattiin. (Dan. 7:9–10.)
Jumala on vanhurskas tuomari, joka tuomitsee oikein, erehtymättä. Hän on ilmoittanut tahtonsa pyhässä sanassaan, joka ei muutu maailman muuttumisen myötä.
Kirjoilla viitataan ihmisten omantunnon tilikirjoihin, joissa ovat kaikki tekomme, puheemme, vieläpä salaisimmat ajatuksemmekin.
Hyvät teot eivät pelasta
Moni turvaa siihen, että tottahan hyviä tekoja on kertynyt enemmän kuin huonoja. Raamattu osoittaa, että omiin ansioihin turvaaminen on aina kestämätön ratkaisu: Ketään omasta takaa vanhurskasta ihmistä ei ole.
Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. (Room. 3:12.)
Vain Kristuksen ansion kautta, hänen nimessään ja veressään voi pelastua. Kun synnit ovat anteeksi, tunnon tilikirjat on kuitattu eikä Jumala muista huonoja tekojamme. Hyvät teotkaan eivät silloin muodostu ansioiksi, vaan ne ovat uskon hedelmiä.
Kun synnit ovat anteeksi
Jumalan sana kutsuu ihmisiä sisälle Jumalan valtakuntaan, jonka evankeliumin kautta päästään taivaaseen. Autuas on se, jonka pahat teot on annettu anteeksi ja jonka synnit on pyyhitty pois (Ps. 32:1). Jumalan lapsen ei tarvitse pelätä viimeistä tuomiota, sillä sen myötä koittaa suuri palkanmaksu taivaan kodissa.
Sielunvihollinen on yhä kiukkuisempi viimeisen päivän lähestyessä ja tekee työtään, jotta ihmiset eivät noudattaisi Jumalan tahtoa. Siksi on tärkeää muistaa Jeesuksen kehotus: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen” (Matt. 26:41).
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kalevi kirjoittaa asiaa.
Häpsis, joku VL on kopoinut taas Päivämiestä.
Vaikka kuinka uskoo evankeliumiin, se ei tuo Taivaspaikkaa, sen järkkää vain usko Jeesuksen Messiaana.